262 research outputs found

    "Kaiva siitä, missä seisot." Taidekasvattajaksi kasvaminen taidekasvatusopiskelijoiden kandidaatin tutkielmien johdannoissa 2000–2010.

    Get PDF
    Opinnäytetyössäni tutkin taidekasvatuksen perustutkinto-opiskelijoiden kandidaatintutkielmien johdantoja 2000–2010. Kiinnostuksen kohteenani on, miten opiskelijat määrittelevät tutkielmiensa aiheita suhteessa itseensä sekä taidekasvatuksen keskeisiin sisältöihin. Tutkimusaineistooni kuuluvia johdantoja (228 kappaletta) lähestyn systemaattisen analyysin keinoin. Teoreettisena lähtökohtanani on tieteenalan diskurssiin sosiaalistuminen sekä sosiaalisen ja persoonallisen identiteetin rakentuminen opintojen aikana. Opiskelijoiden kirjoittamista johdantoteksteistä olen erityisesti etsinyt tietoa siitä, miten he määrittelevät tutkielma-aiheitaan suhteessa omakohtaisiin kokemuksiin, kasvatukseen ja kasvattamiseen sekä taidemaailmaan ja visuaaliseen kulttuuriin. Lopuksi hahmottelen tutkimustuloksieni perusteella yleiskuvaa kandidaatintutkielmien luonteesta sekä siitä, millaisina taidekasvatus ja opiskelijoiden taidenäkemykset näyttäytyvät johdantojen perusteella. Keskeisenä lopputulemana on se, että kandidaatintutkielman rooli on ensisijaisesti auttaa ja tukea taidekasvatuksen opiskelijoita löytämään oma paikkansa ja tulokulmansa oppiaineeseen taidekasvattajaksi kasvamisen prosessissa. Opiskelijoiden aihevalinnat jakautuvat suhteellisen tasaisesti kasvatuksen, taidemaailman ja visuaalisen kulttuurin teemojen välille, mutta visuaalisen kulttuurin kategoria jää koulutusohjelman pääaineen muutoksesta vuonna 2005 huolimatta pienimmäksi kategoriaksi. Opiskelijoiden käsitykset taiteesta näyttäytyvät aineiston perusteella suppeilta ja modernistisilta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.In this thesis I study the introductions of art education students’ candidate theses from 2000–2010. I am interested in how the students define the subjects of their theses in relation to themselves and to the core contents of art education. I investigate my research material, the introductions, through the means of systematical analysis. The theoretical basis of my study is in the socialization to the discourses of a discipline, and in the construction of both social and personal identities during studies. I have concentrated on searching for information on how the students define their theses’ subjects in relation to their experiences, education and pedagogy, academic art world and visual culture. In the end of this study I am forming a general view of both the characteristics of the candidate theses and of how art education and the students’ conceptions of art present themselves in the introductions. The essential conclusion of this study is that the role of the candidate thesis is primarily in helping and supporting the art education students to find their own place and view on the discipline in the growth process of becoming art educators. The subjects of the theses are quite equally divided between the three categories of education, academic art world and visual culture. However, despite the change of discipline into visual culture year 2005 the category of visual culture is the smallest of the three. On the basis of the material in this study the students’ ideas of art generally appear narrow and modernistic, with few exceptions

    Huoltajien tyytyväisyys koulun toimintaan : Kehityspalaute - Kivirannan alakoulu

    Get PDF
    Opinnäytetyössä lähdettiin selvittämään Kivirannan koulun oppilaiden huoltajien tyytyväisyyttä koulun toimintaan yhteistyössä Kivirannan koulun kanssa. Tavoitteena oli koota huoltajien kokemukset ja nä-kemykset koulun toiminnasta ja sen onnistumisesta. Tarkoituksena lisätä kodin ja koulun yhteistyötä sekä antaa huoltajille mahdollisuus vaikuttaa koulun toimintaan. Tätä varten laadittiin selkeä ja ytimekäs kehityspalaute-lomake, jota mahdollisesti käytettäisiin jatkossakin huoltajien tyytyväisyyden kartoit-tamiseen. Kehityspalaute-lomake lähetettiin oppilaiden mukana heidän huoltajilleen täytettäväksi. Vas-tauksien pohjalta laadittiin tutkimustulokset ja kehitysideat. Opinnäytetyön kehityspalaute-lomake pohjautui kvantitatiiviseen lomakehaastattelun teoriaan. Kehitys-palaute-lomake oli puolistrukturoitu. Strukturoidut kysymykset antoivat tilastollista tietoa huoltajien tyytyväisyydestä. Avoimet kvalitatiiviset kysymykset antoivat syvällisempää tietoa huoltajien ajatuksista ja mielipiteistä. Opinnäytetyön teoriaosiot ovat suoraan yhteydessä tutkimustuloksiin ja auttavat sisäistämään kokonaisuuden. Kehityspalaute-lomake lähetettiin 238 talouteen ja vastauksia saatiin 160 kappaletta. Vastausprosen-tiksi tuli 67,23 prosenttia, joka takaa opinnäytetyön tutkimuksen luotettavuuden. Kehityspalaute-lomakkeen neljän osa-alueen; kodin ja koulun yhteistyö, koulun kasvatustyö, koulun ilmapiiri ja muut (ruoka, kuljetus ja siisteys) keskiarvot pyörivät arvosanan neljä lähellä. Käytössämme oli Likertin as-teikon mukainen numeroskaala 1=tyydyttävästä 5=kiitettävään. Tuloksista näkyy huoltajien tyytyväisyys koulun toimintaan, vaikka avoimista kohdista nousi esille kehitysideoita ja koulun toimintaan liittyviä kokemuksia. Koulun kasvatustyön osion keskiarvo oli paras tutkimuksessa, joka kertoo koulun onnistuneen työssään. Avoimista kysymyksistä nousi esille tiedottaminen, koulukuljetus, koulukiusaaminen ja koulun piha-alue. Saatujen tuloksien avulla voidaan puuttua tuloksista esille tulleisiin epäkohtiin ja pyritään parantamaan koulun toimintaa. Tuloksia hyödynnetään seuraavan lukuvuoden 2010–2011 opetussuunnitelmaa laa-dittaessa. Tämä opinnäytetyö mahdollistaa huoltajien mielipiteiden huomioonottamisen ensivuoden opetussuunnitelmaa rakennettaessa. Opinnäytetyö prosessi kehitti askeleen eteenpäin Kivirannan koulun ja Humanistisen ammattikorkeakoulun, Tornion kampuksen yhteistyötä. Tämä opinnäytetyö on tärkeä, koska koulumaailma on muuttunut viime aikoina haastavampaan suun-taan. Koulun henkilökunnan työ helpottuisi, jos heidän avukseen voitaisiin palkata kouluyhteisöön yh-teisöpedagogi tai nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Näiden kahden ammattialan kasvatus lähtökohdat ovat erilaiset ja nämä voisivat toimia hyvin yhteistyössä kasvattaessa lapsia tasapainoisiksi aikuisiksi. Koulumaailman tarkoituksena on pääsääntöisesti lisätä lapsen teoreettista tietoa. Yhteisöpedagogin ja nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan lähtökohtana on kasvattaa lapsen tietoa kokemuksien avulla.Thesis was started to examine that how satisfied are guardians with Kiviranta school. The aim was to gather views and experiences of guardians with school activities and its success. The purpose was to increase home-school cooperation and to give guardians the opportunity to influence school activities. For this purpose were drawn up clear and concise from. Which may be used to continue the same purpose. Development feedback form sent to parents of pupils involved to be filled. Reseach and development ideas on the basis of answers. Thesis survey form was based on a quantitative theory of the interwiev form. Development feedback form was halfstruktured. Structured questions gave statistical information on the guardians satisfac-tion. Open questions gave gualitative indepht information on the guardians, the ideas and opinions. The theoretical sections are directly related to the research results and help to internalize the whole. Development feedback form was sent to 238 economy and responses were received from 160 econ-omy. The responses rate was 67,23 percent, which guarantee the reliability of the thesis research. Development feedback forms four sub-region, cooperation between home and school educational work, school climate, and other (food, transport and cleanliness) rotary grade averages close to four. We used a number of scale which was based on the Likert scale 1-5. The results of guardians shows satisfaction in school activities, even though the outstanding points raised in developing ideas and experiences related to school activities. The school had an average breeding section of the best re-search, which tells the school success of their work. Open questions raised awareness raising, school transport, school bullying and school yard area. Based on the results can help to address deficiencies raised in the results and seek to improve the school activities. Results are used in the next school year 2010-2011 the curriculum is drawn up. This study allows guardians views taken into account in next year`s curriculum building. This thesis devel-oped the process a step further between Kiviranta School and University of Applied Sciences Tornio Campus. This study is important because the school world has changes in recent times, more challenging direction. School staff work easier if they could employ to assist the school community educator or youth and Leisure Instruction. These two professional educational starting points are different and they could work well in collaboration educate children in a balanced adult. The school aims to rule the world to increase theoretical knowledge of the child. Community educator and youth and recreation director starting point is to increase the child´s knowledge through experience

    Yrityksen tiedolliset oikeudet ja velvollisuudet verotarkastuksessa

    Get PDF
    Verotarkastus on viranomaistoimenpide, jossa tutkitaan verovelvollisen alkuperäistä kirjanpito- ja muuta aineistoa, jota verrataan sivullisilta saatuihin vertailutietoihin. Näillä toimenpiteillä veroviranomainen selvittää, onko verovelvollinen antanut oikeat ja riittävät tiedot lainmukaisen verotuksen toimittamiseksi. Tarkoitukseni on selvittää yrityksen näkökulmasta verotarkastukseen liittyviä tiedollisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Yrityksen oma toiminta voi olla tarkastuksen kohteena tai yritys voi olla sivullisen roolissa, jolloin siltä pyydettyjä tietoja käytetään toisen verovelvollisen verotuksessa. Sivulliseen voidaan kohdistaa myös vertailutietotarkastus. Yrityksen täytyy tietää molempiin rooleihin kuuluvat tiedolliset oikeudet ja velvollisuudet veroviranomaiseen nähden, jotta se voi valvoa niiden toteutumista. Veroviranomaisen tiedonantamisvelvollisuus verotarkastuksessa vaikuttaa puolestaan siihen, mitä tietoja yritys voi odottaa saavansa viranomaiselta. Lisäksi yrityksen on syytä tietää, millä perusteilla veroviranomainen saa sivullisilta tietoja, joita voidaan käyttää tarkastettavan yrityksen verotuksessa. Sivullisena voi olla toinen verovelvollinen tai viranomainen. Toisaalta myös se, millä perusteella verohallinnolla olevia yritystä koskevia tietoja voidaan antaa muille, on tärkeää yrityksen kannalta. Tähän liittyy verosalaisuuden käsite. Tutkin verotarkastustoimintaa lähinnä verotusmenettelylain säännöksiin perustuen, koska se on keskeisin verotarkastusta määrittelevä laki. Verotus on hallintotoimintaa, joten myös hallinto-oikeudellisia periaatteita sovelletaan. Verotustietojen salassapidon määrittely perustuu verotustietolakiin ja toissijaisesti julkisuuslakiin. Lähdemateriaalina käytän myös lain esitöitä sekä oikeuskäytännön ratkaisuja. Tarkastelen lisäksi Verohallituksen antamia ohjeita ja määräyksiä sekä oikeuskirjallisuutta aiheeseen liittyen. Eri tahojen oikeudet ja velvollisuudet tulee ottaa huomioon verotarkastustoiminnan kokonaisuuden hahmottamiseksi. Yrityksen omien tiedonsaantioikeuksien toteutumisen valvonta ja tiedonantovelvollisuuksien täyttäminen on järkevää sujuvasti etenevän tarkastuksen edistämiseksi ja jälkiseuraamusten välttämiseksi. Verovelvollisen huolimaton ja puutteellinen tiedonanto saattaa aiheuttaa jälkiseuraamuksia verotuksen oikaisun ja veronkorotuksen muodossa. Pahimmassa tapauksessa yritystä voidaan syyttää rikoksesta tai se voi joutua vahingonkorvausvastuuseen.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

    Executive dysfunction in patients with obstructive sleep apnea syndrome

    Get PDF
    Uniapnean yleisin muoto on obstruktiivinen uniapneaoireyhtymä. Oireyhtymässä ylähengitystiet tukkeutuvat toistuvasti unen aikana, mikä aiheuttaa hengityskatkoksia, voimakasta kuorsausta, havahtumisia, unen laadun heikentymistä ja veren happisaturaation laskua. Noin 4% miehistä ja 2% naisista kärsii kliinisesti merkittävästä uniapneasta. Ylipainehengitys- eli CPAP-hoito estää hengitysteiden tukkeutumista ja säännöllisesti käytettynä lieventää ja korjaa oireita. Päiväväsymyksen lisäksi uniapneaan voi liittyä mielialan ja kognitiivisen toimintakyvyn (tiedonkäsittelytoimintojen) muutoksia. Yleisimmin muutoksia ilmenee keskittymissä ja tarkkaavuudessa, uuden oppimisessa ja muistissa, tiedonkäsittelyn nopeudessa, avaruudellisrakenteellisessa hahmottamiskyvyssä ja ekseutiivisissa toiminnoissa eli toiminnanohjauksen taidoissa. Toiminnanohjauksen taidot saattavat olla uniapneassa herkimmin häiriintyvä kognition osa-alue, sillä huonolaatuinen uni ja veren kaasuepänormaaliudet heikentävät unenaikaista aivojen palautumiskykyä ja rasittavat juuri toiminnanohjauksen kannalta oleellisia aivojen etuotsalohkoja. Väitöskirjassa selvitettiin, mitkä toiminnanohjauksen taidot häiriintyvät herkimmin uniapneassa ja miten CPAP-hoito korjaa mahdollisia muutoksia. Tätä tutkittiin tekemällä katsaus aiempiin aihetta koskeviin tutkimuksiin sekä tutkimalla uniapneaa sairastavien miesten kognitiivisia taitoja diagnosointivaiheessa ja kuuden kuukauden CPAP-hoidon jälkeen. Tuloksia verrattiin terveisiin verrokkeihin. Tutkimuksessa todettiin, että sairaudella ei ole vaikutusta kaikkiin toiminnanohjauksen taitoihin, mutta verrattuna terveisiin uniapneapotilaat suoriutuvat heikommin toimintamallin sujuvaa vaihtamista ja visuaalispohjaista suunnittelukykyä vaativista tehtävistä. Verrattuna iänmukaisiin normiarvoihin suurin osa uniapneapotilaista suoriutuu kuitenkin normaalilla tasolla ja vain vähemmistö kärsii haittaavista muutoksista. Toiminnanohjauksen muutokset näyttävät jäävän kuitenkin pysyviksi kuuden kuukauden CPAP-hoidon jälkeen, vaikka muut sairauden oireet lievenevät. Uniapneapotilailla todettiin myös heikentynyt oppimisvaikutus testeissä verrattuna terveisiin verrokkeihin; tämä saattaa selittyä sillä, että toiminnanohjauksen muutokset esiintyvät usein yhdessä heikentyneen uuden oppimiskyvyn kanssa. Uniapneapotilaiden unen laatua tutkittaessa todettiin, että uniapneapotilailla on vähemmän virkistävää syvää unta ennen CPAP-hoitoa sekä oikeassa että vasemmassa aivopuoliskossa verrattuna terveisiin verrokkeihin. CPAP-hoidon jälkeen uniapneapotilaiden syvän unen määrä vasemmassa aivopuoliskossa normalisoitui, mutta jäi heikentyneeksi oikeassa aivopuoliskossa verrattuna terveisiin. Tämä voi olla yhteydessä visuaalispainotteisiin kognitiivisiin muutoksiin. Tutkimustietojen perusteella voidaan todeta, että suurin osa uniapneaa sairastavista välttyy kognitiivisilta muutoksilta, jos sairautta hoidetaan. Kuitenkin pienellä osalla potilaista esiintyy rajallisia toiminnanohjauksen muutoksia, jotka saattavat heikentää heidän työkykyään ja jäädä haittaaviksi CPAP-hoidosta huolimatta. Neuropsykologisella tutkimuksella voidaan selvittää sairauteen liittyviä kognitiivisia muutoksia ja ottaa kantaa työkykyyn. Epäselvää on, aiheutuvatko uniapneapotilaiden kognitiiviset muutokset pelkästään uniapneasta vai lisääkö riskiä se, että potilailla on usein muita sairauksia kuten verenpainetta ja metabolista oireyhtymää, jotka lisäävät riskiä verisuoniperäisiin aivomuutoksiin. Myös oikean aivopuoliskon mahdollinen suurempi alttius uniapean aiheuttamille muutoksille vaatii lisätutkimusta.The aim of this thesis was to investigate executive functions in obstructive sleep apnea syndrome (OSAS). The specific focus was to identify the most affected domains of executive functioning, to establish the severity of dysfunction and to determine the effect of continuous positive airway pressure (CPAP) treatment on executive dysfunction. In addition, verbal and visual cognitive functions were evaluated along with changes in sleep depth. The first step was to review earlier studies concerning executive functions in OSAS. Next, in a series of original studies, 40 newly diagnosed OSAS patients and 20 healthy controls underwent a polysomnography and a neuropsychological assessment focusing on executive functions. The 20 regular CPAP users were followed up after six months with a polysomnography and a neuropsychological assessment, and 17 of the 20 controls were followed up with a neuropsychological assessment. A subgroup of 15 patients and 15 controls were included in a separate study on verbal and visual cognitive functions and local sleep depth using EEG. The review of earlier studies showed that OSAS patients had decline in working memory, set shifting, behavioural inhibition, phonological fluency and visuospatial organizational skills, but the results were not consistent. With CPAP, OSAS patients? performance time in the behavioural inhibition task improved and the number of errors in the set shifting task decreased, but in other domains the deficits continued to persist. In the original studies for this thesis, OSAS patients showed impaired executive functioning compared to healthy controls in visuospatial organizational skills and set shifting. However, normative analysis suggested that most OSAS patients had normal performance and only a minority had mild to severe dysfunction. CPAP did not improve executive dysfunction, and patients showed no learning effect in executive tests while healthy controls did. In addition, OSAS patients who showed mild visual cognitive dysfunction also had a reduced amount of deep sleep in the right hemisphere. Executive dysfunction in OSAS seems to be limited to visuospatial organizational skills and set shifting. Only a minority of patients show impaired performance, but the impairment may persist even after longterm treatment

    Tietokoneen käytön opetus ja oppiminen yläkoulussa

    Get PDF
    Tutkimukseni tavoite oli selvittää, mitä yläkouluikäiset mielestään oppivat käyttäessään tietokoneita koulussa. Lisäksi halusin selvittää, kokevatko yläkouluikäiset oppivansa koulussa tietokoneita käyttäessään ne asiat, jotka opettajat uskovat heidän oppivan ja jotka heidän olisi tarkoitus oppia Opetushallituksen asettamien tavoitteiden mukaan. Vertasin myös, onko tyttöjen ja poikien kyselylomakevastauksissa merkittäviä eroja saadakseni selville, onko tyttöjen ja poikien tietokoneen käytössä havaittavissa eroja. Tutkimuksen aineisto koostuu kyselylomakkeiden vastauksista sekä neljän opettajan haastattelusta. Kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 75 yläkoulun oppilasta. Sekä haas-tatteluihin vastanneet opettajat että kyselylomakkeeseen vastanneet oppilaat ovat neljäl-tä erikokoiselta paikkakunnalta Pohjanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Valitsin kunnat, joissa koulut olivat, sen perusteella, että ne olivat tarpeeksi lähellä niin, että minun oli mahdollista matkustaa kouluihin teettämään kyselyt. Tutkimusmenetelmänä käytin aineiston analyysissa sekä kvalitatiivista, että kvantitatii-vista lähestymistapaa. Kyselylomakkeen avoimien kysymysten vastauksia sekä haastat-teluvastauksia analysoin laadullisella sisällönanalyysilla ja strukturoitujen kysymysten vastauksia määrällisellä analyysilla. Tutkimuksen mukaan pojat käyttävät tietokoneita ajallisesti hieman tyttöjä enemmän, tietävät vähän enemmän tietotekniikasta ja omistavat tyttöjä useammin oman tietoko-neen. Oppilaat oppivat mielestään koulussa tietokoneen käytöstä etenkin tietoteknisiä taitoja, tiedonhakua, kriittistä medialukutaitoa ja uuden tiedon sisällyttämistä vanhaan tietoon, eri oppiaineita, kymmensormijärjestelmän ja tekstinkäsittelyohjelman käyttöä sekä kehittämään tiedonhallintataitojaan. Lisäksi he oppivat vertailemaan, valikoimaan sekä hyödyntämään hankkimaansa tietoa ja käyttämään viestinnän ja median välineitä tiedonhankinnassa, tiedon välittämisessä sekä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Suu-rimmaksi osaksi oppilaiden oppimat asiat vastaavat niitä asioita, joita opettajienkin mie-lestä oppilaat oppivat tai oppilaiden tulisi oppia koulussa tietokoneen käytöstä. Opettaji-en haastattelujen mukaan yläkoulun tietokoneopetus vastaa pääosin Opetushallituksen suosituksia opetuksesta.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

    Kognitiivisen toimintakyvyn ja mielialan muutokset uniapneaoireyhtymässä

    Get PDF
    - Uniapneaoireyhtymään liittyvät kognitiiviset muutokset voivat heikentää työkykyä ja elämänlaatua. - Oireyhtymään liittyvät mielialamuutokset eivät aina johdu sairauden somaattisista oireista. - Ylipainehengityshoito eli CPAP korjaa kognitiivisen toimintakyvyn ja mielialan muutoksia, mutta osa muutoksista voi jäädä pysyviksi muuten tuloksellisesta hoidosta huolimatta. - Neuropsykologisessa tutkimuksessa arvioidaan uniapneaoireyhtymään liittyviä päiväaikaisia oireita ja otetaan kantaa työkyvyn ja ajokyvyn kognitiivisiin edellytyksiin

    CPAP Treatment Partly Normalizes Sleep Spindle Features in Obstructive Sleep Apnea

    Get PDF
    Objective. Obstructive sleep apnea (OSA) decreases sleep spindle density and frequency. We evaluated the effects of continuous positive airway pressure (CPAP) treatment on different features of sleep spindles. Methods. Twenty OSA patients underwent two night polysomnographies in a diagnostic phase and one night polysomnography after 6 months of CPAP treatment. The control group comprised 20 healthy controls. Sleep spindles were analyzed by a previously developed automated method. Unilateral and bilateral spindles were identified in central and frontopolar brain locations. Spindle density and frequency were determined for the first and last half of the NREM time. Results. The density of bilateral central spindles, which did not change in the untreated OSA patients, increased towards the morning hours during CPAP treatment and in the controls. Central spindles did not become faster with sleep in OSA patients and the central spindles remained slow in the left hemisphere even with CPAP. Conclusion. CPAP treatment normalized spindle features only partially. The changes may be associated with deficits in thalamocortical spindle generating loops. Significance. This study shows that some sleep spindle changes persist after CPAP treatment in OSA patients. The association of these changes to daytime symptoms in OSA patients needs to be further evaluated
    corecore