Lähteikköjen luonnontilan ja sammallajiston pitkäaikaismuutokset

Lähteiköt ovat harvinaistuvia pohjavesivaikutteisia luontotyyppejä, joissa esiintyy erikoistunutta ja uhanalaistuvaa sammallajistoa. Etelä-Suomen lähteistä luonnontilaisiksi on arvioitu tietolähteestä riippuen 5 - 20 prosenttia. Ihmistoiminnan vaikutuksista on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessa selvitettiin (1) luonnontilan ja lajiston välisiä yhteyksiä, (2) 50 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia luonnontilassa ja lajistossa, (3) metsälain tarkoittaman erityisen tärkeän elinympäristön sisältävien lähteikköjen ja muiden lähteikköjen sekä (4) lähdevaikutteisten ojien ja muiden lähdepintojen eroja. Lähteiden heikon luonnontilan havaittiin ilmenevän, paitsi luonnontilaisten lähteiden pienenä määränä, myös lähdevaikutteisten ojien runsautena. Luonnontilaisuuden havaittiin nostavan lajimäärää ja sammalten peittävyyttä. Luonnontilaltaan erilaisilla lähteillä on tutkimuksen perusteella kuitenkin hyvin samankaltainen sammalyhteisö, eivätkä uhanalaisten lajien esiintymät keskity erityisesti luonnontilaisille lähteille. Lähteen suojeluarvon johtaminen luonnontilaisuudesta voi näin ollen olla ongelmallista. Luonnontila on heikentynyt voimakkaasti vuoteen 1953 verrattuna. Yksikään vuonna 1953 täysin luonnontilassa olleista lähteistä ei ole säilynyt täysin luonnontilaisena ja 17 lähdettä (22%) on tuhoutunut täysin. Lähes 70 % lähteiden ympäristöistä oli ojitettu. Lähteikköjen lajimäärä, lähdelajien määrä ja sammalten peittävyys ovat laskeneet. Lajimäärien lasku ei ole tulosten perusteella seurausta luonnontilan laskusta, vaan se selittyy todennäköisesti tietyntyyppisten, erityisesti lettomaisten, lähteiden harvinaistumiseen. Useiden lähde- ja lettolajien peittävyydet ovat laskeneet ja toiset ovat harvinaistuneet. Muutos on ollut lettosammalilla vielä lähdesammaliakin suurempaa. Runsastuneet tai yleistyneet lajit ovat yleis- tai luhtasammalia. Metsäkeskuksen määrittämän metsälain erityisen tärkeän elinympäristön (METE-kohteen) sisältävät lähteiköt ovat useilta ominaisuuksiltaan (sammalten lajimäärä, lähdesammalten ja uhanalaisten sammalten määrä sekä sammalyhteisön koostumus) muiden lähteikköjen kaltaisia. Uhanalaisten lajien esiintymiä jää runsaasti METE-kohteiden ulkopuolelle. Tulosten perusteella näyttää myös siltä, että huomattava osa luonnontilaisista, lain kriteerit täyttävistä lähteistä on vielä löytämättä. Erilaiset lähteiköt eivät ole tasaisesti edustettuina: tihkupintojen osuus METE-kohteissa on huomattavan pieni. METE-kohteiksi määritetään tulosten valossa kenties helpommin viileävetisiä allikkolähteitä kuin hankalammin tunnistettavia tihkupintoja. Lähdevaikutteisten ojien lajimäärä ja lajistokoostumus ovat ojien ulkopuolisten, luonnontilaisempien lähteikköpintojen kaltaiset. Ojassa sammalten peittävyys on kuitenkin alempi. Ojiin voi kehittyä ajan kanssa monimuotoista ja edustavaakin lähdesammalkasvillisuutta

Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoituksen laadun ja luotettavuuden analyysi

Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen (METE) kartoitusprojektin tavoitteena on kartoittaa METE-kohteet kaikissa yksityisissä talousmetsissä. Kartoitusprojekti on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja alueellisten metsäkeskusten yhteishanke, joka on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta metsäkeskuksissa erillisprojektina sekä normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä. Tässä raportoitavan analyysin tarkoitus on arvioida METE-kartoitusprojektin ja sen tuottaman aineiston laatua ja luotettavuutta. Analyysimme keskittyy tutkimaan pääasiassa aineiston yleistä laatua, ajan vaikutusta aineistoon, kartoittajan vaikutusta aineistoon sekä metsäkeskusten välistä vertailukelpoisuutta. Muuttujia, joita aineistosta voi analysoida, ovat METE-kohteiden pinta-alat, kuolleen puuston tiedot, monimuotoisuuskoodien ja lisämääreiden käyttö sekä lajiston kartoitustiedot. Lisäksi tutkimme METE-kartoitusprojektin laadunvarmistuskartoituksen tuloksia sekä LUOTSI-tietokantaan tallennettuja tietoja. Kartoitusperusteissa on kartoituksen edetessä tapahtunut systemaattisia muutoksia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kohteiden pinta-ala pienenee ja kuolleen puuston tilavuus kasvaa kartoituksen edetessä. Kartoitusvuoden lisäksi kartoittajien ja metsäkeskusten välillä on eroja kartoitusperusteissa. Aineistossa esiintyy myös virheitä ja puutteita. Virheistä vakavimpina voidaan pitää niitä, jotka koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde metsälain tarkoittama erityisen arvokas elinympäristö vai ei. Puutteista vakavin on se, että nollaa ei ole systemaattisesti käytetty kuvaamaan sitä, että esimerkiksi kuolleen puuston tilavuus on kohteelta kartoitettu mutta, että sitä ei ole, ja tyhjää havaintoa kuvaamaan sitä, että tietoa ei ole kerätty. Kuolleen puuston tiedot ja lajistotiedot ovat hyvin puutteellisia eikä niitä tule käyttää missään yhteydessä METE-kohteiden kuvaamiseen. Myös LUOTSI-tietokanta ja karttatiedosto, jossa kartoitustieto on merkittynä, sisältävät virheitä: Noin joka kymmenennen kohteen lisämääreessä on jokin virhe. Laadunvarmistuskartoituksen perusteella viidennes kohteista on vielä löytämättä ja joka kolmas kohde on lisämääreen, monimuotoisuuden tai pinta-alan suhteen virheellisesti kartoitettu. Analyysimme perusteella on selvää, että varsin suuri osa kohteista on vielä löytämättä. Lisäksi on selvää, että jo löydetyt kohteet on kartoitettu erilaisin perustein ja, että löydetyillä kohteilla on paljon virheitä. Monet virheistä ovat vakavia, koska ne koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde lain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö vai ei. Tulevaisuudessa kartoituksen jatkuessa normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä huomiota on kiinnitettävä siihen, että METE-kohteet, joita ei vielä ole löydetty, tulevat löydetyiksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kuitenkin siihen, että jo olemassa olevien kohteiden status tarkastetaan ja, että uusien kohteiden lisämääre tulee kerralla määritettyä oikein

Elinympäristöjen tilan edistämisen priorisoinnin periaatteet ja menetelmä

Tieteen tori: Metsien kestävä käyttö biotalouden aikan

Ekologisen kompensaation määrittämisen tärkeät operatiiviset päätökset

Ympäristöä vahingoittavan rakennushankkeen tai muun yhteiskunnallisen toiminnan aiheuttamat ekologiset haitat voi olla mahdollista hyvittää elinympäristöjä ennallistamalla tai suojelutoimien avulla. Tästä prosessista käytetään nimitystä ekologinen kompensaatio, ja kompensaationa tehtävistä toimista nimitystä (ekologinen) hyvitys. Käsitteellisesti ekologinen kompensaatio muistuttaa ‘saastuttaja maksaa’-periaatetta, missä saastuttaja korvaa aiheuttamansa vahingon; ekologisessa kompensaatiossa luontoa heikentävä taho hyvittää aiheuttamansa heikennyksen. Ekologista kompensaatiota voidaan tarkastella eritasoisesti yleisistä periaatteista yksittäisiin hyvitystapauksiin. Tämä julkaisu keskittyy tarkastelutasosta riippumattomiin hyvitysten suunnittelun yleispäteviin ekologisiin periaatteisiin ja käyttöönoton mahdollisiin riskeihin. Julkaisussa kuvataan ekologisen kompensaation pääkäsitteet, sekä useita operatiivisesti tärkeitä päätöksiä, jotka oleellisesti määräävät kuinka hyvin ekologinen haitta todellisuudessa tulee hyvitetyksi. Julkaisu antaa välineet suunnitella ja arvioida hyvitysten suunnittelua systemaattisella ja perustellulla tavalla. Käsiteltävät asiat kattavat ekologian kolme pääakselia, biodiversiteetin, ajan ja paikan, sekä joukon ekologiselle kompensaatiolle ominaisia tärkeitä tekijöitä. Tekstin suositukset esitetään hyvitysten uskottavuutta ja toteutuksen luotettavuutta valvovan tahon näkökulmast

Precision, Applicability, and Economic Implications: A Comparison of Alternative Biodiversity Offset Indexes

The rates of ecosystem degradation and biodiversity loss are alarming and current conservation efforts are not sufficient to stop them. The need for new tools is urgent. One approach is biodiversity offsetting: a developer causing habitat degradation provides an improvement in biodiversity so that the lost ecological value is compensated for. Accurate and ecologically meaningful measurement of losses and estimation of gains are essential in reaching the no net loss goal or any other desired outcome of biodiversity offsetting. The chosen calculation method strongly influences biodiversity outcomes. We compare a multiplicative method, which is based on a habitat condition index developed for measuring the state of ecosystems in Finland to two alternative approaches for building a calculation method: an additive function and a simpler matrix tool. We examine the different logic of each method by comparing the resulting trade ratios and examine the costs of offsetting for developers, which allows us to compare the cost-effectiveness of different types of offsets. The results show that the outcomes of the calculation methods differ in many aspects. The matrix approach is not able to consider small changes in the ecological state. The additive method gives always higher biodiversity values compared to the multiplicative method. The multiplicative method tends to require larger trade ratios than the additive method when trade ratios are larger than one. Using scoring intervals instead of using continuous components may increase the difference between the methods. In addition, the calculation methods have differences in dealing with the issue of substitutability.Peer reviewe

The effect of buffer strip width and selective logging on riparian forest microclimate

Riparian forests have cool and humid microclimates, and one aim of leaving forested buffer strips between clear-cut areas and streams is to conserve these microclimatic conditions. We used an experimental study set up of 35 streamside sites to study the impacts of buffer strip width (15 or 30 m) and selective logging within the buffer strips on summer-time air temperature, relative air humidity and canopy openness 12 years after logging. The buffer strip treatments were compared to unlogged control sites. We found that 15-meter buffer strips with or without selective logging and 30-meter buffer strips with selective logging were insufficient in maintaining temperature, relative humidity and canopy openness at similar levels than they were in control sites. In contrast, 30-meter buffer strips differed only little from control sites, although they did have significantly lower mean air humidity. Microclimatic changes were increased by southern or southwestern aspect of the clear-cut, and by logging on the opposite side of the stream. We also tested how the cover of three indicator mosses (Hylocomium splendens, Pseudobqum cinclidioides and Polytrichum commune) had changed (from pre-logging to 12 years post-logging) in relation to post-logging air temperature, relative air humidity and canopy openness. We found that each of the species responded to at least one of these physical conditions. Air humidity was the most significant variable for explaining changes in the cover of the indicator moss species, suggesting that the changes in this microclimatic component has biological impacts. We conclude that to preserve riparian microclimatic conditions and species dependent on those, buffer strips should exceed 30 m in width, and not be selectively logged. Wider buffer strips are required if the clear-cut is towards south or southwest, or if the two sides of the stream are logged at the same time or during subsequent years.Peer reviewe

Can green infrastructure help to conserve biodiversity?

The gradually decreasing connectivity of habitats threatens biodiversity and ecological processes valuable to humans. Green infrastructure is promoted by the European Commission as a key instrument for the conservation of ecosystems in the EU biodiversity strategy to 2020. Green infrastructure has been defined as a network of natural and semi-natural areas, designed and managed to deliver a wide range of ecosystem services. We surveyed Finnish experts' perceptions on the development of green infrastructure within the existing policy framework. Our results show that improving the implementation of existing conservation policy instruments needs to be an integral part of developing green infrastructure. Despite the potential of green infrastructure to benefit biodiversity, existing conceptual ambiguity of green infrastructure with rather complex role of ecosystem services - and the possible interpretation of this in practice - raises concerns regarding its ability to contribute to biodiversity conservation.Peer reviewe