105 research outputs found

    Dialogiset verkostomenetelmät muutosjohtamisessa

    Get PDF
    Muutoksesta on tullut sekä julkisen että yksityisen sektorin pysyvä olotila. Kuntafuusiot, yhteistoiminta-alueiden muodostamiset sekä tilaaja-tuottaja –mallin kehittäminen ovat viime vuosikymmenen merkittävimpiä kunnallishallinnon kehittämiskohteita. Varhainen avoin yhteistoiminta on THL:n tekemän vuosien kehittelytyön tulos. Mallin kehittämisen taustalla on ollut ajatus, jonka mukaan perinteinen, pitkälle erikoistunut, sektoroitu palvelujärjestelmä ei välttämättä vastaa kuntalaisen tarpeisiin vaan tarvitaan enemmän rajanylityksiä. Ylisektorista ja verkostodialogista toimintamallia on vedetty pilottihankkeena Nurmijärven kunnassa ja Rovaniemen kaupungissa vuosina 2003-2009. Rovaniemen kaupunkistrategiaan on kirjattu kuulluksi tulemisen ja osallisuuden tukeminen päätöstenteossa ja niiden valmistelussa. Tutkimuksessa tarkastellaan esimiesten kokemuksia dialogisten verkostomenetelmien käytöstä muutosjohtamistilanteissa. Hankin tutkimuksen aineiston kirjoituspyynnöin Rovaniemen kaupungin päivähoidon palvelukeskuksessa toimivilta esimiehiltä. Keskuksessa on käytetty verkostokonsultteja ja dialogisia verkostomenetelmiä kaikista Rovaniemen palvelukeskuksista laajimmin ja monipuolisimmin. Tutkimuksessa tutkitaan kokemuksia ja täten tutkimusaineistoa on analysoitu fenomenologisesti. Analyysimenetelmänä sovelletaan Perttulan eksistentiaalis-fenomenologista menetelmää. Tutkimuksen tulokset myötäilivät aiempia tutkimuksia sen osalta, että menetelmien käyttö koetaan hyödylliseksi etenkin kuulluksi tulemisen osalta. Tutkimuksen mukaan verkostokonsulttien käyttämät dialogiset verkostomenetelmät ovat hyvä apukeino muutoksen johtamisessa. Avoin ja dialoginen viestintä on peruslähtökohta onnistuneelle muutokselle. Dialogiset verkostomenetelmät edesauttavat dialogiseen vuorovaikutukseen pääsemistä ja siihen oppimista ja jatkuva palautteen ja arviointitiedon kerääminen mahdollistaa tulosten arvioinnin. Verkostokonsultin ammattitaidolla on tutkimuksen mukaan merkitystä tilanteiden onnistumisen kannalta. Tutkimus vahvisti psykologisen johtamisen tärkeyttä muutosjohtamisessa. Dialogiset verkostomenetelmät lisäävät tutkimuksen mukaan henkilöstön kokemusta työn arvostuksesta myös muutosten aikana. Menetelmien käyttö on edesauttanut myös hiljaisen tiedon jakamista ja verkostot edesauttavat oppimista. Sitoutuminen muutokseen lisääntyy, kun moniäänisen keskustelun avulla etsitään yhdessä ratkaisuehdotuksia ja tehdään yhteisiä päätöksiä. Tutkimuksen mukaan puheen ja kuuntelun erottaminen tukee ajatteluprosessin kehittymistä. Dialogiset verkostomenetelmät eivät ole kuitenkaan vastaus kaikkeen, vaan niitä tulisi soveltaa tarpeen ja teeman mukaisesti

    Toimintatutkimus voimaantumisprosesseja tukevan pedagogisen mallin käytöstä liikuntakasvatuksessa Nekalan normaalikoulussa 6. luokan oppilailla

    Get PDF
    Tässä Pro – gradu tutkielmassa tutkittiin oppilaiden kokemuksia voimaantumisprosesseja tukevasta liikuntakasvatuksesta. Voimaantumisprosesseja tukemalla oppilaiden hyvinvointia lisäävien kokemusten ajatellaan mahdollistuvan liikuntatuntikontekstissa. Tutkimusprosessissa luotiin opetusmalli, jota käytettiin apuna toteutetun liikuntakasvatuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Kehitetyn mallin avulla on idealistisesti ajateltu saavutettavan mahdollisimman paljon tukea, ohjausta ja kasvatuksellisuutta suhteessa oppilaiden potentiaaliin. Mallin ajatellaan pohjaavan yhteiskunnallisesti määriteltyihin kestäviin ihmisyyttä tukeviin arvoihin, Suomalaiseen liikuntakulttuuriin ja perusopetuksen opetussuunnitelman sisältöihin sekä tavoitteisiin. Tutkimus korostaa tiedon ihmisperäisyyttä ja kontekstualisuutta. Tutkimusprojekti on toteutettu toimintatutkimuksena. Tutkimukseen osallistui Nekalan normaalikoulun 6.-luokka, jossa tutkija toimi harjoittelijana syyslukukauden 2012. Kaikki luokan 25 oppilasta osallistuivat toteutettuun opetukseen ja sitä käsittelevien erilaisten aineistojen tuottamiseen. Tutkimusta varten kerätyt aineistot katsottiin tutkimusta palveleviksi ja riittäviksi kvalitatiivisen aineiston ja päiväkirjamerkintöjen osalta. Analyysissa aineistoon tutustuttiin huolellisesti. Määrällistä tarkastelua tehtiin päiväkirjoille sekä kyselylomakkeille. Päiväkirjoista saatiin viitteitä oppilaiden tuntemuksista. Tutkimuksessa saadut tulokset ja tutkimuksen johtopäätökset perustuvat pitkälti kvalitatiivisiin kyselyvastauksiin sekä teemahaasteluiden analyysin tuloksiin. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisesti klusterointiin perustuvan sisällönanalyysin keinoin pelkistämällä aineiston ilmaisut ja muodostamalla kategorioita ja luokitteluja ilmaisujen yhteenkuuluvuuden perusteella. Analyysissa saadut tutkimustulokset tukevat kehitetyn pedagogisen mallin toimivuutta. Oppilaiden yksilöllisiä kokemuksia kuvaavia kategorioita löytyi yhteistyöhön, asenteeseen, oppituntien sisältöihin ja opetukseen liittyen. Löydetyt kategoriat luokiteltiin opettajaan ja oppilaisiin liittyviksi. Näistä muodostettiin pääluokka, joka kuvaa vuorovaikutusprosesseja liikuntatuntikontekstissa. Tutkitut kokivat voimaantumisopetuksen positiivisena sekä hyvinvointia ja sitoutuneisuutta lisäävänä asiana. Mallilla onnistuttiin vaikuttamaan oppilaiden ja opettajan väliseen vuorovaikutukseen. Saadut tulokset osoittavat mallin toimivan kokoavana väylänä liikuntakasvatuksen moninaisille tavoitteille mahdollistaen liikuntaan ja liikunnan avulla kasvattamisen. Malli huomioi oppilaiden sosioemotionaaliset tarpeet ja vuorovaikutussuhteiden muodostumisen liikuntatuntikontekstissa. Mallin avulla oppilaita onnistuttiin voimistamaan tietoisesti, jotta oppilaiden edellytyksiä ja asemaa muuttuvassa yhteiskunnassa voidaan tukea paremmin ja heidän hyvinvointinsa mahdollistuisi jokaisen omien voimavarojen ja edellytysten mukaisesti. Asiasanat:toimintatutkimus, pedagoginen malli, voimaantuminen, liikuntakasvatus, voimaantumisprosessit, hyvinvoint

    A staged strategy for pathogen surveillance and discovery

    Get PDF
    Recent advances in molecular diagnostics have revolutionized microbiology by facilitating rapid, sensitive pathogen surveillance and differential diagnosis of infectious diseases. Implementation of these technologies can enable intervention when the prognosis is optimal for limiting replication, dissemination, transmission, morbidity and mortality. It may also reveal unappreciated links between infection and chronic diseases. Although new pathogens continue to emerge, we have likely collected much of the "low hanging fruit" (microbes readily associated with diseases). An important task now is to understand those disorders that reflect the interaction of microbes with other environmental factors (toxins, other stressors) and susceptibility genes in a developmental context. Here I will review the strengths and limitations of various assay platforms, describe the challenges associated with proving causation, and delineate a staged strategy for pathogen discovery focused in emerging infectious disease "hot spots," "hot hosts," and prospective birth cohorts

    Novel Borna Virus in Psittacine Birds with Proventricular Dilatation Disease

    Get PDF
    Pyrosequencing of cDNA from brains of parrots with proventricular dilatation disease (PDD), an unexplained fatal inflammatory central, autonomic, and peripheral nervous system disease, showed 2 strains of a novel Borna virus. Real-time PCR confirmed virus presence in brain, proventriculus, and adrenal gland of 3 birds with PDD but not in 4 unaffected birds

    Expression of matrix metalloproteinase-2 and survivin in endometrioid and nonendometrioid endometrial cancers and clinicopathologic significance

    Get PDF
    Objective: To determine matrix metalloproteinase-2 and survivin expressions in endometrial cancers, their relation to clinical and histologic parameters and to investigate any difference in the expression of these markers between endometrioid and non-endometrioid cancers
    corecore