SELKÄYDINVAMMAKUNTOUTUJIEN ARJEN HAASTEET ICF-LUOKITUKSEN NÄKÖKULMASTA

Tutkimus tehtiin ICF-luokituksen juurruttaminen lääkinnälliseen kuntoutukseen, suosituksista pysyviin ja kehittyviin käytäntöihin (ICF) -projektille (2012-2014). Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa selkäydinvammakuntoutujien (syv-kuntoutujat) kokemia arjen toiminnallisia haasteita ja selvittää, mille ICF-luokituksen osa-alueelle haasteet sijoittuvat. Tutkimukseen osallistui 26 syv-kuntoutujaa kolmesta kuntoutuskeskuksesta. Aineisto kerättiin kevään 2013 aikana Canadian Occupational Performance Measure (COPM) -arviointimenetelmällä. Tutkimuksen teoreettisena perustana olivat Kanadalainen toiminnallisuuden ja sitoutumisen malli (CMOP-E) ja ICF-luokitus. Haastatteluaineisto analysoitiin ja sillattiin teorialähtöisen sisällönanalyysin ja siltausohjeiden (Cieza ym. 2005) mukaisesti ICF-luokitukseen. Haastateltavat toivat esille 131 arjen toiminnallista haastetta, jotka pilkottiin 291 merkitykselliseksi käsitteeksi. Tuloksia tarkasteltiin sekä kokonaisuutena että käsitteen merkityksellisyyden mukaisesti. Koko aineiston käsitteistä 95 % siltautui ICF-luokituksen kolmelle osa-alueelle, joista Suoritusten ja osallistumisen osuus oli 52 %, Ympäristötekijöiden 46 % ja Ruumiin/kehon toimintojen 2 %. Ruumiin rakenteet -osa-alueeseen ei siltautunut yhtään käsitettä. Aineistosta 6 % ei voitu sillata ICF-luokitukseen. Siltaamattomat käsitteet sisälsivät muun muassa kulttuurisidonnaisia toimintoja ja ympäristöön liittyviä käsitteitä. Ensimmäisistä merkityksellisistä käsitteistä 92 % sijoittui Suoritukset ja osallistuminen osa-alueelle. Osa-alueen yleisimmin sillattu pääluokka oli d4 Liikkuminen 54 % ja toisiksi yleisimmät d5 Itsestä huolehtiminen 15 % ja d6 Kotielämä 15 %. Tulokset myötäilivät aiempia syv-tutkimuksia, joiden mukaan kuntoutujien arjen haasteet sijoittuvat Suoritukset ja osallistuminen -osa-alueella erityisesti liikkumiseen, kotielämään ja itsestä huolehtimiseen. Syv-kuntoutujien toiminnallinen suoriutuminen on sidoksissa pitkälti liikkumisen apuvälineisiin ja ympäristön esteettömyyteen.This study was produced for the project called The Implementation of the International Classification of Function and Disability to Medical Rehabilitation: From Guidelines to Sustainable and Developing Practice (ICF) (2012-2014). The aims of the study were to identify the daily challenges of people with spinal cord injuries and to examine to which ICF categories the challenges were linked. The research data was collected by interviewing 26 people with spinal cord injury by using the Canadian Occupational Performance Measure (COPM) in three rehabilitation centers in spring 2013. The theoretical background of this study includes the Canadian Model of Performance and Engagement and ICF. The data was analyzed and linked to ICF according to theory-oriented content analysis and the ICF linking rules (Cieza et al. 2005). The participants identified 131 daily challenges, which were then divided into 291 meaningful concepts. The results were examined as a whole and according to the importance of the concept. 95 % of the research data could be linked to ICF components, of which 52 % were related to Activities and Participation, 46 % Environmental Factors and 2 % Body functions. None of the concepts were linked to Body structures. Six percent of the data could not be linked to any ICF categories. These were concepts that included culture-related activities and some environmental factors. 92 % of the first meaningful concepts were linked to Activities and Participation. The most frequently linked domain was d4 Mobility (54 %), the next domains being d5 Self-care (15 %) and d6 Domestic life (15 %). The results of this study were in line with previous studies which indicate that the daily challenges of the people with spinal cord injury are connected to functional mobility, domestic life and self-care activities. Occupational performance is often related to the usefulness of moving devices and environmental accessibility

Vieritutkimus Päijät-Hämeen keskussairaalassa

Vieritutkimusta tehdään laboratorion ulkopuolella joko potilaan vieressä tai hoitoyksikön tietyssä paikassa. Vierianalytiikkaa säätelevät kansalliset lait ja kansainväliset direktiivit sekä standardit. Laadukas ja luotettava vieritestaus vaatii yhteistyötä keskuslaboratorion ja hoitoyksikön välillä. Opinnäytetyössä selvitimme, minkälaisia vieritestilaitteita hoitoyksiköissä on sekä miten hoitoyksiköt dokumentoivat vieritutkimustuloksensa. Lisäksi tiedustelimme, millaista yhteistyötä hoitoyksiköt toivovat laboratorion kanssa. Saimme Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän (PHSOTEY) kliinisen kemian laboratoriolta toimeksiannon opinnäytetyöhömme. Tiedonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastattelua, mikä oli työelämän toivomus. Haastattelimme 35 hoitoyksiköstä 34, joista 24 (68,6 %) tapahtui puhelimitse ja 10 (28,6 %) kasvotusten. Hoitoyksiköissä on verikaasuanalysaattoreita, verenglukoosimittareita, virtsaliuskoja, alkometrejä, huumeseuloja, INR-laite, keto-testiliuskat, laktaatti-, hemoglobiini-, bilirubiini ja hiilidioksidimittarit. Verenglukoosimittari on yleisin vieritestilaite. Veren-glukoosimittari ja verikaasuanalysaattori ovat käytetyimmät laitteet. Verikaasuanalysaattoreista tulokset menevät sähköisen tietojärjestelmän avulla potilastietoihin. Muiden vieritestien tulokset viedään manuaalisesti sähköiseen potilastietojärjestelmään. Hoitoyksiköissä laaduntarkkailua tehdään sekä hoitajien että laboratorion tekemänä. Pääsääntöisesti kliinisen kemian laboratorion toimintaan ollaan tyytyväisiä ja eivätkä hoitoyksiköt näe tarvetta tukipalvelusopimuksille. Kuusi hoitoyksikköä on nimennyt oman vieritestihoitajan, muissa hoitoyksiköissä vieritestauksen vastuuhenkilönä on osastonhoitaja. Haastattelutulosten perusteella hoitoyksiköissä käytössä on vähemmän vieritestilaitteita kuin oletimme. Teimme ”Vieritestaus terveydenhuollon hoitoyksikössä”-lyhennelmän, jonka pohjana on Labqualityn Moodi lehdessä 6/2009 julkaistu suositus vieritestauksen käytölle. Lyhennelmän tarkoituksena oli herättää hoitoyksiköissä kiinnostusta vieritutkimukseen. Kasvotusten tehty haastattelu antoi mahdollisuuden tarkempaan kysymysten esittämiseen ja molemmat haastattelijat kuulivat vastaukset, mikä lisää tutkimukselle luotettavuutta. Tämä opinnäytetyö antaa ajankohtaisen kuvan PHSOTEY hoitoyksiköiden käyttämästä vieritestauksesta kliinisen kemian vieritutkimuksesta vastaavalle ryhmälle.Point-of-Care Testing (POCT) is defined as medical testing at or near the site of patient care. POCT is regulated by national laws and international guidelines and standards. High quality and reliable POCT requires cooperation between the central laboratory and management. We studied the exploratory purpose of what and how much POCT equipment treatment units were used, as well as how to the POCT units documented the analysis results. In addition, we studied the need for cooperation between the laboratory and the treatment unit. The data collection method was theme interview. We interviewed 34 treatment units, of which 24 (68.6%) occurred by telephone, 10 (28.6%) face-to-face. There were blood gas analyzers, blood glucose meters, urinalysis strips, alcometers, drug screening tests, INR analyzer, keto-test strips, lactate, hemoglobin, bilirubin and carbon dioxide meters in the treatment units. The blood glucose meter was the most common POCT equipment. The results of the blood gas analyzer will soon go online and other POCT results were recorded manually from the patient data. The management of quality control was carried out registered nurses and carried out in the laboratory of the Central Hospital of Päijät-Häme, Finland. Based on the results, the treatment used POCT less than we expected. A face-to-face interview was provided an opportunity to ask questions, and the fact that we both heard the answers increased the reliability of the study results. Our study gave some ideas for the clinical chemistry laboratory chemists and managers responsible for the Point-of-Care Testing of the Central Hospital of Päijät-Häme, Finland

Tutkimustoiminta terveyskeskuksissa. Nykytila ja tulevaisuus. Selvityshenkilöiden raportti

Selvitystyössä kartoitettiin terveyskeskuksissa tehtävän tutkimuksen, sen rahoituksen ja sitä tukevan koulutuksen nykytilaa. Kartoituksen perusteella on tehty ehdotuksia perusterveydenhuollon tutkimuksen vahvistamiseksi. Ehdotukset on koottu kahdeksi kokonaisuudeksi: tutkimustyön kehittämisen kannalta oleelliset toimenpiteet ja erikseen keinot, joilla perusterveydenhuoltoa voidaan kehittää lisääntyvän tutkimuksen avulla. Selvitystyö tähtäsi perusterveydenhuoltoa tukevan ja kehittävän tutkimuksen edistämiseen terveyskeskuksissa, päämääränä väestön terveyden parantaminen. Selvityksessä tehtiin kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, haastateltiin yliopistojen edustajia ja terveyskeskuksessa toimivia tutkijoita, kartoitettiin perusterveydenhuoltoa koskevia tieteellisiä julkaisuja sekä tutustuttiin muiden maiden järjestelyihin, joilla tuetaan tutkimusta perusterveydenhuollossa. Selvityshenkilöt ovat tiivistäneet johtopäätöksensä kolmeentoista ehdotukseen. Ensimmäiset kahdeksan pyrkivät tukemaan perusterveydenhuollon tutkimusta tavoilla, jotka voidaan toteuttaa myös erillisinä. Jälkimmäiset viisi tähtäävät sellaisen uuden kokonaisuuden rakentamiseen, jonka avulla parhaiten voitaisiin tukea tutkimustiedon hyödyntämistä ja ohjata perusterveydenhuollon kehittämist

Neurodevelopmental and neuroradiologic outcomes in patients with univentricular heart aged 5 to 7 years: Related risk factor analysis

ObjectiveDespite improved survival and neurodevelopmental outcome, children with hypoplastic left heart syndrome and other forms of univentricular heart remain at increased risk for cognitive, motor, and other neurologic deficits.MethodsWe examined 27 children with hypoplastic left heart syndrome or other forms of univentricular heart at a median age of 5.70 years (range 4.99–7.51 years) and performed brain computed tomography or magnetic resonance imaging on 20. Possible risk factors were correlated with outcome.ResultsMean full-scale IQ among patients with hypoplastic left heart syndrome was 86.7; that among patients with other forms of univentricular heart was 89.1, with both differing significantly from the expected population mean (P = .015 and P = .029, respectively). Cerebral palsy was diagnosed in 1 of 7 patients with hypoplastic left heart syndrome and 2 of 20 with other forms of univentricular heart. Brain computed tomography or magnetic resonance imaging revealed ischemic changes and infarcts or atrophy in 5 of 8 patients who had undergone the Norwood procedure and in 2 of 12 of those who had not (P = .062). Abnormal computed tomographic findings correlated significantly with lower full-scale IQ (P = .045) and verbal IQ (P = .02). In the multiple linear regression model, diuresis the third day after the primary operation and cardiopulmonary bypass time in the bidirectional Glenn operation correlated significantly with the primary outcome of full-scale IQ.ConclusionIn children with univentricular heart, intellectual and neurologic deficits are common. Perioperative and postoperative risk factors related to the primary phase and bidirectional Glenn operation contribute to these deficits

Weekend effect on mortality by medical specialty in six secondary hospitals in the Helsinki metropolitan area over a 14-year period

Background The weekend effect is the phenomenon of a patient's day of admission affecting their risk for mortality. Our study reviews the situation at six secondary hospitals in the greater Helsinki area over a 14-year period by specialty, in order to examine the effect of centralization of services on the weekend effect. Methods Of the 28,591,840 patient visits from the years 2000-2013 in our hospital district, we extracted in-patients treated only in secondary hospitals who died during their hospital stay or within 30 days of discharge. We categorized patients based on the type of each admission, namely elective versus emergency, and according to the specialty of their clinical service provider and main diagnosis. Results A total of 456,676 in-patients (292,399 emergency in-patients) were included in the study, with 17,231 deaths in-hospital or within 30 days of discharge. A statistically significant weekend effect was observed for in-hospital and 30-day post-discharge mortality among emergency patients for 1 of 7 specialties. For elective patients, a statistically significant weekend effect was visible in in-hospital mortality for 4 of 8 specialties and in 30-day post-discharge mortality for 3 of 8 specialties. Surgery, internal medicine, and gynecology and obstetrics were most susceptible to this phenomenon. Conclusions A weekend effect was present for the majority of specialties for elective patients, indicating a need for guidelines for these admissions. More disease-specific research is necessary to find the diagnoses, which suffer most from the weekend effect and adjust staffing accordingly.Peer reviewe

Analysis of weekend effect on mortality by medical specialty in Helsinki University Hospital over a 14-year period

Background: The weekend effect, the phenomenon of patients admitted at the weekend having a higher mortality risk, has been widely investigated and documented in both elective and emergency patients. Research on the issue is scarce in Europe, with the exception of the United Kingdom. We examined the situation in Helsinki University Hospital over a 14-year period from a specialty-specific approach. Materials and methods: We collected the data for all patient visits for 2000-2013, selecting patients with in-hospital care in the university hospital and extracting patients that died during their hospital stay or within 30 days of discharge. These patients were categorized according to urgency of care and specialty. Results: A total of 1,542,230 in-patients (853,268 emergency patients) met the study criteria, with 47,122 deaths in-hospital or within 30 days of discharge. Of 12 specialties, we found a statistically significant weekend effect for in-hospital mortality in 7 specialties (emergency admissions) and 4 specialties (elective admissions); for 30-day post-discharge mortality in 1 specialty (emergency admissions) and 2 specialties (elective admissions). Surgery, internal medicine, neurology, and gynecology and obstetrics were most sensitive to the weekend effect. Conclusions: The study confirms a weekend effect for both elective and emergency admissions in most specialties. Reducing the number of weekend elective procedures may be necessary. More disease-specific research is needed to find the diagnoses most susceptible. (C) 2020 Elsevier B.V. All rights reserved.Peer reviewe

Swimming and Campylobacter Infections1

A matched case-control study was conducted to study risk factors for domestically acquired sporadic Campylobacter infections in Finland. Swimming in natural sources of water was a novel risk factor. Eating undercooked meat and drinking dug-well water were also independent risk factors for Campylobacter infection

Psychometric evaluation of social phobia and anxiety inventory for children (SPAI-C) and social anxiety scale for children-revised (SASC-R)

The study evaluated the psychometric properties of Finnish versions of the Social Phobia and Anxiety Inventory for Children (SPAI-C) and the Social Anxiety Scale for Children-Revised (SASC-R). 352 students (M = 12.2 years) participated in the study and completed the SPAI-C and SASC-R. In addition, 68 participants (M = 12.2 years) and their parents were interviewed with the Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School Aged Children (K-SADS-PL). The SPAI-C was more sensitive for identifying youth meeting criteria for social phobia (SP), whereas the SASC-R demonstrated greater specificity. The youth in this sample had lower mean total scores on the self-report questionnaires than did those in the original validitation studies of the SPAI-C and SASC-R conducted in America. These findings question whether cross-cultural differences in the expression of SP influence the clinical cut-off scores used in translated versions of social anxiety questionnaires

Syöpälääkkeiden aiheuttamat iho-ongelmat

Syöpälääkkeet aiheuttavat yleensä tyypillisiä lääkeryhmittäisiä ihohaittoja, kuten hiustenlähtöä, ­käsi-jalkaoireyhtymää, kynsivallin tulehduksia ja ihottumia.Niiden diagnosointi ja hoito kuuluvat erikoissairaanhoitoon.Erotusdiagnostiikassa tulee huomioida syövän leviäminen iholle, ihon infektiot, ­paraneoplastiset iho-oireet ja aiemmat ihosairaudet.On tärkeää ehkäistä ja hoitaa iho-ongelmat, jotta syöpälääke voidaan annostella tehokkaasti ja ­säilyttää potilaan elämänlaatu siedettävänä.</p

Lignocellulose bioconversion to ethanol by a fungal single-step consolidated method tested with waste substrates and co-culture experiments

The Polyporales phlebioid white rot fungus Phlebia radiata is efficient in decomposing the wood main components, and in producing ethanol from lignocelluloses and waste materials. Based to these qualifications, the fungus was adopted for design of a consolidated bioprocess method to convert wood waste materials into ethanol without pretreatments. Higher ethanol yield was aimed by introducing collaborative fungal cultivations including isolates of Saccharomyces cerevisiae, other yeasts, and a brown rot fungus. Various waste lignocellulose materials such as wheat and barley straw, recycled wood-fiber based core board, recycled construction waste wood, spruce saw dust, and birch wood were applied to represent wood and non-wood waste lignocellulose of different origin, chemical content and structure. In solid-state single cultivations with the white rot fungus P. radiata, both core board and barley straw turned out as suitable substrates for the consolidated bioprocess. Up to 32.4 ± 4.5 g/L of ethanol accumulated in the solid-state core board cultivation in 30 days whereas with barley straw, 7.0 ± 0.01 g/L of ethanol was obtained. Similar concentrations of ethanol were produced in increased-volume and higher gravity bioreactor cultivations without chemical, physical or enzymatic pretreatment. In all, our consolidated method adopting a white rot fungus is a promising and economic alternative for second generation bioethanol production from waste and residual lignocelluloses.Peer reviewe