Dimi-T (1973) [liner notes to Kurenniemi: DRY '73-9-8 audio casette]

Erkki Kurenniemi ‎– DRY '73-9-8 (Compact audio casette; Ruton Music – RUT-003)Peer reviewe

Tutkimusdatan määrittelyn ja aineistonhallinnan ongelmat ihmistieteissä

Non peer reviewe

Helsingin yliopiston elektronimusiikkistudion varhaisvaiheet

Tiivistelmä Helsingin yliopiston musiikkitieteen studio on ollut keskeisessä asemassa suomalaisen elektroakustisen musiikin synnyssä sekä happeningien ja undergroundin rantautumisessa Suomeen. Tämä Pohjoismaiden vanhin elektronimusiikkistudio perustettiin vuonna 1962 professori Erik Tawaststjernan aloitteesta. Tarkoituksena oli rakentaa myös Suomeen eurooppalaisia trendejä vastaava studio ja sitä rakentamaan kutsuttiin nuori fysiikan opiskelija Erkki Kurenniemi. Visionäärin Kurenniemen avarakatseisuus ja toiminta niin taiteen, tieteen kuin teknologian parissa antoivat suomalaisille säveltäjille ja taiteilijoille mahdollisuuden toteuttaa teoksiaan myös sähköisessä muodossa. Yliopiston studio oli 1960-luvun alusta aina 1970-luvun puoleen väliin saakka yksi harvoista paikoista Suomessa, joissa elektroakustisen musiikin teoksia oli mahdollista toteuttaa. Valtaosa ensimmäisistä suomalaisen elektroakustisen musiikin teoksista syntyikin yliopiston studiolla – kuten myös Kurenniemen omintakeiset sähkösoittimet, joihin yliopiston studion voidaan kokonaisuutena tulkita kuuluvan. Kurenniemen studiosuunnitelmat olivat kokonaisvaltaisia ja aikalaisistaan poiketen digitaaliseen ohjauslogiikkaan pohjautuvia. Kurenniemi ei vieraillut Euroopan elektronimusiikin keskuksissa, eikä valinnut suunnittelunsa pohjaksi ajalleen tyypillistä nauhamontteerausstudion mallia. Hänen suunnittelunsa inspiraationa olivat pikemminkin fysiikan laitoksen analogiatietokoneella tehdyt ohjelmointikokeilut kuin vallitsevana suuntauksena ollut analoginen äänisynteesi, johon esimerkiksi Robert Moogin kehittämät syntetisaattorit perustuivat. Omalaatuisesta studiosuunnittelusta johtuen Kurenniemi oli ainoa, joka osasi studiota käyttää ja näin ollen olikin luontevaa, että hän toimi laajasti yhteistyössä säveltäjien ja taiteilijoiden kanssa. Kurenniemen siirryttyä pois yliopistolta 1970-luvulla hänen työtään studion toiminnan organisoijana jatkoi säveltäjä Jukka Ruohomäki. Vuonna 1972 studiolla alkoi myös säännöllinen elektroakustisen musiikin sävellyksen opetus vuosittain järjestettävillä studiokursseilla ja Ruohomäen myötä studion toiminnan painopiste muuttuikin soitinrakennuksesta säveltämiseen. Ruohomäen aika studiolla jatkui aina 1980-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen studion toiminta on muuttunut tietokoneavusteisen musiikin tutkimuksen suuntaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisen elektroakustisen musiikin varhaisvaiheista on tehty mittavaa tutkimusta. Yliopiston studion historiaa on näissä tutkimuksissa sivuttu lähinnä Kurenniemen soitinsuunnittelun sekä suomalaisen elektroakustisen musiikin ja avantgarden 1960-luvun tilanteen näkökulmista. Nyt käynnissä oleva Helsingin yliopiston musiikkitieteen studion historiaan keskittyvä tutkimus tähtää syksyllä 2012 järjestettäviin 50-vuotisjuhlakonsertteihin ja -julkaisuihin.Non peer reviewe

Tutkijan motivoinnista avoimen tieteen käytäntöihin altmetriikan avulla

Non peer reviewe

University of Helsinki Music Research Laboratory and Electronic Music Studio : The first 50 years and beyond

The University of Helsinki Music Research Laboratory and Electronic Music Studio is one of the oldest studios and research facilities of its kind in the Nordic countries. Originally named "Ääniteknillinen laboratorio" (Laboratory of sound technology), the studio was the leading electronic music facility in Finland from the early 1960s to the late 1970s. Built and maintained by Erkki Kurenniemi, the studio served also as an important center for the development of electronic musical instruments. In the mid-1980s, the focus of the studio shifted toward research, first in the form of computer music software development and later in various fields of research. In the fall of 2012, the studio celebrated its 50th anniversary. In the same year, the studio moved from its long-time location at Vironkatu 1 to the Topelia building in the historic center of Helsinki. Lately, the studio has gained new interest in the Finnish media, especially through the pioneering work of Kurenniemi. This studio report describes both recent activities and the early history of the studio.Peer reviewe

KUKA TUTKIMUKSESI ARVOA MITTAA, MILLÄ PERUSTEILLA, MITEN JA MIKSI?

Kolumni on julkaistu alun perin Musiikin suunnan numerossa 1/2019 (Ojanen 2019) ja se on avointa tiedettä ja tiedejulkaisemista käsittelevän kolumnitrilogian kolmas osa – sarjan aiemmat osat ovat Avoin tiede on huono otsikko (Ojanen 2018a) ja Julkaise avoimesti, mutta älä somessa (Ojanen 2018b

Erkki Kurenniemi's electronic music studio

Non peer reviewe

Kurenniemi, Erkki

Peer reviewe

Jukka Ruohomäen sävellystuotanto ja tyylipiirteet 1970-luvulla : Esimerkkianalyysi teoksesta Pisces

Tutkimuksessani olen keskittynyt tarkastelemaan säveltäjä Jukka Ruohomäen (s.1947) 1970-luvun sävellystuotantoa ja teosten tyylipiirteitä sekä Ruohomäen toimintaa elektroakustisen musiikin parissa. Ruohomäen 1970-luvun teokset kuuluvat elektroakustisen nauhamusiikin lajiin. Aiempaa tutkimusta hänen musiikistaan ei ole tehty. Tutkimuksen kohteen tarkastelua varten työssä luodaan kuva elektroakustisen musiikin historian, kulttuurin ja analyysin kehitykseen sekä elektroakustisen musiikin terminologiaan ja työtapoihin. Elektroakustisen musiikin historiallista kehitystä seurataan 1800-luvulta 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen asti, jotta voidaan ymmärtää, mihin kulttuurihistorialliseen kontekstiin Ruohomäen ensimmäisen sävellyskauden (1970–1978) tuotanto on syntynyt. Historiallisesta näkökulmasta tutkimus on kartoittavaa perustutkimusta. Elektroakustisen musiikin analyysimenetelmiä esittelevässä osassa esitellään ne keskeiset menetelmät, joita tässä työssä käytetään Ruohomäen tuotannon analysointiin. Analyysin pääpaino on teosten äänimateriaalien ja rakenteen tarkastelussa. Tähän tarkasteluun valittuja analyysimenetelmiä ovat Simon Emmersonin elektroakustisten teosten jaottelu äänimateriaalien narratiivisuuden ja syntaktisten piirteiden suhteen, Denis Smalleyn spektromorfologia ja Robert Coganin musiikin kuvaamiseen esittelemä sonogrammikuvaaja. Ruohomäen 1970-luvun teosten esittelyn lisäksi tarkemman analyysin kohteeksi on valittu sävellys Pisces (1975–76). Teosesittelyjen pohjalta muodostetaan kuva Ruohomäen ensimmäisen sävellyskauden vaikutteista ja sävellystyylin muuttumisesta. Ruohomäki painottaa sävellysprosessissa kuuntelun merkitystä ja hänen teoksensa syntyvät pikemminkin vuorovaikutuksessa äänimateriaalin ja sävellysteknologian kanssa kuin tarkan etukäteissuunnitelman ohjaamina. Varhaisten teosten populaarimusiikkivaikutteista Ruohomäen musiikki kehittyi 1970-luvulla kohti puhtaampaa konkreettisen musiikin traditiota. Minimalistiset ja stokastisen musiikin ideat ovat kuultavissa kaikissa ensimmäisen sävellyskauden teoksissa. Analyysi teoksesta Pisces tarkentaa kuvaa Ruohomäen sävellysten tyylipiirteistä. Teosanalyysissä luodaan pohjaa myös Ruohomäen kahden sävellyskauden vertailuun. Jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoiseksi kysymykseksi nousee Ruohomäen kahden sävellyskauden vertailu sekä sävellysteknologian kehityksen ja elektroakustisen musiikin estetiikan suhteen tarkastelu tämän vertailun avulla

Musiikkia ja robotiikkaa : NIME07-konferenssi New Yorkissa 7.-9.6.2007

Non peer reviewe