Liian korkea, sopiva vai liian matala? Suomalaisten näkemykset toimeentulotuen tasosta vuosien 1995 ja 2015 välillä

Tutkielmassa selvitetään kansalaisten suhtautumista toimeentulotuen tasoon vuosien 1995 ja 2015 välillä. Suomessa on viime vuosina toistuvasti esitetty, että huono-osaisista ei enää välitetä. Kansalaiset eivät joidenkin tutkijoiden mukaan halua enää rahoittaa heikompiosaisten etuuksia ja palveluita yhtä paljon kuin ennen, sillä sosiaalinen etäisyys sekä solidaarisuusvaje ovat lisääntyneet. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, että saavatko väitteet kansalaisten välisen solidaarisuuden heikkenemisestä tukea. Sitä selvitetään kysymällä vastaajilta, että onko toimeentulotuen taso riittävä ja kuinka suuri sen tulisi olla. Useissa empiirisissä tutkimuksissa on havaittu, että kansalaiset edelleen kannattavat hyvinvointivaltiota ja haluavat ylläpitää sekä rahoittaa sitä veroja maksamalla. Näiden tutkimusten ongelmana kuitenkin on, että niissä ei ole tarkasteltu kansalaisten välistä solidaarisuutta tarpeeksi konkreettisella tavalla. Tämän tutkielman idea onkin siinä, että kansalaisten suhtautumista heikossa asemassa oleviin tarkastellaan viimesijaisen taloudellisen turvan tason pohjalta. Tutkielman empiirisenä aineistona käytetään Turun yliopiston sosiaalipolitiikan oppiaineessa kerättyä postikyselyaineistoa nimeltään väestöryhmien väliset hyvinvointierot ja hyvinvointiongelmien paikantuminen. Tutkimusmenetelminä käytetään suoria jakaumia, ristiintaulukointia ja ordinaalista regressioanalyysiä. Tulokset osoittavat, että suurin osa suomalaisista mieltää toimeentulotuen tason liian matalaksi ja haluaa rahoittaa sitä nykyistä enemmän. Kansalaisten näkemyksissä on kuitenkin hieman eroja väestöryhmien välillä, sillä vanhemmat, alhaisesti koulutetut, työttömät ja toimeentulotuen asiakkaat kannattavat korkeampaa tuen tasoa, kun taas miehet, nuoremmat, kaikista pienituloisimmat ja yrittäjät sekä maanviljelijät suhtautuvat siihen hieman kielteisemmin. Päätulos on, että suomalaiset ovat solidaarisia toimeentulotuen asiakkaita kohtaan, eivätkä väitteet sosiaalisen etäisyyden ja solidaarisuusvajeen lisääntymisestä saa ainakaan tältä osin tukea. Näyttää siltä, että suomalaisista suuri enemmistö ymmärtää huono-osaisten asemaa ja tilannetta sekä haluaa auttaa heitä. Saattaa kuitenkin olla, että taloudellisen ja poliittisen eliitin sekä muun väestön välillä on eräänlainen kuilu. Suomalaiset mieltävät riittävän toimeentulotuen tason selvästi korkeammaksi kuin mitä sen poliittis-hallinnollisesti määritelty taso on. Kansalaisten huoli tuen riittävyydestä ei ole kuitenkaan näkynyt poliittisessa päätöksenteossa. Tämä voi tarkoittaa sitä, että pieni eliitti ei ymmärrä tai välitä huono-osaisista

Socio-Demographic Factors, Gambling Behaviour, and the Level of Gambling Expenditure : A Population-Based Study

The aim of this study was to examine the relationship between socio-demographic factors, gambling behaviour, and the level of gambling expenditure. The data were drawn from the population-based Gambling Harms Survey 2016 and 2017 conducted in Finland. The data were linked to register-based variables. Past-year gamblers were included (Wave 1; n=5 805, both Waves; n=2 165). The study showed that of the 4.2% of gamblers that produced 50.0% of the total GE in 2016, 33.1% of the GE was produced by those with a gambling problem and 43.3% by those with at-risk gambling pattern. Compared to gamblers in the lowest GE group, those in the highest GE group were more likely to be men, aged 25 or older, with upper secondary education, have a high income, be on dis- ability pension or sickness allowance, be frequent gamblers, gambling at least six game types, and showing at-risk and problem gambling patterns. Cumulative weekly GE by income tertiles remained fairly stable between the years. The results suggest that GE is highly concentrated. Among the small group of high-intensity consumers, the majority of the revenue comes from at-risk and problem gambling. Participants in the low GE group differ from those in the intermediate and high GE groups in terms of socio-demographics and gambling behaviour.The aim of this study was to examine the relationship between socio-demographic factors, gambling behaviour, and the level of gambling expenditure. The data were drawn from the population-based Gambling Harms Survey 2016 and 2017 conducted in Finland. The data were linked to register-based variables. Past-year gamblers were included (Wave 1; n=5 805, both Waves; n=2 165). The study showed that of the 4.2% of gamblers that produced 50.0% of the total GE in 2016, 33.1% of the GE was produced by those with a gambling problem and 43.3% by those with at-risk gambling pattern. Compared to gamblers in the lowest GE group, those in the highest GE group were more likely to be men, aged 25 or older, with upper secondary education, have a high income, be on dis- ability pension or sickness allowance, be frequent gamblers, gambling at least six game types, and showing at-risk and problem gambling patterns. Cumulative weekly GE by income tertiles remained fairly stable between the years. The results suggest that GE is highly concentrated. Among the small group of high-intensity consumers, the majority of the revenue comes from at-risk and problem gambling. Participants in the low GE group differ from those in the intermediate and high GE groups in terms of socio-demographics and gambling behaviour.Peer reviewe

Gender- and age-stratified analyses of gambling disorder in Finland between 2011 and 2020 based on administrative registers

Aim: Prevalence studies on gambling have largely relied on survey samples. Little is known about the diagnosed prevalence of gambling disorder (GD) based on register data. This study examines the annual prevalence rate of GD between 2011 and 2020 among Finns by gender and age. Methods: Aggregated data on the diagnosis of GD (corresponding to pathological gambling, code F63.0 in the ICD-10) were retrieved from the following national registers: Register of Primary Health Care Visits, and Care Register for Health Care, including specialised outpatient and inpatient health care, and inpatient Care Register for Social Welfare. Primary and secondary diagnoses of adults were included. Average population during a calendar year (4,282,714-4,460,177 individuals) was utilised to calculate annual prevalence. Results: The annual prevalence of diagnosed GD in the population increased from 0.005% (n = 196) to 0.018% (n = 804) within nine years. In 2011, the annual prevalence rate was 0.006% for men and 0.003% for women, compared to rates in 2020 of 0.025% and 0.011%. Gender discrepancy was relatively stable across years: 27.2-33.8% of the diagnoses were for women. The prevalence of GD varied between age groups within genders. GD was most prevalent among 18-44-year-olds. The prevalence rates increased the most among 30-44-year-old women. Conclusion: The extremely low prevalence rate of GD implies that the problem remains under-diagnosed, yet, it has increased among all age groups across genders, except for women aged 60 years or older. Active efforts are needed to increase awareness of GD among both primary and specialised healthcare professionals and the public for better recognition and early detection.Peer reviewe

Lietelannan happokäsittely lannan ravinteiden käytön tehostamisen tukena

Ammoniakin haihtuminen voi kuluttaa levityksen jälkeen lietteen ammoniumtypestä kymmeniä prosentteja. Haihtumisen suuruuteen vaikuttavat lietteen, maaperän ja sään ominaisuudet sekä levitysmenetelmä. Jos lietteen pH on valmiiksi tai se lasketaan alle 6,5:n, alhainen pH vähentää tehokkaasti ammoniakin haihtumista. Tanskassa kehitettyä levityksen aikana rikkihappoa lisäävää SyreNlaitteistoa testattiin Varsinais-Suomessa kesällä 2014 kenttäkokeessa, jossa koekasvina oli ohra. Ohralle annettiin typpeä 60 kg/ha kylvölannoituksen yhteydessä mineraalilannoitteena, ja kolmea erilaista lietettä levitettiin kasvustoon 40 kg N/ha tavoitetason mukaiset määrät. Levityksen jälkeen ilman lämpötila oli matala ja tuulen nopeus pieni, minkä takia ammoniakin haihtuminen oli vähäistä. Happolisäys säästi typpeä vain muutamia kiloja kasvuston käyttöön. Koepellon orgaanisen typen vapautuminen oli runsasta, ja 60 kg/ha typpitaso tuotti jo 90 % saavutetusta maksimisadosta. Happolisäyksestä havaittiin vain pientä sadon lisääntymistä. Koepellon viljavuusrikin pitoisuus oli välttävä, ja eri lietteissä annettu rikkilisä oli 18–55 kiloa hehtaarille. Rikkihapon runsas lisäys nosti viljavuusrikin pitoisuutta, muttei alentanut pH:ta syksyn maanäytteissä. Hapotuksen kustannusten kattamiseksi olisi saatava noin 200 kg/ha lisäsatoa. Levitysmenetelmien ympäristövaikutuksia tarkasteltiin elinkaariarviointiin perustuvalla menetelmällä. Lietelannan levitysmenetelmien ilmastovaikutus oli suunnilleen yhtä suuri letkulevityksellä, happolisäyksellä ja sijoittamisella. Levitysajankohta vaikuttaa varsinkin typen huuhtoutumiseen enemmän kuin levitysmenetelmä. Syyslevitystä tulee enenevästi korvata lisäämällä lietelannan levitystä kasvustoon kesällä kylvön jälkeen. Kun kesälevityksessä käytetään joko sijoituslevitystä tai letkulevitystä happolisäyksellä, ammoniakin haihtuminen vähenee ja lietteen liukoinen typpi saadaan paremmin kasvien käyttöön.201

Turvetta korvaavien kuivikemateriaalien ilmastovaikutukset

Julkaisuun on korjattu sivut 66 ja 67 (7.1.2022). Kuvassa 41 rahkasammaleen ja järviruo’on perustilanteen maankäytön päästöt ovat muuttuneet. Kuvassa 43 murukuivikkeen perustilanteen päästöt ovat muuttuneet.Turpeen kuivikekäytön ilmastovaikutukset eivät merkittävästi poikkea turpeen energiahyödyntämisen vaikutuksista, joten ilmastosyistä turpeen kuivikekäyttöä tulee vähentää ja tilalle tarvitaan pienemmän ilmastovaikutuksen omaavia tuotteita. Myös turpeen saatavuuden arvioidaan heikentyvän ja hinnan nousevan jo lähitulevaisuudessa energiaturpeen käytön vähenemisen seurauksena. Kotieläintilat tarvitsevat kuiviketurpeen tilalle nopeasti vaihtoehtoja. Ratkaisuja etsittiin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamassa Turvetta korvaavat uusiutuvat kuivikemateriaalit (TURVEKE 2019-2021) -hankkeessa, jossa tutkittiin turpeelle vaihtoehtoisten kuivikemateriaalien ominaisuuksia ja käytettävyyttä. Tilakokeisiin valittujen kuivikemateriaalien – turve, rahkasammal, järviruokosilppu, ruokohelpisilppu ja -pelletti, puupohjainen murukuivike ja tekstiilibriketti – tuotannolle laskettiin hiilijalanjälki. Hiilijalanjälkilaskennan rajaukset, käytetty tausta-aineisto ja tulokset on esitetty tässä raportissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lähes kaikkien tutkittujen materiaalien hiilijalanjälki oli turvetta pienempi, mutta huomattavaa vaihtelua esiintyi materiaalien tuotantotavasta ja käytetyistä laskentaoletuksista riippuen. Mitatun tutkimustiedon niukkuus ja erot raaka-aineiden lähteissä, ominaisuuksissa sekä tuotantotavoissa aiheuttivat tuloksiin epävarmuutta, jota on syytä vähentää jatkotutkimuksilla. Tutkituista kuivikemateriaaleista järviruokosilpun hiilijalanjäljen arvo oli negatiivinen, eli sen käytöllä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Myös tekstiilibriketin, kivennäismaalla viljellyn ruokohelven ja rahkasammaleen hiilijalanjäljet osoittautuivat turvetta pienemmiksi. Puupohjaisen murukuivikkeen hiilijalanjälki oli sen sijaan turvetta suurempi valitulla lähestymistavalla tarkasteltuna. Ruokohelven hiilijalanjälki puolestaan vaihtelee merkittävästi riippuen mm. pellon maalajista, satotasosta ja juurimassan osuudesta. Kun kuivikkeena käytetään uusiutuvaa biomassaa, aiheuttaa sen tuotanto, korjuu ja hyödyntäminen muutoksia ekosysteemien hiilitaseisiin sekä maaperäpäästöihin. Tätä kutsutaan maankäytön vaikutukseksi, ja sen merkitys on suuri näiden materiaalien tuotannossa. Maankäytön päästöjen arviointiin liittyy kuitenkin suurta vaihtelua sekä epävarmuuksia tutkimustiedon niukkuuden takia. Kuivikemateriaalien prosessointi ja kuljettaminen osoittautuivat kokonaisuudessa vaikutuksiltaan vähäisiksi. Näin ollen erityisesti kierrätysmateriaalien sekä erilaisten sivutuotteiden jalostaminen kuivikekäyttöön voisi olla ilmastovaikutusten kannalta kannattavaa. Jalostamisella voidaan myös parantaa materiaalien soveltuvuutta kuivikkeeksi sekä varmistaa niiden hygieenisyys ja turvallisuus. Kuivikemateriaalien ominaisuudet vaikuttavat käyttömäärien lisäksi myös esimerkiksi typen haihtumiseen ammoniakkina ja nesteen pidätyskykyyn. Myös lannasta muodostuvat metaanipäästöt voivat vaihdella kuivikelajin mukaan. Näitä ei laskennassa huomioitu tutkimustiedon puutteen vuoksi. Jotta turvetta korvaavilla materiaaleilla voidaan saavuttaa riittävät kuivikeominaisuudet ja taata niiden saatavuus, on selvää, että tarvitaan useita eri raaka-aineita sekä niiden seoksia. Uusien kuivikkeiden tulee myös mahdollistaa kuivikelannan ravinteiden hyödyntäminen. Uusien kuivikemateriaalien tuotanto aiheuttaa muutoksia raaka-aineiden hyödyntämisessä sekä vaikuttaa siten myös vallitseviin tuotantorakenteisiin. Siten hiilijalanjälki ei yksinään kuvaa tuotteen tuotannon ilmastovaikutuksia riittävästi, vaan tulisi arvioida myös, millaisia seurausvaikutuksia uusien materiaalien tuotanto ilmastolle aiheuttaa. Muut ympäristövaikutukset, kuten vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja vesistöihin, tulee myös sisällyttää arviointiin. Parhaimmillaan turvetta korvaavat kuivikemateriaalit voivat tuoda uusia työpaikkoja, tukea kiertotaloutta ja hillitä ilmastonmuutosta

Gender- and age-stratified analyses of gambling disorder in Finland between 2011 and 2020 based on administrative registers

Aim: Prevalence studies on gambling have largely relied on survey samples. Little is known about the diagnosed prevalence of gambling disorder (GD) based on register data. This study examines the annual prevalence rate of GD between 2011 and 2020 among Finns by gender and age. Methods: Aggregated data on the diagnosis of GD (corresponding to pathological gambling, code F63.0 in the ICD-10) were retrieved from the following national registers: Register of Primary Health Care Visits, and Care Register for Health Care, including specialised outpatient and inpatient health care, and inpatient Care Register for Social Welfare. Primary and secondary diagnoses of adults were included. Average population during a calendar year (4,282,714-4,460,177 individuals) was utilised to calculate annual prevalence. Results: The annual prevalence of diagnosed GD in the population increased from 0.005% (n = 196) to 0.018% (n = 804) within nine years. In 2011, the annual prevalence rate was 0.006% for men and 0.003% for women, compared to rates in 2020 of 0.025% and 0.011%. Gender discrepancy was relatively stable across years: 27.2-33.8% of the diagnoses were for women. The prevalence of GD varied between age groups within genders. GD was most prevalent among 18-44-year-olds. The prevalence rates increased the most among 30-44-year-old women. Conclusion: The extremely low prevalence rate of GD implies that the problem remains under-diagnosed, yet, it has increased among all age groups across genders, except for women aged 60 years or older. Active efforts are needed to increase awareness of GD among both primary and specialised healthcare professionals and the public for better recognition and early detection.</p

Directed Differentiation of Human Pluripotent Stem Cells towards Corneal Endothelial-Like Cells under Defined Conditions

The most crucial function of corneal endothelial cells (CEnCs) is to maintain optical transparency by transporting excess fluid out of stroma. Unfortunately, CEnCs are not able to proliferate in vivo in the case of trauma or dystrophy. Visually impaired patients with corneal endothelial deficiencies that are waiting for transplantation due to massive global shortage of cadaveric corneal transplants are in a great need of help. In this study, our goal was to develop a defined, clinically applicable protocol for direct differentiation of CEnCs from human pluripotent stem cells (hPSCs). To produce feeder-free hPSC-CEnCs, we used small molecule induction with transforming growth factor (TGF) beta receptor inhibitor SB431542, GSK-3-specific inhibitor CHIR99021 and retinoic acid to guide differentiation through the neural crest and periocular mesenchyme (POM). Cells were characterized by the morphology and expression of human (h)CEnC markers with immunocytochemistry and RT-qPCR. After one week of induction, we observed the upregulation of POM markers paired-like homeodomain transcription factor 2 (PITX2) and Forkhead box C1 (FOXC1) and polygonal-shaped cells expressing CEnC-associated markers Zona Occludens-1 (ZO-1), sodium-potassium (Na+/K+)-ATPase, CD166, sodium bicarbonate cotransporter 1 (SLC4A4), aquaporin 1 (AQP1) and N-cadherin (NCAD). Furthermore, we showed that retinoic acid induced a dome formation in the cell culture, with a possible indication of fluid transport by the differentiated cells. Thus, we successfully generated CEnC-like cells from hPSCs with a defined, simple and fast differentiation method.publishedVersionPeer reviewe

Socio-Demographic Factors, Gambling Behaviour, and the Level of Gambling Expenditure : A Population-Based Study

The aim of this study was to examine the relationship between socio-demographic factors, gambling behaviour, and the level of gambling expenditure. The data were drawn from the population-based Gambling Harms Survey 2016 and 2017 conducted in Finland. The data were linked to register-based variables. Past-year gamblers were included (Wave 1; n=5 805, both Waves; n=2 165). The study showed that of the 4.2% of gamblers that produced 50.0% of the total GE in 2016, 33.1% of the GE was produced by those with a gambling problem and 43.3% by those with at-risk gambling pattern. Compared to gamblers in the lowest GE group, those in the highest GE group were more likely to be men, aged 25 or older, with upper secondary education, have a high income, be on dis- ability pension or sickness allowance, be frequent gamblers, gambling at least six game types, and showing at-risk and problem gambling patterns. Cumulative weekly GE by income tertiles remained fairly stable between the years. The results suggest that GE is highly concentrated. Among the small group of high-intensity consumers, the majority of the revenue comes from at-risk and problem gambling. Participants in the low GE group differ from those in the intermediate and high GE groups in terms of socio-demographics and gambling behaviour.The aim of this study was to examine the relationship between socio-demographic factors, gambling behaviour, and the level of gambling expenditure. The data were drawn from the population-based Gambling Harms Survey 2016 and 2017 conducted in Finland. The data were linked to register-based variables. Past-year gamblers were included (Wave 1; n=5 805, both Waves; n=2 165). The study showed that of the 4.2% of gamblers that produced 50.0% of the total GE in 2016, 33.1% of the GE was produced by those with a gambling problem and 43.3% by those with at-risk gambling pattern. Compared to gamblers in the lowest GE group, those in the highest GE group were more likely to be men, aged 25 or older, with upper secondary education, have a high income, be on dis- ability pension or sickness allowance, be frequent gamblers, gambling at least six game types, and showing at-risk and problem gambling patterns. Cumulative weekly GE by income tertiles remained fairly stable between the years. The results suggest that GE is highly concentrated. Among the small group of high-intensity consumers, the majority of the revenue comes from at-risk and problem gambling. Participants in the low GE group differ from those in the intermediate and high GE groups in terms of socio-demographics and gambling behaviour.Peer reviewe

Turvetta korvaavien kuivikemateriaalien ilmastovaikutukset

202