Suomen villisikakanta tammikuussa 2021

Suomessa oli tammikuun 2021 alussa keskimäärin (mediaani) 3426 villisikaa. Kanta-arvion todennäköisyysväli (90 %) on 2209–5727 yksilöä. Arvion perusteella villisikakannan kasvutrendi on nouseva edellisvuoden kanta-arvioon verrattuna (muutos 477 yksilöä (90 % todennäköisyysväli: 210–964 yksilöä)). Villisikojen alueellinen levinneisyys Suomessa on pysynyt suhteellisen vakaana ja villisikoja on edelleen eniten itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen alueilla. Luke on kehittänyt tilastotieteellistä villisikakanta-arviointia vuodesta 2017 lähtien ja nyt aikasarjan karttuessa voitiin siirtyä uuteen malliin. Keskeisin ero entiseen on, että nykyinen malli arvioi kannan koon koko aikasarjan pituudelta, kun taas vanhalla mallilla arviointi perustui vain kahden peräkkäisen vuoden havaintoaineistoihin. Uusi malli on Bayes-päättelyyn perustuva state-space malli, joka kykenee hyödyntämään tehokkaasti useita eri tietolähteitä, joista keskeisimpiä ovat suomalaisten metsästäjien tuottama arvio alueensa villisikojen runsaudesta, tieto saalismääristä ja havainnoista, sekä kirjallisuuteen perustuva tieto villisian lisääntyvyydestä ja kuolleisuudesta. Kun uutta aineistoa saadaan, edellisten vuosien kanta-arviot myös päivittyvät koko aikasarjan pituudelta

Suomen villisikakanta tammikuussa 2023

Suomessa oli tammikuun 2023 alussa keskimäärin (mediaani) 2556 villisikaa. Kanta-arvion todennäköisyysväli (90 %) on 1630–4002 yksilöä. Arvion perusteella villisikakannan kasvutrendi on kääntynyt laskuun Suomessa. Villisikojen alueellinen levinneisyys on pysynyt samana viime vuosina ja villisikoja on edelleen eniten itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen alueilla. Luke on kehittänyt tilastotieteellistä villisikakanta-arviointia vuodesta 2017 lähtien. Nykyinen malli on Bayes-päättelyyn perustuva state-space malli, joka arvioi kannan koon koko aikasarjan pituudelta, eli vuodesta 2016. Se kykenee hyödyntämään tehokkaasti useita eri tietolähteitä, joista keskeisimpiä ovat suomalaisten metsästäjien tuottama arvio alueensa villisikojen runsaudesta, tieto saalismääristä ja havainnoista, sekä kirjallisuuteen perustuva tieto villisian lisääntyvyydestä ja kuolleisuudesta

Estimating production in ducks : a comparison between ground surveys and unmanned aircraft surveys

We tested the use of unmanned aerial systems (UAS) in duck brood surveys in boreal wetlands in Finland. We performed brood surveys at the same wetlands concurrently with ground-based point counts and using a UAS (multicopter; drone counts) equipped with a camera that produced high-quality images for identification of broods and ducklings. The number of broods did not differ between point counts and drone counts in three duck species, the mallard (Anas platyrhynchos), common teal (Anas crecca), and common goldeneye (Bucephala clangula). The number of ducklings was higher in drone counts than in point counts in the common teal, but no such difference was found in the mallard and common goldeneye. UAS-based images seem to be useful for estimating numbers of both broods and ducklings for different duck species, although the manual processing of images is labor intensive.Peer reviewe

A Novel Tool to Mitigate By-Catch Mortality of Baltic Seals in Coastal Fyke Net Fishery

Developing methods to reduce the incidental catch of non-target species is important, as by-catch mortality poses threats especially to large aquatic predators. We examined the effectiveness of a novel device, a "seal sock", in mitigating the by-catch mortality of seals in coastal fyke net fisheries in the Baltic Sea. The seal sock developed and tested in this study was a cylindrical net attached to the fyke net, allowing the seals access to the surface to breathe while trapped inside fishing gear. The number of dead and live seals caught in fyke nets without a seal sock (years 2008-2010) and with a sock (years 2011-2013) was recorded. The seals caught in fyke nets were mainly juveniles. Of ringed seals (Phoca hispida botnica) both sexes were equally represented, while of grey seals (Halichoerus grypus) the ratio was biased (71%) towards males. All the by-caught seals were dead in the fyke nets without a seal sock, whereas 70% of ringed seals and 11% of grey seals survived when the seal sock was used. The seal sock proved to be effective in reducing the by-catch mortality of ringed seals, but did not perform as well with grey seals.201

Norppien GPS-seuranta Perämerellä: Liikkumistietoa kannanhoidon tueksi

Ammattikalastajat ovat arvioineet norpan aiheuttamien saalisvahinkojen nousseen merkittävästi Perämerellä. Norppa-kalastus-ongelman laajuuden ja mahdollisten lieventämiskeinojen arviointia vaikeuttaa tiedonpuute, koska aiempi tuntemus hyljevahingoista ja niiltä suojautumisesta koskee pääosin hallia ja ponttonirysiä. Norppien liikkumisesta ja elinympäristönkäytöstä on myös hyvin vähän tietoa Itämereltä. Tässä tutkimuksessa tuotettiin tietoa norppien ja kalastuksen välisestä vuorovaikutuksesta tutkimalla norppien liikkumista ja elinympäristön valintaa satelliittiseurannalla. Lisäksi kehitettiin norppien elävänäpyyntiä rysistä ns. hyljesukan avulla. Sukka asennettiin kalapesään ja sen tarkoituksena oli mahdollistaa rysään jääneen hylkeen hengissä säilyminen. Hyljesukan toimivuutta testattiin vertaamalla vannerysistä saatujen hylkeiden selviytymistä rysissä ilman sukkaa (vuosina 2008–2010, 77 hyljettä) ja kun sukka oli käytössä (2011–2013, 58 hyljettä). Satelliittiseurantaa varten norppia pyydystettiin hyljesukalla varustettujen rysien (elo-marraskuussa) lisäksi kelluvilla hyljeverkoilla (loka-marraskuussa) vuosina 2011–2014. Samalla selvitettiin rysiin jääneiden hylkeiden ikä- ja sukupuolirakennetta. Tarpeeksi suurikokoisille norpille (≥ 40 kg) kiinnitettiin GPS/GSM-laite, joka kerää tietoa liikkumisesta, makuullaolosta ja sukelluksista. Saadun aineiston perusteella määritettiin yksilöiden elinpiirien ja ydinalueiden laajuudet. Ydinalue kuvaa elinpiirin aktiivisimmin käytettyä aluetta. Hyljesukka paransi norppien selviytymistä, mutta ei hallien. Valtaosa (70 %) norpista säilyi hengissä hyljesukallisissa rysissä, halleista vain runsaat 10 %. Norpat, jotka eivät löytäneet sukkaan, olivat pääasiassa kuutteja. Rysistä saadut norpat olivat pääasiassa nuoria (94 %), ja uroksia sekä naaraita oli lähes yhtä paljon. Rysista saaduista halleista sen sijaan kolmannes oli aikuisia ja valtaosa (73 %) oli uroksia. Rysillä satelliittiseurantaan saadut norpat (N=10) olivat kaikki nuoria, mutta verkoilla pyydetyistä (N=20) valtaosa (75 %) oli aikuisia. Seuratut norpat liikkuivat laajoilla alueilla; niiden keskimääräiset (± keskihajonta) elinpiirit olivat 8 292 ± 5 088 km2:n ja ydinalueet 1 038 ± 935 km2:n laajuisia. Liikkumisessa näkyi kolme selkeää alueellista keskittymää: yksi Tornion edustalla, yksi Simon edustalla ja yksi pohjoisella Selkämerellä Ruotsin rannikolla. Norpat liikkuivat aiemmin oletettua laajemmilla alueilla. Niiden elinpiirit olivat samaa suuruusluokkaa kuin hallilla Itämerellä ja norpilla Jäämerellä. Vannerysistä pyydystetyillä norpilla ei havaittu yhtä voimakasta avovesiaikaista saalistuspaikkauskollisuutta kuin ponttonirysistä pyydystetyillä halleilla on aiemmin havaittu. Yhtään merkityistä norpista ei myöskään tavattu pyydyksissä uudelleen. Norppien poistopyynti vannerysistä ei vaikuta tämän tutkimuksen tulosten valossa tehokkaalta keinolta hylje-kalastuskonfliktin lieventämiseen, koska viitteitä samoilla pyydyksillä vierailuun erikoistuneista ongelmayksilöistä ei havaittu. Tämä on tutkimuksen keskeisimpiä havaintoja ja samalla selkeä ero vastaavalla menetelmällä toteutettuun hallitutkimukseen, jossa havaittiin halliurosten erikoistuvan rysillä käyntiin. Hyljesukka osoittautui toimivaksi menetelmäksi norppien elävänäpyynnissä, muttei toiminut yhtä hyvin halleilla. Sukan avulla on mahdollista pienentää norppien jäämistä sivusaaliiksi ja kehittää kalastusta Euroopan Unionin kestävän kalastuksen tavoitteiden mukaisesti.201