Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016 - 2021

Suomen vesistöjen varsilla ja merenrannikolla on 21 tunnistettua merkittävää tulvariskialuetta. Kullekin merkittävälle alueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma sisältää tavoitteet ja toimenpiteet pääkaupunkiseudun ranta-alueiden sekä lähisaariston tulvariskien minimoimiseksi. Suunnitelman laatimista varten nimetyssä ryhmässä ovat olleet edustettuna Uudenmaan liitto, Helsingin ja Espoon kaupungit, Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset sekä Uudenmaan ELY-keskus. Lisäksi työssä on ollut mukana asiantuntijaroolissa Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut –kuntayhtymä HSY. Keskeisiä sidosryhmiä on kuultu tarpeen mukaan. Helsingin ja Espoon ranta-alueet ovat monimuotoisia vaihdellen jyrkistä kalliorannoista aina ruovikkoisiin ja mataliin merenlahtiin. Osa alavista mereen laskevista puroista ulottuu pitkälle sisämaahan laajentaen meritulvan vaikutusaluetta jopa useita kilometrejä rannikosta. Pääkaupunkiseudulle tyypillisesti ranta-alueita peittää yhä tihenevä asutus. Rannikon läheisyydessä sijaitsee asutuksen lisäksi mm. useita teollisuuden ja yhdyskuntatekniikan kohteita, alavia teitä sekä satamia. Helsingin erityispiirteenä ovat lisäksi maanalaiset tilat ja tunnelit. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on mm. asuinrakennusten, vaikeasti evakuoitavien kohteiden, yhdyskuntatekniikan rakenteiden, merkittävien liikenneyhteyksien, satamien, ympäristölle vahingollisten kohteiden, kulttuuriperintökohteiden sekä muun rakennuskannan turvaaminen merenpinnan noustessa. Lisäksi tavoitteena ovat mm. omaisuusvahinkojen minimoiminen sekä ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen tulvaturvallisessa rakentamisessa. Tavoitteisiin pyritään varautumisen lisäksi sekä tulvan aikana että tulvan jälkeen tehtävillä toimenpiteillä. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa vesienhoidon tavoitteiden kanssa. Helsingin ja Espoon rannikkoalueella eräs keskeisimmistä tulvariskiä vähentävistä toimenpiteistä on tulva-alueiden ja ilmastonmuutoksen huomioiminen maankäytön suunnittelussa. Tulvavaara-alueille rakentamista tulee lähtökohtaisesti välttää, ja toimintojen sijoittamisessa tulee ottaa huomioon suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista. Olemassa olevien riskikohteiden osalta tulee varmistua ajantasaisista ja toimivista varautumissuunnitelmista. Asukkaiden omatoimisen varautumisen edellytyksiä tulee parantaa mm. tulvatietoisuutta lisäämällä. Suunnitelmassa on tunnistettu myös useita alueellisia ja paikallisia suojaustarpeita

Hiidenveden rantaalueiden tulvavahinkoarvio

Hiidenveden seutu on suosittua virkistyskäyttöaluetta ja rannoille on rakennettu runsaasti etenkin vapaaajan asuntoja. Alueella on myös vesihuoltolaitosten rakenteita sekä peltoja. Alavilla rannoilla voi vedenpinnan noususta aiheutua tulvavahinkoja. Tässä selvityksessä on määritetty mahdolliset tulvavahingot Hiidenveden eri vedenkorkeuksilla. Rakennuksiin kohdistuvien vahinkojen lisäksi on selvitetty teollisuudelle ja vesihuollolle aiheutuvat vahingot. Myös tulvan alle jäävät tieosuudet on kartoitettu. Tavoitteena on ollut selvittää korkeustasossa NN+ 33,00 m ja sen alapuolella olevat mahdolliset vahinkokohteet. Hiidenvettä säännöstellään Väänteenjoen padolla. Säännöstelyrajat on sidottu kalenteriin, mutta suurin sallittu juoksutus määräytyy padon suurimman purkautumiskyvyn perusteella. Ennen tulvaa ja sen aikana on kaikki patoluukut pidettävä auki. Hiidenveden purkautumiseen vaikuttaa oleellisesti alapuolella sijaitsevan Lohjanjärven vedenkorkeus. Uudenmaan ympäristökeskuksessa on määritetty Hiidenveden rantaalueille alimmaksi suositeltavaksi rakentamiskorkeudeksi NN+ 33,30 m. Tavoitteena on, että kunnat huomioisivat suosituksen ja ohjaisivat uudisrakentamista sen mukaisesti. Kuntien rakennusjärjestyksissä ei ole aina huomioitu tulvan mahdollisuutta riittävän suurella varmuudella. Tehdyn selvityksen mukaan rakennuksiin kohdistuvia oleellisia vahinkoja alkaa syntyä järven vedenpinnan noustessa yli tason NN+ 32,60 m. Vedenkorkeus NN+ 32,60 m aiheuttaa vahinkoja 8 rakennukselle, mikä vastaa noin 16 000 € kustannuksia. Vastaavasti vedenkorkeudella NN+ 32,80 m vahingot ovat noin 100 000 €. Hiidenveden läheisyydessä ei ole teollisuuslaitoksia. Jätevedenpuhdistamoille vedenpinnan nousu ei aiheuta varsinaisia ongelmia tarkastelluilla vedenkorkeuksilla, mutta vedenoton kannalta olisi suotavaa, että vesi ei nouse tason NN+ 32,50 m yläpuolelle. Maatalouteen kohdistuvia vahinkoja ei tämän selvityksen yhteydessä ole tutkittu, mutta rakennuksiin verrattuna maatalouden vahingot on oletettu pieniksi. Hiidenveden läheisyydessä sijaitseville teille ei tarkastelluilla vedenkorkeuksilla aiheudu vahinkoa eivätkä ne jää veden alle tulvan aikana

Tilapäiset tulvasuojelurakenteet: Selvitys tarjolla olevista vaihtoehdoista

Suomessa rakennuksia on perinteisesti suojattu tulvia vastaan lähinnä hiekkasäkeistä tai maaaineksesta rakennetuilla suojavalleilla. Markkinoilla on kuitenkin lukuisia muitakin vaihtoehtoja tulvavahinkojen pienentämiseksi. Tässä selvityksessä on esitelty ja vertailtu erilaisia tilapäiseen tulvantorjuntaan soveltuvia tulvasuojelurakenteita. Tulvasuojelurakenteen tulee olla riittävän tiivis ja sen tulee kestää veden aiheuttama paine kaatumatta, liukumatta ja murtumatta. Rakenteen keveys helpottaa tulvasuojauksen pystyttämistä, mutta silloin saatetaan tarvita varsinkin kovalla tuulella lisäpainoja tai ankkurointia maahan ennen tulvaveden nousua. Rakenteen päälle joudutaan yleensä levittämään muovikalvo tiiviyden varmistamiseksi ja maaperän läpi suotautuvan vesimäärän pienentämiseksi. Lisäksi tarvitaan pumppuja hule- ja suotovesien pumppaamiseksi. Erilaiset rakenteet on tässä selvityksessä jaettu neljään pääryhmään. Maatäytteisten rakenteiden etuna on materiaalin hyvä saatavuus ja edullisuus. Esim. jättihiekkasäkkien hinta on tyypillisesti noin 20–80 €/jm. Siirreltävät tulvaseinäkkeet taas sopivat parhaiten tasaiselle alustalle. Elementeistä koottavan tulvaseinän pystytys on nopeaa. Tulvaseinäkkeet maksavat noin 400–600 €/jm. Seinäkkeitä on saatavana myös kontissa, jossa on mukana kaikki tarvittava 300 m pitkän suojauksen pystyttämiseksi. Tulvavahinkoja voidaan vähentää myös muovista valmistetuilla vesi- tai ilmatäytteisillä rakenteilla. Muoviset rakenteet ovat kevyitä ja vievät tyhjänä suhteellisen vähän tilaa. Osa malleista täyttyy automaattisesti tulvaveden virratessa sisään, toiset täytetään etukäteen vedellä tai ilmalla. Vesitäytteiset rakenteet maksavat noin 300–600 €/jm. Neljännen ryhmän muodostavat ovi- ja ikkuna-aukkojen suojausratkaisut ja kiinteille perustuksille pystytettävät tulvaseinät. Rakenteet ovat kohdekohtaisia ja melko kalliita, mutta valmiiden perustusten ansiosta nopeita pystyttää. Valmiille perustuksille rakennettava tulvasuojaus soveltuu parhaiten usein tulvavahinkoja kärsiville kohteille, joiden suojaksi ei voida rakentaa kiinteää tulvasuojausta. Tulvatilanteeseen tulisi varautua etukäteen selvittämällä tilapäisen tulvantorjunnan tarvetta ja mahdollisesti perustamalla valmiusvarastoja tulvasuojelurakenteiden nopean saatavuuden varmistamiseksi. Ennen mahdollista rakenteiden hankintapäätöstä tulisi sopivimmiksi katsottuja vaihtoehtoja testata käytännössä. Tulvantorjuntavalmiuksien ylläpitämiseksi tulisi rakenteiden pystyttämistä ja niiden käyttöön liittyvää viranomaisyhteistyötä myös harjoitella säännöllisesti

Vantaanjoen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma

Tämän työn tavoitteena on ollut laatia erityisesti viranomaiskäyttöön soveltuva suunnitelma tulvavahinkojen pienentämiseksi Vantaanjoen vesistöalueella. Vesistöalueelle ovat tyypillisiä suuret virtaamavaihtelut, koska vesistöalue on pieni ja virtaamia tasaavia järviä on vähän. Tulvia sattuu paitsi keväällä lumien sulaessa, myös muina vuodenaikoina rankkasateiden vaikutuksesta. Rakennettujen alueiden tehokas sadevesiviemäröinti kasvattaa tulvahuippuja entisestään. Vesistöalue sijaitsee Suomenlahden rannikolla pääkaupunkiseudun tuntumassa ja alueen kasvava väestömäärä lisää osaltaan paineita rakentaa lähelle joen luontaisia tulva-alueita. Tulva-alueet ovat olleet laajimmillaan vuoden 1966 kevättulvan aikana, yhteensä noin 1860 ha. Kesän 2004 tulvalla korvattiin Vantaanjoen alueella valtion varoista tulvavahinkoja yhteensä n. 900 000 €. Tässä työssä on tarkasteltu Vantaanjoen vesistöalueen hydrologiaa, tulvien esiintymistä ja valuma-alueen merkittävimpiä tulvavahinkokohteita. Vahinkokartoituksen tulosten perusteella voidaan vesistöalueen kokonaisvahinkopotentiaalia pienentää oleellisesti jo muutamien suurimpien vahinkokohteiden tulvasuojelulla. Merkittävimpiä kohteita ovat Riihimäen keskusta, Pirttirannan loma-asuntoalue ja vanha viilatehdas Vantaalla sekä Oulunkylän siirtolapuutarha Helsingissä. Toimivan tulvantorjunnan edellytyksiä Vantaanjoen vesistöalueella ovat viranomaisten välisen yhteistyön sujuvuus, tehokas tiedottaminen ja vahinkokohteiden suojaus. Tässä työssä on esitetty tulvantorjunnan kannalta keskeisten viranomaisten ja muiden toimijoiden tehtävät ja vastuut sekä käytettävissä olevat tulvantorjuntamenetelmät. Lisäksi on tarkasteltu tulvantorjunnan kehittämismahdollisuuksia. Vesistöjen operatiivisen käytön mahdollisuudet vaikuttaa tulvavedenkorkeuksiin ovat melko vähäiset, koska säännöstellyt järvet ovat liian pieniä suurimpien tulvavirtaamien merkittävään leikkaamiseen. Järvien säännöstelyjä ei voida myöskään oleellisesti tehostaa nykyisestä. Tulvavesien tilapäisellä pidättämisellä voidaan vaikuttaa vain vähäisesti tulvavirtaamiin, koska sopivia riittävän laajoja varastointialueita ei ole tarjolla. Uomien perkaamista taas rajoittavat ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Yksittäisten rakennusten tai rakennusryhmien kohdekohtainen pysyvä tai tilapäinen suojaaminen onkin usein edullisin vaihtoehto. Tulvantorjuntavalmiuksien parantamiseksi on suunnitelmassa esitetty suosituksia jatkotoimenpiteiksi. Tulvariskin hallinnan kehittämiseksi tulisi mm. laatia tulvakarttoja, laajentaa hydrologista havaintoverkostoa ja edistää kiinteistönomistajien omatoimista varautumista. Vahinkokartoituksessa esille tulleiden kohteiden tulvariski tulee arvioida tarkemmin ja sen perusteella laatia tarkempia suunnitelmia vahinkokohteiden suojaamiseksi

Tilapäiset tulvasuojelurakenteet: Selvitys tarjolla olevista vaihtoehdoista

Suomessa rakennuksia on perinteisesti suojattu tulvia vastaan lähinnä hiekkasäkeistä tai maaaineksesta rakennetuilla suojavalleilla. Markkinoilla on kuitenkin lukuisia muitakin vaihtoehtoja tulvavahinkojen pienentämiseksi. Tässä selvityksessä on esitelty ja vertailtu erilaisia tilapäiseen tulvantorjuntaan soveltuvia tulvasuojelurakenteita. Tulvasuojelurakenteen tulee olla riittävän tiivis ja sen tulee kestää veden aiheuttama paine kaatumatta, liukumatta ja murtumatta. Rakenteen keveys helpottaa tulvasuojauksen pystyttämistä, mutta silloin saatetaan tarvita varsinkin kovalla tuulella lisäpainoja tai ankkurointia maahan ennen tulvaveden nousua. Rakenteen päälle joudutaan yleensä levittämään muovikalvo tiiviyden varmistamiseksi ja maaperän läpi suotautuvan vesimäärän pienentämiseksi. Lisäksi tarvitaan pumppuja hule- ja suotovesien pumppaamiseksi. Erilaiset rakenteet on tässä selvityksessä jaettu neljään pääryhmään. Maatäytteisten rakenteiden etuna on materiaalin hyvä saatavuus ja edullisuus. Esim. jättihiekkasäkkien hinta on tyypillisesti noin 20–80 €/jm. Siirreltävät tulvaseinäkkeet taas sopivat parhaiten tasaiselle alustalle. Elementeistä koottavan tulvaseinän pystytys on nopeaa. Tulvaseinäkkeet maksavat noin 400–600 €/jm. Seinäkkeitä on saatavana myös kontissa, jossa on mukana kaikki tarvittava 300 m pitkän suojauksen pystyttämiseksi. Tulvavahinkoja voidaan vähentää myös muovista valmistetuilla vesi- tai ilmatäytteisillä rakenteilla. Muoviset rakenteet ovat kevyitä ja vievät tyhjänä suhteellisen vähän tilaa. Osa malleista täyttyy automaattisesti tulvaveden virratessa sisään, toiset täytetään etukäteen vedellä tai ilmalla. Vesitäytteiset rakenteet maksavat noin 300–600 €/jm. Neljännen ryhmän muodostavat ovi- ja ikkuna-aukkojen suojausratkaisut ja kiinteille perustuksille pystytettävät tulvaseinät. Rakenteet ovat kohdekohtaisia ja melko kalliita, mutta valmiiden perustusten ansiosta nopeita pystyttää. Valmiille perustuksille rakennettava tulvasuojaus soveltuu parhaiten usein tulvavahinkoja kärsiville kohteille, joiden suojaksi ei voida rakentaa kiinteää tulvasuojausta. Tulvatilanteeseen tulisi varautua etukäteen selvittämällä tilapäisen tulvantorjunnan tarvetta ja mahdollisesti perustamalla valmiusvarastoja tulvasuojelurakenteiden nopean saatavuuden varmistamiseksi. Ennen mahdollista rakenteiden hankintapäätöstä tulisi sopivimmiksi katsottuja vaihtoehtoja testata käytännössä. Tulvantorjuntavalmiuksien ylläpitämiseksi tulisi rakenteiden pystyttämistä ja niiden käyttöön liittyvää viranomaisyhteistyötä myös harjoitella säännöllisesti

Urban wetland parks in Finland: improving water quality and creating endangered habitats

Urbanization changes water balance, degrades water quality and disrupts habitats. Wetlands offer storm water volume and flow control, water pollution mitigation, and rich land–water interphase habitats. In the present case study, urban wetlands were designed and implemented to provide multiple functions, including water quality improvement and the establishment of critically endangered clay stream habitat, along a revived urban stream within the Baltic Sea watershed in Southern Finland. The primary water quality concern in the recipient lake is algal bloom controlling and clay particle-carried phosphorus. Wetlands were monitored for functioning over five calendar years. At a wetland monitored for 5 years, herbaceous vegetation was well self-established in the second year, and reached 102 species, of which 97% were native, in the fifth growing season. Successful breeding of amphibians and water birds occurred right after construction. Continuous water quality monitoring over the fourth year at this wetland, with 0.1% area of its watershed, revealed seasonal and event-based differences: for total phosphorus, an annual 10% average with lower removal rates outside, and up to 71% event reductions during the growing season, while highest load reductions occurred during heavy rain and snowmelt events outside the growing season. The created wetlands provided critical habitat and beneficial functions and thus compensated partly for urbanization.Peer reviewe

Changing epidemiology of methicillin-resistant Staphylococcus aureus in a low endemicity area- new challenges for MRSA control

The incidence of methicillin-resistant Staphylococcus aureus (MRSA) has increased sharply in Hospital District of Southwest Finland (HD). To understand reasons behind this, a retrospective, population-based study covering 10 years was conducted. All new 983 MRSA cases in HD from January 2007 to December 2016 were analysed. Several data sources were used to gather background information on the cases. MRSA cases were classified as healthcare-associated (HA-MRSA), community-associated (CA-MRSA), and livestock contact was determined (livestock-associated MRSA, LA-MRSA). Spa typing was performed to all available strains. The incidence of MRSA doubled from 12.4 to 24.9 cases/100000 persons/year. The proportion of clinical infections increased from 25 to 32% in the 5-year periods, respectively, (p </p

Plan för hantering av översvämningsriskerna i Helsingfors och Esbo kustområde för åren 2016 - 2021

Längs de finländska vattendragen och den finländska havskusten har identifierats 21 områden med betydande översvämningsrisk. För varje område med betydande översvämningsrisk har utarbetats en plan för hantering av översvämningsrisker. Den här planen för hantering av översvämningsrisker i Helsingfors och Esbo kustområde innehåller mål och åtgärder för att minimera översvämningsriskerna i huvudstadsregionens strandområden och i den närmaste skärgården. I gruppen som utsetts för att utarbeta planen har ingått företrädare för Nylands förbund, städerna Helsingfors och Esbo, Helsingfors och Nylands räddningsverk samt NTM-centralen i Nyland. Dessutom har Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster HRM deltagit i arbetet i egenskap av expert. Viktiga intressentgrupper har hörts enligt behov. Strandområdena i Helsingfors och Esbo har en mångformig natur som varierar från branta klippstränder till vassbevuxna och grunda havsvikar. En del av bäckarna som mynnar ut i havet från de låglänta landskapen når sig långt in i landet vilket gör att det område som påverkas av havsöversvämningar sträcker sig till och med flera kilometer från kusten. Strandområdena i huvudstadsregionen karaktäriseras av en allt tätare bosättning. I närheten av kusten finns utöver bosättning även bland annat flera industri- och samhällsteknikobjekt, låglänta vägar och hamnar. Därtill är underjordiska utrymmen och tunnlar typiska drag för Helsingfors. Målet med hanteringen av översvämningsriskerna är bland annat att trygga bostadsbyggnader, objekt som är svåra att evakuera, samhällsteknikstrukturer, viktiga trafikförbindelser, hamnar, objekt som är farliga för miljön, kulturarvsobjekt och annat byggnadsbestånd om havsvattenståndet stiger. Därtill har man bland annat som mål att minimera egendomsskadorna och att beakta klimatförändringen i det översvämningssäkra byggandet. Man strävar mot målen genom beredskap samt genom åtgärder såväl under som efter översvämningen. Åtgärderna strider inte mot målen för vattenvården. En av de viktigaste åtgärderna som minskar översvämningsrisken i Helsingfors och Esbo kustområde är beaktandet av översvämningsområden och klimatförändringen i planeringen av markanvändningen. Utgångspunkten är att man bör undvika byggande i områden med översvämningsrisk och vid placeringen av funktioner bör man beakta rekommendationerna för lägsta grundläggningsnivå. I fråga om riskobjekt bör man säkerställa att det finns uppdaterade och fungerande beredskapsplaner. Förutsättningarna för invånarnas egen beredskap ska förbättras bland annat genom ökad medvetenhet om översvämningar. I planen identifieras också flera regionala och lokala skyddsbehov