Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille

Abstract

Riskinarvioinnissa tutkittiin suomalaisten työikäisten ja eläkeläisten elintarvikkeista ja talousvedestä saamaa altistusta kadmiumille, lyijylle, arseenille, elohopealle, nikkelille ja alumiinille. Aikuisten altistus on vähäisempää kuin lasten (arvioitu aiemmin: Eviran tutkimuksia 2/2015), mutta turvallisen saannin raja ylittyi silti osalla väestöstä. Lyijyn ja epäorgaanisen arseenin saanti oli suuruusluokkaa, jolla terveyshaittojen vaikutusta ei voi sulkea pois, mutta niiden todennäköisyys on pieni tai enintään kohtuullinen. Joka viidennellä yli 45-vuotiaalla naisella osteoporoottisen murtuman riski on kasvanut kadmiumaltistuksen vuoksi, vaikka lannoitteiden kadmiumpitoisuuksia rajoitetaan kansallisesti altistuksen vähentämiseksi. Eniten eri raskasmetalleille altistuivat hedelmällisessä iässä olevat, ts. 25–45-vuotiaat, naiset. Elohopea-altistus tällä ryhmällä oli kuitenkin vähäistä. Riskinarvioinnissa tutkittiin altistuksen suuruuden ja lähteiden lisäksi ruoankäytön havaittujen muutosten vaikutusta kuluttajien altistukseen. Finravinto-tutkimusten 2007 ja 2012 perusteella arvioidun altistuksen lisäksi tehtiin karkea arvio EAT-Lancet Commissionin suositteleman ruokavalion mahdollisesta vaikutuksesta kuluttajien altistukseen

    Similar works