Storytelling, self, and affiliation : conversation analysis of interactions between neurotypical participants and participants with Asperger syndrome

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/341931This dissertation examines interpersonal affiliation and the reciprocal protecting of selves and their worthiness, i.e., face-work, during conversational storytelling and story reception. The method utilized is Conversation Analysis (CA), which is a qualitative method for studying audio and video recorded interactions. CA’s purpose is unravelling recurring interactional practices through which social actions are constructed. The dataset analyzed in the study consists of ten video recordings of 45- to 60-minute dyadic conversations, where one participant has been diagnosed with Asperger syndrome (AS) and the other participant is neurotypical (NT), and nine video recordings, in which both participants are neurotypical. The participants were adult males, aged between 18-40 years. The participants received instructions to talk about happy events and losses in their lives in a freely chosen way. Storytelling and story reception practices have previously gained considerable attention in CA, as have the interactional practices of participants diagnosed with autism spectrum disorder or AS. The investigation in the current study, however, involves a unique combination of these elements. Studying AS–NT interactions can increase our understanding of the underlying structures and norms of conversational storytelling and help reveal the taken for granted aspects of ‘commonsense’ that usually go unquestioned. The aim for the study is thus twofold: to investigate the face-work, storytelling and story reception practices of individuals diagnosed with AS, and to increase our understanding of these phenomena in general. More specifically, the focus of the study is on the displays of (non-)affiliation and on the differing degrees of affiliation conveyed by different interactional practices. Since the study compares the interactional practices of NT and AS participants in the same interactional setting, it inherently involves categorizing the participants. CA has generally followed the policy of ‘ethnomethodological indifference’ toward the participants’ identities and predominantly focused on how participants themselves categorize each other in their talk. However, in this study the empirical observations of the participants’ talk have been interpreted in the light of different contextual factors, which include the participants’ neurological statuses. The dissertation consists of four research articles. The first concerns stories in which the AS participants are in the spontaneously assumed role of the recipient. The results are discussed in relation to earlier CA findings on story reception and affiliation in typical interaction, as well as on AS and its specific interactional features. The second article compares the affiliation and topicality of the questions that AS and NT story recipients ask after their co-participants’ tellings. The article shows that the affiliative import of story-responsive questions can only really be seen in retrospect, because the questioner can cast their action in an affiliative or non-affiliative light in subsequent turns. The third article investigates how story recipients manage to display the right level of access to the events the teller describes in order to achieve affiliation. The article describes two main ways to accomplish this in a responsive utterance: fine-tuning the strength of one’s access claim and adjusting the degree of generalization. The fourth article explores the differences in the ways in which the AS and NT participants recognize and manage face threats in interaction, in their role as both storytellers and story recipients. The study shows how affiliation and the establishment of empathic communion between participants has several intersecting levels, as refraining from endorsing the affective stance displayed in the co-participant’s telling can sometimes be a prosocial move that protects the selves of the participants. In addition, the study suggests that the difference between the NT and AS participants lies not in the amount of affiliation per se but in the subtle use of conversational practices to manage their non-affiliation. The study proposes that future CA studies of asymmetric interactions may consider more theory-laden approaches in addition to the traditional ‘ethnomethodologically indifferent’ perspectives

Kasvatus- ja opetusalan toimijoiden keskustelua koulukoirista sosiaalisessa mediassa: Facebook-kommenttien tarkastelua koulukoirista vuosilta 2018-2019

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä ajatuksia koira-avusteinen pedagogiikka ja koulukoirat herättävät kasvatus- ja opetusalan henkilöstössä sosiaalisessa mediassa. Ihmisten ajatukset ja mielipiteet olivat peräisin suljetun Facebook-ryhmän kommenteista. Facebook-ryhmä on kasvatus- ja opetusalan toimijoille tarkoitettu, ja siellä jaetaan sisältöä aiheeseen liittyen esimerkiksi vinkkien muodossa. Tutkimuksessa analysoitiin Facebook-kommentteja koulukoirista, ja etsittiin yhtäläisyyksiä sisällönanalyysin avulla. Kommentteja oli yli 200 ja ne käsittelivät monipuolisesti eri teemoja. Pääteemoja nousi esiin yhteensä neljä. Erottuneet teemat käsittelivät käytännönläheisiä aiheita. Ihmisiä kiinnosti kovasti esimerkiksi käytännönjärjestelyt, kuten koulukoiriin liittyvät pätevyydet ja tarvittavat ominaisuudet. Kommenteissa tuli ilmi myös ihmisten kiinnostus aiheeseen. Kaikki kommentit eivät olleet liitettävissä koulukoiriin ja tai koira-avusteiseen pedagogiikkaan, ja ne muodostivat oman pääteemansa. Aineistosta esiin nousseet teemat kumpuavat todennäköisesti kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Kasvatusja opetusalan toimijoiden Facebook-ryhmässä aiheesta on keskusteltu useammassa keskustelussa

Yhteisen päätöksenteon mikrososiologiaa

Camilla Lindholm, Melisa Stevanovic & Elina Weiste (toim.): Joint DecisionMaking in Mental Health. An Interactional Approach. Cham: Palgrave Macmillan, 2020, 327 s. I S B N 978-3-030-43530-

Mielen luenta keskustelussa

Mielen luennaksi voidaan kutsua ihmisen erityistä kykyä lukea toisten ihmisten aikomuksia, haluja, tunteita ja muita mielentiloja sekä kykyä ilmaista tällaisia tiloja myös ilman kieltä. Steven C. Levinsonin muotoilemassa uudessa tutkimusohjelmassa, jota voidaan kutsua mielen luennan mikrososiologiaksi, vuorovaikutus nähdään jatkuvana molemminpuolisena intentioiden ja mielentilojen luentana. Kaikki vuorovaikutuksen rakenteet näyttävät Levinsonin ohjelman mukaan edellyttävän mielen luennan kykyjä. Tässä ajatuksessa on huomattavia yhtäläisyyksiä siihen, mitä pragmatisti G. H. Mead on todennut aiheesta jo vuosikymmeniä sitten. Mead on esimerkiksi sanonut, että me ihmiset luemme toisten ihmisten käyttäytymistä heidän olematta siitä tietoisia, minkä hän on tarkoittanut kielellistä kommunikaatiota edeltäväksi tekijäksi. Tutkielman teoreettinen tavoite on näyttää Levinsonin hahmotteleman mielen luennan keskustelunanalyyttisen tutkimusohjelman yhteydet pragmatistiseen perinteeseen – erityisesti G. H. Meadin ajatuksiin intersubjektiivisuudesta. Tutkielmassa myös esitetään ajatus keskustelunanalyysin vahvasta potentiaalista pragmatistisen tutkijan menetelmänä. Tutkielman empiirinen osa on tapaustutkimus, jossa analysoidaan keskustelunanalyyttisesti mielen luennan käytäntöjä keskustelussa kahden henkilön välillä. Toisin kuin perinteisessä keskustelunanalyysissä, aineisto on asetelmaltaan kokeellinen: yksi videoitu keskustelu kahden henkilön välillä, joista toisella on todettu Aspergerin oireyhtymä/syndrooma (lyhenne AS). AS-henkilöistä on todettu, että heillä on vaikeuksia esimerkiksi empatiassa, intersubjektiivisuudessa sekä mielen teorian käyttämisessä eli mielen luennassa. Keskustelijoille on annettu ohjeeksi kertoa elämänsä iloisista asioista ja menetyksistä. Tutkimuskysymys on: Miten erot mielen luennan kompetensseissa näkyvät konkreettisesti keskustelun rakenteissa? Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat keskustelijoiden kertomukset: miten kertomuksen vastaanottaja suuntautuu toisen mieleen ja tarinan emotionaaliseen kärkeen? Tavoitteena on tehdä konkreettisia mikrotason havaintoja keskustelusta. Ensimmäinen tutkimustulos on AS-henkilön minimipalautteiden puute. Ne puuttuvat kaikista verrokin tarinoista, joista on löydettävissä emotionaalinen kärki ja lisäksi osasta neutraaleista tarinoista. Toinen poikkeava löydös koskee nyökkäystä: verrokin nyökytellessä toistuvasti AS-henkilö tekee eleen vain neljä kertaa keskustelun aikana. Joissakin kerrontajäsennyksissä ei aluksi ole lainkaan AS-henkilön vastaanottovuoroa, joten kerrontaa joudutaan jatkamaan pidempään. Lisäksi kymmenessä verrokin tarinassa on noin sekunnin mittainen tauko ennen AS-henkilön vastaanottoa. Tärkein tapaustutkimuksen tulos on se, että jos verrokin kertomuksesta on tunnistettavissa emotionaalinen kärki, AS-henkilön vastaanottovuoro ei ota sitä huomioon. Vastaanoton puuttuminen tai riittämättömyys johtaa aineistossa siihen, että verrokki joutuu joko peruuttamaan kertomuksensa kärjestä tai kertomaan uuden tarinan. Myös verrokilla on vaikeuksia reagoida yhden AS-henkilön tarinan emotionaaliseen kärkeen. Viimeinen löytö liittyy AS-henkilön vaikeuksiin tuottaa niin sanottua toista kertomusta (second story) verrokin emotionaalisesti latautuneen kertomuksen jälkeen. Kertomuksen emotionaalinen lataus kohdistaa tiettyjä odotuksia vastaanottovuoroa kohtaan. Tapaustutkimuksen empiiriset löydökset, tärkeimpänä AS-henkilön vastaanottovuoro, joka ei käsittele tarinan emotionaalista kärkeä, tukevat näkemystä siitä, että intersubjektiivinen mieli on välttämätön onnistuneelle kommunikaatiolle ja keskustelussa saavutettavalle (intersubjektiiviselle) yhteisymmärrykselle. Löydökset täsmentävät aikaisempaa teoreettista keskustelua viittaamalla siihen, että mielen luentaa vaaditaan eri rakenteissa eri verran, ja tukevat aikaisempia neurotieteiden löydöksiä siitä, että emotionaalisten mielentilojen tai intentioiden tunnistaminen vaatii enemmän tai erilaisia mielen teorian kompetensseja kuin neutraalien. Jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia useampia keskusteluja ja selvittää, voidaanko löydöksiä yleistää koskemaan laajemminkin AS-henkilöiden vuorovaikutusta. Mikäli keskustelunanalyysin avulla pystyttäisiin selvittämään, mitkä kielelliset rakenteet ja toiminnot vaativat eniten mielen luennan kompetensseja, muut tieteenalat voisivat syventää tätä ymmärrystä, ja lopputuloksena voitaisiin kehittää myös käytännön sovelluksia vuorovaikutuksen tueksi. Levinsonin mielen luennan mikrososiologinen tutkimusohjelma on hedelmällinen tapa tuoda Meadin ajatukset intersubjektiivisuudesta kielellistä vuorovaikutusta edeltävänä mielen ominaisuutena empiirisen tutkimuksen piiriin

"Oppilaat nauttii, koira nauttii, opet nauttii" : Kouluhenkilöstön kokemuksia koulukoirista ja niiden käytöstä

Yhä useammassa koulussa on aloitettu koira-avusteisuuden hyödyntäminen. Koulukoirien positiivista vaikutuksista on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta siltikään kaikki eivät ota koulukoiria avosylin vastaan. Mitä ajatuksia koulukoirat ja niiden käyttö herättää kouluhenkilöstössä? Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda kuuluviin kouluhenkilöstön kokemuksia ja ajatuksia koulukoirista ja niiden käytöstä. Kokemuksia avaamalla lisätään tietoisuutta koira-avusteisuudesta ja löydetään toimivia toimintatapoja sujuvaan arkeen koulukoiran kanssa. Lisäksi selvitettiin, onko vastaajien kokemat koulukoirien vaikutukset linjassa tutkimustuloksiin koulukoirien hyödyistä. Kokemuksia koulukoirien käytöstä on tutkittu ennenkin, mutta nyt haluttiin saada kaikkien koulussa työskentelevien ääni kuuluviin. Erityisesti niiden, ketkä eivät itse toteuta koira-avusteisuutta. Tutkimus toteutettiin anonyymin nettikyselyn avulla, jota jaettiin niin koira-avusteisuutta toteuttavien koulujen rehtoreille uudelleenjaettavaksi, kuin erinäisten Facebook-ryhmien kautta. Kyselyyn vastasi yhteensä 14 henkilöä, joista neljä työskenteli koulussa, missä oli koulukoira ja loput 10 omistivat itse koulukoiran. Aineisto analysoitiin laadullisen tutkimuksen menetelmin, sisällönanalyysin avulla. Niin koira-avusteisuutta toteuttavien kuin koira-avusteisessa koulussa työskentelevien kokemukset eivät juurikaan eronneet toisistaan. Kokemukset koirista ja niihin liittyvistä käytänteistä oli positiivisia ja myös koira-avusteisuutta kauempaa katselevat olivat huomanneet oppilaissa myönteisiä vaikutuksia. Vaikutukset olivat linjassa aiemmin tehtyjen tutkimusten kanssa. Koiran vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin erottui selkeästi. Koulukoiralla oli rauhoittava vaikutus ja se sai oppilaat avautumaan, mikä paransi opettajan ja oppilaan välistä suhdetta. Erityisesti koira-avusteisuuden sanottiin sopivan erityislapsille. Koira-avusteisuutta toteuttavat kokivat koiran luovan lisätyötä, mutta samaan aikaan ohjaajien itsetunto kasvoi ja he tunsivat työnsä olevan merkityksellisempää ja he jaksoivat työssä paremmin. Vastaajat kokivat tärkeäksi koira-avusteisuuden tavoitteellisuuden ja tarkkojen sääntöjen luomisen yhdessä. Osa vastaajista ei ollut tietoinen koulussa olevista käytänteistä, vaan luotti toiminnan jatkavan omalla painollaan. Tutkimuksen tulokset lisäsivät ymmärrystä siitä, miten koira-avusteisuus toimii arjessa ja miten se koetaan. Aineistosta tuli ilmi asioita, mitä vastaajat pitävät tärkeänä ja mitkä ovat avaimia toimivaan arkeen koulukoiran kanssa. Koira-avusteisuuden aloittamisesta haaveileva voi katsoa, mitä pidetään tärkeänä ja toimia sen mukaan

Sosiaalinen vuorovaikutus autismikirjon häiriössä - keskusteluntutkimuksen näkökulma

English summaryPeer reviewe

Physiological responses to proposals during dyadic decision-making conversations

A novel conversation-analytically informed paradigm was used to examine how joint decision-making interaction, with its various types of proposal sequences, is reflected in the physiological responses of participants. Two types of dyads–dyads with one depressed and one non-depressed participant (N = 15) and dyads with two non-depressed participants (N = 15)–engaged in a series of conversational joint decision-making tasks, during which we measured their skin conductance (SC) responses. We found that the participants’ SC response rates were higher and more synchronized during proposal sequences than elsewhere in the conversation. Furthermore, SC response rates were higher when the participant was in the role of a proposal speaker (vs. a proposal recipient), and making a proposal was associated with higher SC response rates for participants with depression (vs. participants without depression). Moreover, the SC response rates in the proposal speaker were higher when the recipient accepted (vs. not accepted) the proposal. We interpret this finding with reference to accepting responses suggesting a commitment to future action, for which the proposal speaker may feel specifically responsible for. A better understanding of the physiological underpinnings of joint decision-making interaction may help improve democratic practices in contexts where certain individuals experience challenges in this regard.Peer reviewe

Making Food Decisions Together : Physiological and Affective Underpinnings of Relinquishing Preferences and Reaching Decisions

We used a novel interdisciplinary experimental paradigm where two types of dyads-15 dyads with one depressed and one non-depressed participant and 15 dyads with two non-depressed participants-engaged in a series of food-decision-making tasks. We examined how different communicative events during the decision-making process were reflected in the affective responses of the interacting participants, as indicated in their skin conductance (SC) response rates. The participants' SC response rates were found to be higher during the emergence of the final decision, compared to the other segments during the process. Furthermore, relinquishing one's initially expressed preferences was associated with SC response rates higher than the baseline. However, during the relinquishment segments, there was a negative interaction between depression diagnosis and SC response rates, which suggests that, compared to their non-depressed comparisons, it is affectively less arousing for the participants with depression to give up their previously expressed preferences.Peer reviewe

Emotion, psychophysiology, and intersubjectivity

Publisher Copyright: © 2021 John Benjamins Publishing Company.Conversation analytical studies on emotion show how expression of emotion is part of the intersubjective experience. Emotions, however, are as much physiological as experiential events. Physiological processes pertaining to emotion involve changes in cardiovascular activity, in the activation of sweat glands, and in muscular activity. The dyadic systems theory by Beebe and Lachmann (2002) suggests that actions that regulate social interaction also serve in the regulation of internal emotional states of interacting subjects. Drawing from this theory, our overall research questions was: how is the expression of emotion in social interaction linked to physiological responses in the participants? Our main result was that thorough conversational affiliation, the participants share the emotional load in the interaction.Peer reviewe

The psychophysiological experience of solving moral dilemmas together : An interdisciplinary comparison between participants with and without depression

Dyads with a depressed and a non-depressed participant (N = 15) and two nondepressed participants (N = 15) discussed a moral dilemma, during which the participants’ gaze direction and skin conductance (SC) were measured. Partner gazing occurred most frequently when a speaker took a strong stance toward saving a person in the dilemma, depressed participants however looking at their co-participants less often than non-depressed participants. The participants’ SC response rates were higher during responsive utterances expressing disagreement (vs. agreement) with co-participant ideas or suggesting that a person be sacrificed (vs. saved). We argue that a better understanding of the affective corollaries of human social interaction necessitates a balanced consideration of both contents of talk and behavioral patterns.Peer reviewe