Välttämättömyys vai arvovalinta? : diskurssianalyysi kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksia koskevasta täysistuntokeskustelusta syksyllä 2015

Kesäkuussa 2015 juuri muodostettu Juha Sipilän hallitus ilmoitti hallitusohjelmassaan, että julkisen kehitysyhteistyön määrärahoista leikataan 200 miljoonalla eurolla, jonka lisäksi avustusmuotoisesta tuesta esitettiin siirrettäväksi 100 miljoonaa euroa Finnfundin pääomittamiseen. Leikkaus oli merkittävä, sillä vastaavansuuruisia leikkauksia kehitysyhteistyöhön on edellisen kerran tehty 1990- luvun alussa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan eduskunnan syksyllä 2015 käymää täysistuntokeskustelua kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä akateemista tietoa Suomen kehityspolitiikkaan liittyvästä valtakamppailusta ja siihen osallistuvista eduskunnan toimijoista. Tutkimuksessa analysoidaan, millaisia diskursseja kansanedustajien puheenvuoroissa esiintyi, millaisissa suhteissa diskurssit olivat toisiinsa nähden ja millaiset diskurssit olivat hegemonisessa asemassa. Diskurssianalyysissä hyödynnetään Norman Fairclough’n kolmiportaista kriittisen diskurssianalyysin mallia sekä metodeina sisällönanalyysiä sekä sisällön erittelyä. Täysistuntoasiakirjoista käy ilmi, että kehitysyhteistyömäärärahoista käydystä keskustelusta on löydettävissä 12 erilaista diskurssia. Keskustelua hallitsevia, vahvoja diskursseja oli yhteensä kahdeksan: välttämättömyysdiskurssi, kohtuuttomuusdiskurssi, tuloksellisuusdiskurssi, maine kärsii -diskurssi, järjestödiskurssi, apu lähtömaihin -diskurssi, vastakkainasetteludiskurssi sekä 0,7-diskurssi. Näiden lisäksi aineistosta oli luokiteltavissa neljä muuta, heikompaa diskurssia: arvovalintadiskurssi, kehitysyhteistyö ei toimi -diskurssi, painopistediskurssi sekä yksityisen sektorin roolia korostava diskurssi. Eduskuntavaaleissa keväällä 2015 vallinnut talouspoliittinen keskustelu Suomen valtiontalouden huonosta tilasta ja julkisten menojen leikkaustarpeista vaikutti merkittävästi myös kehitysyhteistyömäärärahoista käytyyn eduskuntakeskusteluun. Hallituspuolueiden kansanedustajat liittivät kehitysyhteistyöleikkauksiin välttämättömyysdiskurssin, jonka mukaan leikkauksille ei ole vaihtoehtoja ja kehitysyhteistyöstä on leikattava, jotta Suomen talous saadaan kuntoon. Vastaavasti oppositiopuolueiden kansanedustajat kritisoivat välttämättömyysdiskurssia ja käyttivät puheessaan arvovalinta- ja kohtuuttomuusdiskursseja. Kehitysyhteistyömäärärahoista käydyssä eduskuntakeskustelussa ei ollut havaittavissa yksiselitteisesti hegemonisia diskursseja. Valtaosa keskusteluun osallistujista vaikutti kuitenkin jakavan näkemyksen siitä, että Suomi on ja sen tuleekin olla sitoutunut käyttämään kehitysyhteistyöhön 0,7 prosenttia BKTL:staan (0,7-diskurssi)

Työkaluja seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen: Plissitistä Betteriin

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymyksiin on Suomessa kiinnitetty huomiota ja niiden edistämiseksi on julkaistu kansallinen toimintaohjelma. Sosiaali- ja terveydenhuollon peruskoulutuksessa saadaan perusvalmiudet muun muassa seksuaalisuuden puheeksiottoon asiakkaiden kanssa. Toisaalta kuitenkin näyttää siltä, että käytännön tasolla tarvitaan lisää osaamista seksuaalisuutta koskevien kysymysten käsittelyyn. Potilaat ja asiakkaat odottavat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta tietoa ja valmiuksia kysyä seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Keskustelua käydään harvoin ja useimmiten potilaan aloitteesta, vaikka aloitetta odotetaan ammattilaisilta. Ammattilaisilla on useita puheeksi ottamisen malleja apuvälineeksi käytännön työhön. Puheeksi ottamisen välineenä on Suomessa käytetty Plissit-mallia, joka määrittää puheeksi ottamisen tasoja ja ammattilaisilta edellytettävää osaamista. Vähemmän käytetty Better -malli taas tukee ohjaustilanteen rakenteen jäsentämistä ja ohjaustilanteen systemaattista etenemistä. Better-mallin avulla ohjaustilanne jäsentyy yksityiskohtaisesti ja malli sisältää myös kirjaamisen velvoitteen, jolloin hoidon jatkuvuuden ja vaikuttavuuden seuranta mahdollistuu. Terveydenhuollon koulutuksissa tulee systemaattisesti vahvistaa seksuaalisuuden puheeksi ottamisen menetelmällistä osaamista

To retain or remove the syndesmotic screw: a review of literature

Introduction: Syndesmotic positioning screws are frequently placed in unstable ankle fractures. Many facets of adequate placement techniques have been the subject of various studies. Whether or not the syndesmosis screw should be removed prior to weight-bearing is still debated. In this study, the recent literature is reviewed concerning the need for removal of the syndesmotic screw. Materials and methods: A comprehensive literature search was conducted in the electronic databases of the Cochrane Library, Pubmed Medline and EMbase from January 2000 to October 2010. Results: A total of seven studies were identified in the literature. Most studies found no difference in outcome between retained or removed screws. Patients with screws that were broken, or showed loosening, had similar or improved outcome compared to patients with removed screws. Removal of the syndesmotic screws, when deemed necessary, is usually not performed before 8-12 weeks. Conclusion: There is paucity in randomized controlled trials on the absolute need for removal of the syndesmotic screw. However, current literature suggests that it might be reserved for intact screws that cause hardware irritation or reduced range of motion after 4-6 months

Välttämättömyys vai arvovalinta? : diskurssianalyysi kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksia koskevasta täysistuntokeskustelusta syksyllä 2015

Kesäkuussa 2015 juuri muodostettu Juha Sipilän hallitus ilmoitti hallitusohjelmassaan, että julkisen kehitysyhteistyön määrärahoista leikataan 200 miljoonalla eurolla, jonka lisäksi avustusmuotoisesta tuesta esitettiin siirrettäväksi 100 miljoonaa euroa Finnfundin pääomittamiseen. Leikkaus oli merkittävä, sillä vastaavansuuruisia leikkauksia kehitysyhteistyöhön on edellisen kerran tehty 1990- luvun alussa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan eduskunnan syksyllä 2015 käymää täysistuntokeskustelua kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä akateemista tietoa Suomen kehityspolitiikkaan liittyvästä valtakamppailusta ja siihen osallistuvista eduskunnan toimijoista. Tutkimuksessa analysoidaan, millaisia diskursseja kansanedustajien puheenvuoroissa esiintyi, millaisissa suhteissa diskurssit olivat toisiinsa nähden ja millaiset diskurssit olivat hegemonisessa asemassa. Diskurssianalyysissä hyödynnetään Norman Fairclough’n kolmiportaista kriittisen diskurssianalyysin mallia sekä metodeina sisällönanalyysiä sekä sisällön erittelyä. Täysistuntoasiakirjoista käy ilmi, että kehitysyhteistyömäärärahoista käydystä keskustelusta on löydettävissä 12 erilaista diskurssia. Keskustelua hallitsevia, vahvoja diskursseja oli yhteensä kahdeksan: välttämättömyysdiskurssi, kohtuuttomuusdiskurssi, tuloksellisuusdiskurssi, maine kärsii -diskurssi, järjestödiskurssi, apu lähtömaihin -diskurssi, vastakkainasetteludiskurssi sekä 0,7-diskurssi. Näiden lisäksi aineistosta oli luokiteltavissa neljä muuta, heikompaa diskurssia: arvovalintadiskurssi, kehitysyhteistyö ei toimi -diskurssi, painopistediskurssi sekä yksityisen sektorin roolia korostava diskurssi. Eduskuntavaaleissa keväällä 2015 vallinnut talouspoliittinen keskustelu Suomen valtiontalouden huonosta tilasta ja julkisten menojen leikkaustarpeista vaikutti merkittävästi myös kehitysyhteistyömäärärahoista käytyyn eduskuntakeskusteluun. Hallituspuolueiden kansanedustajat liittivät kehitysyhteistyöleikkauksiin välttämättömyysdiskurssin, jonka mukaan leikkauksille ei ole vaihtoehtoja ja kehitysyhteistyöstä on leikattava, jotta Suomen talous saadaan kuntoon. Vastaavasti oppositiopuolueiden kansanedustajat kritisoivat välttämättömyysdiskurssia ja käyttivät puheessaan arvovalinta- ja kohtuuttomuusdiskursseja. Kehitysyhteistyömäärärahoista käydyssä eduskuntakeskustelussa ei ollut havaittavissa yksiselitteisesti hegemonisia diskursseja. Valtaosa keskusteluun osallistujista vaikutti kuitenkin jakavan näkemyksen siitä, että Suomi on ja sen tuleekin olla sitoutunut käyttämään kehitysyhteistyöhön 0,7 prosenttia BKTL:staan (0,7-diskurssi)

The unsupervised after-school time : Strategies applied in everyday life

Aims. The purpose of this study is to describe the means families utilize to secure the after-school-time their young children spend without adult supervision. The statutory after-school care for 1st and 2nd graders offers the working parents flexibility when organizing the work and family time. Yet the families of as young as nine-year-olds are left with no organized after-school activities. This study relies on previous studies on after-school-program quality, flexible working time arrangement, family time management, digitalization and Anglo-American after-school programs. The main research questions are: 1. How does the after-school care appear in everyday family life? 2. What are the means parents use to secure the child's after-school time? 3. How do parents utilize digital technologies in securing the after-school time? Methods. The data for this study were collected in two separate sets. The first data set consists of 5 texts describing everyday life of families with young school children. The texts were provided by working mothers of children entitled to after-school care. The second set of data was collected through semi-structured interviews of 9 working mothers of children no longer entitled to after-school care. The interviews were conducted to include data on the strategies families choose to secure the after-school time when adult supervision is no longer organized by the community. The data were analyzed using content analysis and cross-sectional qualitative data analysis. This method allows to emphasizing the common nominators of the various data sources instead of the experiences of one family. Results and Conclusions. The after-school care could be related to various every day elements of a household. The main elements were safety, nutrition and care and social environment. Parents use several strategies to ensure the well-being and safety of a child without adult supervision. Of mobile technologies, digital communication was recognized as part of parental control but not as ethically debatable surveillance. Parents highly appreciate the school-organized after-school programs and wish to see more activities of that type for their children.Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata niitä ratkaisuja, joita perheet tekevät turvatakseen lapsen koulupäivänä jälkeisen itsenäisen iltapäivän vieton. Lakisääteinen iltapäivähoito antaa työssäkäyville vanhemmille tukea perheen arjen aikatauluttamisessa mutta jo 9-vuotiaiden vanhemmat joutuvat pohtimaan perheen ratkaisuja lapsen jäädessä iltapäivätoiminnan ulkopuolelle. Tutkimuksen taustalla on aiempi tutkimus iltapäivätoiminnasta, työaikajärjestelyjen hyödyntämisestä, perheiden ajankäytöstä ja kodin digitalisoitumisesta sekä angloamerikkalaisesta koulun ohjatusta vapaa-ajasta. Tutkimuksen pääkysymykset ovat: 1) Millä tavoin koulupäivän jälkeinen iltapäivähoito näkyy perheen arjessa? 2) Miten vanhemmat voivat tukea lapsen itsenäistä ja turvallista iltapäiväaikaa? 3) Miten vanhemmat hyödyntävät digiteknologiaa lapsen yksin viettämän ajan turvaamiseksi? Menetelmät. Tutkimusaineisto kerättiin kahdessa osassa. Ensimmäisen osan aineistoa muodosti 5 tekstiä, joissa lakisääteisen iltapäivätoiminnan parissa olevien lasten työssäkäyvien vanhempien kertomuksista perheensä arjesta. Toinen osa aineistosta koostui 9 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta joissa jo iltapäivätoiminnan jättäneiden lasten työssäkäyvät vanhemmat kuvailevat lapsen yksin viettämän iltapäiväajan tukemiseksi tehtyjä järjestelyjä. Aineistot analysoitiin sisällönanalyyttista ja poikkiaineistollista luokittelustrategiaa jolloin aineistoista nousevat yhteiset teemat nousivat päähuomion kohteeksi yksittäisen perheen tai henkilön kokemuksen sijaan. Tulokset ja johtopäätökset. Iltapäivätoiminnan havaittiin koskettamaan kotitalouden arjen ulottuvuuksia monella tasolla, vanhemman tunne lapsen turvasta, fyysinen huolenpito sekä lapsen sosiaalisen ympäristön huomioiminen ovat kaikki kotitalouden rakentamisen elementtejä. Vanhemmat käyttivät monenlaisia strategioita ja näiden yhdistelmiä turvatakseen lapsen yksinolon ja osana tätä turvaamista tunnistettiin erilaisia digitaalisen kommunikaation muotoja, jota ei kuitenkaan pidetty eettisesti ongelmallisena valvontana. Vanhemmat arvostavat kouluyhteisössä tapahtuvaa valvottua vapaa-ajanviettoa ja toivovat kouluihin enemmän tällaista yhteisöllistä turvallista tekemistä

Orgaanisten yhdisteiden määrittäminen väkevistä nikkelisulfaatin vesiliuoksista

Pro gradu –tutkielmassa oli tarkoituksena kehittää analyyttisen kemian menetelmä, jolla voidaan sekä tunnistaa että määrittää orgaanisten yhdisteiden pitoisuuksia väkevistä nikkelisulfaatin vesiliuoksista. Tutkielman kirjallisessa osassa käydään läpi työn teoreettista taustaa. Tarkasteltavia osa-alueita ovat analyyttisen menetelmän kehittäminen, näytteen esikäsittelymenetelmät sekä mittalaitteiden rakenne ja toiminta. Lisäksi tarkastellaan orgaanisten yhdisteiden määrittämistä alumiinioksidin Bayer-tuotantoprosessin liuoksista. Tätä käytetään vertailukohtana orgaanisten yhdisteiden määrittämiseen nikkelisulfaatin tuotantoprosessin liuoksista. Kokeellisessa osassa käydään läpi käytännön työskentelyvaiheet orgaanisten yhdisteiden määrittämisessä. Yhdisteiden tunnistamisessa käytettiin massaselektiivisellä detektorilla varustettua kaasukromatografia ja pitoisuuksien määrittämisessä puolestaan liekki-ionisaatiodetektorilla varustettua kaasukromatografia. Nikkelisulfaattiliuoksista saatiin tunnistettua 37 erilaista orgaanista yhdistettä vähintään 90 %:n yhtäläisyydellä vertailussa tietokannan (Wiley 8) massaspektreihin. Tunnistetut yhdisteet olivat pääasiassa pitkän hiilivetyketjun omaavia alkaaneja sekä yhden- ja kahdenarvoisia karboksyylihappoja. Myös erilaisia ftalaatteja tunnistettiin runsaasti. Orgaanisten yhdisteiden pitoisuuksien määrittämisessä nikkelisulfaattiliuoksesta A saatiin 12 yhdistettä ja nikkelisulfaattiliuoksesta B saatiin 16 yhdistettä määritettyä toistettavasti kuudessa rinnakkaismäärityksessä. Rinnakkaismäärityksissä yhdisteiden retentioaikojen suhteelliset keskihajonnat vaihtelivat välillä 0,04 - 0,29 % (Liuos A) ja 0,03 – 0,57 % (Liuos B). Yhdisteiden aikaansaamien kromatogrammipiikkien pinta-alojen suhteelliset keskihajonnat vaihtelivat välillä 9,0 – 46,0 % (Liuos A) ja 14,5 – 98,8 % (Liuos B). Nikkelisulfaattiliuoksista määritettiin uutettujen orgaanisten yhdisteiden kokonaismassat. Tämän perusteella uutettujen orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuuksiksi saatiin 1,0 mg/l (Liuos A) ja 0,5 mg/l (Liuos B). Nikkelisulfaattiliuoksista määritettyihin orgaanisen kokonaishiilen määriin verratessa orgaanisia yhdisteitä saatiin uutettua liuoksista seuraavat prosenttiosuudet: 7,4 % (Liuos A) ja 5,3 % (Liuos B).The purpose of this Master’s thesis was to develop a method of analytical chemistry in order to identify and quantify the organic compounds found in strong aqueous solutions of nickel sulphate. In the theoretical part of the thesis theoretical background of the work is discussed. Discussed subject areas are the development of analytical chemistry method, pre-treatment methods of the samples and the structure and function of the measurement instrumentation. In addition the determination of organic compounds from Bayer process solutions, which are used in production of aluminum oxide, is discussed. Determination of organic compounds from Bayer solutions is used as a comparison for the determination of organic compounds from process solutions of nickel sulphate. In the experimental part of the thesis the practical methods for the determination of organic compounds from nickel sulphate solutions are presented. Identification of organic compounds was performed with gas chromatograph equipped with mass selective detector, and quantification of organic compounds was performed with gas chromatograph equipped with flame ionization detector. 37 organic compounds were identified from nickel sulphate solutions with at least 90 % similarity in comparation of mass spectra of the database (Wiley 8). Identified compounds were primarily alkanes and mono- and dicarboxylic acids with long hydrocarbon chains. Several types of phthalates were also identified. Concentrations of organic compounds were determined with sufficient repeatability from six aliquots from 12 compounds in nickel sulphate solution A and 16 compounds from nickel sulphate solution B. In aliquots the relative standard deviations of retention times were 0,04-0,29 % (Solution A) and 0,03-0,57 % (Solution B). Relative standard deviations of the areas of chromatographic peaks were 9,0-46,0 % (Solution A) and 14,5-98,8 % (Solution B). Total masses of the extracted organic compounds in nickel sulphate solutions were also determined. Determined concentrations of extracted organic compounds were 1,0 mg/L (Solution A) and 0,5 mg/L (Solution B). When comparing the concentrations of extracted organic compounds with the amounts of total organic carbon determined from solutions, the percentages of extracted organic compounds were 7,4 % (Solution A) and 5,3 % (Solution B)

Developing invoice approval process: guidebook for second approvers : the case of Company X

Accounts payable (A/P) is the business function where invoices are most often processed. An important part of the process is the invoice approval process where the legitimacy and accuracy of each invoice is verified, meaning that the quantity and quality of the received products or services match what was agreed with vendor. Company X had noticed that the approval process of Client Y invoices is not as efficient as it could be. As thesis objective was set to improve the invoice approval process efficiency by increasing second approvers’ knowledge about the process, best practices and terminology related to it. The purpose of the thesis was to create a written guidebook for the second approvers of Client Y. The thesis focused on finding answer to research question “What information could second approvers need in order to avoid mistakes and the invoice approval process to be as clear as possible?”. The main research methods used in this thesis were interviewing and document analysis. In total two interviews were conducted during the research process, one with Company X A/P professional and one with Company X accounting expert. Documents that were analysed were invoices and credit notes that had approval, override approval or rejection notes left by any of three approvers. Additionally, participant observations prior and during the research were taken into account. The interviews and document analysis revealed that the approvers need guidance in giving the right invoicing information, in which situation is the best practice to approve a document and when to reject, which items should be checked every time from invoice and booking before giving approval, how invoices to be split or forward invoiced should be handled, and how often the awaiting documents should be approved. With instructions about these topics in the guidebook, the approval process should become more efficient as the number of unnecessary rejections should decrease and small mistakes in bookings should be noticed and corrected earlier. Based on the research findings and literature review, a written guidebook for the Client Y second approvers was created. For confidentiality reasons the guidebook has been removed from the appendices of the public report. Further research could be undertaken to investigate the effects that the approval guidebook has on the approval process efficiency in reality