How camouflage works

For camouflage to succeed, an individual has to pass undetected, unrecognized or untargeted, and hence it is the processing of visual information that needs to be deceived. Camouflage is therefore an adaptation to the perception and cognitive mechanisms of another animal. Although this has been acknowledged for a long time, there has been no unitary account of the link between visual perception and camouflage. Viewing camouflage as a suite of adaptations to reduce the signal-to-noise ratio provides the necessary common framework. We review the main processes in visual perception and how animal camouflage exploits these. We connect the function of established camouflage mechanisms to the analysis of primitive features, edges, surfaces, characteristic features and objects (a standard hierarchy of processing in vision science). Compared to the commonly used research approach based on established camouflage mechanisms, we argue that our approach based on perceptual processes targeted by camouflage has several important benefits: specifically, it enables the formulation of more precise hypotheses and addresses questions that cannot even be identified when investigating camouflage only through the classic approach based on the patterns themselves. It also promotes a shift from the appearance to the mechanistic function of animal coloration. This article is part of the themed issue ‘Animal coloration: production, perception, function and application’.</jats:p

Hyötyä taseista : Ravinnetaseiden tulkinta ympäristön ja viljelyn hyödyksi

Hyötyä taseista -hankkeessa tuotettiin typen peltotaseiden jakaumat Suomen yleisimmille viljelykasveille yhdistämällä kaikki saatavilla oleva ja systemaattisesti kerätty ravinnetasetieto peltoviljelystä. Jakaumien perusteella viljelykasvit luokiteltiin neljään eri ryhmään: (I) säilörehunurmi, (II) kaura, ohra ja tärkkelysperuna, (III) kevätvehnä ja sokerijuurikas ja (IV) kevätrypsi, syysvehnä ja ruis. Kahden ensimmäisen ryhmän mediaanitaseet olivat samansuuruiset (kivennäismailla 13–14 kg/ha käytettäessä vain väkilannoitetyppeä), mutta säilörehunurmella typpitaseet olivat huomattavasti suuremmat jakauman yläpäässä. Kasviryhmässä III mediaanitase oli vastaavasti 32 kg/ha ja ryhmässä IV kaikkein korkein, 56 kg/ha. Typpitaseet olivat lisäksi em. kasviryhmissä eloperäisillä mailla pienempiä kuin kivennäismailla. Kotieläinlantaa käytettäessä typpitaseet laskettuna liukoisen typen mukaan olivat hieman suurempia kasviryhmässä II kun taas ryhmissä III ja IV eroa ei ollut tai tase oli pienempi (säilörehunurmi). Kasviryhmien sisällä typpitaseen suuruuteen vaikutti eniten typpilannoituksen määrä. Matalimmat taseet saavutettiin, kun satotaso oli korkea ilman että oli käytetty ympäristökorvauksen enimmäislannoitusmääriä. Korkeita typpitaseita sen sijaan esiintyi, kun satotaso oli jäänyt odotettua pienemmäksi huolimatta typpilannoituksesta. Tasejakaumiin liitettiin ympäristöinformaatio potentiaalisesta vesistökuormituksesta, jota arvioitiin koeaineistojen ja mallintamisen avulla. Kasviryhmissä I ja II noin neljännes liukoisen typen taseista oli niin korkeita (ylittävät tason 60 ja 25 kg/ha), että niistä voi aiheutua keskimääräistä selvästi korkeampi typen huuhtoutumisriski. Kasviryhmässä III puolet typpitaseista ylitti riskirajan ja ryhmässä IV yli puolet. Typpitaseita tarkasteltiin myös laskemalla op-timaalisen typpilannoituksen määrää erilaisilla hintasuhteilla. Tulosten perusteella nitraattiasetus ei rajoita taloudellisesti optimaalista typpilannoitusta kevätviljoilla, mutta rajoittaa typpilannoitusta säilörehunurmen kohdalla. Ympäristökorvauksen enimmäislannoitusmäärät johtavat kevätviljoilla typpitaseisiin (16–45 kg/ha kivennäismailla), jotka ovat keskimääräistä korkeampia verrattuna em. peltolohkojen jakaumiin, mutta eivät johda peltolohkoilla havaittuihin suurimpiin typpitaseisiin. Verrattuna rajoittamattomaan taloudelliseen optimointiin, ympäristökorvaukseen sitoutuneilla maatiloilla kasvintuotannosta saatava vuotuinen katetuotto vähenee usein vain alle 10 €/ha vil-jeltäessä viljaa kivennäismailla, kun taas säilörehun tuotannossa vastaava vähenemä on lähes 50 €/ha. Tuloksia havainnollistettiin esittämällä alustavia kriteerejä typpitaseiden arviointiin ja joillekin kasveille ehdotettiin myös liukoisen typen taseiden viitearvoja mahdollista ravinnetaseohjausta varten. Ravinnetaseisiin perustuvan ohjauksen vahvuudeksi tunnistettiin satotason huomiointi, mikä voisi kannustaa peltojen perusparannuksiin.201

Kuorimon puuhäviöiden optimointi : Heinolan flutingtehtaan kuorimo

Tämä opinnäytetyö keskittyy Stora Enson Heinolan flutingtehtaan kuorimon toimintaan ja tehtaalla raaka-aineeksi käytettävään viiluhakkeeseen. Työnantona oli tarkastella kuorimon toimintaa, selvittää sen häviölähteitä ja selvittää tehaalle tuotavien viiluhakkeiden laatua. Työssä selvitetään eri häviölähteitä ja saamaan jonkinlainen lukumäärä hukan syntyvyydestä. Työn kirjallisessa osuudessa kerrotaan yleisesti puun koostumuksesta ja puulajeista, nykyaikaisen kuorimon online – mittauksista ja käydään nykyisen kuorimon prosessi läpi. Kirjallisuus ja tehtaan työntekijöiltä saatu tieto auttoivat työssä huomattavasti. Kuorintalinjojen toimittajat (Teknosavo, Andritz, Metso) tarjosivat myös hyödyllistä materiaalia työtä koskien. Kokeellisessa osiossa kartoitetaan kuorimon häviölähteitä, vertaillaan viiluhakkeem laatua ja selvitetään hakun terien käyttötuntien vaikutusta tuotettavaan hakkeen laatuun. Syntyvistä häviölähteistä otettiin 21 näytteen erä ja näiden näyttiden testitulosten avulla pystyttiin määrittämään rummussa syntyvän hukan suuruutta. Viiluhakkeesta otettiin myös näytteitä. Tehtaan viiluhakevarastosta otettiin 16 näytten sarja ja näytteiden tulosten pohjalta oli mahdollista laskea viiluhakkeelle laatuarvoja. Hakun terien käyttötunteja tutkittiin seulomalla otettuja näytteitä ja tekemällä seulonnoista johtopäätöksiä.This thesis focuses on the debarking plant in Stora Enso’s Heinola Fluting Mill. The objective of thesis was to study the debarking plant and examine the sources of wood losses that occur in the process. The thesis also contains analyzing of the use hours of the chipping machine blade and quality testing of veneer chips. Veneer chips are used as a raw material in the mill. The theoretical part of the thesis deals with basic information on wood, online measurments in modern debarking plants and the process of Heinola Mill’s debarking plant. Literature and the knowledge received from mill workers provided signigicant help in the thesis. The suppliers of debarking equipment (Teknosavo, Andritz, Metso) also provided information about debarking and the machines they provide. The experimental part was a study of the wood losses at the debarking plant, the use hours of the chipping machine blades and the quality of veneer chips. Twenty-one sample batches were taken from the wood loss sources and the results of the samples were analyzed. Based on these results, it was possible to determine the amount of wood losses occurring in the debarking drum. Veneer chips were also tested. Sixteen samples of veneer chips were taken from the mill’s raw material storage. On the base of these samples and tests it was possible to do calculations about the real quality of the chips. The use hours of chipping machines blades were also analyzed by taking samples and screening them

Data from: Resemblance to the enemy's eyes underlies the intimidating effect of eyespots

Eyespots of some prey are known to deter predators, but the reason for this response has not yet been established, and thus the taxonomically widespread occurrence of this color pattern has remained an evolutionary conundrum. Two alternative hypotheses propose that (1) the eyelike appearance of the pattern falsely indicates the presence of the predator’s own enemy or (2) predators are hardwired to be cautious toward conspicuous prey. Earlier research has pertained mainly to eyespots in butterflies. Here we tested the hypothesis that eyespots resemble eyes by utilizing the lateral position of eyes in fishes. This allowed us to produce eyelike displays that did not have the round appearance of eyespots. Our study indicates that eye mimicry is an important factor evoking hesitation in predators. Moreover, we present direct evidence that this is because predators associate eyelike displays with the threat posed by their own enemies

Selection for cryptic coloration in a visually heterogeneous habitat.

We studied selection by predators for cryptic prey coloration in a visually heterogeneous habitat that consists of two microhabitats. It has been suggested that the probability of escaping detection in such habitats might be optimized by maximizing crypsis in one of the microhabitats. However, a recent model indicates that a coloration that compromises the requirements of different microhabitats might sometimes be the optimal solution. To experimentally study these hypotheses, we allowed great tits (Parus major L.) to search for artificial prey items in two different microhabitats (background boards): small patterned and large patterned. On each board there was one prey item that was either small-patterned, large-patterned or medium-patterned and thus compromised. Search time was used as the measure of crypsis and was on average longer on the large-patterned than on the small-patterned background. On the small-patterned background, the small-patterned prey was more cryptic than the compromised prey, which was in turn more cryptic than the large-patterned prey. On the large-patterned background, the small-patterned prey was least cryptic, but the compromised prey did not differ significantly from the large-patterned prey. The compromised coloration had lower predation risk than the matching colorations. This indicates that in some conditions a compromised coloration might be the best strategy for the prey and has important implications for the study of animal coloration

Background-matching and disruptive coloration, and the evolution of cryptic coloration

Cryptic prey coloration typically bears a resemblance to the habitat the prey uses. It has been suggested that coloration which visually matches a random sample of the background maximizes background matching. We studied this previously untested hypothesis, as well as another, little studied principle of concealment, disruptive coloration, and whether it could, acting in addition to background matching, provide another plausible means of achieving camouflage. We presented great tits (Parus major) with artificial background-matching and disruptive prey (DP), and measured detection times. First, we studied whether any random sample of a background produces equally good crypsis. This turned out to not be the case. Next, we compared the DP and the best background-matching prey and found that they were equally cryptic. We repeated the tests using prey with all the coloration elements being whole, instead of some of them being broken by the prey outline, but this did not change the result. We conclude that resemblance of the background is an important aspect of concealment, but that coloration matching a random visual sample of the background is neither sufficient nor necessary to minimize the probability of detection. Further, our study lends empirical support to the principle of disruptive coloration

Search times for background-matching prey

Data on blue tits' (Cyanistes caeruleus) search times for artificial, cryptic prey items on two different backgrounds (a or b). The colour pattern of the prey consisted of 4 black shapes, but the prey differed with respect to how closely they resembled the patterning of the two backgrounds. The number of elements that match backgrounds a and b are used to describe prey appearance. Thus for example 3:1 means that the prey had 3 shapes that were found in background a and 1 shape that was found in background b. Each of the 70 birds received 12 subsequent presentations of one prey type and in one background type only. The data show the 12 search times (in seconds) for each individual (s1, s2,...s12)