Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden sosiaaliset verkostot

Opinnäytetyön aiheena oli tutkia lastensuojelun avohuollon alle 13-vuotiaiden asiakkaiden sosiaalisia verkostoja. Aihetta tutkittiin sekä lasten että heidän vanhempiensa näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa sosiaalisten verkostojen rakennetta ja kattavuutta, sekä haastateltavien omia näkemyksiä verkostoistaan. Tavoitteena oli löytää verkostoista yhtäläisyyksiä sekä toistuvuutta, mutta myös vertailla verkostoja keskenään, ja selvittää mahdollisia eroja lasten ja vanhempien näkemyksissä. Tutkimusaineisto koottiin teemahaastatteluilla, jotka suoritettiin heinä-elokuussa 2010. Apuna haastatteluissa käytettiin verkostokarttaa sekä Elämän tärkeät asiat -kortteja. Tutkimukseen osallistui yhteensä kuusi haastateltavaa, kolme lasta ja kolme vanhempaa. Haastateltavat lapset olivat iältään 7-13-vuotiaita ja kaikki heistä asuivat kotona. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Ulvilan kaupungin ja Nakkilan kunnan kanssa, ja yhteyshenkilöinä toimivat lastensuojelun perhetyöntekijät. Tutkimustulosten perusteella sosiaalisen verkoston merkitys on suuri. Haastateltavien sosiaaliset verkostot muodostuivat lähinnä perheestä, sukulaisista, kavereista sekä ammattilaisista. Verkostojen keskeisin osa olivat perheenjäsenet, eli vanhemmat ja sisarukset. Läheisinä koettiin myös osa sukulaisista kuten isovanhemmat sekä vertaissuhteet, eli kaverit. Muut ihmiset verkostossa koettiin etäisemmiksi. Esimerkiksi ammattilaisten nähtiin olevan osa lapsen verkostoa, mutta heitä ei pidetty läheisinä tai tärkeinä ihmisinä. Kaikki lapset kertoivat verkostonsa olevan riittävän kattava sekä tukea antava. Vanhemmat taas ajattelivat lastensa kokevan verkostonsa liian pieninä, mutta heidän oman näkemyksensä mukaan lapsen verkosto oli riittävä.SOCIAL NETWORKS OF THE CUSTOMERS OF THE NON-INSTITUTIONAL CARE OF THE CHILD PROTECTION Setälä, Outi Satakunnan ammattikorkeakoulu, Satakunta University of Applied Sciences Degree Programme in social services December 2010 Keywords: child protection, non-institutional care, social networks The purpose of this thesis was to examine the social networks of the under 13-year-old customers of the non-institutional care of the child protection. The subject was examined from the point of view of both children and their parents. The purpose of the study was to survey the structure and scope of the social networks and the interviewees' own views on its networks. The objective was to find likenesses and recurrence in the networks but also to compare networks and to analyze possible differences in the views of the children and parents. The research material was collected with theme interviews which were performed in July-August 2010. A network map and the important matters of life -cards were used as help in the interviews. Altogether six interviewees, three children and three parents participated in the study. The age of the children to be interviewed was 7-13 year-olds and all of them lived at home. The study was carried out in the cooperation with the town of Ulvila and with the municipality of Nakkila, and as contact persons, the family workers of the child protection function. On the basis of the research results, the significance of the social network is substantial. The interviewees' social networks consisted mainly of the family, relatives, friends and professionals. The most central part of the networks was members of the family; in other words parents, brothers, and sisters, along with some of the relatives. For instance, grandparents and friends were experienced close. Other people in the network were regarded as more distant. For example, it was seen that the professionals would be a part of the child's network but they were not considered as close or important people. All the children described their network as providing enough support. The parents, however, thought that their children experienced their network as too small, but according to their own view, the child's network was sufficient

Omahoitajuus kotihoidossa hoitajan näkökulmasta : systemaattinen kirjallisuuskatsaus sovellettuna

Omahoitajajärjestelmä ja yksilövastuinen hoitotyö ovat toimintamalleja, jotka tuovat ikääntyneen kotihoitoon kokonaisvaltaisuutta ja jatkuvuutta. Tiimityön näkökulmasta omahoitajuus lisää vastuunjakoa ja työtehtävien selkiyttämistä. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää aikaisempien tutkimusten perusteella, miten omahoitajuus toteutuu ikääntyneen kotihoidossa hoitajan näkökulmasta. Opinnäytetyö liittyy Perusturvakuntayhtymä Akselin Yhteisvoimin kotona hankkeeseen, joka on osa Sosiaali- ja Terveysministeriön KASTE-hanketta. Opinnäytetyön tavoite oli löytää vastauksia tutkimuskysymyksiin siitä, minkälaista myönteistä kehitystä ja haasteita omahoitajuus saa aikaan ikääntyneen kotihoidossa ja siten olla osana mahdollistamassa Perusturvakuntayhtymä Akselin kotihoidon omahoitajuuden kehittämistä. Opinnäytetyö toteutettiin sovellettuna systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jonka tiedonhaussa käytettiin hyödyksi suomalaisia terveydenhuollon Internet-pohjaisia hakukantoja. Tarkoitus oli kerätä laadukkaita ja luotettavia alkuperäistutkimuksia, jotka antaisivat vastauksia tutkimuskysymyksiin. Lopulliseen katsaukseen valikoitui 7 aineistoa, joista 4 tutkimusta ja 3 kehittämishanketta. Tutkimuksen tuloksia analysoitiin sisällönanalyysillä. Kirjallisuuskatsauksen perusteella hoitajat kokivat myönteisenä, että omahoitajuus lisäsi työyhteisön vastuunjakoa, hoidon kokonaisvaltaisuutta, jatkuvuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Omahoitaja oli asiakkaan asioiden hoitaja ja piti tiedot ajan tasalla ja toimi yhteyshenkilönä eri tahojen välillä. Haasteellisena hoitajat pitivät ajanpuutetta; omahoitajuuden koettiin vievän paljon aikaa, eivätkä hoitajat ehtineet perehtyä riittävästi asiakkaan asioihin. Työvuorojärjestelyiden vuoksi omahoitaja ei päässyt asiakkaansa luokse riittävän usein ollakseen tietoinen asiakkaan tilanteesta. Haasteelliset asiakkaat ja pitkät ja läheiset hoitosuhteet koettiin työuupumusta aiheuttavina ja kuormittavina, joka oli merkittävä haaste. Kehittämisehdotuksiksi Akselin kotihoidon omahoitajuuden kehittämiseen tutkimustulosten perusteella päädyttiin, että sijaisten perehdytystä ja ammattitaitoa tulisi lisätä. Omahoitajaparimalli voisi olla ratkaisu hoitajien kokemaa kuormitusta ja työuupumusta vastaan ja hyvällä työvuorosuunnittelulla olisi mahdollista tukea omahoitajan ja asiakkaan välistä hoitosuhdetta ja hoitajan osallistumista asiakkaan hoitoon. Kiireeseen puuttuminen olisi esimiestasolta alkaen erityisen tärkeää, koska sillä olisi myönteistä vaikutusta hoitajien jaksamiseen ja asiakasyhteistyön toteutumiseen.The thesis is related to the Akseli project by the Ministry of Social Affairs and Health. The goal of the thesis was to promote, support and develop the primary nursing at Aksel basic security federation of municipalities. The goal of this thesis was to find the answers to the study questions. What kind of positive developments and challenges primary nursing provides in elderly people’s home care. A literature review consisted of previous Finnish researches in primary nursing. Thesis was carried out as a systematic literature review. The aim was to find out high and reliable original researches which would provide the answers to the study questions. The studies have been analyzed by the content analysis. Based on the results a primary nurse is a direct link between the clients and the relatives. The primary nurse must be able to provide guidance and advice in addition to listening and sup-porting the client adequately. It became clear that professional skills of the home care nurses had a great effect on primary nursing. Based on the results of the thesis, time management was considered as the most important development target. According to the experiences of the nurses, because of the rush they could not sufficiently do their jobs. This way the comprehensive care and security would improve

Selvitys meriteitse Suomeen kulkeutuvien vieraslajien saapumisreiteistä

Liite 7. HAVINA-loppuraporttiin. URN:NBN:fi-fe2014062529465</a

Seafloor sediments as microplastic sinks in the northern Baltic Sea : Negligible upward transport of buried microplastics by bioturbation

Microplastics (MPs) are ubiquitous in the marine environment. High concentrations of MPs are found from seafloor sediments, which have been proposed to act as their final sinks. Because bioturbation is an important process affecting the burial of MPs, a mesocosm experiment was established to study whether sediment infauna may also promote MP return to the sediment surface. Thin layers of frozen sediment containing an environmentally realistic concentration (500 μm and 100–300 μm) were added to depths of 2 cm and 5 cm in the experimental cylinders filled with sediment. The displacement of these MPs, made of acrylonitrile butadiene styrene (ABS), by a community of common benthic invertebrates in the northern Baltic Sea (clam Limecola balthica, polychaete Marenzelleria spp., gammarid Monoporeia affinis) was studied in a 10-week experiment. After the experiment, the MPs were extracted from each sediment layer and the animals were examined for MP ingestion. The results indicated that the transportation of MPs to the sediment surface by bioturbation was negligible. Thus, in the Baltic Sea, the seafloor may act as a sink for once sedimented MPs, reducing simultaneously the MP exposure of the macrofauna feeding on the sediment surface.peerReviewe

Suomen merialueen roskaantumisen lähteet

Meriympäristön roskaantumisen hillitsemiseksi tarvitaan kustannustehokkaita toimenpiteitä. Jotta toimenpiteet voidaan kohdentaa oikein, tarvitaan suunnittelun tueksi ajantasaista tietoa Suomen meriympäristössä olevan roskan määrästä, laadusta, lähteistä ja kulkeutumisreiteistä sekä ison, silminnähtävän, että mikroskooppisen pienen roskan osalta. Nyt käsillä oleva selvitys toteuttaa Suomen merenhoitosuunnitelmassa vuosille 2016–2021 annettua ROSKAT 1 -toimenpiteen tehtävää, jossa selvitetään rantojen ja meriympäristön roskaantumisen tila, roskien alkuperä, määrä ja lähteet koko Suomen rannikko- ja merialueella. Selvitys on laadittu osana Euroopan Meri- ja Kalatalousrahaston rahoittamaa RoskatPois!-hanketta (2017–2019). Roskia päätyy ympäristöön monista lähteistä ja eri reittejä pitkin, eikä eri osatekijöiden merkitystä ole aiemmin selvitetty. Myös tiedot meriroskan määrästä ovat toistaiseksi puutteelliset. Esimerkiksi rannoille päätynyt roska on vain pieni osa kaikesta jätteestä, jota meriympäristöön joutuu ihmistoimintojen seurauksena. Arvioiden mukaan jopa suurin osa maailman merien roskasta on näkymättömissä meren pohjalla (n. 70 %). Tästä huolimatta merien roskaantumista seurataan kaikkialla maailmassa, myös Itämeren ympärysmaissa ja Suomessa, yleisimmin rannoilta ohjeiden mukaan kerätyn ja luokitellun roska-aineiston avulla. Monissa maissa rantaroska-aineistoa täydennetään pohjaroskien seurannalla, jota yleensä toteutetaan pohjatroolauksen avulla. Pohjoisella Itämerellä (mm. Suomen koko rannikkoalueella) pohjatroolausta ei käytetä ja muutkin seurantamenetelmät ovat vaikeita toteuttaa samean veden ja huonon näkyvyyden takia. Sukeltamalla ja vedenalaiskuvauksen avulla tehdyt havainnot ovat mahdollisia vain matalilla merialueilla. Roskat eivät kunnioita maiden välisiä rajoja, eikä ympäristöstä löytyvään roskaan yleensä liity sellaista tietoa, jonka perusteella voisi päätellä jotakin sen alkuperästä. Roskat voivat siirtyä sateen, tuulen, sulamisvesien, virtaavien vesien ja virtausten, eläinten ja ihmisten tarkoituksellisen toiminnan seurauksena. Etenkin suhteellisen kevyet muoviroskat voivat kulkeutua kauas päästölähteestään. Roskat myös hajoavat ja haurastuvat päädyttyään luontoon, jolloin niiden koko, määrä ja ominaisuudet muuttuvat. Vuonna 2012 käynnistetty rantaroskaseuranta on tuottanut toistaiseksi pääosan Suomen meriroska-aineistosta. Rantaroska-aineistoa oli vuoden 2018 loppuun mennessä kerätty noin kolmesti vuodessa yhteensä 14 merenrannalta eri puolilta Suomea. Tuloksista käy ilmi, että kaikki rantatyypit (kaupunkirannat, välimuotoiset rannat, luonnontilaiset rannat) huomioiden noin 90 % roskista on erilaisia muovi- tai vaahtomuovituotteita. Kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla tupakantumppien osuus kaikesta roskasta on keskimäärin lähes 70 %, mutta luonnontilaisilla rannoilla vain 5 %. Mikäli tupakantumppeja ei huomioida, noin 45 % rantaroskasta on tunnistamattomia muovikappaleita tai -riekaleita kaikilla rantatyypeillä. Rantaroska-aineiston perusteella roskien kokonaismäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta vuosina 2012–2018. Kaikki rannat ja kaikki seurantakerrat huomioiden Suomen rannoilla on keskimäärin 240 roskakappaletta tuhannella neliömetrillä. Roskamäärät ovat keskimäärin pienimpiä luonnontilaisilla rannoilla (98 roskaa / 1 000 m2) ja suurimpia urbaaneilla rannoilla (394 roskaa / 1 000 m2). Erilaisten rantaroskan lähteiden merkitystä roskaseurantarannoilla selvitettiin matriisipisteytysmenetelmällä. Lähdeanalyysin avulla pyrittiin tunnistamaan merkittävimmät rantaroskan lähteet kullakin rannalla ja rantatyypillä perustuen todennäköisyyksiin ja huomioiden mahdollisuuden, että tietty roskatyyppi voi olla peräisin useammasta kuin yhdestä lähteestä. Kaikilla rantatyypeillä matkailu ja rannankäyttäjät arvioitiin suurimmaksi roskanlähteeksi, jonka tuottama osuus rantaroskista oli noin 40–60 %. Kaiken kaikkiaan kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla noin 74–82 % roskista arvioitiin olevan maaperäisistä lähteistä (virkistyskäyttö, valumavedet, rakentaminen ja jätteen hylkääminen), kun taas luonnontilaisilla rannoilla maaperäisten lähteiden osuus oli keskimäärin 56 % ja meriperäisten (meriliikenne ja kalastus) 44 %. Suomen merenrantakaupungeille lähetetyn kyselyn avulla kartoitettiin kaupunkien meriroskan lähteitä ja reittejä ja arvioitiin eri lähteiden roskantuotannon todennäköisyyttä huomioiden paikalliset olosuhteet. Kysely oli jaettu tärkeimpien roskalähteiden ja reittien perusteella aihealueisiin, joihin kuuluivat mm. erilaiset kaupungin järjestämät palvelut (esim. jätehuolto, katujen puhtaanapito, jätevedenkäsittely) ja taloudelliset toiminnot (virkistys ja matkailu, kauppa ja teollisuus, maanviljely). Kyselyyn vastasi 22 kaupunkia, jotka jaettiin asukaslukunsa mukaan kolmeen kokoluokkaan: isot (>100 000 asukasta), keskisuuret (20 000–100 000 asukasta) ja pienet (<20 000 asukasta) kaupungit. Tulosten perusteella hulevesien puhdistus koettiin meren roskaantumisen kannalta riittämättömäksi kaikenkokoisissa kaupungeissa. Keskikokoisissa kaupungeissa ongelmia aiheuttivat toistuvasti viemärien ylivuototilanteet, kun taas suurissa kaupungeissa meriroskan syntymiseen vaikuttavia tekijöitä olivat yhdyskuntajätteen laiton hylkääminen, kaduilta poistetun lumen varastointi ja hävitys, tupakantumpeille tarkoitettujen roska-astioiden riittävyys sekä rakennus- ja purkutyöt. Mikroskooppisen pienen roskan, mikroroskan ja mikromuovin, tutkimus- ja seurantamenetelmiä on kehitetty jo joitakin vuosia eri puolilla maailmaa, mutta yhdennettyä ohjeistusta ei vielä ole saatu laadittua. Samaan aikaan huomio on siirtynyt yhä pienempiin ja pienempiin hiukkasiin, joiden tutkimiseen käytetyt menetelmät ovat entistä haastavampia. Mikroroskan määrää Suomen merialueilla on tutkittu vuodesta 2012 alkaen. Toistaiseksi suurin osa näytteistä on kerätty pintahaavilla, johon kertyvät yli 0,3 mm:n kokoiset roskahiukkaset. Erään näin kerätyn aineiston perusteella avomerialueilla mikroroskan kokonaismäärä Suomenlahdella oli alle kolme roskahiukkasta kuutiometrissä. Tästä kuituja oli suurin osa, ja varsinaisia mikromuoviksi luokiteltuja hiukkasia alle yksi kuutiometrissä. Suomen rannikkoalueella tehdyn tutkimuksen perusteella mikromuovimäärät rannikon pintavedessä olivat avomerellä havaittuja suuremmat (16,2 ± 11,2 kpl m−3). Sekä pintavedessä että sedimentissä havaittujen mikromuovihiukkasten määrä kasvaa sitä mukaa, mitä pienempiä kokoluokkia voidaan sisällyttää analyyseihin. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella rannikkosedimenttien mikromuovimäärissä voi olla merkitseviä eroja näytteenottopaikkojen välillä. Maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen paljon mikromuovia havaittiin Porvoon edustan pohjasedimentistä (22 mikromuovihiukkasta / g sedimenttiä). Näytteenotto tulisi ulottaa pintaveden lisäksi myös syvempiin vesikerroksiin sekä sedimenttiin, jotta kuva mikromuovien määristä ja alueellisesta määrien vaihtelusta tarkentuisi. Euroopassa tehtyjen eri mikroroskaselvitysten tulokset poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Mikromuovien lähteitä on arvioitu käyttämällä apuna saatavilla olevia tietoja ihmisten kulutustottumuksista, tuotteiden tuotantoprosesseista, materiaalien kulumisesta ja materiaalivirroista. Menetelminä on käytetty haastatteluja ja julkaistujen tietojen koostamista. Arvioiden takana on erilaisia oletuksia ja laskentatapoja sekä mahdollisesti mallinnusta, mutta yleensä ei mittaustietoa, mistä johtuen arviot voivat poiketa paljonkin. Myös nyt käsillä olevassa RoskatPois!-hankkeen laatimassa Suomea koskevassa selvityksessä on keskitytty mikroroskien sijaan mikromuoveihin. Selvityksessä pyrittiin huomioimaan tärkeimmät sellaiset lähteet, joiden osuutta mikromuovikuormituksen aiheuttajina oli tutkittu myös muissa, etenkin Pohjoismaissa tehdyissä selvityksissä, ja joita on laajemmin pidetty merkittävinä (ks. kaavio mikromuovilähteistä alla). Tuloksia tarkastellessa on huomattava, että laskentaperiaatteella, tai esimerkiksi jollakin yksittäisellä kertoimella, voi olla suuri vaikutus arvion lopputulokseen. Lisäksi on muistettava, että tässä arviossa ei ole lainkaan huomioitu sellaista mikromuovia, joka pikkuhiljaa muodostuu ympäristössä jo valmiiksi olevasta muovijätteestä, koska käytössä ei ole tietoja tämän ”muovivaraston” määrästä

Bioturbation transports secondary microplastics to deeper layers in soft marine sediments of the northern Baltic Sea

Microplastics (MPs) are observed to be present on the seafloor ranging from coastal areas to deep seas. Because bioturbation alters the distribution of natural particles on inhabited soft bottoms, a mesocosm experiment with common benthic invertebrates was conducted to study their effect on the distribution of secondary MPs (different-sized pieces of fishing line <1 mm). During the study period of three weeks, the benthic community increased MP concentration in the depth of 1.7-5.1 cm in the sediment. The experiment revealed a clear vertical gradient in MP distribution with their abundance being highest in the uppermost parts of the sediment and decreasing with depth. The Baltic clam Macoma balthica was the only study animal that ingested MPs. This study highlights the need to further examine the vertical distribution of MPs in natural sediments to reliably assess their abundance on the seafloor as well as their potential impacts on benthic communities.Peer reviewe