Omaishoitajien näkemyksiä akuuttisairaanhoidon kuntoutuksesta ja sen haasteista sairaalassa

TIIVISTELMÄ Opinnäytetyömme tarkoitus oli selvittää omaishoitajien näkemyksiä akuuttisairaanhoidon kuntoutuksesta sairaalassa sekä selvittää heidän ideansa sen kehittämiseksi. Työmme on osa Liittyvä voima -hanketta, jonka pilottihankkeessa kehitetään Espooseen suunnitteilla olevan uuden sairaalan toimintamalleja sekä osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämisen menetelmiä. Suunnitteilla on myös opas- ja perehdytysvideo potilaiden, omaisten ja henkilökunnan käyttöön. Opinnäytetyömme on luonteeltaan laadullinen. Haastattelimme omaishoitajaryhmää focus group -menetelmää käyttäen ja haastattelujen analysoinnissa käytimme teemoittelua. Haastatteluun osallistui seitsemän 77–87-vuotiasta omaishoitajaa, jotka olivat toimineet virallisesti tai epävirallisesti omaishoitajina 4-20 vuotta. Omaishoitajat kokivat, että hoitohenkilökunnalla on usein liian kiire. Laitostumisen uhka koettiin sairaalassa suuremmaksi kuin kotona. Fysioterapeutteja pidettiin tärkeinä potilaiden liikuttajina sekä hoitajien ohjaajina. Kuntouttava hoitotyö koettiin tärkeäksi, samoin kuin potilaan oma panos kuntoutumiseensa. Hoidossa arvostettiin kivuttomuutta sekä hoitajien huolehtivaa asennetta. Sairaalan osastolle vastaanottamista pidettiin tärkeänä. Potilaaseen sekä hänen omaisiinsa pitäisi tutustua heti vastaanottotilanteessa. Potilaan asioista pitäisi kysyä omaisilta aiempaa enemmän. Tiedon kulkua esimerkiksi potilassiirtojen pidettiin erittäin tärkeänä. Haastateltavien mielestä opasvideo voisi sisältää perustietoa osaston käytännöistä ja periaatteista sekä muista yleisistä asioista. Fysioterapeuttien ja hoitajien käyttämistä mittareista haluttiin lisää tietoa, samoin kuin hoidon etenemisestä sekä jatkohoitosuunnitelmasta. Opasvideon lisäksi saatava paperiversio osaston yleistiedoista koettiin hyväksi, mutta kaikkein tärkeimpänä pidettiin inhimillistä kohtaamista. Omaishoitajat tulisi ottaa tulevaisuudessa aiempaa suurempaan rooliin akuuttisairaanhoidon osastolle tultaessa ja siellä ollessa, sillä he ovat usein parhaita asiantuntijoita läheisensä toimintakyvyn suhteen.ABSTRACT The purpose of this study was to gather experiences and ideas from family caregivers to improve the rehabilitation of acute healthcare. The study was part of a project which aimed at creating patterns for a new hospital planned to be built in Espoo. In addition, there are also plans to make a guidance video, intended to be shown in the hospital. The study is qualitative and focus group method was used to interview the family caregivers. Seven family caregivers aged from 77 to 87 years took part in this study. The family caregivers thought that the threat of institutionalization is experienced more often in hospital than at home. The role of physiotherapists was considered very important, not only as activators for the patients to improve their functional capacity, but also as guides to the nurses. The rehabilitative nursing was considered important, as well as the caring approaching of the nurses. The family caregivers thought that when coming to the hospital of the acute health care, the welcoming should be warm and open. They also thought that the personnel of the hospital should ask them about the patients as much as possible. The family caregivers thought that in the guidance video there should be information about the ward and instructions for the policies and principles used in the hospital. They also wanted to know who they can contact if they have something to ask about their family member, the visiting times or other practical matters. The results lead to the conclusion that there is a need for the guidance video. The family caregivers should be given a more important role in the acute health care because they really are the experts who know their family member’s condition and resources

Säädöstekstin intertekstuaalisuudesta

Tutkielmassa tarkastellaan intertekstuaalisuutta säädöstekstissä. Tutkimuskysymykset liittyvät tekstienvälisyyden kuvaamiseen ja kategorisointiin: Millaista intertekstuaalisuutta säädöstekstissä on? Millaisina kielellisinä piirteinä se ilmenee? Millaisia ovat intertekstuaalisuuden lajit ja ilmenemismuodot tekstissä? Tutkielma liittyy lingvistisen tekstintutkimuksen traditioon, mutta sillä on yhteyksiä myös virkakielentutkimukseen ja oikeuslingvistiikkaan. Keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä on kuvausmalli, jossa intertekstuaalisuus jaetaan joko 1) avoimeen tekstienvälisyyteen tai 2) interdiskursiivisuuteen eli perustavaan intertekstuaalisuuteen. Avointa intertekstuaalisuutta ovat jollain tapaa tekstissä näkyvät viittaukset, ja interdiskursiivisuudessa on kyse tekstin abstraktimmista suhteista diskursseihin ja genreihin. Tutkimuksen ote on kvalitatiivinen ja kuvaileva. Työn aineistona on seitsemän lakia kansallisesta säädöskokoelmasta. Aineisto on siinä mielessä heterogeeninen, etteivät valikoidut tekstit sijoitu minkään yhden oikeuden alan alle. Intertekstuaalisuus todentuu säädöstekstissä kahdella tasolla: avoimena intertekstuaalisuutena ja interdiskursiivisuutena. Avointa intertekstuaalisuutta tarkastellaan työssä kahdesta näkökulmasta: intertekstin lajin ja intertekstuaalisuuden ilmenemisen kannalta. Lajiltaan säädöksissä viitatut tekstit (intertekstit) ovat useasti toisia säädöksiä. Lisäksi säädöstekstissä viitataan myös virkateksteihin ja muihin kuin oikeuden alaan tai viranomaistyöhön liittyviin teksteihin. Säädöstekstissä viitataan niin ikään jo olemassa oleviin tai tulevaisuudessa laadittaviin teksteihin. Kirjoitettujen tekstien lisäksi viitataan myös suulliseen kielenkäyttöön eli puhuttuihin teksteihin. Säädöstekstissä nimetään kuitenkin tekstejä ja tekstilajeja hyvin yleisellä tasolla; aina ei voida luokitella viitattua tekstiä tarkasti mihinkään kategoriaan. Tämä liittyy siihen, että säädösteksti käsittelee usein yleisiä ja mahdollisimman yleistettävissä olevia tapauksia. Avoin intertekstuaalisuus voi ilmentyä säädöstekstissä monella tapaa. Eksplisiittisesti intertekstuaalisuus ilmentyy referoinnissa, joka on lähes aina epäsuoraa. Tällöin referaatti tiivistetään ainoastaan mainitsemalla jotain intertekstin (usein toisessa laissa säädetyn asian) aiheesta. Säädöstekstissä referoidaan ainakin x:ssa tarkoitettu -, x:n mukaan -, x:n perusteella - ja x:n nojalla -rakenteilla. Useimmiten referoidaan toisia lakeja tai asetuksia. Kaikki avoimen intertekstuaalisuuden ilmenemismuodot eivät ole varsinaista referointia. Toisiin lakeihin voidaan viitata myös kerrontaa lähenevällä (aiheesta) säädetään x:ssä -rakenteella. Keskeinen avoimen intertekstuaalisuuden ilmenemismuoto on myös tekstin nimeäminen, jolloin interteksti on ennemmin puheenaiheen kuin lähteen asemassa. Implisiittisesti intertekstuaalisuus ilmenee silloin, kun esimerkiksi verbien kautta aktivoituu kytköksiä teksteihin (esim. päättää, hakea ja ilmoittaa). Verbit aktivoivat kytköksiä tekstien tekemisen prosesseihin ja tätä kautta teksteihin. Toisaalta jokin mainittu käsite voi aktivoida viittauksen toiseen lakiin. Esimerkiksi käsite Suomen kansalainen viittaa kansalaisuuslakiin, vaikka tätä lakia ei viittauksessa nimeltä mainitakaan. Säädöstekstissä on myös interdiskursiivisia piirteitä, joita on tarkasteltu työssä diskurssityypin ja diskurssin käsitteen avulla. Diskurssityypit hahmottuvat muun muassa tekstin funktioiden sekä verbivalintojen ja roolin tarkastelun kautta. Päällimmäinen diskurssityyppi säädöstekstissä on velvoittavuus, mutta tekstissä ilmenee myös ohjeen ja määritelmän piirteitä. Säädösteksti on tietynlainen, koska se pohjautuu toisiin säädösteksteihin. Toisaalta säädöstekstin piirteet liittyvät muissakin genreissä esiintyviin abstrakteihin konventioihin. Diskurssityypit voivat kuitenkin myös sekoittua, eivätkä ne aina ilmene selvärajaisesti kielen piirteiden perusteella. Diskurssityyppien lisäksi säädöstekstissä todentuu mitä moninaisimpia diskursseja. Nämä erilaiset puhe- ja merkityksellistämistavat aktivoituvat etenkin tekstin sananvalinnoissa. Säädösteksti voi diskurssien kautta intertekstuaalisesti yhdistyä lähes mihin tahansa aiheeseen, sillä lait käsittelevät hyvinkin erilaisia aihealueita. Tekstissä ilmenee juridisen diskurssin rinnalla esimerkiksi asiakasorientoitunut diskurssi sekä talouden ja ympäristönsuojelun puhetta. Tutkielma avaa laajaa teemaa, jota ei ole aiemmin juuri tutkittu fennistisessä tekstintutkimuksessa. Tutkielma tuottaa myös tietoa yhden intertekstuaalisuuden kuvausmallin soveltamisesta säädöstekstiin. Samalla tutkimuksessa osoitetaan, että säädöstekstin intertekstuaalisuus on erityisen laaja-alainen ja kompleksinen ilmiö. Työssä ilmenee, että ainakaan säädöksissä intertekstuaalisuus ei ole aina selvärajaisesti kategorisoitavissa. Kaikkia työn tuloksia ei voida ehkä yleistää koko tekstilajia koskeviksi, mutta joitakin yleistyksiä on kuitenkin mahdollista tehdä. Työn tulokset voivat kertoa säädöstekstistä ja sille ominaisista intertekstuaalisuuden keinoista ja luonteesta yleisemminkin. Säädösteksti on suhteellisen konventionaalinen genre, ja on tunnustettu tosiasia, että juuri intertekstuaalisuus on sen merkittävä genrepiirre. Lisäksi tutkimus ehkä tuottaa laajemminkin tietoa intertekstuaalisuuden kategorisoinnista ja mallintamisesta. Aiheessa riittää kuitenkin vielä tämänkin työn jälkeen tutkittavaa. Jatkotutkimuksessa on mahdollista ottaa tutkittavaksi laajempi aineisto ja tällöin työssä voidaan fokusoida tarkemmin esimerkiksi intertekstuaalisuuden funktioihin tai sen suhteeseen ymmärrettävyyteen

Ilkivaltaa ja epätoivoa : Suomen koulu-uhkausten tyypillisiä piirteitä

Työssäni tarkastelen Suomessa kouluampumisten jälkeen yleistyneitä koulu-uhkauksia ja tutkin, liittyykö niihin samanlaisia piirteitä kuin toteutuneisiin kouluampumistapauksiin. Tähänastisen kansainvälisen sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa tiedetään, että kouluampujat ovat yleensä miespuolisia ja teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia. Iskut sijoittuvat usein maaseutumaisille tai lähiömäisille paikkakunnille, eivät suurkaupunkeihin. Tekijät ovat saaneet haltuunsa aseen ja joillakin heistä on ollut diagnosoituja mielenterveysongelmia. He ovat useimmiten tulleet kiusatuiksi tai muuten syrjäytyneet kouluyhteisöstään. Ulossuljetuksi tuleminen omasta kouluyhteisöstä voi aiheuttaa yksilössä häpeää ja katkeruutta, mikä saattaa pitkittyessään purkautua aggressiivisena iskuna toisia ihmisiä kohtaan. Ostrakistiset, ulossulkevat rakenteet ovat usein läsnä etenkin pienten paikkakuntien kouluissa, jossa ihmisten sosiaaliset verkot ovat tiiviit ja kaikki tuntevat toisensa. Ostrakismin kokemus tällaisessa yhteisössä voi olla intensiivisempi kuin suurissa, moniulotteisemmissa yhteisöissä. Tämä saattaa lopulta johtaa niin sanottuun häpeäraivon purkaukseen muita kohtaan. Työssäni tutkin, missä määrin koulu-uhkauksissa ilmenee kouluampumisille tyypillisiä piirteitä, ja liittyykö uhkauksiin ostrakistisista rakenteista juontuvaa turhautumista ja häpeäraivoa omaa kouluyhteisöä kohtaan. Aineistoni on poliisin tutkintailmoitukset ja esitutkintapöytäkirjat koulu-uhkauksista 27 kuukauden ajalta vuodesta 2010 alkaen. Asiakirjojen vertailussa hyödynnän Charles Raginin kvalitatiivisen vertailevan analyysin keinoja (Qualitative Comparative Analysis, QCA). Muodostan aineistosta löydettävistä tapausten ominaisuuksista dikotomisia muuttujia. Kun aineisto koodataan muuttujien mukaan, kokonaiskuva tapausten tyypillisistä piirteistä ja piirteiden yleisyydestä tarkentuu. Tutkin ensin kaikkia tapauksia niiden saamien muuttujien arvojen perusteella ja esitän aineiston jakautumisen muuttujien arvojen mukaan. Sen jälkeen syvennyn tapausten kvalitatiiviseen sisältöön ja luokittelen uhkaustapauksia pienempiin ryhmiin sen mukaan, miltä ne toistuvan tarkastelun ja ymmärtävän luentatavan perusteella näyttävät. QCA ja ymmärtävä luenta täydentävät toisiaan heterogeenisen aineistoni tutkimisessa. Koko aineistoni ei näytä jakavan kouluampumisille tyypillisiä piirteitä, mutta aineistoni vakavimmille tapauksille ja kouluampumisille yhteistä on usein tekijän sukupuoli, ikä, ongelmat sosiaalisessa elämässä sekä alueellinen sijoittuminen maaseutumaiselle tai pikkukaupunkimaiselle paikkakunnalle. Toteutuneista kouluampumisista uhkaukset poikkeavat siinä, että myös naispuoliset henkilöt tekevät koulu-uhkauksia, tosin miespuolisia harvemmin. Aineistossani oli myös kaksi vakavaa, toteutunutta väkivaltatapausta. Ymmärtävän luennan perusteella voi todeta, että näihin väkivaltatapauksiin liittyy vahvasti ostrakismin ja häpeäraivon kokemuksia. Samanlaista häpeää ja aggressiivisuutta liittyi myös muihin aineistoni vakaviin uhkaustapauksiin. Tutkimukseni valottaa koulu-uhkausten moninaisuutta. Yli kymmenesosa aineistostani näyttäytyy vakavina tapauksina ja niihin liittyy samanlaisia piirteitä, kuin kouluampumisiin. Tällaista tapausta voi pitää eräänlaisena uhkaajan antamana ennakkovaroituksena. Myös monet kouluampujat ovat antaneet viitteitä aikeistaan ennen iskuaan, joten uhkauksiin tulee suhtautua kaikella vakavuudella. Vakavimpien tapausten ohella aineistoni osoittaa, että koulu-uhkaus voi olla ilkivaltainen teko, henkilökohtainen uhkaus, avunhuuto omiin ja kouluun liittymättömiin ongelmiin tai pelon ilmapiirin vuoksi koulu-uhkaukseksi tulkittu ilmiö. Työni vahvistaa uhkausten ja etenkin aineistoni toteutuneiden väkivaltatapausten osalta oletusta, että kouluampumiset ja -uhkaukset käsittävän ilmiön juuret ovat yhteisöjen rakenteessa ja ostrakismin kokemuksessa. Yhteenveto-osiossa arvioin myös kansainvälisten koulu-uhkausten käsittelyyn kehitettyjen välineiden soveltamismahdollisuuksia Suomessa

Riimillisen laulun asema pitkällä 1800-luvulla

The article examines the popular tradition of rhymed folk songs and its disregarded status by the elite in a long 19th century. By utilizing prefaces of folk song collections, letters, scientific writings, and newspapers, it asks what the reasons for the low definitions of this genre were. This investigation is analyzed in respect of the reception of the material. The focus of the article is to elucidate the complex value of rhymed folk songs both in collecting and publishing practices of oral tradition as well as in the national project that was targeted to guide the peasants towards a good life. The new, rhymed folk song tradition had its background in Swedish melodies and translations, and thus was defined as foreign by some of the elite. However, there were some attempts to publish collections of rhymed folk songs, e.g., by Elias Lönnrot, H. A. Reinholm, and Lauri Soini, but these projects never actualized extensively. The article argues that the lack of published collection has been one of the reasons for the low status of rhymed folk songs. Keywords: Oral tradition, rhymed folksongs, disregarded tradition, 19th century, appreciation, publicationsTarkastelemme artikkelissa rahvaan parissa suositun riimillisen laulun asemaa sekä arvostuksen puutetta pitkällä 1800-luvulla. Riimillisen kansanlaulun ongelmallisuutta käsitellään sekä kansanrunojen julkaisu- ja keruutoiminnassa että kansallisessa projektissa, jossa tarkoituksena oli ohjata rahvasta siveellisiin tapoihin. Osoitamme, ettäsivistyneistö arvosti riimillisen laulun melodioita, mutta väheksyi laulun sanoituksia ja esitystapaa. Riimillinenlauluperinne oli 1700-luvulla ollut vahvasti sidoksissa ruotsinkielisiin sävelmä- ja käännöslainoihin, ja osa sivistyneistöstä suhtautui riimilliseen lauluun vieraana, ei-suomalaisena. Erilaisia riimillisen laulun julkaisusuunnitelmia kuitenkin esiintyi esimerkiksi Elias Lönnrotilla, H. A. Reinholmilla ja Lauri Soinilla, mutta nämä hankkeet eivät laajamittaisesti toteutuneet. Esitämme, että kattavan riimillistä laulua sisältävän kansanrunokokoelman puute on heikentänyt perinteenlajin arvostusta entisestään. Lisäksi osoitamme, että riimillisen lauluperinteen hahmottamisella vain musiikillisten ominaisuuksiensakautta on pitkät juuret. Riimillistä lauluperinnettä ovatkin tutkineet pääasiassa kansanmusiikintutkijat, vaikka kyseinen lauluperinne oli 1800-luvulla vallitseva rahvaan lyyrisen itseilmaisun muoto. Aineistona käytetään kansanrunokokoelmien esipuheita, kirjeitä, tieteellisiä tekstejä sekä muuta riimilliseen lauluun liittyvää keskustelua aikakaus- ja sanomalehdissä 1810-luvulta 1920-luvulle. Artikkelin näkökulma on reseptiohistoriallinen. Asiasanat: Suullinen perinne, riimillinen laulu, väheksytty perinne, 1800-luku, arvostus, julkaisu

Elias Lönnrot, Otto Manninen ja tekstin tuottamisen prosessit

Peer reviewe

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2018

Suomen talouskasvu on edelleen vahvaa, mutta alkaa hidastua ensi vuodesta lähtien. Valtiovarainministeriön BKT-ennuste tälle vuodelle on 3 % ja ensi vuodelle 1,7 %. Kulutuskysynnän kasvu jatkuu, samoin viennin ja investointien kasvu, vaikka aiempaa hitaammin. Työllisyysaste nousee 71,7 prosenttiin vuonna 2018 ja edelleen 72,7 prosenttiin vuonna 2019. Työttömyysaste laskee 7,4 prosenttiin vuonna 2018 ja 6,8 prosenttiin vuonna 2019. The economic growth in Finland is strong, but will slow down during the next year. GDP growth forecasted by Ministry of Finance will be 3 % for this year and 1.7 % for the next year. Consumption demand growth continues, as well as export demand growth and investment de-mand growth, although slowlier than previously. Employment rate will increase up to 71.7 % in 2018 and slightly more up to 72.7 % in 2019. Unemployment rate will decrease to 7.4 % in 2018 and to 6.8 % in 2019

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016

Suomen talous on vihdoin kääntynyt kasvuun. Silti valtiovarainministeriön ennustama kasvu, 1,1 % vuonna 2016 ja 0,9 % vuonna 2017 on vaatimatonta. Seuraavan parin vuoden aikana talouskasvu on edelleen pitkälti yksityisen kulutuksen ja investointien varassa, mutta viennin ennustetaan hitaasti vahvistuvan. Finnish economy has finally started to grow. However, economic growth forecasted by Ministry of Finance will be modest, 1.1 % in 2016 and 0.9 % in 2017. In the next two years ahead private consumption and investment will be the main drivers of the economic growth, although exports will be slowly increasing

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, kevät 2017

Suomen talouskasvu on vakaata ja aiempaa laajapohjaisempaa. Viennin rooli on vahvistumassa, kun taas kulutuksen rooli hieman pienenee. Valtiovarainministeriön ennustama kasvu vuosille 2017–2019 on kuitenkin matalaa, vaihdellen 1 prosentista 1,2 prosenttiin. The economic growth in Finland is stable and on a broader base than previously. The contribution of export is getting stronger, while the role of consumption is slightly weaker. The economic growth for the years 2017–2019 forecasted by Ministry of Finance will be modest, between 1–1,2 percent