Creating collaboration for contentious projects on managed aquifer recharge : two cases from Finland

In Finland, community water supply has increasingly relied on natural groundwater and artificially recharged groundwater as the raw water source. Several managed aquifer recharge (MAR) projects have been co-created with involved parties and have proceeded well, while some cases have raised considerable resistance among the stakeholders. It seems that success or failure in MAR cooperation is related to management cultures and the ways in which various interests are taken into account, from the very beginning and throughout the process. Empirically, this paper builds on comparison between two conflictual case studies in Finland: one in the Tampere region and the other in the Turku region. The study analyses the major constraints of these projects through the lens of collaborative rationality, also drawing upon discourse analysis and negotiation theory. The material is gathered through thematic interviews of stakeholders, newspaper articles and a stakeholder workshop. The results indicate that conventional management approaches, drawing from expert-based instrumental rationality, were insufficient in both cases. The collaborative rationality framework suggests that legitimacy for the groundwater projects should be gained through joint knowledge production and inclusive multiparty interaction for creating options for collaboration. Both cases lacked the tools and know-how for authentic dialogue and collaboration. The emerging paradigm emphasizes more collaborative approaches for natural resources management and urban planning. While MAR projects operate inside these areas and are highly complex in nature, it is essential to embrace the emerging paradigm in order to promote MAR systems along with their huge potential

Governance of on-site sanitation in Finland, Sweden and Norway

Wastewaters from properties outside centralized sewer networks are a significant source of diffuse pollution and can have a considerable impact on the quality and usability of local water sources if not well managed. Furthermore, sanitation-related regulations, strategies, and implementation have broad socio-economic impacts. This study describes the governance of on-site sanitation in Finland, Sweden, and Norway based on information gathered via literature review as well as a compilation of documentation and statements from project team members with years of experience in the sector and interviews with representatives of stakeholders. It presents a comparison among the three countries, highlighting the key similarities and differences in governance principles, implementation strategies, regulatory framework, stakeholders’ roles and responsibilities, main challenges, and good practices. Altogether, about three million inhabitants live outside the centralized sewer network in Finland, Sweden, and Norway, representing about 13 percent of their combined population. Furthermore, about half a million leisure homes exist in each country, with the majority situated outside centralized sewer network areas. To mitigate the environmental pressures from non-connected areas, Finland, Sweden, and Norway, have introduced national regulatory frameworks. Besides setting treatment requirements for on-site sanitation systems, these frameworks enable the clarification of the roles and responsibilities of various stakeholders and establish a fluent permit procedure. However, non-compliance issues hinder the implementation of regulations in all three countries. Despite support mechanisms, such as guidance efforts and information sharing, a significant number of properties still lack an adequate treatment system for domestic wastewater. In this study, the main challenges in improving decentralized sanitation management and compliance with current regulations were identified within the following categories: resources, knowledge and competence, public awareness, and data availability. Various on-site wastewater treatment systems are available, for example, holding tanks, septic tanks, followed by sand filters or infiltration fields, package plants, and dry toilets. Traditionally, however, on-site wastewater treatment in all three countries is still carried out using septic tanks only without secondary treatment. Treatment efficiency provided by septic tanks is not sufficient to reach the requirements where discharge limits apply. In addition, the efficiency of other types of treatment units is also a cause for concern due to reported variations in the systems’ efficacy normally blamed on construction errors or the lack of adequate maintenance or operation. Overall estimates, although sometimes vague, suggest that more than half of the on-site sanitation systems located in areas subject to treatment requirements would not meet the requirements. Based on the information gathered from Finland, Sweden, and Norway, as well as experiences from other European countries, general recommendations for the governance of on-site sanitation are provided: i) A coherent national regulatory framework is of critical importance as the basis for good governance practices and functioning sanitation service-chain; ii) Implementation of the regulations requires adequate support mechanisms in all levels of implementation (national, regional, and local), for example, risk-based national inspection plan, service-oriented approach to support professional management, multichannel communication, information-sharing and education, systematic data collection, and monetary aid for property owners; iii) Public awareness needs to be increased to strengthen the policy relevance of on-site sanitation; iv) Common platforms are required for presenting the results of various studies, sharing good practices, coworking, and learning from each other both on national and international levels.Keskitetyn jätevesien käsittelyn ulkopuolella olevien kiinteistöjen jätevedet ovat merkittävä hajakuormituksen lähde, ja voivat huonosti hoidettuna vaikuttaa merkittävästi lähivesistöjen laatuun ja käytettävyyteen. Jätevesien hallintaan liittyvillä määräyksillä, strategioilla ja täytäntöönpanolla on myös laajat sosioekonomiset vaikutukset. Tässä raportissa kuvataan Suomen, Ruotsin ja Norjan hajaasutusalueiden jätevedenkäsittelyyn liittyviä hallintokäytänteitä. Tiedot perustuvat kirjallisuuskatsaukseen, alalla vuosia toimineiden projektitiimin jäsenten tietämykseen ja käytännön kokemukseen sekä sidosryhmien edustajien haastatteluihin. Raportissa vertaillaan ja tuodaan esiin keskeisiä yhtäläisyyksiä ja eroja tutkittujen kolmen maan hallintoperiaatteissa, täytäntöönpanostrategioissa, säätelykehyksessä, sidosryhmien rooleissa ja vastuissa, tärkeimmissä haasteissa ja hyvissä käytännöissä. Keskitetyn viemäriverkoston ulkopuolella asuu Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yhteensä noin kolme miljoonaa asukasta, joka on noin 13 prosenttia maiden yhteenlasketusta väestöstä. Lisäksi kussakin maassa on noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joista suurin osa sijaitsee keskitetyn viemäriverkoston ulkopuolella. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat ottaneet käyttöön kansallisen säätelykehyksen lieventääkseen viemäriverkoston ulkopuolisten jätevesien aiheuttamia ympäristöhaittoja. Sen lisäksi, että sääntelykehykset asettavat talousjätevesille puhdistusvaatimukset, ne mahdollistavat eri sidosryhmien roolien ja vastuiden selkiyttämisen ja luovat sujuvan lupamenettelyn. Säädösten noudattamatta jättäminen on kuitenkin täytäntöönpanoa häiritsevä tekijä kaikissa kolmessa maassa. Ohjauksesta, tiedon jakamisesta ja muista tukimekanismeista huolimatta huomattavalla osalla kiinteistöistä puuttuu edelleen riittävä jätevesien käsittelyjärjestelmä. Suurimmat haasteet hajautetun jätevesihuollon parantamisessa ja nykyisten säännösten noudattamisessa voidaan jakaa seuraaviin kategorioihin: resurssit, tieto ja osaaminen, yleinen tietoisuus ja tiedon saatavuus. Verkoston ulkopuolisten talousjätevesien käsittelyyn on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi umpisäiliö, maahanimeytys tai maasuodatus, laitepuhdistamo ja kuivakäymälä. Perinteisesti haja-asutusalueen jätevesien käsittely kuitenkin kaikissa kolmessa maassa koostuu edelleen vain saostuskaivosta ilman jälkikäsittelyä. Saostuskaivojen puhdistusteho ei useimmilla alueilla riitä täyttämään jätevesienkäsittelylle asetettuja vaatimuksia. Muiden käsittelyjärjestelmien tehokkuuteen on myös kiinnitettävä huomiota, koska niiden tehokkuudessa on havaittu vaihtelua, joka yleensä johtuu rakennusvirheistä, puutteista järjestelmän huollossa tai käyttövirheistä. Yleisesti voidaan arvioida, että yli puolet jätevedenkäsittelyjärjestelmistä, jotka sijoittuvat sääntelyn piirissä oleville alueille, eivät täytä asetettuja puhdistusvaatimuksia. Suomesta, Ruotsista ja Norjasta kerättyjen tietojen sekä muista Euroopan maista saatujen kokemusten perusteella raportissa annetaan yleisiä suosituksia haja-asutusalueen jätevesihuollon hallintaan: i) Johdonmukainen kansallinen säätelykehys on ratkaisevan tärkeä pohja hyville hallintokäytänteille ja toimivalle jätevesienkäsittelyn palveluketjulle. ii) Säännösten täytäntöönpano edellyttää riittäviä tukimekanismeja täytäntöönpanon kaikilla tasoilla (kansallinen, alueellinen ja paikallinen); esimerkiksi riskiperusteinen kansallinen valvontasuunnitelma, palvelukeskeinen lähestyminen järjestelmien ammattitaitoiseen hoitamiseen, monipuolinen viestintä, tiedon jakaminen ja koulutus, järjestelmällinen tiedonkeruu ja taloudellinen tuki kiinteistönomistajille. iii) Yleisön tietoisuutta on lisättävä haja-asutusalueiden jäteveden käsittelyn tärkeydestä. iv) Yhteisiä foorumeja tarvitaan tutkimustulosten esittelyyn, hyvien käytäntöjen jakamiseen, yhteistyön ja vertaisoppimisen edistämiseen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla

Frequent users’ experiences of the possibilities provided by telemedicine services in advancing health and well-being during the COVID-19 pandemic: A qualitative interview study

Koronaviruksen leviäminen Suomeen vuonna 2020 joudutti jo käynnissä olevaa terveyspalveluiden digitalisointia. Digitalisaation leviäminen on nostanut riskiä eriarvoisuuden lisääntymiseen eri potilasryhmissä. Tämän haastattelututkimuksen tarkoituksena oli kuvata paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden kokemuksia terveydenhuollon etäpalveluiden mahdollisuuksista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä hoidossa COVID-19 aikana. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää etäpalveluiden kehittämisessä ja johtamisessa sekä ammattilaisten koulutuksessa. Tutkimus toteutettiin kuvailevana laadullisena haastattelututkimuksena, joka koostui paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden (n=30) puolistrukturoiduista yksilöhaastatteluista. Haastateltavat valittiin satunnaisotannalla yhden keskisuuren kaupungin asiakasrekisteristä. Haastattelut toteutettiin puhelimitse helmikuun ja toukokuun 2021 välisenä aikana. Litteroidut tekstit analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tuloksista muodostui neljä pääluokkaa ja yhdeksän yläluokkaa. Paljon palveluita tarvitsevat toivat esiin etäpalveluiden terveyttä ja hyvinvointia edistäviä mahdollisuuksia, kuten omahoidon mahdollistuminen ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen etäpalveluilla. Haastateltavien kokemusten mukaan etäpalveluiden saavutettavuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat etäpalveluiden helppokäyttöisyys ja saatavuus sekä palveluihin pääsyä edistävät toimenpiteet. Etäpalveluihin liittyvään osaamiseen vaikuttavat tekijät olivat taitoihin tai sairauteen liittyvät haasteet, ohjelmien käytettävyyteen liittyvät haasteet sekä etäpalveluiden koulutuksen ja ohjauksen puuttuminen. Etäpalveluiden käyttöön liittyvät mieltymykset liittyivät henkilökohtaisiin syihin sekä fyysistä läsnäoloa vaativiin asiakkaisiin ja käynteihin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että etäpalveluiden saatavuus ja käytettävyys sekä paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden digitaalinen osaaminen vaikuttavat etäpalveluiden käyttöön. Etäpalveluita pitäisi kehittää helppokäyttöisemmiksi ja tarjota palveluita monipuolisesti erityisesti niille, joiden digitaalinen osaaminen on riittävä etäpalveluiden käyttöön. Etenkin videovastaanoton mahdollistaminen koettiin tärkeäksi. Lähipalveluita on tärkeää edelleen tarjota niitä tarvitseville.The COVID-19 pandemic reached Finland in 2020 which further expedited the digitalization of healthcare services. The expansion of digitalization in healthcare has increased the risk of inequality for some patient groups. The aim of this interview study was to describe the experiences of the frequent users of healthcare services about the possibilities provided by telemedicine services in advancing health and well-being during the COVID-19 pandemic. Knowledge gained from the study can be utilized in the development of telemedicine services and their management as well as professionals’ training. The research was carried out as a qualitative interview study and data consisted of semi-structured interviews of frequent users of healthcare services (n=30). Interviewees were selected via random sampling from a healthcare register of a medium-sized city. Interviews were conducted by phone between February and May of 2021 and transcribed materials were further analyzed using inductive content analysis. Content analysis resulted in 4 main categories and 9 categories. Frequent users of the services brought up possibilities provided by telemedicine services in advancing health and well-being such as self-care opportunities and advancement of healthcare using telemedicine services. Interviewees’ experiences described the following factors for the accessibility of telemedicine services: ease-of-use of telemedicine services and measures to enhance accessibility. Know-how related factors consisted of knowledge or illness-related challenges, programs’ accessibility issues, and lack of training and guidance for telemedicine services. Personal preference-related factors included personal reasons and usage cases that required physical presence. As a conclusion it can be noted that the accessibility and usability of telemedicine services and frequent healthcare users’ digital proficiency affects the usage of telemedicine services. Telemedicine services should be developed to be more accessible and be available in diverse methods for those with proficiency to use them, especially the availability of remote doctor’s appointments was considered important. Physical services should also still be offered for those in need of them

Jätevesien ravinteet kiertoon turvallisesti ja tehokkaasti

Nykyinen yhdyskuntajätevesien käsittelyprosessi on kehitetty aikanaan puhdistamaan jätevettä ja vähentämään vesistöjen kuormitusta. Prosessia ei ole suunniteltu ravinteiden talteenoton ja kierrätyksen näkökulmasta. Fosfori sidotaan niukkaliukoisessa muodossa lietteeseen, mihin päätyy myös typestä alle kymmenesosa. Loput typestä haihdutetaan ilmaan (aiheuttaen mm. kasvihuonekaasupäästöjä) ja johdetaan purkuveden mukana vesistöön. Puhdistusprosessin sivutuotteena muodostuvasta lietteestä suurin osa hyödynnetään viherrakentamisessa ja maisemoinnissa, mikä ei hyödynnä lietteen sisältämiä ravinteita, etenkään fosforia, tehokkaasti. Kiristyvät tavoitteet kiertotaloudessa ja hiilineutraalisuudessa ohjaavat käyttämään resursseja yhä tehokkaammin. Ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen toimenpideohjelman (2019–2030) mukaan pyrkimyksenä on hyödyntää jätevesilietteiden ravinteet pääosin lannoitteina vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetilaa voidaan tukea kehittämällä jätevedenkäsittelyä kohti ravinteiden ja orgaanisen aineksen turvallista talteenottoa. Näin voidaan tuottaa esimerkiksi maatalouden käyttöön soveltuvia lannoitevalmisteita ja vähentää samalla ympäristöön kohdistuvaa ravinnekuormitusta, neitseellisten luonnonvarojen kulutusta ja energiaintensiivistä typpilannoitteiden tuotantoa. Kierrätyslannoitteiden avulla voidaan lisätä myös orgaanista ainesta peltoihin, joka mm. parantaa maan rakennetta ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista. Puhdistamolietteen hyötykäyttö on nähty viime aikoina ongelmallisena etenkin sen sisältämien orgaanisten haitta-ainejäämien vuoksi. Tämänhetkisten tutkimusten perusteella nykyiset jäteveden-puhdistusprosessit tai lietteenkäsittelymenetelmät kykenevät poistamaan vain pienen osan näistä erityisen pysyvistä ja haitallisista orgaanisista yhdisteistä, ja osa niistä kulkeutuu puhdistetun jäteveden mukana vesistöön ja osa lietteen hyötykäytön seurauksena maaperään. Jotta ravinteiden ja orgaanisen aineksen palauttaminen jätevesistä takaisin ympäristöön olisi tulevaisuudessa turvallista, tarvitaan uudenlaisten ratkaisujen käyttöönottoa. Uusilla menetelmillä ja niiden yhdistelmillä voidaan saada talteen jopa 90 % fosforista ja typestä kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Myös ravinteiden käyttökelpoisuutta kasveille voidaan parantaa. Menetelmien avulla voidaan myös vähentää haitta-aineiden kulkeutumista ympäristöön. Tutkittua tietoa eri menetelmien vaikutuksista haitta-aineisiin sekä haitta-aineiden vaikutuksista ympäristöön on kuitenkin vähän olemassa. Ympäristöministeriön rahoittamassa NORMA-hankkeessa koottiin tietoa kehitteillä olevista ravinteiden talteenottomenetelmistä ja niiden yhdistelmistä, sekä tunnistettiin niihin liittyviä tietopuutoksia. Menetelmien arviointia varten hankkeessa tuotettiin monitavoitearviointikehys, jonka avulla menetelmiä voidaan arvioida esimerkiksi ravinteiden talteenoton, lopputuotteen turvallisuuden ja kustannusten näkökulmasta. Arvioinnissa voidaan tarkastella miten eri tekijöiden painottaminen vaikuttaa vertailun kohteena olevien menetelmien paremmuuteen. Arviointikehystä tulee soveltaa puhdistamokohtaisesti kunkin puhdistamon erityispiirteet huomioiden. Menetelmien vertailun tueksi tarvitaan lisää tutkimustietoa, erityisesti haitta-aineista. Jätevesien sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines ovat alihyödynnettyjä resursseja, joiden hyötykäytön mahdollisuuksia tulisi tulevaisuudessa parantaa ja samalla vähentää niistä aiheutuvia ympäristöhaittoja. Ratkaisut voivat olla lyhyellä aikavälillä puhdistamokohtaisia, mutta pidemmällä aikavälillä on syytä pohtia suurempia rakenteellisia muutoksia, jotka kattavat kehitettävien menetelmien lisäksi lainsäädännölliset, vesihuollon järjestelmätason sekä markkinoiden muutokset

Jätevesien ravinteet hyötykäyttöön

Vesihuoltoratkaisuja on muutettava. Uusilla jätevesien ja jätevesilietteen käsittelyn tekniikoilla ravinteet saataisiin talteen nykyistä tehokkaammin ja puhtaampina, ja ne pystyttäisiin hyödyntämään ruuan tuotannossa ja teollisuudessa. Samalla ympäristöhaitat vähenisivät. Ravinteiden talteenotto lisäisi huoltovarmuutta epävarmassa maailmantilanteessa, jossa ravinteiden saatavuus voi entisestään vaikeutua

Enhanced utilization of wastewater nutrients

Water management solutions need to be improved. New technologies in wastewater and sewage sludge treatment would enable more efficient nutrient recovery, allowing them to be utilised in food production and industry due to their greater degree of purity. This would also reduce negative environmental impacts. The recovery of nutrients would increase security of supply in an uncertain world situation, where the availability of nutrients can become even more difficult

Haja-asutusalueen jätevesihuolloin hallintokäytäneet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa

Vaikka pohjoismainen haja-asutuksen jätevesihuolto on Euroopan kärkeä, puutteellisesti käsitellyt jätevedet voivat paikallisesti olla merkittävä vesistökuormituksen lähde. Sääntelyllä pyritään saamaan päästöt kuriin, mutta käytännön toimeenpanoon liittyy monia haasteita

Vesihuollon kasvihuonekaasupäästöt Suomessa ja päästövähennystoimien vaikuttavuuden arviointi

Vesihuollolle on asetettu kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Laitoskohtaisia vesihuollon päästötarkasteluja jätevedenpuhdistuksen ja lietteenkäsittelyn osalta on jo tehty, mutta ajantasainen käsitys koko vesihuoltosektorin kokonaispäästöistä ja päästöjen vähentämispotentiaalista valtakunnallisella tasolla on puuttunut. Tässä tutkimuksessa arvioitiin Suomen vesihuollon elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä nykytilassa sekä päästövähennystoimien vaikuttavuutta vuoteen 2030 mennessä. Aineiston keruussa hyödynnettiin tietojärjestelmiä (YLVA ja Veeti), tilastoja sekä aiemmissa tutkimuksissa ja yksittäisiltä vesihuoltolaitoksilta kerättyjä tietoja. Laskenta käsitti vesihuollon eri osa-alueiden suorat kasvihuonekaasupäästöt sekä niiden kuluttaman energian, kemikaalien ja polttoaineiden tuotannosta, kuljetuksesta ja käytöstä aiheutuvat päästöt. Käytön aikaisten päästöjen lisäksi laskentaan sisällytettiin verkostoinfran uudisrakentaminen ja saneeraus sekä kaukolämmön tuotanto jätevedestä. Tulosten mukaan vesihuollon elinkaariset kasvihuonekaasupäästöt ovat noin 0,8 miljoonaa tonnia CO2-ekv/vuosi ja vastaavat siten noin 1,6 % Suomen kasvihuonekaasuinventaariossa raportoiduista päästöistä. Suurin osa elinkaarisista kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu jäteveden- sekä lietteenkäsittelyssä muodostuvista päästöistä (noin 56 %). Suurin yksittäinen kasvihuonekaasupäästöjen lähde on jätevedenkäsittelyssä muodostuvat typpioksiduuli- ja metaanipäästöt (30 %). Muita merkittäviä päästöjen lähteitä ovat energiankulutus (20 %), kemikaalien kulutus (10 %) ja viemäriverkostossa muodostuvat päästöt (9 %). Päästövähennysskenaarioissa tarkasteltiin toimia, joilla voitaisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjä valtakunnallisella tasolla ja jotka voisivat olla realistisia toteuttaa laajassa mittakaavassa vuoteen 2030 mennessä. Työssä tarkastellut toimet vähensivät päästöjä noin 14–29 %. Merkittävimpiä vesilaitoksia koskevia toimia olivat ravinteiden talteenotto ja kierrätys, kaukolämmön tuotanto jätevesien hukkalämmöstä, energiatehokkuuden kasvattaminen ja energiankäytön sekä kemikaalien käytön optimointi ja kompostoinnin vähentäminen. Suurin päästöjä vähentävä vaikutus oli kuitenkin tarkasteluun sisällytetyllä oletuksella, jonka mukaan kansallinen sähkön ja kaukolämmön päästökerroin pienenee nykyisten politiikkatoimien perusskenaarion (WEM-skenaarion) mukaisesti. Työssä tarkastellut toimet todettiin riittämättömiksi vesihuollon hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan merkittäviä toimia lyhyessä ajassa. Erityisesti tulee keskittyä jätevedenpuhdistamojen ja lietteenkäsittelyn typpioksiduuli- sekä metaanipäästöjen vähentämiseen. Lisää tutkimustietoa tarvitaan muun muassa viemäriverkostojen metaanipäästöistä sekä erilaisten ravinteiden talteenottomenetelmien ja lietteenkäsittelymenetelmien ilmastovaikutuksista.Greenhouse gas emissions from water services in Finland and evaluating effectiveness of emission reduction measures An ambitious target of achieving carbon neutrality by 2030 has been set for water management. Emission surveys have already been carried out at individual wastewater treatment and sludge processing plants, but there is no up-to-date data of total emissions in the water management sector and the potential for reducing emissions at the national level. In this study lifecycle greenhouse gas emissions from water services in Finland in the present situation, and the effectiveness of emission reduction measures by 2030 have been evaluated. Data systems (Ylva and Veeti), statistics, as well as information from previous studies and from individual water utilities were used in the collection of data. The calculations involved the direct greenhouse gas emissions from the different subareas of water management as well as emissions from energy use, the production, transport and use of chemicals and fuels. In addition to the emissions caused by the use of the facilities, the calculations included emissions from new construction and renovation of existing network infrastructure, as well as the production of district heat from wastewater. The results indicate that the lifecycle greenhouse gas emissions from water services are about 0.8 million tons CO2 eq./year, corresponding to about 1.6% of the emissions reported in Finland's greenhouse gas inventory. Most of the lifecycle greenhouse gas emissions come from wastewater and sludge processing (about 56%). Nitrous oxide and methane emissions from wastewater processing form the greatest single source of the greenhouse gases (30%). Other significant emission sources are energy consumption (20%), chemical consumption (10%), and emissions from the sewer network (9%). In the emission reduction scenarios, measures that could be used to reduce greenhouse gas emissions on the national level, and that could be realistically implemented on a large scale by 2030 were examined. The measures examined in the study reduced emissions by approximately 14–29%. The most substantial measures concerning water utilities were the recovery and recycling of nutrients, production of district heat from wastewater heat, increasing energy efficiency, and optimizing the use of energy and chemicals, as well as reducing composting. However, the largest emission-reducing effect was based on the assumption included in the assessment, according to which the national emission factor for electricity and district heating will decline in accordance with the basic scenario of the policy measures (the WEM scenario). The measures assessed were found to be insufficient to achieve carbon neutrality in water services sector by 2030. In order to reach the target, significant actions are needed in a short period of time. In particular, the focus should be on reducing nitrous oxide and methane emissions from wastewater treatment plants and sludge processing. More research is needed on matters such as methane emissions from sewage networks and the climate effects of different nutrient recovery and sludge processing methods.Växthusgasutsläpp från vattentjänsterna i Finland och utvärdering av effekterna av åtgärderna för utsläppsminskning Man har ställt upp det ambitiösa målet att vattentjänsterna ska vara kolneutrala före 2030. Anläggningsspecifika utsläppsgranskningar har redan gjorts i fråga om avloppsreningen och slamhanteringen, men en aktuell uppfattning om de totala utsläppen inom hela vattentjänstsektorn och potentialen att minska utsläppen har saknats på det riksomfattande planet. I denna undersökning utvärderades de nuvarande livscykelutsläppen av växthusgaser inom Finlands vattentjänster och effekterna av åtgärderna för utsläppsminskning fram till 2030. I datainsamlingen utnyttjades informationssystem (YLVA och Veeti), statistik, data från tidigare undersökningar och från enskilda vattentjänstverk. Beräkningarna omfattade de direkta växthusgasutsläpp från de olika delområdena inom vattentjänsterna samt utsläpp från energianvändning, produktion, transport och användning av kemikalier och bränslen. I beräkningen inkluderades utöver utsläppen under driften även nybyggnad och sanering av nätinfrastrukturen samt produktion av fjärrvärme från avloppsvatten. Enligt resultaten är vattentjänsternas livscykelutsläpp av växthusgaser cirka 0,8 miljoner ton CO2-ekv/år och motsvarar därmed cirka 1,6 % av de rapporterade utsläppen i Finlands växthusgasinventering. Största delen av livscykelutsläppen av växthusgaser orsakas av utsläpp som uppstår vid behandling av avloppsvatten och slam (cirka 56 %). Den största enskilda källan till växthusgasutsläpp är de kväveoxidul- och metanutsläpp som bildas vid avloppsvattenbehandling (30 %). Andra betydande utsläppskällor är energiförbrukning (20 %), kemikalieförbrukning (10 %) och utsläpp i avloppsnätet (9 %). I scenarierna för utsläppsminskningen granskades åtgärder som skulle kunna minska växthusgasutsläppen på riksnivå och som skulle kunna vara realistiska att genomföra i stor skala före 2030. De åtgärder som granskades minskade utsläppen med cirka 14–29 %. De viktigaste anläggningsspecifika åtgärderna var tillvaratagande och återvinning av näringsämnen, produktion av fjärrvärme från spillvärme i avloppsvatten, ökning av energieffektiviteten, optimering av energianvändningen och kemikalieförbrukningen samt minskning av komposteringen. Den största utsläppsminskande effekten hade dock antagandet om att den nationella utsläppskoefficienten för el och fjärrvärme minskar i enlighet med grundscenariot för de nuvarande politiska åtgärderna (WEM-scenariot). De åtgärder som granskades konstaterades vara otillräckliga för att uppnå kolneutralitet i vattentjänsterna före 2030. För att uppnå målet krävs betydande åtgärder inom en kort tid. Man bör särskilt koncentrera sig på att minska kväveoxidul- och metanutsläppen från avloppsreningsverken och slambehandlingen. Mer forskningsdata behövs bland annat om avloppsnätens metanutsläpp samt om klimatkonsekvenserna av olika metoder för tillvaratagande av näringsämnen och slambehandling

Circular economy in wastewater management : The potential of source-separating sanitation in rural and peri-urban areas of Northern Finland and Sweden

Current practices in wastewater management lead to inefficient recovery and reuse of nutrients and can result in environmental problems. Source separation systems have been shown to be an efficient way of recovering nutrients and energy from wastewaters, both in rural and urban context. Studies on nutrient recovery potential and life cycle impacts of source separation systems are mainly limited to small systems (for example a few households) while the impacts of upscaling source separation to a regional level have hardly been studied, especially in sparsely populated areas where the cost of the connection to a main treatment plant is higher. This study examines the regional nutrient balance of two source separation scenarios—black water separation and urine diversion—and compares them to the existing conventional wastewater system. The analysis comprises three sparsely populated regions of northern Finland and Sweden, including rural, peri-urban and urban areas. In addition, climate impacts are assessed based on existing life cycle assessment (LCA) studies. According to the results, by source separation it is possible to achieve a significant increase in the recovery rate of phosphorus (41–81%) and nitrogen (689–864%) compared to the conventional system. Depending on the region up to 65% of the mineral phosphorus and 60% of mineral nitrogen fertilisers could be theoretically replaced. Furthermore, the climate and eutrophication impacts would decrease with the implementation of such systems, but an increase in acidification may occur. However, even if the benefits of source separation systems are undisputed in terms of nutrient recovery, the implementation of such systems would to a large extent require an entire system change of the wastewater treatment sector and a wide paradigm change towards a circular economy