Incidence of football injuries sustained on artificial turf compared to grass and other playing surfaces : a systematic review and meta-analysis

Background: Prior reviews have not conducted statistical synthesis of injury incidence on artificial turf in football. To analyse and compare the incidence of injuries sustained playing football (soccer) on artificial turf compared to grass and other playing surfaces. Methods: This was a systematic review and meta-analysis. We searched PubMed, Scopus, SPORTDiscus, and Web of Science databases in October 2022 without filters. All observational studies (prospective or retrospective) that analysed injuries sustained playing football on artificial turf and which included a control group that played on grass or other surface were included. Studies were included if they reported the number of injuries and the exposure time for the playing surfaces. Risk of bias was assessed by Newcastle-Ottawa Scale. A random effects model was used to calculate the pooled incidence rate ratios (IRR) with 95% confidence intervals. Protocol was registered with PROSPERO on October 30th, 2022. Registration number: CRD42022371414. Findings: We screened 1447 studies, and evaluated 67 full reports, and finally included 22 studies. Risk of bias was a notable issue, as only 5 of the 22 studies adjusted their analysis for potential confounders. Men (11 studies: IRR 0.82, CI 0.72–0.94) and women (5 studies: IRR 0.83, CI 0.76–0.91) had lower injury incidence on artificial turf. Professional players had a lower incidence of injury (8 studies: IRR 0.79, CI 0.70–0.90) on artificial turf, whereas there was no evidence of differences in the incidence of injury in amateur players (8 studies: IRR 0.91, CI 0.77–1.09). The incidence of pelvis/thigh (10 studies: IRR 0.72, CI 0.57–0.90), and knee injuries (14 studies: IRR 0.77, CI 0.64–0.92) were lower on artificial turf. Interpretation: The overall incidence of football injuries is lower on artificial turf than on grass. Based on these findings, the risk of injury can't be used as an argument against artificial turf when considering the optimal playing surface for football. Funding: No specific funding was received for this study.publishedVersionPeer reviewe

Suitability of Paper-Based Substrates for Printed Electronics

Flexible plastic substrates are widely used in printed electronics; however, they cause major climate impacts and pose sustainability challenges. In recent years, paper-based electronics has been studied to increase the recyclability and sustainability of printed electronics. The aim of this paper is to analyze the printability and performance of metal conductor layers on different paper-based substrates using both flexography and screen printing and to compare the achieved performance with that of plastic foils. In addition, the re-pulpability potential of the used paper-based substrates is evaluated. As compared to the common polyethylene terephthalate (PET) substrate, the layer conductivity on paper-based substrates was found to be improved with both the printing methods without having a large influence on the detail rendering. This means that a certain surface roughness and porosity is needed for the improved ink transfer and optimum ink behavior on the surface of the substrate. In the case of uncoated paper-based substrates, the conductivity and print quality decreased by preventing the formation of the proper and intimate ink-substrate contact during the ink transfer. Finally, the re-pulpability trials together with layer quality analysis detected very good, coated substrate candidates for paper-based printed electronics competing with or even outperforming the print quality on the reference PET foil

Sedimenttien pilaantuneisuuden ja puhdistamistarpeen arviointi ja sääntely – Kansainvälisiä käytäntöjä

Sedimenttien pilaantuneisuutta arvioidaan eri valtioissa monin eri tavoin ja eri näkökulmista, mutta monessa tapauksessa arvioiden pohjana ovat sedimentille laaditut haitta-ainekohtaiset ohje-, kynnys- tai raja-arvot tai ympäristönlaatunormit. Ensimmäiset sedimenttiä koskevat ohjearvot laadittiin 1980-luvulla ja tämän jälkeen on laadittu monia joko maailmanlaajuisesti käytössä olevia ohjearvoja tai kansallisia ohjearvoja. Näiden arvojen merkitys vaihtelee maakohtaisesti ja niitä voidaan käyttää kriteereinä pilaantuneisuutta arvioitaessa, kunnostustoimista päätettäessä tai ne voivat toimia laukaisijana lisätutkimuksille kokonaisvaltaisemmassa riskinarvioinnissa. Myös EU:n prioriteettiainedirektiivi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden muodostaa sedimentin ja/tai eliöstön ympäristönlaatunormeja kansallisella tasolla ja soveltaa näitä ympäristönlaatunormeja Euroopan yhteisön tasolla vedelle asetettujen ympäristönlaatunormien sijasta. Muilla Pohjoismailla, kuten Norjalla ja Ruotsilla, on raja-arvoja pilaantuneelle sedimentille. Suomessa ei ole toistaiseksi ohjeistusta tai raja-arvoja sedimenttien pilaantuneisuuden, ympäristö- ja terveysriskien ja kunnostustarpeen arviointiin. Myös pilaantuneisiin sedimentteihin liittyvä sääntely mm. selvitys- ja puhdistusvelvoitteiden ja vastuiden osalta on puutteellista. Suomen sisävesillä on kuitenkin alueita, joiden sedimenttien haitta-ainepitoisuudet ovat huomattavasti luonnontilaista korkeammalla tasolla, sijaiten pääasiassa joko entisten tai nykyisten teollisuuslaitosten lähellä. Lisäksi merialueilla on jokien suistojen, laivareittien ja satamien lähellä laajoja alueita, joiden sedimenteissä on suurina pitoisuuksia haitta-aineita. Näistä voi aiheutua suoranaista haittaa vesieliöille sellaisenaan tai esimerkiksi ruoppausten yhteydessä ja välillistä haittaa ihmisterveydelle muun muassa kalansyönnin kautta. Suomessa sedimenttien haitta-ainekartoituksia tehdään lähinnä luvanvaraisten ruoppaushankkeiden yhteydessä. Ruoppaus- ja läjitysohje määrittelee sedimenttien läjityskelpoisuuden, muttei ota kantaa niiden pilaantuneisuuteen ja kunnostustarpeeseen. Pilaantuneiksi todettujen sedimenttien kunnostus voi tapahtua esimerkiksi (i) poistamalla pilaantunut sedimentti ruoppaamalla, (ii) peittämällä, tai (iii) hyödyntämällä luontaista puhdistumista. Luontaisen puhdistumisen on osoitettu olevan merkityksellinen prosessi. Yhtäältä korkeitakin haitta-ainepitoisuuksia sisältävien sedimenttien paikalleen jättäminen saattaa olla ympäristö- ja terveysriskien kannalta perusteltua, mikäli haitta-aineista ei aiheudu merkittävää eliö- tai ihmisaltistusta eivätkä ne kulkeudu/leviä ympäristöön. Toisaalta korkeita haitta-aineita sisältävä sedimentti voi aiheuttaa jatkuvaa altistusta tai toimia jatkuvana haitta-aineiden päästölähteenä ympäröivään veteen. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi sedimenttien pilaantuneisuuden, ympäristö- ja terveysriskien sekä kunnostustarpeen arviointiin olisi välttämätöntä luoda ohjeistusta myös Suomessa. Ohjeistuksella tähdättäisiin yhtenäisiin käytäntöihin ja siihen, että mahdolliset kunnostustoimenpiteet suunnattaisiin tarkoituksenmukaisella tavalla vesiympäristön tilaa merkittävästi heikentäviin kohteisiin. Assessment and regulation of sediment contamination and the need for remediation – International practices In different countries, the contamination of sediments is assessed in number of ways and from various perspectives, but in many cases, these assessments are based on specific guidelines, threshold values, limit values or environmental quality standards for sediment. The first guideline values for sediment assessment were developed in the 1980s, and these have since been followed by a number of international and national guideline values. The significance of these values varies from country to country, and they can be used as criteria for assessing contamination, in connection with decision-making on remediation action or as a basis for further research in more comprehensive risk assessments. The EU’s directive on priority substances also allows member states to establish environmental quality standards (EQS) for sediment and/or biota at the national level and to apply these EQSs instead of EQSs for water at the European Community level. Other Nordic countries, such as Norway and Sweden, have threshold values for contaminated sediment. Currently, there are no guidelines or threshold values in Finland for assessing the contamination of sediments, environmental and health risks or the need for remediation. The regulation regarding contaminated sediments as it relates to, for example, survey and purification obligations and responsibilities, is lacking. However, there are areas in Finland's inland waters where the levels of hazardous substances in sediments are significantly elevated in relation to the natural state, mainly in the vicinity of decommissioned or operational industrial facilities. In addition, there are vast sea areas with high concentrations of hazardous substances in their sediments that are located close to estuaries, shipping routes and ports. These substances can cause direct harm to aquatic organisms on their own or in connection with dredging, and indirect harm to human health, for example through the consumption of fish. In Finland, surveys on sediment contamination are carried out mainly in connection with dredging projects subject to a permit. The instructions on dredging and deposition of dredged material determine the suitability of the sediments for deposition but do not address their level of contamination or the need for remediation. Contaminated sediments can be remediated, for example, by (i) removing the contaminated sediment by dredging, (ii) capping them or (iii) making use of natural recovery. Natural recovery has been shown to be a meaningful process. On the one hand, leaving sediments containing even high levels of hazardous substances as they are may be justified with regard to the environmental risks and health risks, provided that the hazardous substances do not give rise to significant exposure for organisms or humans and do not spread into the environment. On the other hand, sediments containing high levels of hazardous substances may lead to continuous exposure or act as a source of continuous emission of hazardous substances into the surrounding waters. Due to the above-mentioned factors, it is necessary to create guidelines for assessing the contamination of sediments, environmental risks and health risks and the need for remediation, also in Finland. The guidelines would be aimed at establishing uniform practices and ensuring that possible remediation measures would be appropriately targeted at sites that significantly degrade the state of the aquatic environment

Recycling of 3D Printable Thermoplastic Cellulose-Composite

3D printing enables sustainable product innovations through novel design, reduced use of materials, and local manufacturing. Sustainable 3D printing can further be realized using recyclable materials. Cellulose is an abundantly available renewable material. Modified celluloses, such as thermoplastic cellulose esters, are widely used in injection molding applications. The aim of this research was to study the properties of a cellulose-based composite (cellulose acetate propionate (CAP) polymer matrix with 20 wt. % microcellulose) in injection molding and granular extrusion-based 3D printing processes over multiple recycles. The impact of the processing methods on the composite’s properties were investigated. Both injection molded and 3D printed samples were ground with plastic grinding mill to particle sizes below 3 mm after each preparation stage and reused as such in the next process cycle. Morphology, mechanical and thermal properties, and material degradation were analyzed. The thermoplastic cellulose-based compound was found to be directly recyclable for both processes without the need for any additional compounding steps. The polymer matrix was able to withstand at least seven processing cycles without degradation. However, microcellulose was found to be more sensitive to thermal stress. The mechanical and thermal properties of the cellulose-based composites remained close to initial levels throughout

Iloa vanhemmuuteen : vanhemmuutta tukeva teematapahtuma

Kehittämistyömme tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa lapsiperheille suunnattu, vanhemmuutta vahvistava teematapahtuma kolmessa Helsinkiläisessä neuvolassa. Tavoitteena oli tuottaa kuusi neuvolaympäristöön soveltuvaa tieto- ja toimintapakettia sekä niihin liittyvä materiaali sekä järjestää vanhemmille iloinen, ideoita antava ja voimauttava hetki arjen keskelle ja arkea tukemaan. Pyrimme tuottamaan sisällöllisesti innostavan ja voimauttavan kokonaisuuden, joka olisi vanhempia osallistava. Kokeilimme teematapahtumaa terveyden edistämisen työmenetelmänä vastaamaan neuvolatyön haasteisiin vanhemmuuden tukemisen alueella. Lähtökohtana tälle kehittämistyölle oli sekä käytännön neuvolatyöstä että tutkimuksista esiin noussut tarve tukea perheitä entistä enemmän vanhemmuuteen, kasvatustyöhön, voimavaroihin ja arjessa selviytymiseen liittyen. Kehittämistyömme tuotoksena oli kolme vanhemmuutta vahvistavaa teematapahtumaa sekä tapahtuman toteutukseen tarvittava materiaali. Teematapahtumat koostuivat seuraavista osa-alueista: Vauvan kehollisuus- vauvahieronta ja vauvatus, Liikkeelle vauvan kanssa, Vauvavuoden kulku, Kontakti lapseen - sadutus ja lapsihieronta, Mitä tehdä lapsen kanssa kotona ja kodin ulkopuolella sekä Tahtoikäisen kanssa selviytyminen. Teematapahtuman nimeksi muotoutui Iloa vanhemmuteen. Iloa vanhemmuuteen -tapahtumissa oli yhteensä 78 osallistujaa ja palaute oli positiivista. Osallistujat olivat pääosin vauvojen ja varhaisleikki-ikäisten lasten äitejä, mutta paikalla oli myös joitakin isiä ja terveysaseman henkilökuntaa. Osallistujat kiersivät, keskustelivat ja keräsivät tietoa tarjolla olleista aiheista. Terveydenhoitajaopiskelijoiden ja osallistujien välinen keskustelu oli rakentavaa ja tietoa välittävää, vaikkakin keskustelu jäi enimmäkseen pinnalliseksi, mahdollisesti tapahtuman messumaisen luonteen vuoksi. Tällaisen projektiluonteisen kehittämistyön tekeminen oli mielenkiintoinen, kehittävä ja opettava kokemus. Tapahtuman toteuttaminen kolmessa eri toimipisteessä mahdollisti kolmen varsin erilaisen kokemuksen saannin. Jatkoa ajatelleen olisi tärkeää löytää motivoituneet yhteistyöneuvolat sekä sopiva paikka tapahtuman järjestämiselle, jotta se tavoittaisi mahdollisimman suuren osan kohderyhmästään eli neuvolan asiakkaista.The purpose of this final project was to plan and organise an event that was directed at families with children under school age and conducted in three maternity and child health centres in Helsinki. The aim of this project was to produce informative material that can be used when holding similar events in the future, and to arrange an event with a focus on strengthening parenthood and parental resources. Our aim was also to get into interaction with the maternity and child health centres and their customers. The starting point for this project was that both practice and research show that parents of today need even more support than before regarding parenthood, parenting, parental resources, and everyday life with small children. As an output, we organized three events with a turnout of seventy-eight parents most of which were mothers of small babies. The material consisted of topics concerning parenthood and parenting. The parents gathered up information by talking with the students and by collecting the provided material. Organizing an event such as this one was an interesting and informative experience. Because the event was organized three times in three different locations we were left with three diverse learning experiences that can be of use for future reference. When planning an event similar to this one attention should be paid to finding motivated maternity and child health centres for partners in co-operation and a more suitable location for the event to reach as many parents as possible

Urinary Biomarkers Indicative of Apoptosis and Acute Kidney Injury in the Critically Ill

Background Apoptosis is a key mechanism involved in ischemic acute kidney injury (AKI), but its role in septic AKI is controversial. Biomarkers indicative of apoptosis could potentially detect developing AKI prior to its clinical diagnosis. Methods As a part of the multicenter, observational FINNAKI study, we performed a pilot study among critically ill patients who developed AKI (n = 30) matched to critically ill patients without AKI (n = 30). We explored the urine and plasma levels of cytokeratin-18 neoepitope M30 (CK-18 M30), cell-free DNA, and heat shock protein 70 (HSP70) at intensive care unit (ICU) admission and 24h thereafter, before the clinical diagnosis of AKI defined by the Kidney Disease: Improving Global Outcomes - creatinine and urine output criteria. Furthermore, we performed a validation study in 197 consecutive patients in the FINNAKI cohort and analyzed the urine sample at ICU admission for CK-18 M30 levels. Results In the pilot study, the urine or plasma levels of measured biomarkers at ICU admission, at 24h, or their maximum value did not differ significantly between AKI and non-AKI patients. Among 20 AKI patients without severe sepsis, the urine CK-18 M30 levels were significantly higher at 24h (median 116.0, IQR [32.3-233.0] U/L) than among those 20 patients who did not develop AKI (46.0 [0.0-54.0] U/L), P = 0.020. Neither urine cell-free DNA nor HSP70 levels significantly differed between AKI and non-AKI patients regardless of the presence of severe sepsis. In the validation study, urine CK-18 M30 level at ICU admission was not significantly higher among patients developing AKI compared to non-AKI patients regardless of the presence of severe sepsis or CKD. Conclusions Our findings do not support that apoptosis detected with CK-18 M30 level would be useful in assessing the development of AKI in the critically ill. Urine HSP or cell-free DNA levels did not differ between AKI and non-AKI patients.Peer reviewe

Unmanned Aircraft Systems - Education Activities in Finland, UCNDrone Perspective

Non peer reviewe

Alahengitystieinfektiot (lapset)

Käypä hoito -suositus, tiivistelm

Eturauhassyövän diagnosointi virtsasta FAIMS-laitteella

Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä. Suurin osa taudeista on hyväennusteisia, mutta levinneessä tautimuodossa elinajan ennuste putoaa merkittävästi. Eturauhassyövän riskitekijät ovat yhä huonosti tunnettuja ja sairaus on alkuvaiheessa yleensä oireeton, mikä vaikeuttaa varhaisvaiheen diagnostiikkaa ja myöhästyttää hoitojen aloitusta. Erilaisia varhaisvaiheen seulontamenetelmiä, kuten PSA-mittauksia, on tutkittu laajasti, mutta kuolleisuutta vähentävä vaikutus on havaittu vain erittäin tarkasti kohdennetuissa ryhmissä. Eturauhassyövän diagnostiikka nojaa edelleen invasiiviseen biopsiamenetelmään. 1990-luvulla syntyi termi e-nose eli sähkönenä, jolla tarkoitetaan kaasussa tai nesteessä esiintyviä haihtuvia yhdisteitä erottelevaa laitetta. Eräs sovellus tällaisesta laitteesta on FAIMS, joka työntää haihtuvia yhdisteitä muuttuvassa sähkökentässä reagoimattoman kaasun läpi ja muodostaa tätä kautta näille ominaisen ”sormenjäljen”. Sähkönenätekniikan käyttöä syöpätautien diagnostiikassa on tutkittu jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta ensimmäiset merkittävät tutkimukset urologisista syövistä ilmestyivät vasta vuonna 2008. Myöhemmin 2010-luvulla saatiin lupaavia tuloksia mahdollisuuksista tunnistaa eturauhassyöpä sähkönenällä virtsanäytteestä, mutta lisänäyttö tälle on yhä tarpeen. Tässä tutkimuksessa mitattiin 70:n eturauhaspotilaan virtsanäytteet FAIMS-laitteella ja pyrittiin erottelemaan eturauhassyövät (54 kappaletta) hyvänlaatuisesta eturauhasen liikakasvusta (16 kappaletta). Kyseessä on ensimmäinen FAIMS-laitteella tehty eturauhassyöpätutkimus. Tilastollisena menetelmänä käytettiin LDA- ja LOOCV-menetelmiä. Lopputuloksena FAIMS-laite ei tässä tutkimuksessa kyennyt löytämään aineistosta eturauhassyöpiä satunnaista arvausta paremmin. Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että eturauhassyövän ja hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun välillä saattaa olla eroja hajukartoissa. Tämän tutkimuksen otoskoko jäi melko pieneksi, minkä lisäksi manuaaliseen mittaukseen liittyi paljon mahdollista virhettä. Näin ollen aihe vaatii edelleen lisätutkimusta