18 research outputs found

    Ojentamiskeinot ja kurinpitorangaistukset perusopetuksessa

    Get PDF
    Tutkimuksessa tarkastellaan perusopetuksessa käytettäviä ojentamiskeinoja ja kurinpitorangaistuksia, sekä niiden käytön edellytyksiä. Tutkimuksessa selvitetään opettajan, rehtorin ja opetuksen järjestäjän toimivallan laajuutta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kurinpitomenettelyä ja oppilaan oikeusturvaa sekä vastuuta omasta käytöksestään. Tutkimuksen keskeisiä säädöksiä ovat perustuslaki, perusopetuslaki sekä hallintolaki. Lasten oikeuksien sopimus on tutkimusta keskeisesti koskettava kansainvälinen säädös. Tutkimus kuuluu julkisoikeuden alaan ja menetelmänä käytetään lainoppia. Oppilaalle on asetettu perusopetuslaissa velvoitteita, joita hänen tulee noudattaa. Mikäli oppi-las laiminlyö hänelle asetettuja velvoitteita, toisin sanoen käyttäytyy epäasiallisesti, voidaan häntä ojentaa tai rangaista perusopetuslain sallimin keinoin. Epäasiallinen käyttäytyminen on terminä avoin ja sen vuoksi termin määritteleminen tyhjentävästi on mahdotonta. Määritelmä jättää opettajille harkintavaltaa. Ojentamiskeinoja ja kurinpitorangaistuksia perusopetuksessa tarvitaan siihen, että oppilaan epäasialliseen käytökseen voidaan puuttua ja näin taata peruskoulun työrauha. Perusopetuslaki sisältää rajatun määrän ojentamiskeinoja ja kurinpitorangaistuksia. Perusopetuksessa käytössä olevia ojentamiskeinoja ovat kasvatuskeskustelu, oppilaan määrääminen poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, jälki-istunto ja opetuksen epääminen jäljellä olevan päivän ajaksi. Lisäksi oppilas, joka ei ole suorittanut kotitehtäviä, voidaan määrätä tekemään niitä koulupäivän päätyttyä. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen. Perusopetuslaki muuttui 1.1.2014 ja sen johdosta opettajien ja rehtoreiden toimivalta laajeni. Muutoksen johdosta opettajien ja rehtoreiden toimivallan laajuus on sillä tasolla, että he pystyvät puuttumaan hyvin peruskoulussa esiintyvään häiriökäyttäytymiseen. Sen sijaan, kurinpitomenettelyssä on parantamisen varaa. Ojentamisen ja kurinpidon menettelylliset seikat eivät ole aina toteutuneet ja sen vuoksi oppilaan oikeusturva on vaarantunut

    Ravitsemusseuranta : Keliakialiiton työikäisten sopeutumisvalmennuskurssi

    Get PDF
    Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Keliakialiiton sopeutumisvalmennuskursseille osallistuneiden keliaakikoiden ravitsemusta kurssin jälkeen. Tarkoituksena oli selvittää työikäisten kurssille osallistuneiden keliaakikoiden ravitsemuksen muuttumista kurssin jälkeen. Kurssi järjestettiin lokakuussa 2013 Tampereella. Tavoitteena oli saada vastauksia kyselyyn, joka lähetettiin 11 kurssilaiselle, joista kahdeksalta saatiin vastaukset. Tavoitteena oli löytää etenkin vastaukset seuraaviin pääkysymyksiin: Miten ruokavalio on muuttunut kurssin käymisen jälkeen? Oliko kurssista ravitsemuksen kannalta hyötyä? Tutkimuksen empiirisessä osassa tehtiin Keliakialiiton työikäisten sopeutumisvalmennuskurssin osallistujille ruokavalioseurantakysely noin puoli vuotta kurssin käymisen jälkeen, huhtikuussa 2014. Ennen sopeutumisvalmennuskurssia osallistujille lähetettiin kysely heidän omista ruokavalioon liittyvistä käytänteistä, jotka analysoitiin, joten pohja muutoksen tutkimiselle löytyi jo valmiiksi. Sen avulla selvitettiin muuttuiko ravitsemus kurssin jälkeen kohti suomalaisia ravitsemussuosituksia. Lisäksi tutkittiin oliko kurssista hyötyä myös arjessa selviämiseen keliakian kanssa. Tulosten perusteella annettiin myös Keliakialiitolle informaatiota kurssien käytännön hyödyistä ja vaikutuksista keliaakikkoihin. Kyselyn perusteella selvisi, että etenkin viljatuotteiden, kasvisten ja hedelmien, kuitulisien sekä maitotuotteiden osalta on tapahtunut parantumista kohti suosituksia. Osalle keliaakikoista etenkin viljatuotteiden käyttö on ongelmallista. Kuitulisiä käytätettiin enemmän ja monipuolisemmin kurssin jälkeen. Myös ateriarytmiin ja herkutteluun kiinnitettiin enemmän huomiota sekä suolan käyttöön. Rasvojen laadussa oli tapahtunut pieniä muutoksia, mutta niiden kohdalla näytti kuitenkin olevan vähiten eroa verrattuna tilanteeseen ennen kurssia. Suurin osa kurssilaisista koki pärjäävänsä keliakian kanssa paremmin kuin ennen kurssia sekä he kokivat, että vertaistuesta oli apua. Lisäksi selvisi, että keliakian tietous sairautena lisääntyi sekä tiedetään, mistä hakea apua erinäisiin keliakiaan liittyviin ongelmiin. Myös Keliakialiiton ja yhdistysten toiminnasta saatiin enemmän tietoa. Ravitsemuksen kannalta vastaajien tulisi vieläkin kiinnittää enemmän huomiota tuotteiden kuitupitoisuuksiin sekä etenkin rasvojen laatuihin. Myös lihatuotteiden laatuun sekä valmisruokien käyttöön tulisi kiinnittää huomiota. Kaiken kaikkiaan kurssin todettiin olevan suureksi hyödyksi keliakian kanssa pärjäämiseen ja jaksamiseen jokapäiväisessä elämässä. Suurin osa kurssilaisista hyötyi etenkin kurssilla tapahtuvasta käytännön leivonnasta ja leivonta kotona onkin kurssin jälkeen lisääntynyt.The main purpose of the thesis was to investigate the nutrition of those people who participated in the Finnish Coeliac society’s course. The target group consisted of persons in working age and the purpose was to find out if their nutritional behavior had changed after the course. The goal was to get answers to a survey. The aim was to find answers to the following main issues in particular: How did the participants’ diet change after the course? Was the course useful from the point of view of the participants’ nutrition? In the empirical part of the survey a diet follow-up was compiled to the course participants. Before the course the participants were sent an initial questionnaire about their own nutritional habits which were analyzed. In that way the basis to survey the changes in nutrition was found. It was used to find out the changes after the course and whether the changes were towards to the Finnish nutrition recommendations. The survey revealed that especially as to grain products, vegetables and fruits, fiber supplements and milk products progress towards the recommendations had been made. The majority of participants experienced that they managed better with the coeliac disease after the course and they experienced that the support of other coeliacs was helpful. In addition, it was revealed that their knowledge about the coeliac disease increased. In the view of nutrition the participants should pay more attention to the fiber content and especially the quality of the fats. Also to the quality of meat products and fast food should be paid more attention. All in all, the entire course was found to be a big benefit in managing with coeliac disease and in coping in everyday life. The majority of the participants benefited particularly from the practical baking in the course and their baking at home after the course has increased

    Nuoren urheilijan hyvinvoinnin haittatekijät

    Get PDF
    Vertaisarvioitu. English summary.Nuori urheilija tasapainoilee opintojen ja urheilun välillä. Stressi, suorituspaineet, paine erikoistua varhain yhteen lajiin, loukkaantumiset ja epäonnistumiset voivat uhata nuoren urheilijan henkistä hyvinvointia, mikä voi pahimmillaan johtaa uupumiseen ja masennukseen. Suhteellinen energiavaje, syömishäiriöt ja väkivalta ovat urheilijan hyvinvoinnin uhkia. Lääkäri voi auttaa ongelmien tunnistamisessa ja selvittelyssä. Vanhemmilla, valmentajilla ja urheilujärjestelmällä on tärkeä tehtävä nuoren urheilijan henkisen ¬hyvinvoinnin tukijoina.Peer reviewe

    Relatório de estágio em farmácia comunitária

    Get PDF
    Relatório de estágio realizado no âmbito do Mestrado Integrado em Ciências Farmacêuticas, apresentado à Faculdade de Farmácia da Universidade de Coimbr

    Palvelukonseptin kehittäminen - Metsäterapia

    Get PDF
    Hyvinvointimatkailu on tullut Suomeen jo 1990-luvulla, kuitenkaan käsite ei ole vakiintunut suomen kielessä. Uusien innovatiivisten hyvinvointipalvelujen avulla käsitettä tehdään tunnetuksi ja tarjotaan matkailualojen yrittäjille mahdollisuuksia kehittää palvelutarjontaansa. Luontomatkailussa mielenkiinnon kohteena on kehittää metsämaisemassa tapahtuvia hyvinvointipalveluja. Tässä työssä on esitelty Suomessa uusi hyvinvointipalvelukonsepti metsäterapia. Työn tilaaja on WellServ Interreg -hanke, jonka tarkoituksena on hyödyntää Itämeren alueen viheralueita hyvinvointiin ja taloudelliseen kasvuun. Yksi kahdeksasta WellServ Interreg -hankkeen alatavoitteesta on luoda innovatiivisia hyvinvointipalvelukonsepteja. Opinnäytetyössä kehitettiin uudenlaista hyvinvointipalvelua. Tarkoituksena oli auttaa WellServ Interreg -hanketta saavuttamaan asetetut tavoitteensa, sekä kehittää palvelua, joka edistää ihmisten hyvinvointia. Toiminnallisen työn tavoitteena oli ideoida, suunnitella ja kuvata uudenlainen palvelukonsepti. Työssä kehitettiin asiakaslähtöistä palvelukonseptia metsäterapiaan, jotta se voitaisiin tulevaisuudessa tuoda Suomen markkinoille osana hyvinvointipalvelujen tarjontaa. Opinnäytetyön viitekehyksessä esitellään metsäterapiapalvelua, luonto- ja hyvinvointimatkailua sekä palvelukonseptin kehittämisen teoriaa. Muita aiheita, joita on esitelty opinnäytetyössä, ovat luonnon myönteiset vaikutukset ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin, työn prosessi sekä uuden palvelutuotteen kuvaus. Opinnäytetyö on kehittämishanke, jonka projektin kulun kuvaamisen apuna on käytetty Service Design –menetelmää. Työssä käytettiin aineiston keruu menetelminä aivomyrskyä ja teemahaastattelua. Osana työtä haastateltiin kolmea asiantuntijaa, joiden haastattelujen tuloksia apuna käyttäen on rakennettu ohjattua metsäterapiapalvelukonseptia. Metsäterapiapalvelukonsepti kuvattiin tuotanto- ja kulutuskaavion avulla. Konsepti sisältää ohjatun matkan metsään, ohjaajan palvelut, harjoitukset, ruokailun sekä kuljetukset. Työn tuotoksena syntyi myös metsäterapiapalvelukortti, joka havainnollistaa itse metsäterapia tapahtumaa. Työssä on kuvattu myös hinnoittelua ja markkinointiviestintää osana konseptia. Työn loppuun on koottu johtopäätökset sekä pohdittu työn luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Lopusta löytyy myös arvio projektin kulusta.Developing A Service Concept: Forest Therapy Wellbeing tourism has existed in Finland for the past twenty years, but still the concept is fairly unknown in the Finnish language. New innovative wellbeing services will strengthen the image of the concept and provide with a wider range of services within the travelling business. In nature tourism it is important to develop wellbeing services in forest landscapes. This report describes a new wellbeing service concept called the Forest Therapy. This report was commissioned by the WellServ Interreg Programme. The objective of the WellServ Programme is to transfer green areas into well-being and economic benefits by using innovative services. The WellServ Project has eight sub-objectives. The purpose of this thesis is to achieve one of these sub-objectives which was to create innovative and transferable public and private wellbeing service concepts. The purpose of this thesis is to support the WellServ Project to achieve its objectives by developing a new type of a Wellbeing Service, which boosts the wellbeing of people. The objective of this functional report was to generate ideas, design and describe a new service concept. A customer-orientated service concept was drawn up for the Forest Therapy in this report. The purpose is to get a new Forest Therapy concept for the Finnish wellbeing business. The report depicts the Forest Therapy, nature and wellbeing tourism as well as the theory of service concept developing. Other topics dealt with in the report are the nature’s positive psychic influence on people, the process used in the thesis and a description of the new service product. The thesis is a development project which uses Service Design methods to describe how the new service product was developed. The ways for gathering information in this thesis were brainstorming and theme interviews. Three professionals with different backgrounds were interviewed and the information gathered from them helped to develop the Forest Therapy concept. The Forest Therapy concept was described by using a service blueprint. The concept includes the supervised trip to the forest, the guide´s services, activities, eating and transportation. The report also incorporates price determination and marketing as parts of the concept. The conclusions can be found at the end of the report. The thesis also considers its reliability and success. Key words service concept, forest therapy, wellbeing service, nature tourism, service desig

    Asianomistajan asema rikosprosessissa

    Get PDF
    Tavoitteenamme oli selvittää, millainen on asianomistajan asema rikosprosessissa ja miten asemaa voitaisiin mahdollista parantaa. Tutkimme rikosprosessin eri vaiheita asianomistajan näkökulmasta, mitä toimenpiteitä asianomistajan tulee tehdä prosessin aikana ja mitä toimenpiteitä avustajan tehtäviin kuuluu. Opinnäytetyön tietoperustana käytimme oikeuskirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä sekä niiden esitöitä. Tärkeimmät oikeuskirjallisuuden lähteemme olivat Antti Jokelan kirjoittamat teokset Rikosprosessi sekä Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu. Lainsäädännöstä tärkein lähteemme oli laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa. Tietoa haimme myös lain esitöistä, joita tutkimme saadaksemme vastauksia rikosprosessin kehityksestä sekä oikeusavusta. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena haastattelemalla yksityisessä asianajotoimistossa työskentelevää asianajajaa sekä oikeusaputoimistossa työskentelevää julkista oikeudenkäyntiavustajaa. Rikosprosessit ovat aikaa vieviä prosesseja. Rikosprosessin asianosaisina tavallisesti ovat vastaaja, syyttäjä ja asianomistaja. Asianomistaja valikoituu rikoksen uhriksi itse tahtomattaan, sattumalta ja rikoksen takia joutuu mukaan rikosprosessiin, ainakin esitutkintaan, mikäli kyseessä on virallisen syytteen alainen rikos. Rikosprosessi sisältää useita eri vaiheita ja sen pituus vaihtelee tapauksesta riippuen. Rikosprosessin vaiheita olemme työssämme tutkineet aina esitutkinnasta tuomion täytäntöönpanoon, joka ei tässä tapauksessa tarkoita rangaistuksen täytäntöönpanoa, vaan asianomistajan hyväksi tuomittuja vahingonkorvauksia. Tutkimme myös, kuinka asianomistaja voi saada korvauksen hänelle aiheutuneista rikosvahingoista, mikäli vastaaja on maksukyvytön, eikä häneltä henkilökohtaisesti ole saatavissa korvauksia edes oikeudellisen perinnän myötä. Rikosprosessi aiheuttaa myös asianomistajalleen taloudellista haittaa kuten asiantuntijalausuntojen hankinta sekä avustajan käyttämisestä aiheutuneet kulut. Prosessin aiheuttamat kustannukset voivat kasvaa hyvinkin suuriksi, joista ensisijaisesti asianomistaja joutuu vastaamaan, vaikka ne myöhemmin oikeudenkäynnissä tuomittaisiinkin vastaajan korvattavaksi. Tämän vuoksi olennainen osa työstä muodostuu oikeusturvavakuutuksien ja valtion varoin kustannettavan oikeusavun tutkimisesta. Oikeusavun osalta tutkimuskysymyksiä heräsi suorittamiemme harjoittelujen myötä, joista osa liittyikin nimenomaan opinnäytetyömme aiheeseen.The purpose of this thesis is to find out what kind is the position of the injured party in a criminal procedure and if there are any possibilities to improve it. A research was conducted in the procedure, and which measures should be taken by the injured party and which of them by the counsel. As sources of information legal literature, legislation and legislative drafts were used. The most important sources of legal literature were two books regarding criminal procedures and parties of legal proceedings written by Antti Jokela. The most important source of legislation was the law of the criminal procedure. In addition legislative drafts were used to find out how criminal procedure has developed and to get some answers to questions regarding legal aid. This thesis was carried out as qualitative research. One advocate who working in a private advocate office and one public legal aid attorney were interviewed. Criminal procedures are usually very time-consuming. The parties of a criminal procedure are defendant, prosecutor and injured party. The injured party becomes involved in the procedure by coincidence and even against his/her own will, at least in the preliminary investigation if the crime is under the public prosecution. A criminal procedure includes many different stages and its length depends on the crime. These different stages are studied starting from the preliminary investigation and going all the way to enforcement of the judgment. However, these stages do not include enforcement of the punishment but the enforcement in this case refers to the ways how the injured party can get compensation for damages, even if the defendant is insolvent. A criminal procedure also causes economic disadvantage to the injured party. Experts’ statement and using a counsel result in costs for the injured party. Even if the defendant is sentenced to pay the legal costs, the injured party is responsible of the legal costs before the sentence. This is the reason why an essential part of this thesis is based on research of legal expenses insurances and legal aid. There are several insurance companies offering insurances and in this work three of those were studied because all of the insurances are very similar in their main points. The research questions about legal aid were formed during the authors’ practical training in legal aid offices

    Nuoren urheilijan henkinen hyvinvointi ja kuormitustekijät

    No full text
    Henkinen hyvinvointi koostuu esimerkiksi hyvästä itsetunnosta, sopivasta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja positiivisesta elämänasenteesta. Nuoren urheilijan käyttäytymis- ja ajattelumallien kehittymiseen vaikuttavat sekä hänen oma yksilöllinen taustansa että hänen välitön ympäristönsä. Jotta nuori urheilija voi menestyä ja jatkaa lajinsa parissa, myös näiden tekijöiden on oltava kunnossa. Murrosiässä muuttuva keho voi tuottaa nuorelle urheilijalle stressiä, vaikka kehitys olisi aivan normaalia. Muiden ihmisten kommentit ja lajiin liittyvät kehoihanteet voivat lisätä nuoren riskiä sairastua syömishäiriöön. Myös urheilijan suhteellinen energianvaje on yleinen, mutta vielä toistaiseksi heikosti tunnettu ongelma: ravinnonsaanti on liian niukkaa harjoitteluun nähden. Tämä voi johtaa esimerkiksi aineenvaihdunnan ja luuntiheyden muutoksiin. Suhteellinen energiavaje voi sekä johtua henkisestä kuormituksesta että aiheuttaa erilaisia psykologisia ongelmia. Nuorella ei ole välttämättä vielä kehittynyt psykologisia taitoja kohdata stressiä ja painetta. Kroonistuessaan stressi voi johtaa nuoren uupumiseen. Urheilu-uupumukseen on usein liitetty läheisesti kuuluvaksi ylirasitustilat. Lisäksi nuori voi kokea painetta menestyä sekä koulussa että urheilussa samanaikaisesti, mikä voi lisätä nuoren taipumusta uupumukseen. Aikainen lajivalinta ei takaa menestystä vaan se voi kuormittaa nuorta enemmän ja altistaa loukkaantumiseen ja uupumiseen. Loukkaantuminen voi lisätä nuoren henkistä kuormitusta. Loukkaantuneeseen nuoreen urheilijaan tulee suhtautua oikein ja hänelle tulee antaa riittävästi tietoa vammasta. Vanhemmilla ja valmentajilla on tärkeä rooli nuoren urheilijan henkisessä kuin fyysisessä kasvussa. He voivat toiminnallaan edistää nuoren menestymistä tai lisätä stressiä. Lisäksi he voivat suojella kasvavaa nuorta haitallisilta suhteilta ja auttaa henkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tunnistamisessa ja kitkemisessä

    Universal Dependencies 2.2

    Get PDF
    LINDAT/CLARIN digital library at the Institute of Formal and Applied Linguistics (ÚFAL), Faculty of Mathematics and Physics, Charles Universit

    Universal Dependencies 2.4

    No full text
    Universal Dependencies is a project that seeks to develop cross-linguistically consistent treebank annotation for many languages, with the goal of facilitating multilingual parser development, cross-lingual learning, and parsing research from a language typology perspective. The annotation scheme is based on (universal) Stanford dependencies (de Marneffe et al., 2006, 2008, 2014), Google universal part-of-speech tags (Petrov et al., 2012), and the Interset interlingua for morphosyntactic tagsets (Zeman, 2008)

    Universal Dependencies 2.5

    No full text
    Universal Dependencies is a project that seeks to develop cross-linguistically consistent treebank annotation for many languages, with the goal of facilitating multilingual parser development, cross-lingual learning, and parsing research from a language typology perspective. The annotation scheme is based on (universal) Stanford dependencies (de Marneffe et al., 2006, 2008, 2014), Google universal part-of-speech tags (Petrov et al., 2012), and the Interset interlingua for morphosyntactic tagsets (Zeman, 2008)
    corecore