31 research outputs found
Vanhempien hiljaisia ääniä: Vanhemmuuden uupumuksen ja työuupumuksen alaryhmät koronapandemian aikana
Koronapandemialla on esitetty olevan pitkäkestoisia seurauksia erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville perheille, mutta tällaisten vanhempien hyvinvoinnista koronapandemian aikana on vain vähän tutkimustietoa.
Osana laajempaa EduRESCUE-hanketta toteutetussa hiljaisten äänten tutkimuksessa tarkastelimme vanhemmuuden uupumuksen ja työuupumuksen perusteella muodostettuja vanhempien alaryhmiä koronapandemian aikana sekä sitä, onko alaryhmien välillä eroja lasten erityistarpeissa, vanhemman kokemassa sosiaalisessa tuessa ja resilienssissä eli kyvyssä palautua vastoinkäymisistä.
Tunnistimme neljä vanhempien alaryhmää:1) ei uupuneet (53 %)2) lievästi vanhempana uupuneet (19 %)3) työssä uupuneet (18 %)4) vanhempana ja työssä uupuneet (10 %).
Vanhempana ja työssä uupuneilla vanhemmilla oli ei uupuneita useammin erityistarpeisia lapsia ja he kokivat saavansa muita vähemmän sosiaalista tukea. Lisäksi he kokivat resilienssinsä ei uupuneita vanhempia heikommaksi.
Tutkimus tuo uutta tietoa vanhemmuudessa ja työssä uupumisen yhdistelmistä koronapandemian aikana sekä kuvastaa uupumusoireiden kasaantumista ja mahdollista pitkittymistä erityisesti heikosti voivien vanhempien keskuudessa.
Tuloksia voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan vanhempien uupumuksen ennalta ehkäisyä ja perheiden tukitoimintaa sekä kehitetään resilienssin vahvistamiseen liittyviä interventioita
Invertebrates are declining in boreal aquatic habitat : The effect of brownification?
Surface water browning affects boreal lakes in the Northern Hemisphere. This process is expected to increase with global warming. Boreal lakes are the most numerous lakes on Earth. These ecosystems are particularly sensitive to disturbances due to their low biodiversity compared to other aquatic environments. The recent darkening of surface water is expected to hinder key ecosystem processes, particularly through lower primary productivity and loss of biodiversity. However, studies based on long-term data collections have rarely been conducted on the ecological consequences of water browning on aquatic food webs, especially concerning its impacts on invertebrate communities. For the first time, our analysis based on two decades of data collection in Finnish lakes highlighted a relation between water browning and a decline in aquatic macroinvertebrate abundances. Aquatic invertebrates are the main food resource for many secondary predators such as fish and waterbirds, hence such effect on their populations may have major consequences for boreal ecosystem functioning.Peer reviewe
Tytöt ja pojat koulussa – Miten selättää poikien heikko suoriutuminen
Viimeisimmät kansainväliset arvioinnit ovat osoittaneet tyttöjen ja poikien välisten erojen oppimistuloksissa kasvaneen ja etenkin poikien osaamisen heikentyneen. Tämän hankkeen tavoitteena oli selvittää, mitkä yksilö-, luokka- ja koulutason tekijät selittävät tyttöjen ja poikien eroja osaamisessa, oppimiseen liittyvissä asenteissa ja motivaatiossa. Lisäksi kartoitettiin sellaisia pedagogisia ratkaisuja ja interventioita, joilla on pystytty tasoittamaan tyttöjen ja poikien välisiä osaamiseroja. Hanke jakaantui kahteen eri osakokonaisuuteen. Ensimmäinen osa sisältää kirjallisuuskatsauksen ja osaamiserojen tarkastelun alakoulussa. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin aiempia suomalaisia ja kansainvälisiä tutkimustuloksia siitä, mitkä yksilö-, luokka-, koulu- ja yhteiskuntatason tekijät selittävät tyttöjen ja poikien välisiä eroja osaamisessa. Alakoululaisten osaamiserojen tarkastelussa hyödynnettiin Alkuportaat-seurantatutkimuksen ja TIMSS 2015 -tutkimuksen aineistoja sekä hankkeessa kerättyjä opettaja- ja rehtorikyselyitä ja oppilas- ja opettajahaastatteluita. Hankkeen toisessa osassa tarkasteltiin osaamiseroja yläkoulussa. Siinä hyödynnettiin Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyönä keräämää MetLoFIN-aineistoa, valtakunnallista luokanmuodostusta koskevaa kyselyaineistoa sekä hankkeessa kerättyjä oppilas- ja rehtorihaastatteluita ja rehtorikysely
Invertebrates are declining in boreal aquatic habitat: the effect of brownification?
Surface water browning affects boreal lakes in the Northern Hemisphere. This process is expected to increase with global warming. Boreal lakes are the most numerous lakes on Earth. These ecosystems are particularly sensitive to disturbances due to their low biodiversity compared to other aquatic environments. The recent darkening of surface water is expected to hinder key ecosystem processes, particularly through lower primary productivity and loss of biodiversity. However, studies based on long-term data collections have rarely been conducted on the ecological consequences of water browning on aquatic food webs, especially concerning its impacts on invertebrate communities.For the first time, our analysis based on two decades of data collection in Finnish lakes highlighted a relation between water browning and a decline in aquatic macroinvertebrate abundances. Aquatic invertebrates are the main food resource for many secondary predators such as fish and waterbirds, hence such effect on their populations may have major consequences for boreal ecosystem functioning.</p
Oppilaan tilannesidonnainen kiinnittyminen yläkoulussa : yhteydet yleiseen kiinnittymiseen ja eri tilannetekijöihin
Tässä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin yläkouluikäisten oppilaiden kouluun kinnittymistä sekä siinä ilmenevää tilannesidonnaista vaihtelua. Oppilaan kouluun kiinnittyminen eli student engagement on käsite, jota käytetään kuvaamaan oppilaan suhdetta kouluun, opiskeluun ja oppimiseen. Kiinnittyminen yhdistetään siihen, missä määrin ja miten oppilas osallistuu ja sitoutuu koulutyöhön, sekä siihen, kuinka oppilas kokee kouluympäristön tukevan omaa koulunkäyntiään ja oppimistaan (mm. Fredricks ym., 2004; Wang ym., 2019). Kouluun kiinnittyminen on moniulotteinen ilmiö, ja siten kiinnittymistä tarkasteltaessa pyritään ymmärtämään oppilaan oppimiseen vaikuttavia tekijöitä samanaikaisesti useammasta näkökulmasta. Tutkimuksellinen kiinnostus oppilaan kouluun kiinnittymistä kohtaan on lisääntynyt erityisesti muutaman viime vuosikymmenen aikana, kun kiinnittymisen on havaittu olevan yhteydessä muun muassa korkeampien oppimistulosten saavuttamiseen sekä siihen, että oppilaat saattavat opintonsa loppuun saakka (mm. Archambault ym., 2019). Samalla kun kouluun kiinnittymiseen kohdistuva tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa kasvatustieteellisen ja psykologisen alan tutkimuksessa, on 2 Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti, 2021, Vol. 31, No. 3 © Niilo Mäki -säätiö kiinnittymisen vahvistamista alettu käyttää keinona tukea oppilasta oppimisessa ja koulunkäynnissä (Wang ym., 2019).peerReviewe
Students’ situational engagement in lower secondary school: Association with overall engagement and contextual factors
The present thesis was designed to contribute to the field of student engagement
by examining the manifestations and correlates of students’ situational
engagement. The central focus in each of the three published sub-studies of this
dissertation was on students’ situational engagement and its variation. The data
for the sub-studies were drawn from the First Steps follow-up study in Spring
2014 when the participating students were in Grade 7 (13–14 years of age). The
subsamples used in the analyses of the present thesis were drawn from students
(Study 1: n = 57; Study 2: n = 709; Study 3: n = 301), who were asked to assess
their lesson-specific situational engagement using the InSituations (InSitu)
Instrument at the end of their lessons. The data in Study 2 also consisted of 155
lessons that were observed using the Classroom Assessment Scoring System–
Secondary (CLASS–S) observation tool (51 teachers). The data were analyzed
using multilevel modeling with variable-oriented and person-oriented
approaches. The results led to three main findings. First, the results provided
evidence of the importance of examining student engagement at its situational
level. Second, the findings enhanced the understanding of the student
characteristics and contextual factors related to students’ situational engagement
and its variation. Particularly salient were the findings concerning the role that
teacher–student interactions play in shaping students’ situational engagement.
Third, the results revealed associations between overall and situational
engagement. Overall, the findings contributed to the research on student
engagement by increasing the understanding of situational engagement, which
is still a relatively understudied area within the research field. The findings of the
thesis corroborate the literature on finding meaningful individual variation in
student engagement, which needs to be acknowledged in both the research field
and the school settings.
Keywords: student engagement, situational engagement, lower secondary school,
teacher–student interaction, classroom observationsTässä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin yläkouluikäisten oppilaiden koulun kiinnittymistä
(engl. student engagement) sekä erityisesti siinä ilmenevää tilannesidonnaista
vaihtelua. Väitöstutkimus sisältää kolme vertaisarvioitua ja julkaistua,
Alkuportaat –seurantatutkimuksen aineistoon perustuvaa osatutkimusta.
Osallistujina oli perusopetuksen 7. vuosiluokan oppilaita (13–14 vuotiaita;
1. osatutkimus: n = 57, 2. osatutkimus: n = 709 ja 3. osatutkimus: n = 301), joita oli
osana seurantatutkimusta pyydetty arvioimaan oppituntikohtaista tilannesidonnaista
kiinnittymistään InSituations (InSitu) Instrument mittaria hyödyntäen.
Toisen osatutkimuksen aineisto sisälsi myös 155 videoitua oppituntia (n = 51
opettajaa), jotka arvioitiin käyttäen strukturoitua Classroom Assessment Scoring
System–Secondary (CLASS–S) havainnointimenetelmää. Väitöstutkimuksessa
käytetty aineisto analysoitiin monitasomallinnuksen keinoin hyödyntäen sekä
muuttujakeskeistä että henkilökeskeistä lähestymistapaa. Väitöstutkimus tuotti
kolme keskeistä päätulosta. Ensinnäkin havaittiin aiempaa kirjallisuutta vahvistaen,
että oppilaiden kiinnittyminen vaihtelee oppitunnista toiseen, mikä puoltaa
tarvetta tilannesidonnaisen kiinnittymisen tutkimukseen. Toiseksi tulokset osoittivat,
että oppilaan tilannesidonnaisen kiinnittymisen kokemukset ovat yhteydessä
tämän yksilöllisiin piirteisiin sekä eri tilannetekijöihin. Erityisen merkityksellisiä
olivat toisen osatutkimuksen tulokset, jotka osoittivat opettajan ja oppilaan
välisen opetusvuorovaikutuksen yhteydet oppilaan tilannesidonnaiseen
kiinnittymiseen. Kolmanneksi tulokset kuvasivat sitä, kuinka oppilaan tilannesidonnainen
ja yleinen kiinnittyminen ovat yhteydessä toisiinsa. Kaiken kaikkiaan
väitöstutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä oppilaiden tilannesidonnaisesta
kiinnittymisestä ja osoittavat, että tilannesidonnaisen kiinnittymisen
vaihtelu on tarpeen ottaa huomioon niin tutkimuksessa kuin koulun käytänteissäkin.
Avainsanat: kiinnittyminen, oppilaan kouluun kiinnittyminen, oppilaan tilannesidonnainen
kiinnittyminen, yläkoulu, opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus,
luokkahuoneen havainnoint
EARLI2017-konferenssi Tampereella 29.8.-2.9.2017
Elo-syyskuun taitteessa Tampereella järjestetty EARLI2017-konferenssi kokosi yhteen 2 200 kasvatusalan tutkijaa kaikkiaan 51 maasta. Konferenssin taustaorganisaatio EARLI (The European Association for Research on Learning and Instruction) on suurin kasvatusalan tutkimusjärjestö Euroopassa, ja kahden vuoden välein järjestettävät suurkonferenssit kuuluvat järjestön päätapahtumiin. Tällä kertaa Tampereen yliopiston isännöimä konferenssi oli vuorossaan jo 17:s. Edellisen kerran EARLI-konferenssi on järjestetty Suomessa vuonna 1991, tuolloin Turussa.nonPeerReviewe
Authentic assessment as a support for student teachers’ reflection
Assessment and feedback guide learning. In light of this, the assessment practices of teacher education have received little research. This qualitative study examines student teachers’ discussions in a study unit built on authentic assessment practices: self- and peer assessment of videotapes from authentic performance with research-based rubrics. The aim is to investigate whether authentic assessment supports student teachers’ reflection and, if so, how. The findings show that authentic assessment led students frequently to reflection, and in most cases reflective discussions were induced by students’ self-criticism. We deduced that the encouraging feedback culture between students and between students and the teacher enabled students to be open about their self-critical observations. According to the findings, building a study unit on authentic assessment is a promising way to guide students to reflect on theory and practice and to learn skills that are essential for their future profession.peerReviewe
Profiles of Work Engagement and Work-Related Effort and Reward Among Teachers: Associations to Occupational Well-Being and Leader–Follower Relationship During the COVID-19 Pandemic
This study examined teachers’ occupational well-being by identifying profiles based on teachers’ self-ratings of work engagement as well as work-related effort and reward. It also did so by examining whether the identified subgroups differed with respect to teachers’ self-reported occupational stress and emotional exhaustion as well as with respect to work-related resources such as the individual resource of work meaningfulness and the leader-level resource of the leader–follower relationship. The participants in the study were 321 Finnish elementary school teachers. The data were collected in spring 2021, that is, at the time when the COVID-19 pandemic was present, yet there were no national school closures. Three groups of teachers were identified with latent profile analysis: (1) teachers recognized as being poorly engaged with the highest effort and lowest reward (4.7%); (2) teachers recognized as being averagely engaged with higher effort than reward (32.1%); and (3) teachers recognized as being highly engaged with higher reward than effort (63.2%). The subsequent analyses examining the differences among the profile groups revealed, for example, that each profile group differed with respect to the individual resource of work meaningfulness and profile groups 2 and 3 differed with respect to the leader-level resource of the leader–follower relationship. Thus, the findings indicate that there are differences in the ways in which teachers are able to benefit from the work-related resources and how they cope with job-related demands during the COVID-19 pandemic