42 research outputs found

    Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnittelu : Taustaraportti. Tuhkat ja kuonat.

    Get PDF
    Taustaraportti liittyy Etelä- ja Länsi-Suomen alueellisen jätesuunnitelman (ELSU) valmisteluun. Raporttiin kootut tiedot ovat olleet pohjana muodostettaessa jätesuunnitelman Tuhkat ja kuonat -painopisteeseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Tuhkat ja kuonat valittiin yhdeksi jätesuunnitelman painopisteeksi, jotta suunnittelualueella löydettäisiin toimenpiteitä valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa asetettujen hyötykäyttötavoitteiden edistämiseksi. Jätteenpolton oletettava lisääntyminen tuo myös uudenlaisia tuhkia ja kuonia, joiden jätehuollosta tulee huolehtia. Taustaraporttiin on koottu tietoa tuhkien ja kuonien hyödyntämiseen ja käsittelyyn liittyvästä lainsäädännöstä, alueella muodostuvista tuhkista ja kuonista sekä tietoa tuhkien ja kuonien synnyn ehkäisyn, hyödyntämisen ja loppusijoituksen mahdollisuuksista. Lisäksi raportti sisältää ympäristövaikutusten arviointia varten muodostetut vaihtoehdot sekä arvioinnin toteutuksen ja tulosten kuvauksen. Vaikutukset on arvioitu SOVA-lain mukaisesti. Tarkastelun kohteena ovat energiantuotannon tuhkat, jätteenpolton tuhkat ja kuonat sekä metallurgiset kuonat (metallisulatot). Painopisteen valmistelusta on vastannut Lounais-Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskus on tehnyt painopisteen vaihtoehtojen vaikutusten arvioinnin. Vaikutusten arviointiin sekä taustatietojen keräämisen on liittynyt myös paljon osallistumista. Suunnittelun apuna on käytetty painopisteeseen koottua asiantuntijaryhmää sekä jätesuunnittelua varten perustettuja maakunnallisia yhteistyöryhmiä

    Toward an understanding of a healthy organizational change process: A three-wave longitudinal study among university employees

    Get PDF
    © 2019 American Psychological Association. This study aimed to improve our understanding of what constitutes a healthy organizational change process among university employees. Positive attitudes and proactive participation toward organizational change were presumed to affect and be affected by personality resources measured via core selfevaluations and work-related motivational well-being (vigor). The study used 3-wave longitudinal data collected in 2 large Finnish universities during their recent process of organizational change (N = 926). Structural equation modeling was used to establish the direction of the relationships between the variables. The results showed that high levels of both core self-evaluations and vigor were associated with more favorable perceptions of organizational change: employees high in core self-evaluations and vigor were more satisfied with the changes and the information provided about the changes, and were also more likely to be actively involved in the change process. It was further found that positive attitudes to change mediated the relation between vigor and core self-evaluations: vigorous employees perceived the organizational changes more positively, which in turn strengthened their internal self-evaluations. Overall, these longitudinal results show that, among university employees, core self-evaluations and vigor are both important resource factors influencing perceptions and reactions to organizational changes

    Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnittelu. Taustaraportti. Jätehuolto poikkeuksellisissa tilanteissa

    Get PDF
    Jätehuolto poikkeuksellisissa tilanteissa on yksi Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelman kuudesta painopisteestä. Suunnittelun taustana on valtakunnallinen jätesuunnitelma, jonka tavoitteena vuoteen 2020 on tehostaa suuronnettomuuksissa ja muissa erityistilanteissa syntyvien jätteiden jätehuollon suunnittelua. Suomessa toimiva jätehuoltojärjestelmä on toteutettu normaalitilanteissa muodostuvia jätteitä ja niiden hyödyntämistä ja käsittelyä varten. Poikkeuksellisilla jätteillä tarkoitetaan tässä suunnitelmassa jätteitä, jotka muodostuvat ennakoimattomissa tilanteissa ja joita ei välttämättä voida käsitellä olemassa olevien käsittelylaitosten ja lupaehtojen puitteissa. Poikkeuksellisen tilanteen jätehuollosta selviytyminen edellyttää etukäteisjärjestelyjä ja suunnittelua niin käytännön jätehuollon kuin yhtenevän lainsäädännön tulkinnan osalta. Tämä taustaraportti koostuu kolmesta poikkeuksellisesta esimerkkitilanteesta: Merialueilla tapahtuva öljyalusonnettomuus, Maa-alueilla tapahtuvat öljy- ja kemikaalionnettomuus ja Tulva. Taustaraportin pääpaino on Merialueilla tapahtuvan öljyalusonnettomuuden jälkeisen jätehuollon toteuttamisessa. Raportissa on taustatietoa öljyalusonnettomuuksien ensivaiheen torjuntatoimista, muodostuvista öljyvahinkojätteistä sekä jätehuollon toteuttamisesta keräilyn, kuljetuksen, välivarastoinnin ja käsittelyn osalta olemassa olevan jätehuollon infrastruktuurin sekä jäte- ja ympäristönsuojelulainsäädännön valossa. Taustaraportissa on arvioitu erilaisten öljyvahinkojätteiden käsittelyvaihtoehtojen vaikutuksia. Raportissa on myös pohdittu useita öljyvahinkojätteen jätehuoltoon liittyviä erityiskysymyksiä, joita ovat mm. lainsäädännölliset tulkinnat eri viranomaisten toimivaltuuksista ja vastuista jätehuollon eri vaiheissa

    Työn piirteet ja hyvinvointi yliopistotyössä: vapaaehtoisten ja vastentahtoisten määräaikaisten ja vakinaisten työntekijöiden vertailu

    Get PDF
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten vakinaiset, vapaaehtoisesti määräaikaiset ja vastentahtoisesti määräaikaiset työntekijät eroavat toisistaan erilaisissa taustatekijöissä, työn psykososiaalisissa piirteissä (vaatimukset ja voimavarat) ja hyvinvoinnissa (työhyvinvointi ja yleinen koettu henkinen hyvinvointi). Tutkimus kohdistui kahden suomalaisen monialaisen yliopiston tutkimus- ja opetushenkilöstöön. Aineistossa vakinaisia työntekijöitä oli 40 % (n = 408), vastentahtoisesti määräaikaisia 49 % (n = 495) ja vapaaehtoisesti määräaikaisia 11 % (n = 111). Vastaajista 58 % oli naisia, 54 %:lla oli maisteritasoa korkeampi koulutus, ja vastaajien keski-ikä oli 43 vuotta. Tulokset osoittivat iän ja koulutuksen vakioinnin jälkeen, että vapaaehtoisesti määräaikaiset arvioivat positiivisimmin sekä työnsä vaatimukset ja voimavarat että työhyvinvointinsa. Vastentahtoisesti määräaikaiset ja vakinaiset työntekijät olivat arvioissaan lähellä toisiaan, mutta ensin mainitut raportoivat kuitenkin eniten työn epävarmuutta ja työpaikan vaihtoaikeita sekä tunsivat vähiten tarmokkuutta työssä. Kaikkiaan tutkimus viittaa siihen, että vastentahtoisesti määräaikaiset työntekijät voivat huonoiten työssään todennäköisesti siksi, että he tuntevat jääneensä määräaikaisen työn loukkuun

    Eettisesti haastavat tilanteet ja niiden kuormittavuus johtajien työssä: fokusryhmäkeskusteluiden analyysi

    Get PDF
    Tässä pilottitutkimuksessa tutkittiin laadullisesti johtajien työssään kokemia eettisesti haastavia tilanteita (sisällöt, kontekstit) sekä niissä koettuja ristiriitakokemuksia. Työtilanteita luokiteltiin laadullisen aineiston pohjalta. Aineisto kerättiin 16 suomalaisen johtajan fokusryhmäkeskusteluista (neljä ryhmää). Tulokset osoittivat, että johtajat kohtasivat usein työssään erilaisia eettisesti haastavia tilanteita suhteessa organisaation sidosryhmiin. Näitä sidosryhmiä olivat organisaation toimintaympäristö eli yhteiskunta, asiakkaat, omistajat sekä henkilöstö (johto, kollegat ja alaiset). Haastavien tilanteiden sisällöt jakautuivat viiteen luokkaan: 1) monimutkaiset työtilanteet, 2) rehellisyys, 3) oma toiminta, 4) vuorovaikutussuhteet ja 5) oikeudenmukaisuus. Psykologisen stressiteorian mukaisesti johtajat kokivat tilanteet kuormittaviksi, jos johtajan ja sidosryhmien välillä vallitsi ristiriitakokemus. Ristiriitoja koettiin johtajan omien arvojen ja ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien välillä, sekä ympäristön odotusten ja omien resurssien välillä. Tutkimuksessamme nousi esille myös uusi ristiriitatilanne, joka syntyy, kun johtaja toimii tinkimättömästi omien arvojensa mukaan ulkopuolisia odotuksia vastaan

    VÄHÄBIO : Biohajoavan jätteen synnyn ehkäisy kaupan alalla ja ravitsemispalveluissa -hanke

    Get PDF
    Etelä- ja Länsi-Suomen alueellisen jätesuunnitelman (ELSU) valmistelun aikana todettiin tarve kauppojen ja ravitsemispalveluiden biohajoavien jätteiden synnyn ehkäisemiseen. Tätä tavoitetta edistämään ELSU-alueen ELY-keskukset käynnistivät ”Biohajoavan jätteen synnyn ehkäisy kaupan alalla ja ravitsemispalveluissa” (VÄHÄBIO) -hankkeen. Vuosien 2010–2011 aikana toteutetussa hankkeessa kehitettiin EcoStart-konsultointipalvelua kaupan ja ravintola-alan tarpeita paremmin vastaavaksi sekä edistettiin palvelun saatavuutta ja tunnettavuutta. Hankkeen pitkän aikavälin tavoitteena on biohajoavan jätteen määrän ja sen kaatopaikkasijoittamisen vähentäminen sekä materiaalitehokkuuden parantuminen kaupoissa ja ravitsemispalveluissa

    The Importance of Recovery from Work in Intensified Working Life

    No full text
    This chapter focuses on intensified working life via the intensified job demands (IJDs) model from the perspective of recovery from work by paying particular attention to the potentially mediating and buffering roles of recovery in the linkages between IJDs and their consequences. In empirical analyses, we examined the buffering role of psychological detachment from work during off-job time in the relationship between intensified job demands and job performance and meaning of work. We found that high psychological detachment, as a recovery experience, buffered against work intensification over time in relation to job performance and meaning of work. Thus, good detachment from work during off-job time mitigated longitudinally the association between work intensification and job performance and meaning of work. However, overall the prospective buffering effects of detachment were modest in our two-wave data as were also the longitudinal direct effects of IJDs and psychological detachment on job performance and meaning of work. More research would be needed to test the suggested theoretical model more comprehensively.peerReviewe

    Perheystävällinen työelämä

    No full text

    Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnittelu. II osaraportti : Toisessa kuulemisessa saatu palaute ja sen huomioonottaminen

    Get PDF
    Pirkanmaan ympäristökeskuksen raportteja 07/2009Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelmasta vuoteen 2020 on tehty SOVA-lain (Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista, 200/2005) mukainen ympäristöarviointi. SOVA-lain mukaisesti jätesuunnitteluprosessin aikana on ollut kaksi virallista kuulemista. Tässä Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnittelun toisessa osaraportissa on lyhennelmät toisen kuulemisen aikana saaduista lausunnoista ja kannanotoista sekä perustelut niiden huomioimisesta jätesuunnitelmassa. Toisessa kuulemisessa 7.9.- 6.10.2009 kuultavana olivat jätesuunnitelmaluonnos ja ympäristöselostus. Nähtävillä oli myös kuusi painopistekohtaista taustaraporttia. Kuulemisen aikana pyydettiin mielipiteitä ja kannanottoja viranomaisilta, jätteen tuottajilta, yrityksiltä, yhteisöiltä sekä asukkailta erityisesti ehdotettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden tärkeydestä ja toteuttamismahdollisuuksista. Lausuntoja ja kannanottoja saatiin 9.11.2009 mennessä yhteensä 134 kappaletta. Suurimmassa osassa lausunnoista ja kannanotoista suunnitelmaluonnosta pidettiin hyvänä aineistona jätehuollon suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi eikä muutosehdotuksia esitetty. Eniten palautetta, sekä myönteistä että kielteistä, tuli laitoskapasiteettitarkastelusta. Osassa palautteista tavoitteita ja toimenpiteitä pidettiin suunnittelualueen laajuuden vuoksi melko yleispiirteisinä. Lisäksi palautteissa esitettiin korjausehdotuksia mm. yksittäisiä laitoksia koskeviin tietoihin, laitoskapasiteettitarkasteluun, toimenpiteissä esitettyihin vastuutahoihin sekä kirjoitusasuun

    Does Psychological Detachment From Work Protect Employees under High Intensified Job Demands?

    Get PDF
    Technological acceleration is intensifying job demands (IJDs), referring to work intensification, intensified job- and career-related planning and decision-making demands, and intensified learning demands at work. IJDs mean new challenges for workers but recovery from work during off-job time through psychological detachment from work may help employees to maintain their well-being in the context of IJDs. The present study examined the associations between IJDs and emotional exhaustion and the buffering role of psychological detachment in these relationships. Cross-sectional data were collected from four Finnish trade unions in 2018 (N = 3,181). Data were analyzed by structural equation modeling (SEM). Higher IJDs were related to greater emotional exhaustion, and greater psychological detachment from work to lower emotional exhaustion. Of IJDs, work intensification had the strongest relationship with higher emotional exhaustion. As expected, psychological detachment attenuated the positive relationship between IJDs and emotional exhaustion. In general, the group-specific findings for blue-collar and white-collar workers were in line with the results found for the data as a whole. The results underline the beneficial role of psychological detachment from work as a strategy for replenishing resources that protects employees’ occupational well-being in the presence of high IJDs. The potential risks of IJDs in today’s workplaces should be recognized and employees’ opportunities to mentally detach from work during free time should be supported.peerReviewe
    corecore