The Organization of Transitions between Observing and Teaching in the Budo Class

In diesem Beitrag beschäftigte ich mich mit den multimodalen Strategien, die Judo- und Jiu-jitsu-Lehrer/innen anwenden für Übergänge zwischen einem nur beobachtenden hin zu einem lehrenden Modus. Der Untersuchung zugrunde liegt Videomaterial von drei Gruppen von Judo-Anfänger/innen und zwei fortgeschrittenen Gruppen, in denen brasilianisches Jiu-jitsu vermittelt wurde, beide Male aufgezeichnet in Finnland: im ersten Fall im Herbst 2013, im zweiten im Herbst 2015. Kommunikative Übergänge aufseiten der Lehrenden wurden einer multimodalen Konversationsanalyse unterzogen, und deren sequenzielle Organisation wird im Folgenden vorgestellt, ebenso, in welcher Weise Partizipation im Verlauf dieser Übergänge sich verändert hat bzw. verändert wurde. Die Ergebnisse legen nahe, dass die Transitionssequenzen sich multimodal und kollaborativ vollziehen. Die Lehrenden sind zwar verantwortlich für das Geschehen in den Gruppen, aber das In-situ-Management ist sehr weitgehend abhängig von den Lernenden und deren körperlichem Vollzug des Erlernten.This article is an illustration of the multimodal way in which judo and Brazilian jiu-jitsu teachers manage activity transitions from observing the students to teaching them. The data is collected from three beginner-level judo classes, filmed in Finland in autumn 2013, and two intermediary level Brazilian jiu-jitsu classes, filmed in Finland in autumn 2015. Different communicative moves employed by the teachers are examined through multimodal conversation analysis, and the sequential organization of these moves is presented in the analysis. The way participation changes, and is changed, during these transition sequences is also discussed. The findings indicate that these transition sequences are deeply multimodal and collaborative by nature. The teacher may be pedagogically responsible for the class, but the in-situ management of the transitions is largely dependent on the students and their embodied conduct

Uudet toimittajat esittäytyvät

Lehden uusien toimittajien esittel

Avoimen tieteen eri puolet

Non peer reviewe

Different aspects of open science

Non peer reviewe

Pääkirjoitus: Avoimen tieteen eri puolet

Pääkirjoitu

Kielioppia ajassa ja vuorovaikutuksessa

Arvioitu teos Yael Maschler, Simona Pekarek Doehler, Jan Lindström & Leelo Keevallik (toim.): Emergent syntax for conversation. Clausal patterns and the organization of action. Studies in Language and Social Interaction 32. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins 2020. 343 s. isbn 9789027204431

The organization of transitions between observing and teaching in the budo class

Abstract This article is an illustration of the multimodal way in which judo and Brazilian jiu-jitsu teachers manage activity transitions from observing the students to teaching them. The data is collected from three beginner-level judo classes, filmed in Finland in autumn 2013, and two intermediary level Brazilian jiu-jitsu classes, filmed in Finland in autumn 2015. Different communicative moves employed by the teachers are examined through multimodal conversation analysis, and the sequential organization of these moves is presented in the analysis. The way participation changes, and is changed, during these transition sequences is also discussed. The findings indicate that these transition sequences are deeply multimodal and collaborative by nature. The teacher may be pedagogically responsible for the class, but the in-situ management of the transitions is largely dependent on the students and their embodied conduct

The multimodal and collaborative aspects of demonstrations in the teaching of budo sports

Abstract This dissertation, and the three original articles on which it is based, explore the nature of teaching physical skills in the particular context of three budo sports: judo, Brazilian jiu-jitsu, and aikido. In particular, this dissertation examines the way demonstrations of budo techniques are conducted in collaboration between the teachers, their partners and the students. Particular focus is on ‘whole class demonstrations’, situations where all the participants in the class are gathered in a shared participation framework, either to observe the demonstration or perform in it. This dissertation reveals how and by whom demonstrations are conducted by examining their depictive, supportive and annotative aspects. By using video recordings of naturally-occurring budo demonstrations and employing a multimodal conversation analytic method, the ‘demonstration’ is defined as a social event comprising of a physical depiction and context-establishing interactional aspects. The three original articles introduce and examine interactional phenomena directly related to the aforementioned three aspects. The first article explores the employment of communicative moves necessary to establish the physical, temporal and participatory space for the demonstration. The second article explores the way in which the teacher and the partner can facilitate easier observation of the technique through interactional parsing, the return-practice and phase-clarifying actions. The third article explores the interaction between the teacher and the partner, by illustrating the different modalities in which the partner can be guided through the demonstration.Tiivistelmä Tämä väitöskirja, sekä kolme alkuperäistä tutkimusartikkelia joihin se perustuu, tutkivat fyysisten taitojen opetusta kolmen budolajin, judon, Brasilialaisen jujutsun ja aikidon kontekstissa. Väitöskirja perehtyy multimodaalisiin ja kollaboratiivisiin tapoihin, joilla budo-opettajat, heidän partnerinsa, ja oppilaansa esittelevät budotekniikoita koko luokan kattavissa demonstraatiossa, eli tilanteissa, joissa jokainen osallistuja on osa yhteistä osallistujuuskehikkoa, joko tekniikka suorittamassa tai seuraamassa. Väitöskirja paljastaa kuinka, ja kenen toimesta demonstraatiot toteutetaan tarkastelemalla niiden esittäviä, tukevia, ja selvittäviä piirteitä. Väitöskirja hyödyntää multimodaalisen keskustelunanalyysin tutkimusmetodia ja määrittää ’demonstraation’ sosiaalisena tapahtumana, joka muodostuu kehollisesta näytöstä ja kontekstia-rakentavista vuorovaikutuksellista piirteistä. Väitöskirjan kolme alkuperäistä tutkimusartikkelia tarkastelevat yllämainittuihin kolmeen demonstraation piirteeseen liittyviä vuorovaikutuksen ilmiötä. Ensimmäinen artikkeli tarkastelee kommunikatiivisia siirtoja, joita hyödynnetään, kun luodaan demonstraatioiden vaatima fyysinen ja ajallinen tila sekä osallistumiskonfiguraatio. Toinen artikkeli tutkii opettajien ja heidän partnereidensa hyödyntämiä budotekniikan tarkkailua helpottavia vuorovaikutuksellisia ilmiötä: vuorovaikutuksellista jäsentämistä, paluu-käytännettä, sekä budotekniikan vaiheita selventäviä toimintoja. Kolmas artikkeli perehtyy erityisesti opettajan ja tämän partnerin väliseen vuorovaikutukseen paljastamalla eri modaliteetit, joilla partneria voidaan ohjata demonstraation aikana

Pointing gestures as embodied resources of references, requests and directives in the car

This thesis studies the different ways the driver uses pointing gestures as resources of embodied references, requests and directives, as well as how these gestures are modified to ensure the successful transfer of meaning to the recipient even when facing the challenges of mobility and multitasking which are essentially inherent in the conversational setting of the car. Specific focus is on the pointing gesture’s witnessability, duration, domain of scrutiny, and the apex location in relation to the verbal resources used. As a source of data, this thesis employs three corpora of naturally occurring, conversation. The Habitable Cars corpus features mostly native English speakers, the Talk&Drive corpus features speaker from several different nationalities and languages, and the Kokkola corpus features only native Finnish speakers. Keeping in with the research methods of conversation analysis, transcripts of the conversation situations are provided and serve as a source of analysis. The main finding of this research is that in order to distinguish pointing gestures used for referring, requesting and directing from each other, the driver modifies the gesture’s witnessability. Pointing gestures used for referring tend to be the shortest in duration and the least witnessable from the recipient’s point of view. Pointing gestures used for directing tend to the longest in duration and the most witnessable, with the requesting gestures falling somewhere between these two extremes. Factors such as urgency and the increased need to multitask between talking and driving also have an effect on the gesture’s delivery, increasing or decreasing the overall witnessability of the gesture depending on the situation, and sometimes blurring the line between the three social actions examined in this thesis. However, the embodied resources used for performing the three social actions are distinguishable from each other and the initial categorization is justifiable. This thesis continues the research into gesture witnessability, and it’s importance in prioritization and acquisition of the referent. However, this thesis moves the concept of witnessability away from the world of ‘professional vision’, and further develops it by examining its interplay with the verbal resources, gesture duration and domain of scrutiny.Tutkimus käsittelee auton kuljettajan osoittavia eleitä kehollisina resursseina kolmen sosiaalisen toiminnon, viittaamisen, pyytämisen, ja käskemisen, toteuttamisessa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten eleitä muokataan, jotta ne välittäisivät toiminnon viestin vastaanottajalle myös silloin kun ympäristön haasteellisuus lisääntyy. Haasteellisuutta voivat lisätä muun muassa mobiliteetti tai lisääntynyt tarve tuottaa useita rinnakkaisia toimintajaksoja. Tutkimus keskittyy erityisesti eleen havaittavuuteen ja kestoon, eleen luomaan tarkkailun alueeseen (domain of scrutiny) sekä sen huipentuman sijaintiin suhteessa verbaalisiin resursseihin. Tutkimusaineistona on käytetty kolmea korpusta, jotka sisältävät luontaista keskustelua. Habitable Cars -korpus sisältää enimmäkseen äidinkieleltään englanninkielisiä puhujia, Talk&Drive-korpus useamman eri kielen edustajia, ja Kokkola-korpus yksinomaan suomenkielisiä puhujia. Keskusteluanalyyttisen tutkimuksen periaatteita noudattaen keskustelutilanteista on tuotettu transkriptiota, jotka toimivat analyysin lähteenä. Tärkeimpänä löydöksenä voitaneen pitää sitä, että kuljettaja muokkaa ensisijaisesti eleen havaittavuutta erottaakseen keholliset viittaukset, pyynnöt ja käskyt toisistaan. Kehollisten viittausten osoittava ele on kestoltaan lyhyin ja havaittavuudeltaan pienin, kun taas käskyyn käytetty ele on kestoltaan pisin sekä havaittavuudeltaan suurin. Pyyntöihin käytetyt eleet ovat kestoltaan ja havaittavuudeltaan näiden kahden välimaastossa. Tilanteen kiireellisyys sekä rinnakkaiset toimintajaksot voivat vaikuttaa eleen havaittavuuteen joko lisäten tai vähentäen sitä sekä usein hämärtäen rajoja kolmen tarkastellun sosiaalisen toiminnon välillä. Tästä huolimatta tarkasteltujen kolmen toimintokategorian eleet ovat erotettavissa toisistaan. Täten alkuperäinen kategorisointi on oikeutettu. Tämä tutkimus on jatkoa aiemmille tutkimuksille eleen havaittavuudesta sekä sen vaikutuksesta kohteen löytämiseen ja priorisointiin. Tutkimuksessa havaittavuuden käsite kuitenkin siirretään niinkutsutun ammattinäön piiristä lähemmäs arkipäivää. Lisäksi havaittavuuden käsitettä syvennetään tutkimalla sen suhdetta ja vuorovaikutusta verbaalisiin resursseihin, eleen kestoon sekä tarkkailun alueeseen

What “silver surfers” can teach us: exploring digital skills courses for older adults

Having the necessary skills for staying in contact with friends and relatives through digital devices is crucial in today’s world. As the current COVID-19 pandemic shows, this holds especially true for the elderly. Being quarantined and restricted from physically meeting people, various communication technologies are more important than ever for staying social and informed on current events. In nursing homes, staff members are now finding new ways for staying in touch with family members by assisting residents in making video calls with mobile devices. But what if elderly people cannot rely on personal assistance for accessing these alternative means of communication? This raises the general question of how older people can and do learn to use such technologies. Although the internet is full of guides and instructional videos on how to use smartphones or tablets, they are a cold comfort to someone who may not even know what an internet browser is. Especially for digital newcomers, the tried and true method of face-to-face instruction is invaluable. While many older people turn to their children or grandchildren for help in all things digital, courses specifically tailored for elderly users are also increasingly popular. More and more governmental initiatives and associations indeed acknowledge the already existing interest of elderly citizens in digital tools and their growing need to receive customized training (e.g. “SeniorSurf” and “Kansalaisen digitaidot” in Finland or “Silver Tipps” in Germany). For a researcher of social interaction, these courses can also provide a valuable window for discovering what it looks and sounds like to learn to use essential but sometimes alien technologies