Signaled Night Awakening in Infancy : Associations with psychomotor development, executive functioning, social information processing, and socio-emotional behavior

Uni on tärkeää lasten aivojen kehitykselle. Varhaislapsuuden unen erityispiirre, joka erottaa varhaisen unen myöhemmästä unesta, on yöaikainen heräily. Nämä yöheräämiset ovat normaaleja ja usein ne vähenevät iän myötä. Osalla lapsista yöheräämiset kuitenkin jatkuvat pidemmälle varhaislapsuuteen, vaikka fysiologisesti olisi jo mahdollista nukkua läpi yön. Tällöin on usein kyse niin kutsutuista signaloiduista heräämisistä, jotka lapsi signaloi vanhemmilleen esimerkiksi itkemällä ja vanhemman apua tarvitaan, jotta voidaan nukahtaa uudelleen. Nämä signaloidut heräämiset voivat rasittaa koko perhettä ja vaikuttaa perheen hyvinvointiin. Ei kuitenkaan tiedetä ovatko signaloidut yöheräämiset yhteydessä lapsen kehitykseen. Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko signaloitu yöheräily yhteydessä lapsen kehitykseen tai erityisesti johonkin tiettyyn kehityksen osa-alueeseen ensimmäisen kahden elinvuoden aikana. CHILD-SLEEP-tutkimuskohortissa muodostettiin kaksi ryhmää vanhempien raportoiman lapsen signaloidun yöheräilyn perusteella. Lapset, jotka heräilivät kahdeksan kuukauden iässä vähintään kolme kertaa yössä, muodostivat heräilevien lasten ryhmän ja lapset, jotka heräilivät maksimissaan kerran yössä, muodostivat ei- heräilevien lasten ryhmän. Lasten kehitystä tutkittiin pitkittäisesti kahdeksan kuukauden ja 24 kuukauden ikäisinä monipuolisesti sekä perinteisillä että silmänliikkeitä hyödyntävillä tutkimusmenetelmillä kattaen kognitiivisen, sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen osa-alueita. Väitöskirja koostuu kolmesta osajulkaisusta. Päätavoitteena oli tutkia eroavatko heräilevät lapset ei-heräilevistä lapsista kognitiivisessa, kielellisessä tai motorisessa kehityksessä tai tarkemmissa toiminnanohjausta, sosiaalisen informaation prosessointia ja sosio-emotionaalista käyttäytymistä arvioivissa tehtävissä. Lisäksi tutkittiin signaloidun yöheräilyn pysyvyyttä ja sitä eroavatko heräilevät lapset vanhempien raportoimana unen laadussa ja määrässä lapsista, jotka eivät heräilleet yön aikana. Lisäksi lapsen unta mitattiin myös liikerekisteröinnin avulla. Tulokset osoittivat, että yöheräily on usein pitkittyvä, jatkuen pidemmälle varhaislapsuuteen. Lapset, jotka heräilivät vanhempien raportoimana kahdeksan kuukauden ikäisinä, heräilivät enemmän myös 18 kuukauden ja 24 kuukauden ikäisinä verrattuna lapsiin, jotka eivät heräilleet yöllä kahdeksan kuukauden ikäisinä. Lisäksi unen määrässä ja laadussa oli eroja ryhmien välillä, kun unen määrää ja laatua arviointiin pitkittäisesti yhdistäen kahdeksan, 18 ja 24 kuukauden aikapisteet. Lapset, jotka heräilivät, nukkuivat vähemmän ja olivat pidempiä aikoja hereillä yöaikaan kuin lapset, jotka eivät heräilleet. Liikerekisteröintimittaukset tukivat vanhempien havaintoja lasten signaloidun yöheräilyn määrästä. Kognitiivisessa, kielellisessä tai motorisessa kehityksessä ei kuitenkaan havaittu eroja kahdeksan eikä 24 kuukauden ikäisinä. Sen sijaan lapset, jotka heräilivät, suoriutuivat heikommin tietokonepohjaisesta toiminnanohjauksen tehtävästä kuin lapset, jotka eivät heräilleet. Tämä ero suoriutumisessa näkyi lasten ollessa 24 kuukauden ikäisiä, kun kahdeksan kuukauden ikäisinä ryhmien välisessä suoriutumisessa ei ollut eroa. Vanhempien arvioimana, tai perinteisillä toiminnanohjauksen tehtävillä arvioituna eroja ryhmien välillä ei löydetty 24 kuukauden ikäisenä. Lisäksi lapsilla, jotka heräilivät, tarkkaavuus emotionaalisiin kasvoihin oli erilaista, kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet. Erityisesti, signaloidusti heräilevillä lapsilla oli suurempi tarkkaavaisuuden vinouma pelokkaita kasvoja kohtaan suhteessa muihin kasvoihin kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet. Vanhempien arvioimana lapsilla, jotka heräilivät yöaikaan, oli enemmän säätelyn oireita ja heikompi sosiaalinen pystyvyys 24 kuukauden ikäisenä kuin lapsilla, jotka eivät heräilleet. Johtopäätöksenä tuloksista voidaan todeta, että lapsen signaloitu yöheräily on usein pitkittyvä ja voi mahdollisesti altistaa myös muille unen laadun ja määrän muutoksille. Signaloitu yöheräily on yhteydessä erityisesti korkeamman tason kognitiivisiin toimintoihin, kuten toiminnanohjaukseen sekä sosiaalisen tai emotionaalisen informaation prosessointiin ja sosio-emotionaaliseen käyttäytymiseen. Lapsen kokonaiskehityksessä ei kuitenkaan havaittu eroja lapsen ensimmäisen kahden elinvuoden aikana. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että signaloitu yöheräily on yhteydessä laajempaan itsesäätelyn vaikeuteen, joka saattaa altistaa lapset mahdollisille myöhemmille kehityksen haasteille. Ryhmien väliset erot olivat näkyvissä jo ensimmäisten kahden elinvuoden aikana lapsilla, jotka edustivat normatiivista otosta eikä heillä esiintynyt erityisiä univaikeuksia. Signaloitu yöheräily tulisi systemaattisesti arvioida neuvolakäyntien aikana. Mikäli lapsella on useita signaloituja yöheräämisiä tulisi neuvolakäyntien aikana erityistä huomiota kiinnittää lapsen unen piirteisiin ja kehitykseen. Lapsen unta ja kehitystä tulisi seurata sekä lisäksi vanhempia tulisi ohjata lapsen unen ja itsesäätelyn taitojen tukemiseen.Sleep is important for the maturation of the brain. A common feature of sleep in infancy is night awakening that differentiates it from sleep later in childhood. These night awakenings are normative and usually known to diminish with age. Some children, however, continue to have night awakenings, even though it would be physiologically possible to sleep through the night. These night awakenings are usually so called signaled night awakenings. Signaled night awakening refers to a night awakening that is signaled to parents, for example, with crying, and the parent’s assistance is needed for a child to fall asleep again. Signaled night awakenings can influence the well-being of the whole family. However, it is unknown whether signaled night awakening is associated with the child’s overall development. This dissertation aimed to determine whether signaled night awakening is associated with children’s development or particularly to certain aspects of development during the first two years of life. Within the CHILD-SLEEP birth cohort two groups were formed based on parent-reported signaled night awakening. Thus far, children with three or more signaled night awakenings formed the waking group, and children with no more than one signaled night awakening formed the non-waking group. Child development was investigated longitudinally using versatile traditional and eye-tracking methods at eight and 24 months old covering aspects of cognitive, social, and emotional development. Dissertation includes three original publications. The main objective was to investigate whether children with signaled night awakenings differ from children without signaled night awakenings in cognitive, language, or motor functioning or in tasks measuring more specifically executive functioning, social information processing, and socio-emotional behavior. Additionally, the stability of signaled night awakening was investigated and whether children with signaled night awakenings differ in parent-rated sleep quality and duration from children without signaled night awakenings. Further, child sleep was also measured with motion sensors. Based on the results, signaled night awakening is persistent continuing through infancy. Children with signaled night awakenings at eight months old had more parent-reported signaled night awakenings at 18 and 24 months old than children without signaled night awakenings. Moreover, sleep duration and quality differed between the two groups in data averaged across eight, 18, and 24 months old. Children with signaled night awakenings had shorter sleep duration and they spent more time awake during the night than children without signaled night awakenings. Motion sensor measures supported parent-reports as informants of signaled night awakenings. There were no differences in cognitive, language, or motor functioning between children with and without signaled night awakenings at eight or 24 months old. However, the children with signaled night awakenings had lower performance in a computerized executive functioning task than children without signaled night awakenings. The difference between groups was evident at 24 months old whereas at eight months old the two groups did not differ in their performance. With parent- ratings of executive functioning and more traditional executive functioning tasks at 24 months old, however, the two groups did not differ. Additionally, the children with signaled night awakenings showed a different pattern of attention to emotional faces across time than children without signaled night awakenings. More precisely, the children with signaled night awakenings had a more pronounced attentional bias to fearful faces relative to other face types than children without signaled night awakenings. Further, the children with signaled night awakenings had more parent- reported dysregulation problems and lower social competence than children without signaled night awakenings at 24 months old. Taken together, signaled night awakening is often prolonged and possibly predisposes children to other changes in sleep quality and duration. Signaled night awakening seems to be predominantly associated with higher-order cognitive functioning, such as executive functioning and social or emotional information processing, and socio-emotional behavior. However, at least during the first two years of life, no differences were observed in the child’s overall development. According to the results, it seems that signaled night awakening is associated with a larger problem of self-regulation that possibly predisposes children to altered developmental trajectory. Additionally, the differences between groups were already visible within the first two years of life in a normative population without any major sleep difficulties. Signaled night awakening should be systematically assessed as part of well-child visits. If the child has frequent signaled night awakenings, special attention and follow-up should be paid to sleeping characteristics and the development of the child. Additionally, parents should be advised on how to support their child’s sleep and self-regulation skills in infancy

Sustainable recycling of compost products in plant production

The project aims at improving the quality of composts made of municipal biowaste and sewage sludge and at developing the quality control of composts. The most important objective is to study and verify the effects of the use of biowaste and sewage sludge composts in plant production under Finnish conditions

Risk classification of HLA-DQx.5 allele in Celiac Disease HLA genotyping test

Keliakia on vakava elinikäinen autoimmuunisairaus jossa ravintoaineena nautittu gluteeni johtaa elimistön immuunijärjestelmän hyökkäykseen elimistön omia soluja kohtaan. Keliakiassa tämä näkyy ohutsuolen limakalvolla suolinukkaa vaurioittavana tulehdusreaktiona. Keliakia on yleisesti alidiagnosoitu sairaus johtuen pitkälti oireiden monikirjoisuudesta ja yksilötason eroista. Sairauden esiintyvyys Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on 1:100 jos otetaan huomioon sekä diagnosoidut tapaukset että diagnosoimatta jäävien arvioitu osuus. Keliakia on polygeeninen sairaus jossa HLA-molekyyleillä (Human Leukocyte Antigen) on merkittävä asema. Potilaan perinnöllistä keliakiariskiä voidaan arvioida seulontatestinä käytetyllä kokoverestä tehtävällä keliakiaan liittyvien HLA-DQ2/DQ8-riskialleelien genotyypityksellä (B -HLAKeli). HLA-genotyypitystestiä käytetään tyypillisesti keliakin poissulkuun; jos potilaalla ei ole perimässään keliakialle tyypillisiä riskialleeleita, on hyvin epätodennäköistä että oireiden taustalla olisi keliakia. Keliakian kliininen laboratoriodiagnosointiprosessi perustuu kolmen eri diagnostisen osa-alueen yhdistelmään. Ensinnäkin määritetään seeruminäytteestä keliakialle tyypilliset vasta.aineet, toiseksi tehdään kokoverinäytteestä HLA-DQ2/DQ8-genotyypitys ja lopuksi keliakiadiagnoosi varmistetaan suolinäytteen mikroskooppisella tutkimuksella. Tämän tutkimuksen aiheena oli arvioda mitä vaikutuksia kahdella toisistaan eroavalla HLA-DQx.5 alleelia koskevalla riskiluokitusmallilla saattaa olla potilaalle määrättäviin kliinisiin laboratoriotutkimuksiin ja laboratoriotutkimusten perusteella annettavaan keliakiadiagnoosiin. SYNLAB Suomen keskuslaboratorio Suomessa luokittelee HLA-DQx.5 alleelin keliakiariskialleeliksi perustuen paikalliseen toimintamalliin ja SYNLAB Finland-Estonian keskuslaboratorio Tallinnassa luokittelee kyseisen alleelin kansainvälisten suositusten mukaisesti keliakian kannalta matalan riskin alleeliksi, jolla ei ole ratkaisevaa merkitystä keliakiaan. Luokitusmallivertailun lisäksi tarkasteltiin keliakin esiintyvyyttä ja alleelijakaumia tutkimuspopulaatiossa. Tutkimukseen valikoituneesta 196 keliakiaepäilypotilaan otannasta laboratoriotutkimusten perusteella 9%:lla voitiin todeta keliakia. Keliakiapositiivisten tapausten keskuudessa HLA-riskigenotyyppijakauma oli hyvin linjassa kirjallisuuden mukaisen odotusjakauman suhteen. Tutkimustulosten perusteella voitiin todeta että HLA-DQx.5-alleelin luokitus keliakiariskialleeliksi ei anna kliinistä lisäarvoa laboratoriotutkimusprosessin kannalta; tulokset osoittivat hyvin epätodennäköiseksi tilanteen missä HLA-DQx.5-alleelin kantajalla diagnosoitaisiin keliakia. Voitiin myös osoittaa että noin 7% keliakiaepäillyistä potilaista kantaa HLA-DQx.5-alleelia, ja jos tämä alleeli luokitellaan keliakiariskialleeliksi, on todennäköistä että heille määrätään keliakiadiagnoosiin tarvittavia lisätutkimuksia. Ottaen huomioon tutkimuksessa tehdyt havainnot ja yleiset kansainväliset keliakiadiagnosointia koskevat suosituksetit, näyttää siltä HLA-DQx.5-alleelin luokittelu keliakiariskialleeliksi ei tuo selkeää etua kliinisen päätöksenteon suhteen.Tiivistelmä – Referat – Abstract Celiac disease (CD) is a serious lifelong condition, in which the immune system attacks an individual’s own tissue when eating gluten. This leads to inflammation and damage to the small intestine. Celiac disease often goes undiagnosed because many of its symptoms are nonspecific. The prevalence of combined undiagnosed and diagnosed CD is estimated to affect 1 in 100 people throughout Europe and USA. CD is a polygenic disease, it is known that the human leukocyte antigen (HLA) system plays a crucial role. HLA-DQ2/DQ8 risk allele genotyping screening test from a whole blood sample (B -HLAKeli) is routinely used to estimate the genetic risk of a patient having CD. HLA genotyping test result is routinely used to rule out celiac disease rather than confirming it; if an individual does not have celiac disease related risk alleles, it is very unlikely that he or she has celiac disease. The Celiac disease diagnosis decision making process is based on the classic triple combination of serological antibody tests, the HLA-DQ2/DQ8 genotyping test and duodenal biopsies. The aim of this master’s thesis was to study evaluate how the two different risk classification praxis for HLA-DQx.5 allele used for celiac disease diagnostics in SYNLAB Finland and Estonia central laboratory and in SYNLAB Suomi central laboratory might influence the clinical process and final diagnosis. In SYNLAB Suomi central laboratory HLA-DQx.5 is classified and interpreted as a risk allele predisposing to celiac disease. In SYNLAB Finland and Estonia central laboratory this allele is classified as CD-non-risk-allele based on recommendations in international guideline. In addition, the aim was to get a general understanding of celiac disease prevalence and risk allele distributions among the study population. From the study population of 196 celiac disease suspect patients, 9% had a celiac disease positive laboratory result and the HLA risk genotype distribution among positive cases was well aligned with the expected values described in the literature. Study results indicated that there’s no additional clinical value if HLA-DQx.5 is classified as a celiac disease predisposing risk allele; the study data implies that it is very unlikely to find celiac disease positive cases from laboratory test perspective among HLA-DQx.5 carriers. Based on the study, approximately 7% of the celiac disease suspects carry the allele HLA-DQx.5 and therefore probably go through additional celiac disease related laboratory testing if this allele is interpreted as a risk allele. According to the study findings and general recommendations based on international guideline of celiac disease diagnosis, it seems that there is no clear clinical benefit if HLA-DQx.5 is classified as a CD risk allele

Sanojen lyhentyminen eräiden porilaisnuorten puheessa

Tutkielma käsittelee kahdeksan nuoren porilaisen murteenkäyttöä lyhentymäilmiöiden kannalta. Tutkittavina ilmiöinä ovat sellaiset piirteet, jotka ovat aiemman tutkimuksen mukaan Porin murteelle tyypillisiä: rajageminaation puuttuminen, loppu-n:n kato sekä A:n loppuheitto. Sitä, missä määrin ja miten aineiston nuoret käyttävät näitä piirteitä, tarkastellaan sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti, lähinnä variaationtutkimuksen keinoin. Tutkielma etsii vastauksia paitsi siihen, kuinka paljon tutkittavat nykynuoret käyttävät Porin murretta, myös siihen, miten puhetilanne mahdollisesti vaikuttaa puhetapaan. Nuorten murteenkäyttöä verrataan myös lyhyesti vastauksiin, joita he antoivat kielitietoisuuskyselyyn, jossa kysyttiin, ajattelevatko he itse käyttävänsä murretta. Aineistona on kaksi videoitua sananselityspelitilannetta sekä nuorille pelin jälkeen teetetty kielitietoisuuskysely, joka toteutettiin lomakekyselynä. Pelitilanne aineistona on spontaani ja eroaa perinteisessä murteentutkimuksessa käytetystä haastatteluaineistosta. Se on tilanteena epämuodollinen, ja meneillään olevan toiminnan vuoksi aineistossa esiintyy sellaisia rakenteita, kuten imperatiivimuotoisia lauseita, jotka ovat haastattelutilanteelle epätyypillisiä. Tutkielma etenee murrepiirre kerrallaan esittelemällä ensin kunkin murrepiirteen ja tämän jälkeen sen, paljonko piirrettä aineistossa esiintyy missäkin muotoryhmässä ja puhujittain. Kvantitatiivista analyysia avataan analysoi-malla tapauskohtaisia esimerkkejä. Analyysi osoittaa, että Porin murteeseen liitetyt lyhentymäilmiöt kuuluvat tutkittavien nuorten puhetapaan spontaanissa puhetilanteessa: Nuorten puheessa ei ilmene rajageminaatiota, mutta loppu-n:n kato ja A:n loppuheittyminen ovat yleisiä. Kaikilla nuorilla on murteen mukaisia muotoja yli 60 %:ssa tapauksista, useimmissa jopa yli 80 %:ssa. Poikien puhe on jossain määrin tyttöjen puhetta murteellisempaa. Nuoret myös tiedostavat keskimäärin varsin hyvin käyttävänsä murretta. Sen lisäksi, että aineiston nuoret selkeästi käyttävät Porin murteelle tyypillisiä piirteitä, löytyy monille ei-murteellisille käyttötilanteille usein syy vuorovaikutustilanteesta tai jostakin pelitilanteessa vakiintuneesta raken-teesta. Ensin mainittua edustaa muun muassa kohosteisen yleiskielisen variantin valinta esimerkiksi huumorikäy-tössä, jälkimmäisiä puolestaan erityisesti sellaiset rakenteet kuten nominilauseke muv vuoro ( minun vuoroni ) ja yksikön 1. persoonan tietämättömyyden ilmaus em mää tiä ( en minä tiedä ), jotka toistuvat pelissä usein ja esiintyvät samanlaisina. Tutkielma kartoittaa jokseenkin vähäisesti tutkittua Porin murteen nykytilaa ja sivuaa samalla myös murretietoi-suutta. Se avaisi myös mahdollisuuksia jatkotutkimukseen: murteen tarkastelua voisi syventää muihinkin, kenties Porin murteelle perinteisesti epätyypillisempiin piirteisiin. Kiinnostavaa olisi myös esimerkiksi verrata, miten ei-syntyperäiset porilaiset käyttävät murretta tai mieltävät sitä käyttävänsä

Social media in product lifecycle management

Tuotteen elinkaarenaikainen tiedon hallinta on noussut lyhyessä ajassa yhä suuremmaksi haasteeksi yritysten siirtyessä laite- ja osatoimittajuudesta kokonaisten tuote- ja palvelujärjestelmien toimittajaksi. Asiakastarpeet ovat monipuolistuneet ja yksittäiset asiakastarpeet ovat tulleet tärkeämmiksi. Samanaikaisesti haasteeksi on noussut se, että asiakaskohtainen tieto on hajallaan niin omassa organisaatiossa kuin suunnittelu-, toimittaja- ja myyntiverkostoissakin. Tieto ei ole ollut käytettävissä silloin, kun sitä tarvittaisiin tuotteen eri elinkaariprosesseissa. Sosiaalinen media on tyypillisimmin internet-pohjaisia palveluita, jotka saavat suurimman osan sisällöstään käyttäjiltään tai muilta sivustoilta ja se tarjoaa ennen kaikkea uusia tapoja tehdä yhteistyötä. Olennaisia tekijöitä tässä ovat käytön ja tiedon muokkaamisen helppous. Sosiaalisesta mediasta tiedetään vielä vähän ja se on uusi asia tuotekehityksessä ja tuotetiedonhallinnassa. Tutkimuksessa keskityttiin selvittämään, mitkä ovat suurimmat haasteet tuotetiedonhallinnassa ja mihin haasteisiin sosiaalinen media voisi tuoda apua. Haastattelujen perusteella yhdeksi suurimmista haasteista nousi tiedon löytämiseen liittyvät hankaluudet. Kaikissa haastatteluissa nousi myös esille halu päästä eroon ylimääräisestä sähköpostin käyttämisestä tuotetietoa käsiteltäessä. Lisäksi nousi esille tarve yhteiselle, keskitetylle ryhmätyötilalle erityisesti hajautettujen projektien yhteydessä, jolloin tarpeelliset tiedostot voidaan jakaa ja niistä on saatavilla viimeisin versio reaali-aikaisesti. Haastatteluista ilmeni, että yrityksissä hyödynnetään vielä hyvin vähän sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median tapa tuoda tietoa aktiivisesti käyttäjilleen kannattaa ottaa huomioon myös tuotteen elinkaarenaikaisen tiedon hallinnassa, sillä ajattelumallin avulla voidaan helpottaa tiedon löytämiseen liittyviä haasteita. Wiki on osoittautunut soveltuvaksi hyvin hajautettujen projektien yhteistyökaluksi ja sitä voidaan hyödyntää yhdessä foorumien kanssa sähköpostin korvaajana. Sosiaalisen median hyväksikäyttäminen yhdessä muiden tuotetiedon hallintaan liittyvien järjestelmien kanssa auttaa tehostamaan tuotetiedon liikkumista ja sen saatavuutta tuotteen elinkaaren eri vaiheissa. /Kir1

Involving students in the redesign of learning environments conducive to learning and wellbeing

Increased understanding of the interrelations between overall wellbeing and learning calls for a holistic and multidisciplinary learning environment (LE) design. Considering learners’ perception in the design of LE supportive to learning and wellbeing is expected to positively influence (a) the design quality, (b) participatory organizational culture, and (c) learning. The nature of this process creates contradictions and difficulties, however. Stand-alone co-design efforts may convert into pseudo-consultation without actual effects; neither is it easy to consider various stakeholders’ perceptions in a balanced manner. And if not planned carefully, instead of experiencing learning benefits, participation may also be considered to be an additional burden. This paper examines how these kinds of challenges were intended to be circumvented, or avoided, in a case involving Finnish upper secondary school students in the redesign of learning spaces so as to better support their learning and wellbeing. In this project, design activities were embedded in the cross-curricular visual art project course involving 11 students, which culminated in an exhibition, during which a more representative number of students (n = 175) expressed their views in a written format. After other stakeholders, such as teachers, had expressed their views, students were given another opportunity to evaluate whether their ideas were considered in the design. In addition to evaluating the procedures employed in this project, this paper will discuss their possible transfer to other contexts. Based on the overall evaluation of the procedures, it will also propose some procedural design principles for involving learners in the LE design

Space and Time in Hybrid Teaching and Learning Environments: Two Cases and Design Principles

The opportunities and challenges of teaching and learning in the same and different space and time have been discussed in the field of distance education for several decades. Within COVID-19, a new type of experimenting and research interest in so-called hybrid learning has emerged. In this article, we present the results from exploring “hybridity” from the perspective of classical categorizations of different forms of learning in terms of time and space. We explored the phenomenon through two cases with the same high-level strategic objective, serving hybrid interaction. In case A, we evaluated university library spaces renovated to serve hybrid teaching and learning. In case B, the focus was on the implementation of a university course redesigned during the pandemic from blended learning to include more hybrid interaction. Multifaceted data was collected, including video recordings (case A), recorded videoconference sessions, and written student feedback (case B). Qualitative data analyses relied on ethnography and contextual inquiry. Based on the analyses of the case studies, we propose five design principles for designing hybrid teaching and learning that aim to overcome the limitations of the same space and time: (1) Ensuring access to required tools, infrastructure, and support; (2) Design primarily for same time, different place learning; (3) Design primarily for same time, same place learning; (4) Less is more; and (5) “Le bon Dieu est dans le détail.” These design principles provide guidance to the design process of hybrid teaching and learning to increase the chances of reaching a successful solution.Peer reviewe