Vuoksen vesistön ja Mäntyharjun reitin taimenkantojen geneettinen kartoitus

Vuoksen vesistön ns. vaeltavan järvitaimenen emokalastojen viljelyssä ja istukastuotannossa on käytetty pitkään Heinäveden reitiltä, Pielisjoesta sekä Lieksanjoesta saatujen taimenten yhdistettyä kantaa. Näiltä kutupyyntialueilta kerättiin taimenen evänäytteitä DNA-analyysiä varten vuosien 1999-2013 välisenä aikana. Lisäksi vuosien 2000-2002 aikana kerättiin kudosnäytteitä sähkökalastamalla Lieksanjoesta ja sen sivujoista ja vuosien 2011-2013 aikana Heinäveden reitin koskialueilta ja Ala-Koitajoesta jokipoikasvaiheen taimenista. Vertailuaineisto kerättiin sähkökalastamalla Mäntyharjun reitin koskialueiden taimenista (2011-2013). Kaikkiaan 935 taimenen näytteestä analysoitiin 16 DNA:n mikrosatelliittilokuksen muuntelu. Vaeltavan taimenen populaatioiden välillä ei ollut kovin suuria eroja perinnöllisessä monimuotoisuudessa. Yksittäisten populaatioiden keskimääräinen geneettinen diversiteetti vaihteli välillä 54 -72 % ja se oli alhaisempi pienillä, paikallisilla populaatioilla. Samoin geenimuotorikkaus oli keskimääräistä pienempi pienissä populaatioissa kuten Mäntyharjun reitillä Läsäkosken ja Puuskankosken näytteissä ja Lieksanjoen vesistössä pienten sivujokien, Saarijoen ja Hanhi- ja Ulkkajoen, näytteissä. Geenimuotorikkaus oli runsainta Heinäveden reitin taimenilla. Pienissä populaatioissa yksilöiden keskinäinen sukulaisuus oli suurempaa, ja niissä esiintyi myös enemmän täyssisaria kuin muissa populaatioissa. Pitkällä aikavälillä suositeltava vähintään 50 kutuparin arvioitu populaatiokoko ylittyi yksittäisistä näytteistä vain Kerman- ja Pilpankoskien poikasnäytteissä, mutta myös vesistöreiteittäin yhdistetyissä näytteissä. Populaatioiden välinen perinnöllinen erilaistuminen, jota mitattiin Fst-arvoilla sekä perinnöllisillä etäisyyksillä, osoitti melko suurta vaihtelua eri populaatioiden välillä, mutta hieman yllättäen Pielisjoen ja Lieksanjoen emotaimenet olivat samanlaisia. Erittäin suuria eroja havaittiin Lieksanjoen Hanhi- Ulkkajoen ja kaikkien muiden näytteiden välillä, mikä viittaa selkeään isolaatioon ja pieneen paikalliseen populaatioon. Vaeltavien taimenkantojen sukulaisuutta kuvaava sukupuu jakautui kolmeen päähaaraan, jotka muodostuivat Mäntyharjun reitin, Heinäveden reitin ja Lieksanjoen-Pielisjoen populaatioista. Vaikka Vuoksen alueen taimenten perinnölliset erot olivat selvästi Mäntyharjun reitin populaatioita pienempiä, olivat erot tilastollisesti merkitseviä. Tehtyjen geneettisten analyysien perusteella Vuoksen alueen taimenkantojen hoidossa olisi siirryttävä yhdistetyn kannan sijasta kahden erillisen vaeltavan taimenkannan hoitoon. Toinen on Heinäveden reitin taimen ja toinen yhdistetty Lieksanjoen-Pielisjoen taimen. Taimenten emokalastojen perustamiskäytäntöjä on myös muutettava. Pelkästä kututaimenten pyynnistä on siirryttävä myös jokipoikasten pyyntiin ja siirtoon emokalakasvatukseen, koska niissä voidaan viljelyparveen saada enemmän perinnöllistä monimuotoisuutta kuin yhden kutupyyntikauden aikana saatavien vähälukuisten emotaimenten avulla. Vuoksen vesistön erittäin uhanalaisten vaeltavien taimenkantojen säilyttäminen luontaisessa ympäristössään, elinkelpoisena ja itsensä ylläpitävinä on ehdottomasti hoidon tärkein tavoite. Vaeltavien taimenten hoidon onnistuminen edellyttää kuitenkin myös kokonaisvaltaisen hoito-ohjelman laatimista ja toteuttamista. Viljelykantojen eriyttäminen vaatii tuekseen johdonmukaisen istutusten linjauksen sekä monipuoliset luontaisten kantojen tukitoimenpiteet.201

Siuntionjoen taimenkannan nykytila, geneettinen rakenne ja alkuperä sekä hoitosuositus

201

Restored river habitat provides a natural spawning area for a critically endangered landlocked Atlantic salmon population

Supplementing endangered fish populations with captive bred individuals is a common practice in conservation management. The aim of supplementary releases from hatchery broodstocks is to maintain the viability of populations by maintaining their genetic diversity. Landlocked Lake Saimaa salmon (Salmo salar m. sebago) has been critically endangered for the past half-century. As a result of anthropogenic disturbance, especially construction of hydroelectric power plants, the Lake Saimaa salmon has become completely dependent on hatchery broodstock. Recently, habitat restoration has been done in one of the former spawning rivers with the aim of creating a new natural spawning ground for the critically endangered population. Hatchery fish releases have also been revised so that in addition to juveniles, adult fish from the hatchery and from the wild have been released into the restored river. We assessed here if a restored river stretch can be used as a natural spawning ground and juvenile production area with the aim of improving genetic diversity of the critically endangered Lake Saimaa salmon. By constructing a pedigree of the released adults, and juveniles sampled from the restored river, we found that the majority of the released adults had produced offspring in the river. We also found that wild-caught spawners that were released into the restored river had much higher reproductive success than hatchery-reared parents that were released into the restored river at the same time. We found no significant differences in genetic diversity between the parent and offspring generations. Meanwhile, relatedness among different groups of adults and juveniles varied a lot. For example, while the hatchery-reared females were on average half-siblings, wild-caught females showed no significant relatedness. This highlights the importance of using pedigree information in planning the conservation and management of endangered populations, especially when artificial propagation is involved.Peer reviewe

UV-induced local immunosuppression in the tumour microenvironment of eccrine porocarcinoma and poroma

Eccrine porocarcinoma (EPC) is a rare malignant adnexal tumour of the skin. Part of EPCs develop from their benign counterpart, poroma (EP), with chronic light exposure and immunosuppression hypothesized to play a role in the malignant transformation. However, the impact of chronic light exposure on the microenvironment of EPCs and EPs has not been investigated yet. Although the clinical relevance of tumour infiltrating lymphocytes (TILs) and tertiary lymphoid structures (TLSs) has been established in various tumours, their distribution and significance in EPCs and EPs is still poorly understood. We characterized the distribution of TILs and TLSs using CD3, CD4, CD8, CD20 immunohistochemistry in a cohort of 10 EPCs and 49 EPs. We then classified our samples using solar-elastosis grading, analyzing the influence of ultraviolet (UV) damage on TIL density. A negative correlation between UV damage and TIL density was observed (CD4 r = −0.286, p = 0.04. CD8 r = −0.305, p = 0.033). No significant difference in TIL density was found between EPCs and EPs. TLS was scarse with the presence rate 10% in EPCs and 8.3% in EPs. The results suggest that UV has an immunosuppressive effect on the microenvironment of EPCs and EPs.Peer reviewe

Does enriched rearing during early life affect sperm quality or skin colouration in the adult brown trout?

Enriched rearing has been demonstrated to shape the phenotype of hatchery-reared salmonids and improve their post-release survival in the wild, thus having an important applied value in conservation. However, it is unclear if rearing conditions or survival selection during the early life stages induce long-term fitness effects on adult phenotypes. Using a paired full-sib set-up, we investigated the influence of the environmental enrichment at the egg and fry stages on the milt quality and skin colouration of the adult brown trout (Salmo trutta L.). Overall, males had a higher number of skin spots than females. Notably, the total numbers of spots and black spots were significantly lower in fish raised in an enriched environment than in their full siblings reared in a conventional hatchery environment. However, neither sperm motility nor sperm swimming behaviour differed between full sib males reared in different environments. Our results suggest that rearing method may shape the colouration of brown trout, either by ecological carry-over effects or by selective survival during the rearing process. This, in turn, indicates that ecological conditions at early life can have long-prevailing phenotypically plastic or microevolutionary effects on the adult traits of fish. These effects should be taken into consideration to better understand the ecological role of rearing methodology in salmonid conservation.Peer reviewe

Talouskalojen arvojen määrittäminen ja ehdotus laittomasti pyydettyjen kalojen korvausarvoiksi

Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) välisessä palvelusopimuksessa vuodelle 2018 Lukelle annettiin tehtäväksi määrittää arvot laittomasti pyydetyille kaloille laji- ja kantakohtaisesti. Tavoitteena oli tuottaa ehdotus kalastuslain muutoksen yhteydessä asetettaviksi korvausarvoiksi laittomasti pyydetyille kaloille. Sopimuksen mukaan hanke tuli toteuttaa vuosina 2018–2019 ja alustavan luonnoksen raportista tuli olla valmiina 31.12.2018. Tämä on hankkeen loppuraportti. Tässä työssä kehitettiin laskentatapa, ja laadittiin ehdotus korvausarvoiksi taloudellisesti hyödynnettäville kalajeille. Korvausarvoja tarvitaan, jos kaloihin kohdistuu sellainen kalastusrikos tai – rikkomus, jossa tekijä voidaan tuomita korvaamaan valtiolle laittomasti pyydetyn kalan arvo lajinsa edustajana. Tehtävää varten laskettiin euromääräiset suojeluarvot kaikille taloudellisesti hyödynnettäville kalalajeille ja jokiravulle. Kalojen suojeluarvot laskettiin muokkaamalla Väisäsen (1996) kehittämää, luonnonsuojelulain piirissä olevien lajien suojeluarvojen laskentakaavaa A= ((U*S)/K)*X€, jossa A on yksilön arvo euroina, U on lajin uusiutumiskyky, S on suojelun tarve, K lajin runsausindeksi ja X valitun lajin suojelukustannusten perusteella laskettu eurokerroin. Kaloille muokatussa laskentakaavassa käytettiin osin samoja muuttujia kuin Väisäsen kaavassa: uusiutumiskertoimen määrittämiseen sukukypsän yksilön mediaanipainoa, suojelun tarpeen määrittämiseen uhanalaisuusluokan perusteella annettua pistearvoa (1, 5, 10, 15, 20) ja lajin runsauden arvioimiseen sen esiintymisaluetta. Näiden lisäksi kalojen suojeluarvojen laskennassa käytettiin uusiutymiskyvyn arviointiin sukukypsän aikuisen keskimääräistä ikää ja suojeluntarpeen määrittämiseen kalastusasetuksen rauhoitusmääräysten perusteella annettua pistemäärää (0, 2, 5, 10). Kaikkien lajien euromääräinen suojeluarvo standardoitiin Vuoksen nieriän suojelukustannuksista lasketulla kertoimella lukuunottamatta Vuoksen vesistön järvilohta, jolle oli mahdollista määrittää oma suojeluarvo. Suojeluarvo laskettiin kaikkiaan 61 kalalajille tai ekologiselle muodolle. Suojelullisesti arvokkaimpia ovat ankerias ja lohikalat, joiden korvausarvot olivat näin ollen korkeimmat: järvilohi Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistössä 7 510€, nieriä Kuolimossa ja Saimaassa Puumalansalmen ja Vuoksenniskan välisellä alueella (koko vuoden) sekä muualla Vuoksen vesistössä syyskuun 1. päivästä marraskuun 30. päivään 5 100€, ankerias 3 510€; Jäämeren lohi 3 480€, Itämeren lohi 3 470€, taimen meressä ja mereen laskevassa joessa 3 260€, taimen sisävesissä 67°00’N eteläpuolella 2 440€ ja harjus meressä 1 360€. Laskennallisesti pienimmät arvot, vain yhden euron, saivat kiiski, kilohaili, muikku ja silakka. Laki kalastuslain muuttamisesta (427/2019) tuli voimaan 1.5.2019. Lakiin sisältyvä uusi menettämisseuraamus koskee seuraavia lajeja: lohi, järvilohi, ankerias, nahkiainen, taimen, harjus, nieriä, siian vaeltavat kannat ja jokirapu. Maa- ja metsätalousministeriön asetus uhanalaisten ja taantuneiden kalojen arvoista (614/2019) tuli voimaan 17.5.2019. Tässä raportissa ehdotetut korvausarvot otettiin asetukseen sellaisenaan niille lajeille, joita menettämisseuraamus koskee.201

Suomen biodiversiteettistrategian ja toimintaohjelman 2012–2020 toteutuksen ja vaikutusten arviointi

Raportti arvioi Suomen kansallisen biodiversiteettistrategian ja toimintaohjelman (2012–2020) tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista sektorivastuuperiaatteella sekä toimenpiteiden vaikuttavuutta luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi kuvataan Suomen luonnon nykytilaa sekä siihen vaikuttavia muutostekijöitä ja paineita. Suomen biodiversiteettistrategia ja sitä toteuttava toimintaohjelma vastaavat Biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen (CBD) Aichi-tavoitteisiin pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vuoteen 2020 mennessä. Tutkijaryhmä arvioi, että biodiversiteetin valtavirtaistaminen on edennyt hyvin eri hallinnonaloilla ja että yksityinen ja kolmas sektori voisivat toimia toimintapolitiikan tukena. Vaikka tiedolliset ja rakenteelliset puitteet monimuotoisuuden turvaamiseksi on muodostettu, toteutetut toimenpiteet eivät ole olleet riittävän tehokkaita luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Luontoon kohdistuvien paineiden minimoimiseksi on välttämätöntä toteuttaa sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukainen, koko yhteiskuntaa läpäisevä ekologinen siirtymä luonnon monimuotoisuuden huomioivaan kestävän kehityksen yhteiskuntaan. Esitämme suosituksia seuraavaan Suomen luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelmaan (2021–2030), jossa tulee huomioida kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen Post-2020 tavoitteet sekä EU:n uusi biodiversiteettistrategia 2030.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä