Kaupunkiseutujen viherrakenteen vuorovaikutteinen suunnittelu

Urban green infrastructure refers to the network of nature areas and elements in an urban region, from the relatively natural ecosystems to such man-made structures as constructed parks. This infrastructure is shaped in policy-making and planning on land use and management and development of nature areas. In Finland, involving residents in this planning is routine practice and also required by legislation. In collaborative planning, diverse residents and other stakeholders are invited to participate in planning and decision-making processes, with the aim of influencing the information content of planning. However, the unclear role of residents input makes collaboration inefficient for planners and residents. In the green infrastructure context, a particular challenge for the use of residents input is the strong role of ecological expertise. This thesis develops methods for evaluating and designing collaborative processes in planning and decision-making on urban green infrastructure and the ecosystem services it provides, from the point of view of residents involvement and the use of their experiential knowledge. Empirical data were gathered in the Helsinki metropolitan region in 2007 using semi-structured expert interviews and a survey. In the interviews, 16 public officials, 6 decision-makers, and 11 stakeholders, including 8 active members of resident or nature associations and 3 land property owners, discussed their views on and experiences with collaborative planning of land use and management and development of nature areas. The survey was sent in 2002 to actors who had participated in collaborative urban forest planning groups in Helsinki in 1995-2002, with responses subsequently received from 33 planning authorities, 43 other authorities, and 354 residents (62.5%). The findings address five themes: 1) the need for and 2) quality of collaborative planning, 3) its evaluation and design, 4) challenges related to ways of thinking, and 5) ways to improve usefulness of collaborative planning for different parties. The need was specified with a typology of needs for residents input and by clarifying the role of the input at normative, strategic, and operative levels of policy-making and planning. The quality of collaborative planning was addressed with success criteria for a collaborative planning process, linked with quality aspects at the system level. A framework was developed for addressing the use of the criteria for evaluation and design purposes. Ways of thinking were addressed by developing a typology on ways to value experiences in relation to ecological issues and combining it with a typology on ways to think about the role of residents participation. Ways to improve usefulness of collaborative planning were identified based on the findings of the four other themes. The main contribution of the thesis to research and planning practice is the set of methods developed: the framework for evaluation and design of collaborative planning, the typology of needs for residents input, and the typology of ways of thinking regarding the relation of experiences and ecological issues. These methods can be used to inspire target setting, in design and evaluation of collaborative planning of urban green infrastructure in urban contexts, and partly in collaborative planning more generally. Residents input is necessary for value guidance for policies and plans, for planning cultural ecosystem services and cultural dimensions of other ecosystem services, for making green infrastructure functional from residents point of view, for enhancing capacities for production of well-being benefits, and for assessing how policy-making and planning succeed in supporting residents well-being and these capacities. In integrating various knowledges in planning of urban green infrastructure, the way of thinking which sees the relation of experiences and ecological issues as depending on scales can be particularly useful because of the scale-dependent nature of ecosystem services. In systems such as that in Finland, usefulness of collaborative planning could be improved by strengthening the use of experiential knowledge at the normative level, including clarifying in the norms the role of residents input and the responsibilities of officials and decision-makers in taking the input into account. This would be supported by developing guidelines that specify principles for defining and studying essential benefits of green infrastructure and its ecosystem services in different types of cases, including what types of information need to be used when and which spatial, temporal, social, and ecological contexts must be considered in defining stakeholders and benefits and conditions for service provision. Moreover, usefulness of collaborative planning could be improved by building awareness of implications of different ways of thinking for the outcomes of planning in different types of cases; by designing the participation consciously with attention to its role in sense-making and knowledge-building at the system and process levels; by making more out of the obtained information by interpreting it from different perspectives and directing it to processes in which it can be used; and by supporting continuous learning with evaluation and follow-up.Kaupunkiseudun viherrakenne viittaa luontoalueiden ja -elementtien verkostoon, johon kuuluvat niin luonnontilaiset ekosysteemit kuin ihmisen luomatkin luontoalueet, kuten rakennetut puistot. Viherrakennetta muovataan maankäyttöä ja luontoalueiden hoitoa ja kehittämistä koskevassa politiikassa ja suunnittelussa. Suomessa asukkaiden osallistaminen tähän suunnitteluun on vakiintunut ja lainsäädännön vaatima käytäntö. Vuorovaikutteisessa suunnittelussa asukkaita ja muita osallisia kutsutaan osallistumaan suunnitteluun ja päätöksentekoon ajatuksella, että osallistuminen voi vaikuttaa suunnittelun tietosisältöön. Asukkaiden osallistumisessa syntyvän tiedon rooli on kuitenkin epäselvä, mikä tekee vuorovaikutuksesta turhauttavaa niin suunnittelijoille kuin asukkaillekin. Viherrakenteen suunnittelussa asukkailta hankitun tiedon hyödyntäminen on erityisen haasteellista, koska viherrakenteessa on totuttu korostamaan ekologista asiantuntemusta. Tässä tutkimuksessa kehitettiin menetelmiä vuorovaikutteisten prosessien arviointiin ja suunnitteluun viherrakennetta ja sen tuottamia ekosysteemipalveluja koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Näkökulmana on asukkaiden osallisuus ja asukkaiden kokemuksellisen tiedon hyödyntäminen. Empiirinen aineisto koottiin puolistrukturoiduilla asiantuntijahaastatteluilla vuonna 2007 ja kyselyllä vuonna 2002. Haastatteluissa 16 viranhaltijaa, 6 luottamushenkilöä ja 11 osallista (8 asukas- ja luontojärjestöjen edustajaa ja 3 maanomistajaa) kertoi vuorovaikutteista maankäytön ja luontoalueiden hoidon ja kehittämisen suunnittelua koskevista näkemyksistään ja kokemuksistaan. Kysely lähetettiin Helsingissä vuosina 1995-2002 viheralueiden suunnittelun työryhmiin osallistuneille. Kyselyyn vastasi 33 suunnitteluviranhaltijaa, 43 muuta viranhaltijaa ja 354 asukasta (62.5%). Tulokset käsittelevät viittä teemaa: vuorovaikutteisen suunnittelun 1) tarvetta, 2) laatua ja 3) arviointia ja suunnittelua sekä 4) ajattelutapoihin liittyviä haasteita ja 5) keinoja parantaa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyttä eri osapuolille. Työssä muodostettiin typologia tarpeista asukkailta hankittavalle tiedolle ja selvennettiin tämän tiedon merkitystä suunnittelun normatiivisella, strategisella ja operatiivisella tasolla. Laadun tarkastelussa kehitettiin kriteerit vuorovaikutteisen suunnitteluprosessin onnistumiselle. Kriteerien pohjalta koottiin viitekehys avuksi vuorovaikutteisen suunnittelun arviointiin ja tulevien prosessien suunnitteluun. Ajattelutapoja tarkasteltiin muodostamalla typologia tavoista arvottaa kokemuksia suhteessa ekologisiin näkökohtiin ja yhdistämällä se typologiaan osallistumisen tarkoituksesta. Keinoja vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyden parantamisen määriteltiin neljän ensimmäisen teeman tulosten perusteella. Työn tärkein anti tutkimukselle ja suunnittelulle on siinä kehitetty menetelmäpaketti: arvioinnin ja suunnittelun viitekehys, typologia asukkailta hankittavan tiedon tarpeista ja typologia kokemusten ja ekologisten näkökohtien suhteesta. Menetelmiä voidaan käyttää inspiraation lähteenä vuorovaikutteisen suunnittelun tavoitteenasettelussa, prosessien suunnittelussa ja arvioinnissa kaupunkiseutujen viherrakennetta koskevassa suunnittelussa ja osin vuorovaikutteissa suunnittelussa yleisemminkin. Asukkailta hankittavaa tietoa todetaan tarvittavan politiikan ja suunnittelun arvopohjan muodostamisessa, kulttuuristen ekosysteemipalveluiden ja muiden ekosysteemipalveluiden kulttuuristen ulottuvuuksien suunnittelussa, viherrakenteen kehittämisessä asukkaiden kannalta toimivaksi, hyvinvointihyötyjen syntyä tukevien kapasiteettien lisäämisessä ja sen arvioinnissa, miten politiikka ja suunnittelu onnistuvat tukemaan näitä kapasiteetteja ja asukkaiden hyvinvointia. Ajattelutapa, jossa kokemusten ja ekologisten näkökohtien suhde nähdään riippuvaisena mittakaavasta, voi olla kokemuksellisen ja ekologisen tiedon yhdistämisessä erityisen hyödyllinen, koska myös ekosysteemipalvelut ovat mittakaavasidonnaisia. Suomessa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyttä voitaisiin parantaa vahvistamalla kokemuksellisen tiedon hyödyntämistä suunnittelun normatiivisella tasolla. Suunnittelun normeja voitaisiin päivittää selventämällä niissä asukkailta hankittavan tiedon tarkoitus ja toimijoiden vastuut tiedon hyödyntämisessä. Apua olisi ohjeista, joissa esitettäisiin periaatteet viherrakenteen ja ekosysteemipalveluiden olennaisten hyötyjen määrittelyyn ja tarkasteluun. Tähän sisältyisivät ohjeet siitä, millaista tietoa tarvitaan missäkin vaiheessa ja mitä spatiaalisia, ajallisia, sosiaalisia ja ekologisia konteksteja on otettava huomioon määriteltäessä osallisia, hyötyjä ja palvelujen tarjonnan edellytyksiä. Vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyttä voitaisiin parantaa myös edistämällä tietoisuutta erilaisten ajattelutapojen vaikutuksesta suunnittelun tuloksiin. Esimerkiksi asukkaiden kokemusten pitäminen ekologisiin näkökohtiin nähden toissijaisena voi tarkoittaa, että hukataan mahdollisuuksia asukkaiden kannalta hyvän elinympäristön aikaansaamiseen ja tulevaan yhteistyöhön. Kokemusten asettaminen etusijalle taas voi johtaa siihen, että suunnittelu heikentää ekosysteemipalvelujen tarjonnan ekologisia edellytyksiä. Hyödyllisyyttä tukisi se, että osallistuminen suunniteltaisiin tietoisesti osaksi merkitysten luontia ja tiedonrakennusta suunnitteluprosessissa ja järjestelmätasolla. Hankittua tietoa voitaisiin hyödyntää tehokkaammin tulkitsemalla sitä eri näkökulmista ja ohjaamalla sitä prosesseihin, joissa sitä voidaan käyttää. Hyötyä olisi myös jatkuvan oppimisen edistämisestä arvioinnilla ja seurannalla

Kaupunkiluonto ja monikulttuurisuus – maahanmuuttajat luontoalueiden kokijoina ja käyttäjinä

Kaupungistuminen ja maahanmuutosta seuraava monikulttuuristuminen ovat merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Kaupunkiluonnon merkitys ihmisten hyvinvoinnille korostuu väestön keskittyessä kasvaville kaupunkiseuduille, mutta kaupunkiluonnon merkitystä maahanmuuttajien integroitumisessa ei ole juurikaan tutkittu. Tässä raportissa: - Kartoitetaan, miten eri maahanmuuttajaryhmien määrä on kehittymässä Helsingin seudulla ja mitkä ovat suuria tai kasvavia ja siten erityisesti huomionarvoisia ryhmiä. - Selvitetään, mitä tietoa on saatavilla ihmisten luontosuhteen vaihtelusta eri kulttuureissa. - Selvitetään, millainen merkitys kaupunkiluonnolla on maahanmuuttajien integroitumisessa uuteen elinympäristöön ja yhteisöön. - Muodostetaan käsitys keskeisistä tiedon puutteista ja tutkimustarpeista. Maahanmuuttajien määrän kehitystä Helsingin seudulla tarkastellaan tilastojen avulla. Lisäksi arvioidaan tilastojen käyttöön liittyviä haasteita. Eri kulttuuritaustaisten ryhmien luontoon liittämiä merkityksiä ja luonnon käytön tapoja tarkastellaan aiempien tutkimusten perusteella. Maahanmuuttajien luontosuhteeseen keskittyvää kotimaista tutkimusta ei juuri löytynyt, mutta aiheeseen liittyvistä tutkimuksista käy ilmi arvojen ja kokemusten vaihtelu kulttuurien välillä. Julkaisussa esitellään esimerkkitapauksia luonnon merkityksistä maahanmuuttajien integroitumisessa ja pohditaan integroitumisen edistämisen mahdollisuuksia Helsingin seudulla. Pyrittäessä edistämään yksilöiden ja ryhmien integroitumista on tärkeää tunnistaa luontoalueiden mahdollisuuksia symbolisen tunnistamisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen luomisessa. Tietoa tarvitaan myös siitä, millä tavoin näitä mahdollisuuksia voidaan tukea luontoalueiden maankäytön ja hoidon suunnittelun kautta. Maahanmuuttajien näkemysten ja kokemusten hyödyntäminen voi auttaa kaupunkien suunnittelua löytämään muuttuviin olosuhteisiin sopivia toimintatapoja ja ratkaisuja

Osallistumisähkystä tekemisen demokratiaan – kaupungit ja aktiivinen ympäristökansalaisuus

Peer reviewe

Promoting interculturalism by planning of urban nature

Immigration in Finland has increased significantly in the last decades. The integration of immigrants and autochthonous Finns poses new challenges to the society. Nevertheless, the resulting cultural diversity creates opportunities for intercultural social development. According to previous studies, urban nature can benefit human well-being and it can also play a role in integration processes. However, the role urban nature can potentially play in integration is largely overlooked, and immigrants are rarely involved in the planning of urban nature. This paper presents the main results of a qualitative study carried out in Helsinki metropolitan area, Finland. The aim was to understand the role of urban nature in integration, and to address how the planning of urban nature can support integration and interculturalism. We found that using urban nature helps immigrants feel comfortable and enjoy their living environment. The inter- viewed immigrants were interested in getting information on urban planning, especially in their own neighbourhood, and many of them wanted to participate in planning, although they were unsure of their right to do so, and access to planning processes appeared problematic in many ways. To support integration and interculturalism, urban planning should take the opportunity to enhance intercultural understanding. Adhering to culturally sensitive processes, and developing trust with local residents by taking their views seriously, can do this. Nature has the potential to inspire people to connect with one another.Peer reviewe

Kohti kansalaistoiminnan kukoistusta - miten verkostojärjestöt sekä kunnan ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyö tukevat vapaaehtoistoimintaa?

Tämä selvitys on laadittu osana oikeusministeriön Vapaa!-Fri! -hanketta. Selvityksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä erityisesti kunta-kansalaisyhteiskunta -yhteistyön sekä alueellisten verkostojärjestöjen merkityksestä paikalliselle vapaaehtoistoiminnalle. Selvityksen keskeinen aineisto koostuu 19 kunnalle järjestetyistä klinikkatilaisuuksista sekä maakunnallisesti toimivien eri kansalaistoimijoita palvelevien organisaatioiden edustajien ryhmähaastatteluista. Kunnalla voi olla merkittävä rooli elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan tukemisessa. Selvityksen perusteella kunnat näkevät kunta-kansalaisyhteiskunta -yhteistyön edistämisen kannalta olennaisena kehittää seuraavanlaisia rakenteita ja toimintatapoja: kunnan käytäntöjä ja kyvykkyyksiä vapaaehtoissektorin uudistumisen tukemisessa; tapoja säännöllisille kohtaamiselle ja kehittämiselle yhdessä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa; kunnan ja vapaaehtoissektorin yhteistyön linjaamista strategisesti vaikuttavalla osallisuus- tai yhdistysohjelmalla. Selvityksemme perusteella verkostojärjestöillä on monipuolisia ja vaihtelevia rooleja. Verkostojärjestöjen perustehtävä näyttää olevan alueella toimivien yhdistysten tuominen yhteen sekä keskenään että kuntien ja muun julkisen sektorin kanssa. Toimijat ovat keskenään erilaisia, mutta verkostojärjestö tuntuu toimivan melko hyvin kokoavana terminä. Tässä linkki julkaisuun Vapaaehtoistoimintaa vahvistamalla kohti ikääntyvän yhteiskunnan mahdollisuuksia. Vapaa!-Fri! –hankkeen toimenpideraportti</a

Ohuesta osallistumisesta yhteiseen ongelmanratkaisuun. Tiekartta kohti yhteistoiminnallisempaa Suomea

Kimurantteja ongelmia kukaan ei pysty ratkaisemaan yksin. Esimerkiksi ilmastonmuutos, luontokato, väestöryhmien eriytyminen ja kaupunkien maankäyttöpaineet vaativat erilaisten tavoitteiden yhteensovittamista ja yhteistyötä eri toimijoiden, kuten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, viranomaisten ja yritysten välillä. Oletko ongelmanratkaisuprosessin koollekutsuja? Julkaisu auttaa suunnittelemaan näiden prosessien kehittämistä yhteistoiminnallisiksi. Oletko ongelmanratkaisun muu osapuoli tai yhteistoiminnan edistämisestä kiinnostunut? Julkaisu antaa ajatuksia siihen, miten voit itse ja miten organisaatiosi tai yhteisösi voi toimia suhteessa yhteisen ongelmanratkaisun prosesseihin