Sedimenttien pilaantuneisuuden ja puhdistamistarpeen arviointi ja sääntely – Kansainvälisiä käytäntöjä

Sedimenttien pilaantuneisuutta arvioidaan eri valtioissa monin eri tavoin ja eri näkökulmista, mutta monessa tapauksessa arvioiden pohjana ovat sedimentille laaditut haitta-ainekohtaiset ohje-, kynnys- tai raja-arvot tai ympäristönlaatunormit. Ensimmäiset sedimenttiä koskevat ohjearvot laadittiin 1980-luvulla ja tämän jälkeen on laadittu monia joko maailmanlaajuisesti käytössä olevia ohjearvoja tai kansallisia ohjearvoja. Näiden arvojen merkitys vaihtelee maakohtaisesti ja niitä voidaan käyttää kriteereinä pilaantuneisuutta arvioitaessa, kunnostustoimista päätettäessä tai ne voivat toimia laukaisijana lisätutkimuksille kokonaisvaltaisemmassa riskinarvioinnissa. Myös EU:n prioriteettiainedirektiivi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden muodostaa sedimentin ja/tai eliöstön ympäristönlaatunormeja kansallisella tasolla ja soveltaa näitä ympäristönlaatunormeja Euroopan yhteisön tasolla vedelle asetettujen ympäristönlaatunormien sijasta. Muilla Pohjoismailla, kuten Norjalla ja Ruotsilla, on raja-arvoja pilaantuneelle sedimentille. Suomessa ei ole toistaiseksi ohjeistusta tai raja-arvoja sedimenttien pilaantuneisuuden, ympäristö- ja terveysriskien ja kunnostustarpeen arviointiin. Myös pilaantuneisiin sedimentteihin liittyvä sääntely mm. selvitys- ja puhdistusvelvoitteiden ja vastuiden osalta on puutteellista. Suomen sisävesillä on kuitenkin alueita, joiden sedimenttien haitta-ainepitoisuudet ovat huomattavasti luonnontilaista korkeammalla tasolla, sijaiten pääasiassa joko entisten tai nykyisten teollisuuslaitosten lähellä. Lisäksi merialueilla on jokien suistojen, laivareittien ja satamien lähellä laajoja alueita, joiden sedimenteissä on suurina pitoisuuksia haitta-aineita. Näistä voi aiheutua suoranaista haittaa vesieliöille sellaisenaan tai esimerkiksi ruoppausten yhteydessä ja välillistä haittaa ihmisterveydelle muun muassa kalansyönnin kautta. Suomessa sedimenttien haitta-ainekartoituksia tehdään lähinnä luvanvaraisten ruoppaushankkeiden yhteydessä. Ruoppaus- ja läjitysohje määrittelee sedimenttien läjityskelpoisuuden, muttei ota kantaa niiden pilaantuneisuuteen ja kunnostustarpeeseen. Pilaantuneiksi todettujen sedimenttien kunnostus voi tapahtua esimerkiksi (i) poistamalla pilaantunut sedimentti ruoppaamalla, (ii) peittämällä, tai (iii) hyödyntämällä luontaista puhdistumista. Luontaisen puhdistumisen on osoitettu olevan merkityksellinen prosessi. Yhtäältä korkeitakin haitta-ainepitoisuuksia sisältävien sedimenttien paikalleen jättäminen saattaa olla ympäristö- ja terveysriskien kannalta perusteltua, mikäli haitta-aineista ei aiheudu merkittävää eliö- tai ihmisaltistusta eivätkä ne kulkeudu/leviä ympäristöön. Toisaalta korkeita haitta-aineita sisältävä sedimentti voi aiheuttaa jatkuvaa altistusta tai toimia jatkuvana haitta-aineiden päästölähteenä ympäröivään veteen. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi sedimenttien pilaantuneisuuden, ympäristö- ja terveysriskien sekä kunnostustarpeen arviointiin olisi välttämätöntä luoda ohjeistusta myös Suomessa. Ohjeistuksella tähdättäisiin yhtenäisiin käytäntöihin ja siihen, että mahdolliset kunnostustoimenpiteet suunnattaisiin tarkoituksenmukaisella tavalla vesiympäristön tilaa merkittävästi heikentäviin kohteisiin. Assessment and regulation of sediment contamination and the need for remediation – International practices In different countries, the contamination of sediments is assessed in number of ways and from various perspectives, but in many cases, these assessments are based on specific guidelines, threshold values, limit values or environmental quality standards for sediment. The first guideline values for sediment assessment were developed in the 1980s, and these have since been followed by a number of international and national guideline values. The significance of these values varies from country to country, and they can be used as criteria for assessing contamination, in connection with decision-making on remediation action or as a basis for further research in more comprehensive risk assessments. The EU’s directive on priority substances also allows member states to establish environmental quality standards (EQS) for sediment and/or biota at the national level and to apply these EQSs instead of EQSs for water at the European Community level. Other Nordic countries, such as Norway and Sweden, have threshold values for contaminated sediment. Currently, there are no guidelines or threshold values in Finland for assessing the contamination of sediments, environmental and health risks or the need for remediation. The regulation regarding contaminated sediments as it relates to, for example, survey and purification obligations and responsibilities, is lacking. However, there are areas in Finland's inland waters where the levels of hazardous substances in sediments are significantly elevated in relation to the natural state, mainly in the vicinity of decommissioned or operational industrial facilities. In addition, there are vast sea areas with high concentrations of hazardous substances in their sediments that are located close to estuaries, shipping routes and ports. These substances can cause direct harm to aquatic organisms on their own or in connection with dredging, and indirect harm to human health, for example through the consumption of fish. In Finland, surveys on sediment contamination are carried out mainly in connection with dredging projects subject to a permit. The instructions on dredging and deposition of dredged material determine the suitability of the sediments for deposition but do not address their level of contamination or the need for remediation. Contaminated sediments can be remediated, for example, by (i) removing the contaminated sediment by dredging, (ii) capping them or (iii) making use of natural recovery. Natural recovery has been shown to be a meaningful process. On the one hand, leaving sediments containing even high levels of hazardous substances as they are may be justified with regard to the environmental risks and health risks, provided that the hazardous substances do not give rise to significant exposure for organisms or humans and do not spread into the environment. On the other hand, sediments containing high levels of hazardous substances may lead to continuous exposure or act as a source of continuous emission of hazardous substances into the surrounding waters. Due to the above-mentioned factors, it is necessary to create guidelines for assessing the contamination of sediments, environmental risks and health risks and the need for remediation, also in Finland. The guidelines would be aimed at establishing uniform practices and ensuring that possible remediation measures would be appropriately targeted at sites that significantly degrade the state of the aquatic environment

Rehuyhdistelmän sokeripitoisuuden vaikutus lehmien maidontuotantoon ja veriarvoihin

Lypsylehmillä verrattiin keskenään kahta rehuyhdistelmää, joista A sisälsi sokeria (monosakkarideja + sakkaroosia + fruktosaaneja) noin 300 g/pv, B noin 1250 g/pv. A koostui märästä säilörehusta, ohrasta, pienestä määrästä heinää ja hiivaa tai mäskiä, B heinästä, ohrasta, melassileikkeestä ja pienestä määrästä säilörehua ja soijarouhetta. Syödyn kuiva-ainemäärän korsirehu: väkirehusuhde oli ryhmällä A noin 60:40, ryhmällä B noin 40:60. Rehuyksiköitä ja valkuaista kumpikin ryhmä sai yli normien. Kokeessa oli kuuden ensimmäisen viikon ajan kuusi lehmää/ryhmä ja seuraavien kuuden viikon ajan 34 lehmää/ryhmä. Ryhmä A tuotti 4-prosenttista maitoa ensimmäisenkuuden viikon aikana 18.8 ± 1.2 kg/lehmä/pv ja koko 12 viikon aikana 17.9 ± 1.3 kg/lehmä/pv. Ryhmällä B vastaavat tuotosluvut olivat 20.3 ± 1.2 ja 19.2 ± 1.6. Maidon rasvaprosentit olivat vastaavasti A: 4.25 ± 0.02 ja 4.40 ± 0.02; B; 4.28 ± 0.09 ja 4.44 ± 0.02. Mikään ero A ja B ryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä (P > 0.05). Molempien rehuyhdistelmien maittavuus oli hyvä, sillä kun ylläpitotarve oli vähennetty, jäi maidontuotantoon ryhmällä A keskimäärin 0.47 ry, ryhmällä B 0.45 ry/kg 4 % maitoa. Veren hemoglobiini-, glukoosi-, ketoaine-, kalsium-, magnesium- ja fosforipitoisuudesta ei ryhmien välillä liioin todettu merkitsevää eroa (P > 0.05). Hematokriittipitoisuus oli ryhmällä A korkeampi (P < 0.01)

Puunjalostusteollisuuden jäteliemipulveri märehtijäin rehuna

The nutritive value of dried ammonium spent sulphite waste liquor was investigated. The waste liquor was a by-product of the birch wood manufacturing industry and was composed mainly of xylane and lignin. These substances largely occurred in such a form that the usual determinations revealed only a part of them. The nitrogen, sulphur and acetic acid contents in the different preparations were 4–7 %, 4.5–9 % and 0.5–7 %, respectively. Digestibility experiments with sheep indicated that when the milk powder in a barley-straw-milk powder diet was replaced with the waste liquor amounting to 18 % (level 1) and 9 % (level 2) of the diet, the digestibility of the organic matter decreased from 84.0 % to 73.5 % at level 1 (PTutkimus käsitteli koivuraaka-aineesta ammonium neutraali-sulfiittikeitossa muodostuvan kuivatun jäteliemen käyttöä märehtijäin rehuna. Tuote koostui pääasiassa ksylaanista ja ligniinistä. Kumpikin aine oli suureksi osaksi niin muuttuneessa muodossa, että tavanomaiset määritysmenetelmät ilmaisivat niistä vain osan. Typen määrä vaihteli erilaisissa valmisteissa rajoissa 4—7 %, rikin 4.5—9 % ja etikkahapon 0.5—7 % kuiva-aineesta. Sulavuuskokeet lampailla osoittivat, että kun ohra-olki-kurrijauhe yhdistelmässä kurrijauhe korvattiin jäteliemipulverilla, dieetin orgaanisen aineen sulavuus aleni 18 %:n tasolla (I) 84.0 %:sta 73.5 %:iin (

Functionality and economic feasibility of enzymatically hydrolyzed waste bread as a sugar replacer in wheat bread making

Food-grade enzymes (alpha-amylase, amyloglucosidase, maltogenic amylase, and protease) were investigated for recycling waste bread back to wheat bread-making process. Waste bread was efficiently hydrolyzed into sugars (up to 93% glucose yield) and the best combination of enzymes was alpha-amylase (0.05 g/kg bread) and amyloglucosidase (2.5 g/kg bread). Selected enzyme hydrolysis processes were tested in wheat bread making as a (a) hydrolyzed slurry, that is hydrolyzed waste bread without solid/liquid separation and (b) syrup, that is liquid supernatant after centrifugation of the hydrolyzed waste bread. Both hydrolyzed bread slurry and syrup were successfully utilized to replace sucrose (2 and 4%) in bread making without affecting the bread quality when compared to the control bread. Techno-economic assessment revealed that this approach is 12% more economical than the current mean to dispose the bakery waste. This recycling concept showed both technical and economic potential for bakery industries to overcome their excess bread production. Novelty impact statement A new recycling process was developed by using enzymes to efficiently hydrolyze surplus bread into sugars. The use of those sugar-rich slurries and syrups in bread rework did not affect the bread quality when compared to the control bread. The recycling concept was more economical than current means to dispose waste bread, revealing the technical and economic potential for bakery industries to overcome their excess bread production.Peer reviewe

Vaakojen mittaustarkkuuden ylläpito puutavaranmittauksessa

Suositus 25.4.201

Hakkuukoneen mittaustarkkuuden ylläpito

Puutavaranmittauksen neuvottelukunta. Suositus. 12.9.2018201

Tukkimittareiden manuaalisen tarkastusmittauksen mittaussuunta

Puutavaranmittauksen neuvottelukunta. Suositus. 9.11.2018201