Only IL-1β release is inflammasome-dependent upon ultraviolet B irradiation although IL-18 is also secreted

Abstract DNA damage accumulates in aged postmitotic retinal pigment epithelium (RPE) cells, a phenomenon associated with the development of age-related macular degeneration. In this study, we have experimentally induced DNA damage by ultraviolet B (UVB) irradiation in interleukin-1α (IL-1α)-primed ARPE-19 cells and examined inflammasome-mediated signaling. To reveal the mechanisms of inflammasome activation, cells were additionally exposed to high levels of extracellular potassium chloride, n-acetyl-cysteine, or mitochondria-targeted antioxidant MitoTEMPO, prior to UVB irradiation. Levels of interleukin-18 (IL-18) and IL-1? mRNAs were detected with qRT-PCR and secreted amounts of IL-1?, IL-18, and caspase-1 were measured with ELISA. The role of nucleotide-binding domain and leucine-rich repeat pyrin containing protein 3 (NLRP3) in UVB-induced inflammasome activation was verified by using the NLRP3-specific siRNA. Reactive oxygen species (ROS) levels were measured immediately after UVB exposure using the cell-permeant 2?,7?-dichlorodihydrofluorescein diacetate (H2DCFDA) indicator, the levels of cyclobutane pyrimidine dimers were assayed by cell-based ELISA, and the extracellular levels of adenosine triphosphate (ATP) determined using a commercial bioluminescence assay. We found that pro-IL-18 was constitutively expressed by ARPE-19 cells, whereas the expression of pro-IL-1? was inducible by IL-1α priming. UVB induced the release of mature IL-18 and IL-1? but NLRP3 contributed only to the secretion of IL-1?. At the mechanistic level, the release of IL-1? was regulated by K+ efflux, whereas the secretion of IL-18 was dependent on ROS production. As well as K+ efflux, the cells released ATP following UVB exposure. Collectively, our data suggest that UVB clearly stimulates the secretion of mature IL-18 as a result of ROS induction, and this response is associated with DNA damage. Moreover, in human RPE cells, K+ efflux mediates the UVB-activated NLRP3 inflammasome signaling, leading to the processing of IL-1?.Peer reviewe

Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008

MetsävaratTässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa

Suomen metsät 2009–2013 ja niiden kehitys 1921–2013

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulokset Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 2009–2013. Metsien kehitystä tarkastellaan 1920-luvulta lähtien vertailemalla VMI11:n tuloksia aiempien inventointien (VMI1–VMI10) tuloksiin. Julkaisussa esitetään myös VMI11:n menetelmät maastomittausten ja laskentamenetelmien osalta. Puuston määrä on 2,4 miljardia kuutiometriä. Edelliseen inventointiin verrattuna lisäystä on 150 miljoonaa kuutiometriä ja 1920-luvun puumäärään verrattuna noin miljardi kuutiometriä. Puuston määrästä 50 % on mäntyä, 30 % kuusta, 20 % koivua. 1920-lukuun verrattuna kaikkien em. puulajiryhmien kokonaistilavuus on lisääntynyt selvästi, esimerkiksi lehtipuun määrä on lisääntynyt puolitoistakertaiseksi. Puuston vuotuinen kasvu inventoinnin mittausvuosia edeltäneinä 5 vuotena on ollut keskimäärin 105,5 miljoonaa kuutiometriä. Puuntuotannon metsämaan metsistä 36 % on nuoria kasvatusmetsiä, 30 % varttuneita kasvatusmetsiä, 19 % taimikoita ja 13 % uudistuskypsiä metsiä. Puuttomia uudistusaloja sekä siemen- ja suojuspuustoja on yhteensä vajaat 2 % puuntuotannon metsämaan alasta. Mäntyvaltaisia metsiä on 64 % koko Suomen metsämaan alasta, kuusivaltaisia 25 % ja lehtipuuvaltaisia 10 %. Etelä-Suomen nuorissa metsissä kuusivaltaiset metsät ovat yleistymässä, mikä kertoo siitä, että kuusta suositaan metsän uudistamisessa. Metsikön laatua alentavia tuhoja on 25 %:lla puuntuotannon metsämaan alasta. Kuusivaltaisissa metsissä yleisimpiä tuhonaiheuttajia ovat tuuli ja lumi, mäntyvaltaisissa metsissä lumi ja hirvi, lehtipuuvaltaissa metsissä lahottajasienet ja hirvi. Metsien terveydentila on hyvä, sillä vakavia tuhoja esiintyy vain 3 %:lla puuntuotannon metsämaan alasta. Puuntuotannon metsämaan metsistä 28 % on metsänhoidolliselta tilaltaan hyviä ja 44 % tyydyttäviä. Vajaatuottoisia metsiä on 7 %. Vajaatuottoisten metsien määrä on pienentynyt edelliseen inventointiin verrattuna hieman ja aiempiin inventointeihin verrattuna selvästi. Tulevana 10-vuotiskautena metsänhoidollisia ensiharvennustarpeita on 1,9-kertaisesti ja taimikonhoitotarpeita 1,5-kertaisesti menneen 10-vuotiskauden suoritemääriin verrattuna. Metsien monimuotoisuudelle tärkeän lahopuuston määrän lisääntyminen on Etelä-Suomessa jatkunut. Pohjois-Suomessa lahopuuston määrä on vähentynyt. Pohjois-Suomessa lahopuuston keskitilavuus metsämaalla (8,0 m³/ha) on kuitenkin edelleen yli kaksinkertainen Etelä-Suomeen (3,8 m³/ha) verrattuna. Pysyvien koealojen avulla laskettu puuston vuotuinen luonnonpoistuma on 6,5 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 0,9 miljoonaa kuutiometriä on korjattu hakkuissa. Puuston rakenteen ja lahopuuston sekä ihmisen vaikutuksen suhteen luonnontilaisen kaltaisia metsiä on 517 000 hehtaaria.201

Effect of cluster configuration and auxiliary variables on the efficiency of local pivotal method for national forest inventory

201

Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat 1970–2003

MetsävaratTässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lapin metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1970–2003. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Kolmen pohjoisimman kunnan alueella sovellettiin kaksivaiheista ositettua otantaa. Menetelmä tullaan kuvamaan erillisessä julkaisussa. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003. §§ Lapin metsiä alettiin uudistaa voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Samanaikaisesti suojelualueet ovat siirtäneet laajoja alueita pois puuntuotannosta. Erityisesti puuntuotannon metsissä nuorien metsien ala on suuri. Nuoret metsät ovat saavuttamassa korkean kasvun vaihetta. Puuston vuotuinen kasvu on noussut noin 10 vuoden aikana 7,91 milj. m3:sta 11,77 milj. m3:iin eli 49 %. Sekä männyn että kuusen kasvu on noussut 50 %. Puuston poistuma oli lähellä kasvua ja ajoittain lievästi ylitti kasvun 1960-luvulla ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1970-luvun alun 259 milj. m3:stä 341 milj. m3:iin. §§ Metsänhoidollisin perustein voitaisiin tehdä hakkuita mukaan lukien taimikonhoidot inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,94 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 750 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 390 000 ha ja ensiharvennuksia 400 000 ha. Ojitettuja soita on 770 000 milj.ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 200 000 ha. §§ Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 2,2 % yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 10,5 m3/ha. Lapin metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI edellyttäen, että taimikonhoitoalaa lisätään edellisen 10 vuoden keskimääräisestä tasosta

Ankle and knee extensor muscle effort during locomotion in young and older athletes : Implications for understanding age-related locomotor decline

Age-related reduction in muscle force generation capacity is similarly evident across different lower limb muscle groups, yet decline in locomotor performance with age has been shown to depend primarily on reduced ankle extensor muscle function. To better understand why ageing has the largest detrimental effect on ankle joint function during locomotion, we examined maximal ankle and knee extensor force development during a two-leg hopping test in older and young men, and used these forces as a reference to calculate relative operating efforts for the knee and ankle extensors as participants walked, ran and sprinted. We found that, across locomotion modes in both age groups, ankle extensors operated at a greater relative effort compared to knee extensors; however, slightly less pronounced differences between ankle and knee extensor muscle efforts were present among older men, mainly due to a reduction in the ankle extensor force generation during locomotion modes. We consider these findings as evidence that reduced ankle push-off function in older age is driven by a tendency to keep ankle extensor effort during locomotion lower than it would otherwise be, which, in turn, may be an important self-optimisation strategy to prevent locomotor-induced fatigue of ankle extensor muscles.Peer reviewe

UV-B-Induced Inflammasome Activation Can Be Prevented by Cis-Urocanic Acid in Human Corneal Epithelial Cells

PURPOSE. The cornea is continually exposed to highly energetic solar UV-B (280-320 nm). Our aim was to investigate whether UV-B triggers the activation of NLRP3 inflammasomes and the production of IL-1 beta and/or IL-18 in human corneal epithelial (HCE) cells. Additionally, we studied the capability of cis-urocanic acid (cis-UCA) to prevent inflammasome activation or alleviate inflammation through other signaling pathways. METHODS. HCE-2 cell line and primary HCE cells were primed using lipopolysaccharide or TNF-alpha. Thereafter, cells were exposed to UV-B before or after the addition of cis-UCA or caspase-1 inhibitor. Caspase-1 activity was measured from cell lysates by an enzymatic assay. IL-1 beta, IL-18, IL-6, IL-8, and NLRP3 levels were detected using the ELISA method from cell culture media. Additionally, intracellular NLRP3 levels were determined by the Western blot technique, and cytotoxicity was measured by the LDH assay. RESULTS. UV-B exposure significantly increased caspase-1 activity in TNF-alpha-primed HCE cells. This result was consistent with the concurrently induced IL-1 beta secretion. Both caspase-1 activity and release of IL-1 beta were reduced by cis-UCA. Additionally, UV-B stimulated the caspase-1-independent production of IL-18, an effect also reduced by cis-UCA. Cis-UCA decreased the release of IL-6, IL-8, and LDH in a time-dependent manner when administered to HCE-2 cells after UV-B exposure. CONCLUSIONS. Our findings demonstrate that UV-B activates inflammasomes in HCE cells. Cis-UCA can prevent the secretion of IL-1 beta and IL-18 and therapeutically reduces the levels of IL-6, IL-8, and LDH in UV-B-stressed HCE cells.Peer reviewe

Talousmetsien luonnonhoidon kehitys vuosina 1995‒2018 luonnonhoidon laadun arvioinnin sekä valtakunnan metsien inventoinnin tulosten perusteella

Talousmetsien luonnonhoidon laatua on arvioitu vuodesta 1995 lähtien. Yksityismailla on arvioitu vuosittain keskimäärin noin 750 leimikkoa (vaihteluväli 350–1000 leimikkoa), joiden yhteispinta-ala on noin 2500 hehtaaria (1100–3900 ha). Tarkastettavat leimikot on valittu satunnaisotannalla tai suunnatulla otannalla metsänkäyttöilmoitusten perusteella. Valtakunnan metsien inventointiin (VMI) sisällytettiin talousmetsien luonnonhoitoon liittyviä tunnuksia, kuten avainbiotooppien määrä ja laatu sekä kuolleen puun tilavuus, VMI9:stä (1996‒2003) lähtien. Molemmat seurantajärjestelmät ovat tuottaneet aineistoja, joita analysoimalla voidaan saada tietoa luonnonhoidon keinojen käytöstä hakkuissa ja metsänuudistamisessa parin edellisen vuosikymmenen aikana. Tämän raportin tarkoituksena on dokumentoida luonnonhoidon laadun arvioinnin menetelmät ja siinä tapahtuneet muutokset sekä koota yhteen edellisen runsaan 20 vuoden seurantajakson tulokset ja esittää ne havainnollisina graafeina. Raportissa tarkastellaan luonnonhoidon laatua kuvaavien muuttujien keskiarvojen tilastollista luotettavuutta vuositasolla tai pidemmillä jaksoilla. Tavoitteena on selvittää, millaisia johtopäätöksiä luonnonhoidon laadun kehittymisestä aikasarjojen perusteella voidaan tehdä, sekä arvioida tarvittavaa otoskokoa siihen, että halutun suuruinen muutos tietyn muuttujan keskiarvoissa vuosien välillä voitaisiin havaita tilastollisesti merkitseväksi. Luonnonhoidon laadun arvioinnin aineiston aikasarjojen tarkastelussa keskityttiin pääasiassa osa-aineistoon vuosilta 1998–2018, jossa olivat mukana vain satunnaisella otannalla tarkastettavaksi valitut uudistushakkuut. Tämä osa-aineisto käsitti 71 % yksityismaiden arviointialasta. Keskeisiä tarkasteltavia muuttujia olivat luontokohteiden ja eri luontokohdeluokkien (luonnonsuojelulakikohteet, metsälakikohteet, sertifioinnin turvaamat kohteet sekä muut huomionarvoiset luontokohteet) pinta-alaosuus, luontokohteille säästetyn elävän ja kuolleen puuston tilavuus, luontokohteiden säilyminen sekä uudistushakkuiden elävän säästöpuuston ja kuolleen puuston määrä. Kaikille tarkasteltaville muuttujille laskettiin vuosittaiset keskiarvot sekä keskivirheet. Muuttujien keskiarvoista esitetään aikasarjagraafit, joihin on laskettu 95 %:n luottamusvälit. Tilastollisesti merkitseviä muutoksia keskiarvoissa tarkasteltiin sekä vertaamalla vuosittaisia tuloksia että testaamalla keskiarvojen eroja pidemmillä jaksoilla. Keskivirheiden avulla arvioitiin kullekin muuttujalle tarvittavaa otoskokoa, kun halutaan havaita esimerkiksi 20 %:n suuruinen muutos vuosien välillä tilastollisesti merkitseväksi. VMI-aineistoista laskettiin tietoja mm. metsälakikohteiden ja arvokkaiden kohteiden pinta-aloista, elävän säästöpuuston ja kuolleen puuston määristä hakkuilla sekä kuolleen puuston säilymisestä hakkuissa. Luontokohteiden keskimääräinen osuus koko tarkastelujaksolla on ollut 2,7 %. Tästä metsälakikohteiden osuus on ollut 0,7 %. Vuonna 2005 voimaan astuneen FSCS-sertifioinnin vaatimuksista poistettiin velvoite turvata tiettyjä luontokohteita, minkä seurauksena sertifioinnin turvaamien kohteiden osuus laski 0,6 %:sta 0,04 %:iin. Valtaosa näistä kohteista näytti siirtyneen muihin huomionarvoisiin luontokohteisiin, joiden keskimääräinen osuus on ollut 1,6 %. Muiden luontokohteiden osuudessa on kuitenkin viime vuosina ollut laskeva trendi, ja arviointijakson kolmen viimeisen vuoden aikana niiden osuus on ollut keskimäärin vain 0,6 %. Tulos viittaa siihen, että muita arvokkaita luontokohteita on jäänyt aiempaa enemmän huomiotta joko hakkuiden ja uudistamistöiden toteutuksessa tai luonnonhoidon laadun arvioinnissa. Tulos korostaa sitä, että luontokohteiden määrän ja osuuden säilymistä metsänkäsittelyssä on tarpeen jatkossakin seurata, jotta satunnaisvaihtelu pystytään erottamaan todellisista muutoksista. Muiden luontokohteiden osuuden lasku näkyy vastaavana laskuna myös luontokohteille säästetyn elävän ja kuolleen puuston määrissä. Säästöpuuston keskimääräinen tilavuus uudistushakkuilla on pysynyt melko tasaisena. Säästöpuuston tilavuus laski 2000-luvun alkuvuosista 2010-luvun alkuun. Viimeiset vuodet säästöpuumäärään on vaikuttanut PEFC-sertifioinnin muutos, jossa säästöpuiden jättämistä on alettu edellyttää jokaiselta leimikolta, ja säästöpuiden minimimäärä nostettiin 10 puuhun per hehtaari. Tämän jälkeen säästöpuiden kappalemäärä on hiukan kasvanut, mutta säästöpuiden puukohtainen keskitilavuus on laskenut. Säästöpuuvalinta on selvästi kohdentunut järeisiin lehtipuihin ja erityisesti haapaan, sillä nämä ovat säästöpuuryhmissä paremmin edustettuina kuin metsien puustossa keskimäärin. Haavan ja raidan osuus säästöpuustosta on noin 20 %, kun muun lehtipuuston kuin koivun osuus koko puustosta on vain vähän yli 3 %. Luonnonhoidon laadun seurannassa arvioitu tai mitattu uudistushakkuiden kuolleen puun määrä on mitä todennäköisimmin systemaattinen aliarvio. Keskitilavuuden arvio on vain 1 m3/ha, kun VMI:n tuottama arvio avohakkuualojen kuolleen puun keskitilavuudesta on lähes kuusinkertainen, vähän alle 6 m3/ha. Luonnonhoidon laadun seurannassa ei tosin mitata 10–20 cm läpimittaista kuollutta puuta toisin kuin VMI:ssa, mikä voi selittää osan tilavuuden erosta. Kuolleen puuston säilyminen hakkuissa on keskeinen luonnonhoidon laadun arvioinnissa seurattava muuttuja, joten jatkossa tulee pyrkiä sen mittaustarkkuuden parantamiseen. Luonnonhoidon laadun kokonaisarvio on ollut viime vuosina hyvä noin 70 %:ssa leimikoita, mikä tarkoittaa sitä, että luonnonhoito on ollut metsäsertifioinnin ja metsänhoitosuositusten mukaisella tasolla. Sellaisten leimikoiden, joissa luonnonhoidon taso on arvioitu erinomaiseksi, osuus on ollut parhaimmillaan 2000-luvulla noin 30 %, mutta on viime vuosina laskenut noin 15 %:n tasolle. Vastaavasti hyväksi tai välttäväksi arvioitujen leimikoiden osuus on kasvanut. Laadunarvioinnin tulosten valossa talousmetsien luonnonhoito on 20 vuoden aikana heijastellut sille lainsäädännössä ja sertifioinnissa asetettuja kriteereitä. Jos kriteereissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, myös toteutus on pysynyt suunnilleen samalla tasolla. Missään seurattavissa muuttujissa ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia. Toisaalta luonnonhoidon taso ei suosituksista ja neuvonnasta huolimatta ole 2000-luvun alusta lähtien parantunut, vaan taso on päinvastoin laskenut 2010-luvulla. Tarkastelujakson viimeisten viiden vuoden (2014–2018) aikana luonnonhoidon taso on määrällisissä muuttujissa keskimäärin noin 20 % heikompi kuin mitä se oli 2000-luvulla, ja lähes 30 % heikompi kuin mitä se on ollut parhaalla viisivuotisjaksolla aikavälillä 1998–2009. Luonnonhoidon laadun nykyinen otoskoko, noin 350 leimikkoa vuodessa, riittää säästöpuuston sekä kohtuullisella luotettavuudella uudistushakkuiden kuolleen puuston muutosten seurantaan. Luontokohteiden osuuksien arvioimiseen ja seurantaan tarvitaan huomattavasti suurempia, suuruusluokkaa 1000–5000 olevia otoskokoja. Yleisesti ottaen suuri otoskoko tarvitaan sellaisten muuttujien luotettavaan seurantaan, joiden arvoissa on paljon leimikoiden välistä satunnaista vaihtelua, kuten esimerkiksi metsälakikohteiden osuus. Vastaavasti pienempi otoskoko tarvitaan sellaisten muuttujien seurantaan, joiden arvot vaihtelevat vähemmän leimikoiden välillä, kuten esimerkiksi säästöpuuston tilavuus uudistushakkuilla. Muuttujan keskiarvon tilastollisesti merkitsevän pienenemisen havaitsemiseen vaaditaan aina pienempi otoskoko kuin vastaavan suuruisen keskiarvon kasvun havaitsemiseen. Luonnonhoidon laadun seurannassa tullaan jatkossa siirtymään yhä enemmän digitaalisten aineistojen hyödyntämiseen, kuten satelliittikuvien ja drone-kuvauksen käyttöön. Tämä tulee sekä parantamaan useiden seurattavien muuttujien (mm. elävä säästöpuusto, kuollut puu hakkuilla) mittauksen tarkkuutta että alentamaan seurannan kustannuksia. Jatkossa on mittausmenetelmien kehittämisen lisäksi syytä kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, että otoskoko on seurannan tarpeisiin riittävä. Riittävä otoskoko riippuu siitä 1) mitä muuttujia halutaan seurata, 2) mitkä ovat niiden keskiarvot ja keskivirheet aineistossa, 3) kuinka suuria muutoksia halutaan luotettavasti pystyä todentamaan ja 4) onko seurantatuloksia tarpeen saada vuosittain vai pidemmällä aikavälillä. Tarvittavaa otoskokoa pystytään arvioimaan raportissa kuvatuilla menetelmillä. Raportti on osa Luontolaatu-hanketta. Hankkeen päätavoitteena on tuottaa tarvittava tietopohja talousmetsien luonnonhoidon laadun seurannan uudistamiseksi. Raportti auttaa päätöksentekijöitä arvioimaan, miltä osin seurantaa on hyödyllistä jatkaa nykyisessä muodossaan.202

Biotalousskenaarioiden mukaisten hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin

Tässä raportissa tarkastellaan mallilaskelmiin perustuen Suomen metsien keskeisten rakennepiirteiden kehitystä vuoteen 2055 mennessä kolmen vaihtoehtoisen hakkuuskenaarion toteutuessa. Perusskenaariossa kotimaisen runkopuun hakkuukertymä nousee nykytasosta noin 65 miljoonasta kuutiometristä 73 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Politiikkaskenaariossa runkopuun hakkuukertymä nousee lähes 80 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2035 mennessä. Kolmantena vaihtoehtona tarkastellaan puuntuotannollisesti suurinta kestävää hakkuukertymää, jossa runkopuun kertymä olisi 88 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Eri hakkuuskenaarioiden monimuotoisuusvaikutuksia tarkastellaan metsien keskeisten rakennepiirteiden muutosten osalta. Näistä puuston rakenteen, metsien ikärakenteen ja kuolleen puun määrän kehitykselle laskettiin eri hakkuuskenaarioiden mukaiset malliperustaiset arviot. Mallinnuksessa käytettiin Metsäntutkimuslaitoksessa (nykyisin Luonnonvarakeskus) kehitettyä MELA ohjelmistoa. Politiikka- ja suurin kestävä -skenaarioissa vanhojen järeiden puiden tilavuus laski ensin uudistamisen johdosta, mutta kääntyi myöhemmin nousuun. Perusskenaariossa vanhojen, järeiden puiden tilavuus kasvoi koko tarkastelujakson ajan. Erot skenaarioiden välillä olivat suurimmat Etelä Suomen havupuiden osalta. Huomattava osa vanhojen puiden tilavuuden kasvusta selittyy säästöpuilla. Vanhojen järeiden puiden lisääntyminen olisi toteutuessaan monimuotoisuuden kannalta myönteinen kehityssuunta. Hakkuiden lisääminen puuntuotannollisesti suurimman kestävän hakkuumahdollisuuden tasolle johtaisi etenkin Etelä Suomen metsien nuorentumiseen, millä olisi negatiivisia monimuotoisuusvaikutuksia. Perus- ja politiikkaskenaarioiden mukaisilla hakkuiden tasoilla metsien ikärakenne ei Etelä-Suomessa merkittävästi muuttuisi, mutta Pohjois Suomessa vanhojen, yli 120-vuotiaiden metsien osuus kasvaisi. Näillä hakkuutasoilla vanhojen metsien ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen määrää ja laatua voitaisiin kohentaa nykyisestä ohjauskeinojen ja metsätalouden toimintatapojen muutoksen avulla. Kaikilla tarkastelun hakkuutasoilla metsien kuolleen puuston lisääminen nykytasosta olisi mahdollista, mikäli kuollutta puuta pystyttäisiin säästämään hakkuissa. Arvokkaiden luontokohteiden jättäminen kokonaan metsätaloustoimien ulkopuolelle olisi lisäksi tehokas tapa lisätä niissä olevan kuolleen ja järeän vanhan puuston määrää. Laskelmissa ei pystytty tarkastelemaan kaikkia toimintamalleja. Esimerkiksi metsien käsittely eri ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen mallin mukaisesti tai puuntuotannon tehostaminen metsien lannoituksella eivät olleet tarkasteluissa mukana. Keskeisiksi ohjauskeinoiksi ja metsätalouden toimintatapojen kehittämiskohteiksi tunnistettiin kuolleen puuston säästäminen hakkuissa nykyistä paremmin, vanhojen metsien ja arvokkaiden luontokohteiden suojelun edistäminen esimerkiksi METSO-ohjelman tarkoituksenmukaisella resursoinnilla, puun korjuun välttäminen arvokkailta luontokohteilta, järeiden elävien säästöpuiden lisääminen uudistushakkuissa ja luonnonhoidollinen kulotus, Raportin keskeinen päätelmä on, että kaikkia näitä monimuotoisuuden edistämiskeinoja tulisi tehostaa biotalouden ekologisen kestävyyden varmistamiseksi.201

An optimal growth pattern during pregnancy and early childhood associates with better fertility in men

Peer reviewe