4 research outputs found
Terveydenhoitotyön asiantuntijuus : Vain joka toinen kuolee tupakkaan -tupakkateemapäivä
Helsingin kaupunki toteuttaa Savuton Helsinki - Tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelman Helsingissä vuosina 2007-2015. Ohjelman tavoitteena on tukea lasten ja nuorten tupakoimattomuutta sekä saada helsinkiläiset vähentämään tupakointia. Kouluterveyskyselyjen tuloksissa runsaasti
tupakoivana ryhmänä nousivat esiin ammatillisten oppilaitosten opiskelijat. Suunnittelimme
teemapäivän yhteistyötahojen kanssa kahteen ammatilliseen oppilaitokseen kevään ja syksyn 2008
aikana. Tarkoituksenamme oli pitää teemapäivä tupakoinnin haitoista ja vaikutuksista terveyteen
toiminnallisia keinoja hyväksi käyttäen. Terveyden edistämisen tutkimusten mukaan pelkän tiedon
jakamisen on todettu olevan tehoton tapa vaikuttaa nuoren päätökseen olla tupakoimatta. Toteutimme
teemapäivät Suomen liikemiesten kauppaopistossa Pasilassa 28.10.2008 ja Helsingin
liiketalousopistossa Malmilla 30.10.2008.
Teemapäivän tarkoituksena oli saada opiskelijat pohtimaan tupakoimistaan ja mahdollista lopettamista
sekä vahvistaa tupakoimattomien opiskelijoiden päätöstä olla tupakoimatta. Tarjosimme nuorille
mahdollisuuden tutustua tupakoinnin terveysriskeihin eri aisteja hyödyntäen. Tarjosimme ajatussätkiä
eli paperikääröjä, joihin oli kirjoitettu tupakointiin liittyviä kantaaottavia lauseita. Eri aistipisteissä
nuorilla oli mahdollisuus kuunnella kuulokkeista tupakkayskää, haistaa pahvilaatikossa olevan
tuhkakupin avulla, miltä tupakoitsija haisee ja samaistua keuhkoahtaumatautiin sairastuneen
hengitykseen hengittämällä ohuen pillin läpi. Havainnollistimme tupakoinnin yhteyttä erektiohäiriöön
laatikkoon asetetun tekopeniksen ja jauholla täytetyn kondomin avulla. Tupakan vaikutusta makuaistiin
nuoret saivat kokeilla juomalla laimeaa mehua. Olimme tehneet myös ihmisfiguurin ja postereita, joissa
kerroimme tupakoinnin haitoista terveyteen. Kaikilla teemapäivään osallistuneilla oli mahdollisuus
osallistua väittämävisailukilpailuun. Tilassa oli esillä aiheeseen liittyviä julisteita ja muuta jaettavaa
materiaalia. Teemapäivää varten tuottamamme materiaali jää Helsingin kaupungin
opiskeluterveydenhuollon käyttöön.
Lyhyellä aikavälillä teemapäivän vaikuttavuuden arviointi on vaikeaa. Pitkän aikavälin tavoitteena on
kannustaa nuoria savuttomuuteen. Palautteen perusteella kokemuksellisuus on hyvä tapa välittää tietoa
tupakoinnin haitoista. Katsomme onnistuneemme tavoitteessamme pysäyttää nuoret hetkeksi pohtimaan
tupakoinnin mielekkyyttä. Tämänkaltainen teemapäivä ei yksin riitä tukemaan nuoria savuttomiksi,
vaan teemapäivä tulisi niveltää osaksi koulun kokonaissuunnitelmaa tupakoinnin vähentämiseksi.This final thesis is a project executed in co-operation with Finnish Cancer Organisations, City of Helsinki School and
Student Health Care, Haaga-Helia University of applied sciences, Helsinki and Finnish Business College, Helsinki. Our
purpose was to develop a new approach to a anti-smoking campaign among young people and especially second level
students at two vocational schools in Helsinki, where up to 20 per cent of students smoke at 16 years of age. Previous
research indicated that just putting out information is in fact not effective when it comes to making a decision to stay smokefree,
so we decided to take on a more functional method of educating the students.
The theme day offered the participants a chance to become acquainted with the dangers of smoking in a new method using
various senses. We had come up with for example “thought cigarettes”, paper rolls that resemble cigarettes but only contain
snide remarks about smoking; an odour box, a cardboard box from which one can actually smell the “sweet smell of
tobacco”; we offered everyone a glass of extra-mild juice to exemplify what smoking does to one’s sense of flavour; one
could try breathing through a straw to get a feel as to what it’s like to have chronic obstructive pulmonary disease (COPD);
we even had a cardboard box with two fake penises inside – one stiff and the other a condom filled with flour – to clarify the
fact that smoking causes impotence. We also had posters and a quiz for all the participants to fill.
The results were encouraging. Mostly the feedback we got from the participants was positive. Based on this experience we
concluded that making good use of one’s senses is indeed a good method of educating young people on the hazards of
smoking. Then again it seemed that we got a better response from the students when their participation was not based on
volunteering. It is quite hard to assess the immediate effect of our theme day, but in the long run our objective was to give
the students information and education. Thus we think they now have some new tools for making the decision themselves to
cease smoking. However, such a theme day would most likely be more effective if it was combined with an overall antismoking
policy at the school it was held at.Henna Leppälä, Jenna Meriläinen, Heini Murtonen, Paula Nylander, Minna Osmala, Tanja Seppänen. (Kaikki tekijät eivät mahtuneet tekijäkenttään.
Astma ja sen hoito : ohjatun omahoidon opas Länsi-Tallinnan keskussairaalan astmapotilaille
Astma on yleinen sairaus kaikkialla maailmassa. Sillä on vaikutuksia niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasolla, koska se aiheuttaa muun muassa taloudellista, fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista haittaa. Astman esiintyvyys on ollut nousussa ja myös Virossa diagnosoitujen astmatapausten määrä on 2000-luvulla joka vuosi lisääntynyt. Opinnäytetyömme aihevalintaa määritteli Länsi-Tallinnan keskussairaala oy:n tarve saada käyttöönsä ohjatun omahoidon opas astmaa sairastavalle. Vastaavanlaista opasta heillä ei ole aiemmin ollut käytössä. Toimeksiantajamme Länsi-Tallinnan keskussairaala oy on toiminut yhdessä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kanssa StaLT-hankkeessa vuodesta 2004 alkaen. Hanke päättyy vuonna 2008. StaLT-hankkeen tavoitteena on kehittää hoidon laatua Länsi-Tallinnan keskussairaalassa, jotta se vastaisi paremmin EU:n yleistä tasoa. Opinnäytetyömme tarkoituksena on tehdä ohjatun omahoidon opas astmaa sairastavalle. Oppaan taustaksi olemme tehneet näyttöön perustuvan kirjallisuuskatsauksen astman hoidosta ja astmaa sairastavan tiedon tarpeista. Astmaa sairastavan on kyettävä ottamaan vastuuta sairauden päivittäisestä hoitamisesta, mikä edellyttää monien tietojen ja taitojen oppimista. Tutkimusten mukaan astmapotilaat jäävät kuitenkin usein ilman tarvitsemaansa tietoa. Oppaassa pyrimme osaltamme vastaamaan astmaa sairastavien tiedon tarpeisiin. Tavoitteenamme on kehittää astmapotilaiden ohjausta Länsi-Tallinnan keskussairaalassa sekä lisätä astmaa sairastavan omahoitovalmiuksia. Opas tarjoaa tietoa astmasta ja sen hoidosta sekä antaa astmaa sairastavalle välineitä oman vointinsa tarkkailemiseen ja sairauden yksilölliseen hoitamiseen. Parempien omahoitovalmiuksien myötä astmaa sairastavien elämänlaatua voidaan parantaa
Gender-transformative interventions in girl child marriage - The added value for sexual and reproductive health and rights in India : Integrative literature review
Child marriage prevalence has tremendously declined in India during the past decades. However, the challenge remains significant in certain parts of the country. Gender norms and power relations are among the main reasons behind child marriage practice in the country. Child marriage violates human rights and severely threatens girls’ prospects. Child marriage also has serious and often lifelong effects on girls’ sexual and reproductive health and rights (SRHR) both at individual and population level. The aim of the study was to enhance the applicability of gender-transformative interventions (GTIs) for adolescent girls’ sexual and reproductive health and rights promotion in the context of girl child marriage. The purpose of the study is to identify the strategies in girl child marriage prevention related GTIs operating at individual, interpersonal and community levels conducted in India. The methodology of the study was an integrative review, and the data were analysed using the thematic analysis method. Seven (7) main strategies were recognised in gender transformative child marriage prevention: safe space for girls, strategic communication, facilitating the process, empowerment, stakeholder engagement, reference groups, and sensitisation. All the interventions utilised multipronged approach with several different strategies. In conclusion, it was suggested that child marriage preventive GTIs have a potential for SRHR promotion in the context of girl child marriage in India. These interventions could improve SRHR of girls by eliminating the harmful consequences of child marriage. In addition, the gender transformative approach in child marriage prevention could offer a positive viewpoint to female sexuality and reproduction and enable better fulfilment of girls’ overall SRHR