He tried to see the world the wolf saw : Kognitiivinen narratologia ja ei-inhimillisen eläinmielen esittämisen tavat Cormac McCarthyn teoksessa The Border Trilogy

Pro Gradu –tutkielma tarkastelee kognitiivisen narratologian metodien soveltuvuutta tilanteisiin, joissa tutkimuksen kohteena on ei-inhimillinen eläin. Tutkielma tarkastelee tapoja, joilla Cormac McCarthyn kokoelmateoksessa The Border Trilogy (1999) esitetään sellaisia eläimiä, jotka eivät ole antropomorfisia tai muulla tavalla ihmisen kaltaisia. Perinteisesti tällaiset ei-inhimilliset eläinesitykset on luettu symboleina tai metaforina. Tutkielma osoittaa, että myös ei-inhimillisiä eläimiä on fiktiossa mahdollista tarkastella henkilöhahmoina mikäli niitä tarkastellaan kehollisina toimijoina, joiden kognitio tulee tekstissä näkyväksi kehollisen toiminnan esittämisessä. Tutkielmassa tarkastellaan kahta McCarthyn teoksen keskeistä eläintä, hevosta ja sutta. Eläinlajien erillinen tarkastelu osoittaa, että eläimiä ei voi McCarthyn teoksessa käsitellä yhtenäisenä joukkona, vaan luennassa on otettava huomioon eläinlaji- ja yksilökohtaiset erot, sekä kunkin eläinlajin ja –yksilön suhde sitä ympäröivään ihmisyhteisöön. Tällaista lukutapaa noudattamalla erilaisille eläimille teoksessa asetetut statukset tulevat näkyviin. Tutkielmassa sovelletaan Alan Palmerin (2004; 2010) ja David Hermanin (2009; 2010; 2011; 2012; 2013; 2014; 2017) ehdottamia tapoja tarkastella fiktiossa esitettyä kognitiota. Palmer ja Herman näkevät mielen ja kehon kokonaisuutena, joka on aistien kautta yhteydessä muihin toimijoihin sekä materiaaliseen ympäristöönsä. Tätä ajatusta soveltamalla tutkielma osoittaa, että McCarthyn kuvaamat eläimet ovat aktiivisia toimijoita siinä missä teoksen ihmishahmotkin. Tutkielma osoittaa lisäksi, että Alan Palmerin ajatukset fiktiivisistä mielistä sosiaalisina ja ulospäin suuntautuvina soveltuvat erinomaisesti fiktiivisten eläinten tarkasteluun. David Hermanin eläinesityksiin kehittämän käsitteistön avulla tutkielma osoittaa, että ei-inhimillisen eläimen kokemus on luettavissa fiktiivisen eläimen kehollisen esityksen kautta. Tähän ajatukseen nojaten tutkielma ehdottaa, että ei-inhimillinen eläinesitys tulee näkyväksi, kun eläinesitystä verrataan siihen tietämykseen, jota luonnontieteet tarjoavat todellisten eläinten käytöksestä. Näin sellainenkin fiktiivisen eläimen käytös, joka ei suoraan selity tekstin kautta lukijalle, tulee luettua fiktiivisen eläimen kognition esittämisenä. Kaiken kaikkiaan tutkielma osoittaa, että ei-inhimillisten eläinten tarkastelu on mahdollista ja kannattavaa: Ei-inhimillisten eläinten tarkastelu henkilöhahmoina ja fiktiivisinä mielinä mahdollistaa myös teosten ihmishahmojen ja -yhteisöjen syvällisemmän tarkastelun. Samalla tutkielma ehdottaa, että lukemisen ihmiskeskeisten konventioiden kriittinen tarkastelu voi tuottaa uudenlaisia tulkintamahdollisuuksia sellaisia teoksia luettaessa, joissa esiintyy ei-inhimillisiä toimijoita

Reconsidering neighbourhood communality through the lens of intersectionality : resident and authority perspectives

This article examines how neighbourhood communality emerges and is restricted by a range of conditions, a topic that has received increasing attention in current research yet remains unresolved. The concept of communality provides a lens through which to examine how a variety of intersectional factors related to the informants’ social status affect the perceptions of the sense of community in the study’s focus neighbourhoods in Vaasa, Finland, where interview materials were gathered. The analysis scrutinizes the ways in which local institutions, the environment and residents interact with the three types of narration gestalts – inclusion, recollection and segregation – construing the idea of communality in the studied neighbourhoods. The study combines actor-network theory with intersectionality to gain insight into how and where people come together and interact. It became clear that the target neighbourhoods and people who live there are marginalized and seen as ‘others’ because of their socioeconomic status and other demographics.© 2023 The Author(s). Published by Informa UK Limited, trading as Taylor & Francis Group. This is an Open Access article distributed under the terms of the Creative Commons Attribution license (http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/),which permits unrestricted use, distribution, and reproduction in any medium, provided the original work is properly cited. The terms on which this article has been published allow the posting of the Accepted Manuscript in a repository by the author(s) or with their consent.fi=vertaisarvioitu|en=peerReviewed

Ehdotus ihmistä suhteellistavaksi sanastoksi

”Ehdotus ihmistä suhteellistavaksi sanastoksi” käsittelee ja esittelee teoriasuuntausta, joka tunnetaan ”posthumanistisena”, keskittyen erityisesti sen käsitteisiin ja termeihin. Posthumanistinen ajattelu pyrkii käsitteelliseen uudistamiseen, jotta tunnistaisimme paremmin ne suhteellisuudet, joiden varassa ja lomassa ihmisten elämä ja merkitykset muotoutuvat – ja ne historiat, joissa ihminen on muotoutunut erilliseksi. Ehdotamme sanastoa, joka suhteellistaa juuri tätä käsitteellistä, kartesiolaisen humanismin ihmistä. Yhtäältä seuraamme käsitteellisen ajattelun muotoutumista erilaisten kontekstien paineissa, toisaalta pysähdymme tarkastelemaan tiettyjä, työskentelyssämme tärkeitä käsitteitä. Olemme pysähtyneet silloin, kun käsitettä kääntäessä tai käyttäessä tapahtuu jotain kiinnostavaa: englanninkielinen termi ei käänny yksiselitteisesti suomenkieliseksi termiksi; jotain käsitteessä muuttuu; tai ehkä muuttuukin se kokemuskenttä, jonka käsite avaa. Näin kiinnitämme huomion tilanteisiin, joissa ihmisen erityisasemaa haastava ajattelu kehkeytyy

Tiedon hirviö: Magnus von Wrightin keskeneräisen luonnontieteellisen kuvituskuvan posthumanistinen luenta

Artikkelissa tarkastelen Magnus von Wrightin keskeneräiseksi jäänyttä luonnontieteellistä kuvitusta Nuori harmaalokki; keskeneräinen (1836) posthumanistisen tulkintakehyksen kautta erityisesti sukupuuton tutkimuksen kontekstissa. Artikkelissani tarkastelen, millä tavoin 1800-luvulla valmistunut teos näyttäytyy, kun se altistetaan posthumanistiselle luennalle ja liitetään osaksi keskustelua sukupuutosta. Artikkelin viimeisessä luvussa liitän tulkintani osaksi keskustelua institutionaalisesta vallankäytöstä ja pohdin, kuinka taidehistoria, taiteentutkimus ja museoissa toteutettava kuratoriaalinen toiminta voivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun lajikadosta