735 research outputs found

    Lasten ja varhaiskasvatuksen opettajien hyvinvointi olennaisena osana lapsikeskeistä pedagogista suunnittelua

    Get PDF
    Tavoitteet. Pedagoginen suunnittelu on keskeinen osa varhaiskasvatuksen toteuttamista. Sen myötä lapsikeskeinen pedagogiikka voidaan tuoda käytäntöön. Tutkimuksissa on löydetty aiemmin yhteyksiä varhaiskasvatuksen opettajien, lasten hyvinvoinnin sekä lasten pedagogiseen suunnitteluun osallistumisen välillä. Näiden käsitteiden välisen dynamiikan tarkastelu voi tuoda ilmi uusia näkökulmia lähestyttäessä pedagogiikkaa sekä hyvinvointia varhaiskasvatuksessa. Tämä tutkielma pyrkii tarkastelemaan lasten psykososiaalisen hyvinvoinnin, varhaiskasvatuksen opettajien subjektiivisen hyvinvoinnin sekä lapsikeskeisen pedagogiikan suunnittelun eri tasojen yhteyttä. Hypoteesin mukaan näiden välillä vallitsee positiivinen assosiaatio. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui 43 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 165 lasta. Tutkimus suoritettiin 15 ryhmässä yhdeksässä päiväkodissa Suomessa. Aineisto kerättiin kolmella kyselyllä: SDQ (lasten psykososiaalinen hyvinvointi), WHO-5 (opettajien subjektiivinen hyvinvointi) ja Reunamon oppimisympäristölomakkeella (lapsikeskeinen pedagoginen suunnittelu). Tilastollinen analyysi suoritettiin IBM SPSS Statistics -ohjelmistolla. Lapsikeskeisen pedagogiikan suunnittelun indikaattorin muodostamiseen käytettiin kvantitatiivista analyysiä. Sen perusteella määriteltiin kolme tasoa (matala, keskimääräinen ja korkea). Tutkimusta jatkettiin suorittamalla lapsikeskeisen pedagogiikan suunnittelun indikaattorin, lasten psykososiaalisen hyvinvoinnin sekä opettajien subjektiivisen hyvinvoinnin välillä yksisuuntainen varianssianalyysi. Tulokset ja johtopäätökset. Tulosten mukaan opettajien hyvinvoinnin korkealla tasolla on merkittävä positiivinen yhteys korkean tason lapsikeskeisen pedagogiikan suunnittelun kanssa. Tarkasteltaessa lasten psykososiaalista hyvinvointia lapsikeskeisen pedagogisen suunnittelun kanssa havaittiin vähämerkityksinen positiivinen trendi. Nämä löydökset korostavat opetusmenetelmien ja varhaiskasvatusyhteisön hyvinvoinnin tärkeää yhteyttä. Lisäksi tuloksia voidaan käyttää kehittäessä varhaiskasvatuksen käytäntöjä.Objectives. Pedagogical planning is an essential process in early childhood education provision. It is also a space to embed child-centered pedagogy in practice. Connections between early childhood educators' well-being, children's well-being, and their participation in pedagogical planning have been found by prior research. Examining the dynamics between these phenomena sheds light on how important the well-being of all the early childhood education community members is in the process of education provision. This study aimed to look at the connection between children's psychosocial well-being, early childhood educators' subjective well-being, and the levels of child-centered pedagogical planning. The hypothesis predicted a positive association between the items mentioned above. Methods. The participants of the study were 43 early childhood educators and 165 children. The study was conducted in 15 groups within nine daycares across Finland. The data was collected through three questionnaires: SDQ (child's psychosocial well-being), WHO-5 (educators' subjective well-being), and Reunamo learning environment questionnaire (child-centered pedagogical planning). The statistical analyses were conducted with IBM SPSS Statistics. A quantitative item analysis was done to establish a child-centered pedagogical planning indicator. Three levels of this measure were identified (low, medium, and high). The analysis continued with performing a one-way analysis of variance between the levels of child-centered pedagogical planning indicator, the children's psychosocial well-being sum score, and the early childhood educator's subjective well-being sum score. Results and conclusions. The results highlighted that a high level of early childhood educators' well-being was positively connected with the high levels of child-centered pedagogical planning. However, regarding the children's psychosocial well-being and its association with the levels of child-centered pedagogical planning, a positive non-significant trend was observed. These findings raise awareness of the important connection between children's psychosocial well-being, early childhood educators' well-being and education provision. Additionally, they can be used in developing early childhood education practices

    Välimuotoinen lanne-ristinikama : esiintyvyys Suomen saksanpaimenkoirapopulaatiossa virallisten lonkkakuvien avulla

    Get PDF
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyyttä Suomen saksanpaimenkoirapopulaatiossa. Radiologisten muutosten lisäksi kiinnitettiin huomiota aineiston koirien sukulaisuussuhteisiin. Tutkimus tehtiin Saksanpaimenkoiraliitto ry:n pyynnöstä. Tutkimusaineisto koostui aikavälillä 9/ /2007 virallisesti lonkkakuvatuista saksanpaimenkoirista, joilla oli kuvien tarkastelun yhteydessä havaittu selkämuutos. Tässä tapauksessa selkämuutoksella tarkoitettiin selvää poikkeavuutta normaalirakenteesta lannerangan loppuosan tai ristiluun alueella. Kuvista kirjattiin ylös välimuotoisen lanne-ristinikaman tyyppi, poikkihaarakkeiden muoto, symmetrisyys, lantion kiertyminen, lantion muuttunut kulma selkärankaan nähden ja risti-suoliluunivelen pituuden vaihtelut. Lisäksi kirjattiin muut havaitut muutokset, kuten silloittuma. Aineiston koirien sukulaisuussuhteita tarkasteltiin etsimällä aineistosta pentuesisaruksia sekä suoraan alenevassa polvessa esiintyviä sukulaisia. Tutkimuksen oletuksena oli, että välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyys aineistossa on todellista arvoa pienempi, johtuen aineiston valikoitumisesta. Aikaisempien tutkimusten perusteella aineistosta oletettiin löytyvän viitteitä perinnöllisyydestä. Tutkimukseen saatiin mukaan 267 koiraa. Koirista välimuotoisen lanne-ristinikaman suhteen normaaleja oli kymmenen (3,8 %), puuttuvia kuvia neljä (1,5 %), liian huonolaatuisia kuvia neljä (1,5 %) ja rajatapauksia 23 kappaletta (8,7 %). Rajatapauksella tarkoitettiin välimuotoisen lanne-ristinikaman muotoa, jossa vain ensimmäisen ristinikaman okahaarake oli irtautunut ristiluun harjusta. Varsinaisia välimuotoisia lanneristinikamia oli 223 (84 %), rajatapaukset huomioiden 246 kappaletta (92 %). Välimuotoisen lanne-ristinikaman omaavista koirista narttuja oli 120 (54 %) ja uroksia 103 kappaletta (46 %). Tutkimuksen perusteella välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyys oli 2,9 %. Saatu esiintyvyys tässä tutkielmassa oli todennäköisesti selvä aliarvio todellisesta tilanteesta. Tutkimusaineisto koostui suurimmaksi osaksi välimuotoisen lanne-ristinikaman vakavammista muodoista, jotka ovat olleet helpommin havaittavissa. Sukutaulujen perusteella välimuotoinen lanne-ristinikama näytti periytyvän hyvin voimakkaasti sukupolvelta toiselle. Tutkimuksen tulokset olivat odotetun mukaisia ja vertailukelpoisia aikaisempien ulkomaisten tutkimusten kanssa

    Narratives of Sámi School History in Finland: The Histories of Assimilation Made Visible

    Get PDF
    Source at http://ojs.ub.umu.se/index.php/njedh/article/view/102.This article analyses narratives that have been produced about the Sámi school experience in Finland. The sources consist of studies in Sámi school history and history of education in Finland, as well as in pedagogical studies made since the 1980s, comparing the narratives found in each case. The narrative of assimilation dominates the field for good, historically verifiable reasons. This genre of studies is contextualised and discussed in relation to the national development of Sámi tuition, the Sámi movement and international studies of history of education. The late emergence of this genre in Finland is evident in the approaches to bringing these affecting and usable histories to light, while the multiplicity of the historical voices in this field is only now emerging

    Exploring virtual reality mechanics in puzzle design

    Get PDF
    This study explores practical implementations of various custom virtual reality mechanics, developed specifically for this study, in the context of puzzle game design with an experimental approach. These mechanics include swimming, crawling, climbing, and hiding of objects into virtual spaces in different ways. There are two different variations for each of the mechanics, the more and less realistic one, the main goal of the study being to discover which one is more enjoyable to use by testing them within puzzle levels designed for the mechanics. The final result is determined by the preferences of the testing sample. The testing sample consisted of 22 volunteers acquired using convenience sampling, while the evalution methods consisted of a questionnaire which utilised a Likert scale, divided into pre- and post-questionnaire parts, in addition to observations. The enjoyability of the mechanics was evaluated based on four different aspects: perceived realism, personal traits and abilities of the testing sample, the testing order, and perceived difficulty. A special interest in the study is to see whether real-life skills corresponding to the studied mechanics affect the enjoyment and performance levels in the respective mechanics. According to the results, the more realistic mechanics were found to be more enjoyable by a significant margin, suggesting that they should be utilised in the future. Additionally, the testing order did play a role in the enjoyment, but especially in the performance, while some of the personal skills and traits also affected the enjoyment in the mechanics related to those skills, which was a highly interesting result.Tämä tutkielma käsittelee virtuaalitodellisuusmekaniikkojen, jotka on kehitetty tätä tutkimusta varten, käytännön soveltamista ongelmanratkaisupelien suunnitteluun kokeellisesti. Kyseessä olevat mekaniikat ovat uiminen, kiipeäminen, ryömiminen, sekä objektien piilotus eri tavoin virtuaaliympäristöihin. Jokaisesta mekaniikasta on kehitetty kaksi erilaista variaatiota, enemmän ja vähemmän realistinen, ja tutkielman päätavoitteena on selvittää kumpaa mekaniikkaa on mieluisampi käyttää testaamalla mekaniikoita niitä varten kehitettyjen ongelmanratkaisutasojen avulla. Lopullinen tulos määräytyy testaajien mieltymysten perusteella. 22:n hengen testausryhmä valittiin mukavuusotantaa käyttäen, ja arviontityökalut koostuivat etu- ja jälkikäteiskyselyistä, joiden kysymykset käyttivät Likert-asteikkoa, sekä havainnoista. Mekaniikkojen mieluisuutta arvioitiin neljällä eri tavalla: mielletty realistisuus, testaajien henkilökohtaiset kyvyt ja ominaisuudet, testausjärjestys, sekä mielletty vaikeustaso. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä, mikäli testaajien tutkittuja mekaniikkoja vastaavat tosielämän taidot vaikuttaisivat mieluisuuteen tai suorituskykyyn kyseisten mekaniikkojen kohdalla. Tulosten mukaan realistisemmat mekaniikat olivat huomattavasti mieluisempia, mistä voidaan tehdä johtopäätös, että niitä kannattaisi käyttää tulevaisuudessa. Lisäksi testausjärjestyksellä oli osansa mieluisuudessa ja etenkin suorituskyvyssä, kun taas testaajien henkilökohtaiset kyvyt liittyen tutkittuihin mekaniikkoihin myös vaikuttivat mieluisuuteen kyseisten mekaniikkojen osalta, mikä oli hyvin mielenkiintoinen tulos

    Changing States, Changing Sámi? Framing the state and the Sámi in studies of history in Finland and Norway, 1923–1954

    Get PDF
    This chapter discusses the ways in which the Sámi and their host states were framed during the final phase of Lappological research (1923–1954). Was the state still the only source of legitimate historical knowledge in studies of the history of the Sámi during this period? Did the subject positions of the Sámi change? Selected works by Väinö Tanner, O. A. Johnsen, Gutorm Gjessing and Helmer Tegengren are organized in pre- and postwar cohorts and compared with one another. At the end of the time period studied, the dominant frame was still the state, both as a source of historical information and as the guiding agent framing Sámi history. The subject positions of the Sámi had changed only slightly. They remained in the position of the weakest non-state actor. The evolutionary and racial frames had almost vanished from the studies, and past state policies were coded as ‘unfortunate.’ These shifts were intended in the first instance to construct a more benign state, rather than empowering the Sámi; their emancipation into having a full voice in research was hindered by many residual pre-war discourses

    Only benign encounters? The Sami, Wehrmacht, the secret police services and Lebensborn in the North Calotte at war, 1940–1944

    Get PDF
    Source at https://faravid.journal.fi/article/view/100091This article sheds new light on previous perceptions of good relations between the occupant forces and the Sami minority in Finland and Norway between 1941 and 1944. The preconditions and varieties of relations and encounters are researched: those relating to the Gestapo and to Valpo, the Finnish state police, as well as to the Lebensborn. Sources utilized consist of archival material produced by the Wehrmacht and by Finnish organizations responsible for cooperation between the troops and Finnish administration (Yhteysesikunta Roi, liaison staff Roi), by the Finnish State Police and by the Lebensborn. This article charts relations within institutional contexts, where more aggressive encounters would be expected to surface. Even though the encounters were mostly benign, and German-Austrian discourse on the Sami lacked any de-humanizing aggression, the Sami were nonetheless exposed to a racializing and eugenic gaze and practices in some institutional contexts. In addition, the Sami were treated as a suspicious factor that needed to be kept an eye on, like other civilian groups in the rear area

    Asuntosijoitusstrategiat Jyväskylässä

    Get PDF
    Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Jyväskylässä toimivien asuntosijoittajien strategioiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimuksen aihe oli ajankohtainen, sillä asuntosijoittaminen Jyväskylässä on jatkanut suosiotaan monien vuosien ajan. Opinnäytetyössä selvitettiin erilaisia tapoja asuntosijoittamiseen Jyväskylässä. Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, ja tutkimusmenetelmäksi valikoitui tapaustutkimus. Keskeisimmät teoriat löytyivät alan kirjallisuudesta, ja tutkimuksessa hyödynnettiin sekä kotimaista että kansainvälistä materiaalia. Tutkimuksen tilastot kerättiin Tilastokeskuksen tutkimuksista. Tutkimuksen aineiston triangulaatio täydentyi asuntosijoittajien teemahaastatteluilla, joilla täydennettiin tutkimuksen kannalta oleellista empiiristä aineistoa. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että Jyväskylässä on monia eri tapoja tehdä kannattavaa asuntosijoittamista. Kaupunki tarjoaa sijoittajalle monia eri asuinalueita, joissa on kannattavia asuntosijoittamisen kohteita. Asunnon koko ei oleellisesti vaikuta sijoituksen kannattavuuteen. Jyväskylän asuntosijoittamisen nykytilanne jakaa selkeästi sijoittajien mielipiteitä. Osa kokee kasvavan suosion ja sen synnyttämän kilpailun selkeänä uhkana. Tutkimus antaa lukijalle ymmärryksen Jyväskylässä toteutuvista sijoitusstrategioista. Sijoitusstrategioita on kuitenkin yhtä monia kuin on sijoittajiakin. Aihe on asuntosijoittamisen kasvavan suosion takia hyvin ajankohtainen ja samalla myös yhteiskunnallinen, sillä hyviä vuokranantajia tarvitaan aina. Asuntosijoittaminen on yksi vaihtoehto tavoiteltaessa taloudellista riippumattomuutta.The aim of the thesis was to examine the differences and similarities between the strategies used by real estate investors in Jyväskylä. The topic of the study was relevant because real estate investing has retained its popularity in Jyväskylä for several years. The thesis focused on different ways of real estate investment in Jyväskylä. The thesis was implemented as qualitative research, and the research method was a case study. The most essential theories were found in the literature of the field, and both domestic and international sources were used in the study. The statistics for the study were collected from the Statistics Finland reports. According to the results, Jyväskylä offers several different possibilities for an investor to make profitable investments. The city provides different residential areas that are beneficial for real estate investing. The size of an apartment does not affect the profitability of the investment. The current state of the real estate investing in Jyväskylä is clearly dividing the investors’ opinions. Some find the rising popularity and the ensuing competition as clear threats. The study gives the reader an understanding of the real estate investment strategies in Jyväskylä. There are as many strategies as there are investors. Due to the increasing popularity of real estate investing, the topic is of great current and social interest because good lessors are always needed. Real estate investing is an option when striving for financial independency

    Johtamalla työhyvinvointia : Työntekijöiden ja esimiesten näkemyksiä työhyvinvointia tukevasta johtamisesta Varkauden kaupungissa

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia varhaiskasvatuksen ja tehostetun palveluasumisen työntekijöiden ja esimiesten sekä kaupungin ylemmän johdon näkemyksiä Varkauden kaupungin työhyvinvointia tukevasta johtamisesta sekä sen vaikutuksesta työhyvinvointiin. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa tutkimustietoa työhyvinvointia tukevasta johtamisesta, sen kehittämisestä ja vaikutuksesta työhyvinvointiin. Tutkimuksellamme tunnistimme kehittämiskohteita työhyvinvointia tukevasta johtamisesta tutkituilla toimialoilla. Toimme esille myös varhaiskasvatuksen ja tehostetun palveluasumisen toimialojen eroavaisuuksia työhyvinvoinnin kokemisesta ja sen johtamisesta. Opinnäytetyön tutkimusaineisto kerättiin kysely- ja haastattelututkimuksilla. Kyselytutkimus toteutettiin varhaiskasvatuksen ja tehostetun palveluasuminen työntekijöille ja esimiehille. Kyselytutkimuksella kartoitimme vastaajien näkemyksiä ja kokemuksia työhyvinvointia tukevasta johtamisesta sekä sen vaikutuksesta työhyvinvointiin. Haastattelututkimus toteutettiin Varkauden kaupungin ylemmälle johdolle. Haastatteluiden tavoitteena oli selvittää ylemmän johdon näkemyksiä kyselytutkimuksesta esiin tulleista kehittämiskohteista sekä löytää keinoja työhyvinvointia tukevan johtamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tuloksista nousi selkeästi esiin tarve työhyvinvointia tukevan johtamisen kehittämiseen. Esimiehen johtamisosaaminen sekä kyky tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen johtamiseen nousivat tutkimuksessa keskeisiksi kehittämiskohteiksi. Tutkimustuloksista korostui esimiehen johtamisosaamisen merkitys työyhteisölle ja sen hyvinvoinnille. Esimiehen toivottiin olevan oikeudenmukainen, rehellinen, johdonmukainen ja kohtelevan työntekijöitä tasapuolisesti. Tulosten mukaan lähiesimiesten esimiestaidot vaihtelevat paljon. Esimiesten johtamisosaamisen kehittäminen nähdäänkin tärkeimpänä keinona työhyvinvoinnin kehittämiseen. Tutkimuksen tulokset tukevat Varkauden kaupungin työhyvinvoinnin kehittämistä ja sen työhyvinvointitoimintaa.The objective of this thesis was to study the views employees and managers working with pre-school education and intensified sheltered housing as well as the upper management of Varkaus administration in relation to management supporting well-being at work. The aim of this thesis was to produce research data on management promoting well-being at work, its improvement and its influence on well-being at work. In our study we identified development targets related to management promoting well-being at work in the investigated fields of operation. The research material of the thesis was collected by a survey and interviews. The survey was implemented for pre-school and intensified sheltered housing employees and managers to investigate their views and experiences related to management promoting well-being at work. The interviews were conducted for the higher management of Varkaus City Administration. The purpose of the interviews was to clarify the management’s views related to development objects brought up in the survey and find ways to improve management promoting well-being at work. In the results of the study a need to improved management promoting well-being at work was clearly highlighted. The managerial skills of the managers and their skills in equal and fair management were identified as key areas of improvement. In the results of the study managerial skills were identified to be crucial for the work community and its welfare. The manager was expected to be fair, honest, logical and to treat subordinates equally. According to the results the managerial skills of immediate superiors vary a lot. Improvement of managerial skills is considered to be the most important way to develop well-being at work. The results of the study support the development of well-being at work and well-being activities within the Varkaus administration personnel

    Esikoululaisten avaruusmatka : Tunneilmaisun ja erilaisten oppimistyylien tukeminen pajatyöskentelyllä

    Get PDF
    Tämä opinnäytetyö määritellään toiminnallisena tutkimuksena, jonka aiheena oli esikoululaisten kanssa tehtävä toiminnallinen avaruusmatka. Toiminta toteutettiin pienryhmissä pajatyöskentelyllä, jossa huomioitiin jokaisen pajan luonteen mukaiset oppimistyylit. Projekti oli osa Pilari-hanketta ja sen toimintakerrat toteutettiin keväällä 2009 vantaalaisessa päiväkodissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tukea esikouluikäisen lapsen tunneilmaisua, itsetuntoa sekä vuorovaikutustaitoja. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys koostuu lapsilähtöisyydestä, esikoululaisen tunneilmaisusta sekä vuorovaikutustaidoista. Teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelemme esikoulun oppimisympäristöä sekä –käsityksiä. Toiminnallisista menetelmistä keskitymme taidekasvatukseen sekä sen osa-alueisiin; draamaan, kuvataiteeseen, tanssiin ja musiikkiin. Käytännön toteutus toteutettiin pajatyöskentelynä. Jokainen esikoululainen osallistui yhteen pajaan kolme kertaa, joiden sisällön muodostivat eri oppimistyylit. Jokaisessa pajassa oli alku- ja loppupiiri, joiden tarkoituksena oli tukea esikoululaisten tunneilmaisua sääkuvien kanssa. Tämä tunneilmaisuun painottuva menetelmä toimi havainnointivälineenä jokaisella pajakerralla. Oppimistyyleinä opinnäytetyössämme ovat auditiivinen, kinesteettinen, taktiilinen ja visuaalinen. Pajan toiminnallisuuden määritteli oppimistyyli ja siihen sopiva toiminnallinen menetelmä. Pajoissa keskityimme tunneilmaisuun sekä avaruusteemaan. Pajat muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden avaruusmatkan aikana, joka kuvattiin DVD:lle.Preschooler’s space journey. Supporting emotional expressions and different kinds of learning styles by workshop working The theme of this thesis, based on action research, was to create an activity-based space journey together with preschool children. The activities were carried out in small workshop groups, and all the different learning styles of the workshops were taken into consideration. This project was part of a larger project called Pilari, and the activities were realized during spring 2009 in one day-care centre in Vantaa. The goal of this thesis was to support and promote preschoolers' emotional expression, self-esteem and interaction skills. The theoretical frame of this thesis consisted of child-orientedness, preschooler's emotional expression and interaction skills. In theoretical part of the thesis, learning environment at preschool and learning theories were elaborated. In terms of activity-based methods, the key areas of this study included art education and its different features, such as drama, visual arts, dance, and music. The activities were realized in workshops. Every workshop started and ended with a circle, the point of which was to support preschooler's emotional expression with the help of weather pictures. This system, which emphasized emotional expression, worked as an observation method in each workshop. Every preschooler participated in one of the workshops whose contents were based on different learning styles. The learning styles applied in this thesis were auditory, kinaesthetic, tactile, and visual. The activities of the workshop were determined by the learning style applied and the most suitable related activity. In workshops, we concentrated on emotional expression and the space theme. The workshops were realized in an uninterrupted continuum during the space journey, which was filmed on DVD
    corecore