Elintarvikkeiden lisäaineet : riskiprofiili

Lisäaineet ovat aineita, jotka EU on hyväksynyt käytettäväksi elintarvikkeissa mm. säilyvyyden parantamiseksi tai rakenteen, maun tai värin säätämiseksi. Osa niistä on elintarvikkeissa luonnostaan esiintyviä yhdisteitä, osa keinotekoisia. Kullekin lisäaineelle on käyttöhyväksynnän yhteydessä määritetty puhtausaste, muita laatutekijöitä sekä tehty toksikologisia tutkimuksia, jotka voivat johtaa jopa käytön kieltämiseen. Tämä riskiprofiili pyrkii kartoittamaan kuluttajien lisäainealtistuksen perustasoa kansallisen seurantajärjestelmän pohjaksi. Siinä tutkitaan kaikkia niitä lisäaineita, joille on olemassa EFSA:n määrittämä hyväksyttävän päiväsaannin enimmäismäärä (ADI). Kuluttajien altistumista arvioitiin karkeasti lisäaineasetuksessa sallittujen suurimpien käyttömäärien pohjalta. Populaatiotason arviota tarkennettiin tarvittaessa teollisuuden ilmoittamilla käyttömäärillä. Karkean altistusarvion perusteella lisäaineet jaoteltiin kahteen ryhmään: aineet, joiden saanti Suomessa on varovaisestikin arvioiden turvallisella tasolla; ja aineet joiden saantia on tarpeen tutkia tarkemmin. Jälkimmäiseen ryhmään valikoitui joitakin väri-, säilöntä- ja makeutusaineita, fosfaatteja sekä tiedon puutteiden vuoksi joitakin elintarvikkeen rakennetta muokkaavia aineita

Katsaus elintarvikearomeihin

Aromilla tarkoitetaan ainetta, jota ei ole tarkoitettu kulutettavaksi sellaisenaan, mutta jota lisätään elintarvikkeeseen antamaan tai muuttamaan elintarvikkeen tuoksua tai makua. EU:ssa on hyväksytty elintarvikekäyttöön noin 2 500 kemiallisesti yksilöityä aromiainetta. Näiden lisäksi EU:n aromiasetuksessa mainitaan aromivalmisteet, paistoaromit, savuaromit, aromin lähtöaineet ja muut aromivalmisteet ja niiden seokset. Tässä raportissa selvitetään aromeja koskevaan lainsäädäntöön, arviointiin, hyväksyntään, saantiin ja käytön turvallisuuteen liittyvät pääkohdat. Aromiaineiden käytöstä aiheutuva riski on yleisesti ottaen vähäinen, koska aromiaineiden käyttömäärät elintarvikkeissa ovat yleensä pieniä ja aineet ovat kemiallisesti melko yksinkertaisia yhdisteitä, joiden aineenvaihduntatuotteet tunnetaan. Monet aromiaineet ovat luonnossa esiintyviä aineita, joita ihminen saa luontaisesti ravinnostaan. Eräillä luonnosta saatavilla aromeilla voi kuitenkin olla haitallisia ominaisuuksia ihmiselle. Joidenkin aromien saanti voi olla suurta merkkiuskollisilla kuluttajilla tai aromia sisältävien tuotteiden suurkuluttajilla. Aromien ja aromiaineiden saannin arviointi on vaikeaa, koska käytettäviin menetelmiin liittyy paljon epävarmuutta ja tieto aromien ja aromiaineiden esiintymisestä ja pitoisuuksista elintarvikkeissa on niukkaa.Med arom avses ett ämne som inte är avsett att konsumeras som sådant utan som läggs till i ett livsmedel för att ge eller modifiera livsmedlets lukt eller smak. Cirka 2 500 kemiskt specificerade aromämnen har godkänts i EU för livsmedelsanvändning. Dessutom nämner EU:s aromförordning aromberedningar, värmereaktionsaromer, rökaromer, aromprekursorer och andra aromer eller blandningar av dessa. Denna rapport redogör för huvudpunkterna i lagstiftningen, bedömningen, godkännandet, tillgången och användningssäkerheten i fråga om aromer. Risken vid användning av aromämnen är allmänt taget liten, eftersom användningsmängderna av aromämnen i livsmedel i allmänhet är små och ämnena är kemiskt rätt enkla föreningar vars metaboliter är kända. Många aromämnen är naturligt förekommande ämnen som människan naturligt får från sin kost. Vissa aromer från naturen kan emellertid ha skadliga egenskaper för människor. Intaget av en del aromer kan vara stort hos märkestrogna konsumenter eller hos storkonsumenter av arominnehållande produkter. Att bedöma intaget av aromer och aromämnen är svårt, eftersom metoderna är mycket osäkra och kunskapen om förekomsten och halterna av aromer och aromämnen är knapp.Flavourings are products that are not intended to be consumed as such, but which are added to food in order to modify the odour or taste. Presently, about 2,500 chemically defined flavouring substances have been authorised in the EU. In addition to these, the EU regulation on flavourings includes flavouring preparations, thermal process flavourings, smoke flavourings, flavour precursors and other flavourings or mixtures. This report describes the main points on the legislation, evaluation, approval and safety of use of flavourings. The risk posed by flavouring substances is generally considered low because the amounts of flavouring substances used are usually low and many flavouring substances are simple compounds with known metabolites. Many flavouring substances are natural compounds and they are present, for instance, in traditional food. However, some natural flavourings may have adverse effects on human health. The intake of some flavourings may be high among brandloyal consumers or high users. Estimating the intake of flavourings is difficult because the methods used for intake estimates include large uncertainties and because information on the occurrence and concentrations of flavourings in food is scarce

Selvitys puukaasun käytöstä viljankuivauksessa

Viljan lämminilmakuivauksessa käytetään yleisesti polttoaineena kevyttä polttoöljyä. Polttoaine muodostaa merkittävän osan viljankuivauksen muuttuvista kustannuksista. Mm. öljyn hinnan vaihtelut ovat nostaneet kiinnostusta käyttää kotimaista polttoainetta viljan kuivaukseen. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli arvioida kuinka tehokas ja käyttökelpoinen puukaasulla ja puukaasulaitteistolla varustettu kuivuri on verrattuna perinteiseen öljykäyttöiseen kuivuriin. Tarkasteltava puukaasulaitteisto oli konttiin sijoitettava ja se oli suunniteltu liikuteltavaksi, mikä mahdollistaa puintikauden ulkopuolisen käytön myös muissa kohteissa, kuin kuivurin välittömässä läheisyydessä. Puukaasua käytettäessä viljan loppukosteudet jäivät välille 13–14 %, eikä tavoiteltua 13 % viljan kosteutta saavutettu. Tämä johtui siitä, että kaasutuslaitteistolla ei kyetty tuottamaan poltettavaa kaasua riittävän tasaisesti ja riittävän pitkiä aikoja. Mittausten perusteella, käytettäessä polttoaineena öljyä energiahyötysuhde oli 78 % ja sähkön osuus kulutetusta energiasta 7 %. Puukaasulla vastaavasti energiahyötysuhde oli 64 % ja sähkön osuus kulutetusta energiasta 13 %. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, mikä toimivan laitteiston lopullinen hyötysuhde tulisi olemaan. Jatkotutkimuksissa laitteiston toiminta ja tekniikka pitää saada tasolle, jotta yhtäjaksoinen mittaus olisi mahdollista ja mittaukset olisi mahdollista toistaa riittävän usein. Vaikka puukaasulla tehdyissä kokeissa vaihtelu oli suuri ja vaikka laitteisto ei teholtaan eikä säädettävyydeltään vastannut viljankuivauksen vaatimuksia, ovat tulokset kuitenkin lupaavia. Laitteistoa pitäisi kehittää edelleen niin, että se toimii oman säätöjärjestelmän ohjaamana ja että toimintaan tarvitsee puuttua ainoastaan polttoaineen lisäämiseksi ja hyvin vähäisten tarkastusten tekemiseksi. Kaasukuivausta edelleen kehitettäessä huomiota on kiinnitettävä varmatoimisuuteen ja kuivausaikaisen työmenekin minimoimiseen. Koetulosten perusteella polttotekniikka, ainakin lyhyillä toimintajaksoilla, näyttää toimivan varsin hyvin. Puukaasulaitteistosta hyötyisivät erityisesti sellaiset tilat, jossa on mahdollisuus hyödyntää tilan omaa haketta ja edellytykset hakkeen varastoinnille. Lisämahdollisuuksia tuo laitteiston liikuteltavuus, mikä mahdollistaa energian tuotannon muihin tarkoituksiin, jos niitä tilalla on. Liikuteltavuus mahdollistaa myös sellaisen liiketoiminnan, jossa maatila ostaa viljan kuivauksen ulkopuoliselta yrittäjältä. Puintikauden ollessa kuitenkin lyhyt, edellyttää tämä toimintatapa sitä, että yrittäjällä on laitteistolle käyttöä puintikauden ulkopuolellakin. Laitteiston liikuteltavuuden lisäksi etua tuo, että kaasua voidaan jakaa myös esimerkiksi tuotantorakennusten lämmitysjärjestelmiin. Jatkotutkimuskohteina voisivat olla esimerkiksi kasvihuoneet, missä lämpöenergian lisäksi voitaisiin hyödyntää laitteiston tuottama hiilidioksidi. Lisätutkimusta vaatii myös neste- ja hiilifraktioiden loppusijoitus ja/tai hyötykäyttö. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke toteutettiin syksyllä 2014 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Fiskarsin Voiman ja Työtehoseuran (TTS) yhteistyönä.Fuel costs are significant portion of total costs of grain drying and oil is still the most generally used fuel. One of the reasons for increasing interest for using local fuel is the increasing price of oil. The aim of this study was to evaluate the grain drying with wood gas compared to traditional drying using oil as the fuel. Gasification unit that was used was placed in a shipping container and it was designed as removable, which allows to use it in other purposes also when grain drying is not needed. When wood gas was used, grain moisture was from 13 to 14 %. The aim was that grain moisture is 13% but it was not achieved because the production of gas was not stable enough with the used gasification system. According to measurements, energy efficiency with oil was 78% while with wood gas 64%. The portion of electricity of used energy was 7% with oils and 13% with wood gas. Based on the results gained from these experiments, the final efficiency could not be defined because of the variation between different measurements. Even though there was variation in different experiments done during this study, the results were promising. The equipment needs more developing but wood gas has potential for grain drying. The best benefit with gasification process is gained on farms, where own wood ships can be used and there is enough storage for fuel. The fact that the equipment is removable, gives more benefits as grain drying season is short and the equipment can be used for other purposes during the year. Removable equipment brings also business opportunities as grain drying can be bought from entrepreneur. Produced gas can also be distributed to other energy production systems, e.g. heating of farm buildings.201

Ruoan tärkeimmät vierasaineet Suomessa – terveysriskit ja tiedonpuutteet

Tämän työn tarkoituksena oli asettaa suomalaisen kuluttajan kannalta tärkeysjärjestykseen ne elintarvikkeiden vierasaineet, joiden pitoisuuksia valvotaan asetuksen (EY) N:o 1881/2006 nojalla tai jotka mainitaan Euroopan Komission monitorointisuosituksissa. Tärkeysjärjestys määräytyi aineen aiheuttaman terveyshaitan vakavuuden ja suurkuluttajalle koituvan riskin suuruuden perusteella. Tärkeimmiksi arvioitiin syöpävaaralliset aineet (ympäristömyrkyt, homemyrkyt tai prosessoinnissa syntyvät aineet), joille altistutaan siinä määrin, että syöpien lisääntyminen väestössä on todennäköistä. Kerta-annoksella haitallisista vierasaineista tärkeimmät olivat soluhengityksen salpaavat tai sydämen lyöntitiheyttä hidastavat vierasaineet, joille altistuminen saattaisi pahimmillaan johtaa riskiryhmään kuuluvan kuolemaan. Valvonnan suunnittelun tueksi kartoitettiin myös, mistä elintarvikeryhmistä kunkin vierasaineen pitoisuuksien seuranta ja määrittäminen olisi oleellisinta kansallisesta näkökulmasta. Arviossa otettiin huomioon ainekohtaisen prioriteettilistan lisäksi kansallisten aineistojen ikä ja kattavuus, vierasaineiden pitoisuudet eri elintarvikeryhmissä, kuluttajien suurimmat altistuslähteet sekä se, poikkeavatko Suomessa mitatut pitoisuudet selkeästi EU-keskiarvoista. Raporttiin sisältyy englanninkielinen yhteenvetoluku tärkeimmistä tuloksista

Liikunnan yhteissuunnittelumetodi : metodin toimivuuden arviointi Jyväskylän Huhtasuon lähiössä

This research is part of a wider development project for residential areas started by the Centre for Urban and Regional Studies at Helsinki University of Technology, namely the SOFY-project (combining social and physical conditions in the development of residential areas) and the project of the Ideal Community for Sport by the Finnish Society of Research in Sport and Physical Education. The research covers the major fields of the social sciences of sport - sports planning and sports administration. The purpose of the study was to analyze the appropriateness of the collaborative planning method for sports planning by means of à five-year follow-up study. The demonstrative object of the planning was a typical Finnish residential area, built in the 70's and dominated by blocks of flats. The theory of the habitat was applied as the theoretical framework where the environment was divided into residential, quarter and home habitats. Action research was used as the basic paradigm in the realization of the study. During the collaborative planning process thirteen different kinds of material were collected. The material was divided into quantitative and qualitative data according to the type of gathering. Various community registers, postal inquiry and interview of sports clubs formed the quantitative material. Qualitative material was collected in the form of workbook forms, pupils' essays, from district workers and by interviewing customers at the social services office. The analyze the information, it was first integrated into one data basis using the Geographical Information System (GIS). Combining the quantitative and qualitative information gave a more or less full picture of the residential area to be used as basic data in planning. Qualitative information brought out the experiences of the residents, which in traditional rational planning is not taken sufficiently into account. 298 development suggestions were produced of which over 1/3 were acted on in five years. The most remarkable development goal was the physical functional environment of the quarter's habitat. Those who participated in planning found the collaborative planning method extremely useful for owing to it, two thirds of the participants had changed their ways of working by the end of the collaborative planning period. When evaluating the collaborative planning method, the bureaucratic nature of the planning and the weak commitment of political decision-makers to projects merging in the course of planning were seen as negative points. The planning method served well in realizing suggestions concerning residential areas and quarters-because most of the suggestions could be carried out and because many people became interested in developing their own living and working environment. The collaborative planning method seems to be appropriate also for strategic planning at the city level even if people who are non-professionally oriented toward planning lack the knowledge and skill of visualizing urban entities. At least local people have experiences, expertises and feelings associated with their own habitats. Collaborative planning in particular is suitable for developing small-scale habitats and can thus complement strategic planning. In the conclusions of the research a new collaborative planning procedure is presented as follows: 1) Collaborative planning training for all participants before starting the planning process, 2) A light, flexible and broad planning organization, 3) Computer-aided data-gathering combined with resident participation in the action research, 4) Preplanning connected with resident participation, 5) Preparing a collaborative plan together with people of the planning object (public, private and voluntary sectors in the planning area), 6) Publication of the collaborative plan by all the planning participants, and 7) Ensuring the follow-up to the realization of the collaborative plan together with the planning participants

Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille

Riskinarvioinnissa tutkittiin suomalaisten työikäisten ja eläkeläisten elintarvikkeista ja talousvedestä saamaa altistusta kadmiumille, lyijylle, arseenille, elohopealle, nikkelille ja alumiinille. Aikuisten altistus on vähäisempää kuin lasten (arvioitu aiemmin: Eviran tutkimuksia 2/2015), mutta turvallisen saannin raja ylittyi silti osalla väestöstä. Lyijyn ja epäorgaanisen arseenin saanti oli suuruusluokkaa, jolla terveyshaittojen vaikutusta ei voi sulkea pois, mutta niiden todennäköisyys on pieni tai enintään kohtuullinen. Joka viidennellä yli 45-vuotiaalla naisella osteoporoottisen murtuman riski on kasvanut kadmiumaltistuksen vuoksi, vaikka lannoitteiden kadmiumpitoisuuksia rajoitetaan kansallisesti altistuksen vähentämiseksi. Eniten eri raskasmetalleille altistuivat hedelmällisessä iässä olevat, ts. 25–45-vuotiaat, naiset. Elohopea-altistus tällä ryhmällä oli kuitenkin vähäistä. Riskinarvioinnissa tutkittiin altistuksen suuruuden ja lähteiden lisäksi ruoankäytön havaittujen muutosten vaikutusta kuluttajien altistukseen. Finravinto-tutkimusten 2007 ja 2012 perusteella arvioidun altistuksen lisäksi tehtiin karkea arvio EAT-Lancet Commissionin suositteleman ruokavalion mahdollisesta vaikutuksesta kuluttajien altistukseen

Environmental Features Associated With Older Adults’ Physical Activity in Different Types of Urban Neighborhoods

The authors studied associations of nature- and infrastructure-based features with physical activity (PA) in different urban neighborhood types; 848 community-dwelling people aged 75–90 years reported PA and three perceived nature-based destinations and seven infrastructure-based features as outdoor mobility facilitators. Neighborhood type was defined using a geographic information system based on proximity to central service areas and residential density (city center, subcenter, and dense and dispersed areas outside centers). PA was higher in dense areas and the city center. Binary logistic regression showed that perceiving nature-based destinations increased the odds for higher PA in the city center and areas outside centers. In dispersed areas, perceived infrastructure-based facilitators were especially associated with higher PA. Environmental features were not associated with PA in subcenters. Higher residential density, as a proxy for a higher amount of infrastructure, rather than center proximity, may underlie older adults’ PA. The spatial context should be acknowledged in studies on environment–PA associations.peerReviewe

Hilliness and the Development of Walking Difficulties Among Community-Dwelling Older People

Objective: The objective of this study is to study the associations of objectively defined hilliness with the prevalence and incidence of walking difficulties among community-dwelling older adults, and to explore whether behavioral, health, or socioeconomic factors would fully or partially explain these associations. Method: Baseline interviews (n = 848, 75-90 years) on difficulties in walking 500 m, frequency of moving through the neighborhood, and perceived hilliness as a barrier to outdoor mobility were conducted. Two-year follow-up interviews (n = 551) on difficulties in walking 500 m were conducted among participants without baseline walking difficulties. Hilliness objectively defined as the mean slope in 500-m road network. Results: Logistic regression showed that hilliness was associated with incident walking difficulties at the 2-year follow-up (odds ratio [OR] = 1.66, 95% confidence interval [CI] = [1.09, 2.51]) but not with the prevalence of walking difficulties at baseline. Adding behavioral, health, or socioeconomic factors to the models did not markedly change the results. Discussion: Greater hilliness should be considered a risk factor for developing walking difficulties among older adults.peerReviewe