Kuinka pitkään lasten kotihoitoa? : Selvitys äitien lastenhoitojaksoista kotona 2000-luvulla

Äidit käyttävät pääosan lastenhoitoon kotona liittyvistä perhevapaista, minkä seurauksena äideille kasautuvat myös katkot työelämässä lastenhoidon johdosta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten yleisiä ovat yhtäältä pitkät yhtenäiset lastenhoitojaksot ja toisaalta pitkät kotihoidon tukijaksot, miten hoitojaksojen käyttö on kehittynyt ja mitkä tekijät selittävät äitien kotihoidon tuen kestoa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tutkimusta varten muodostettiin osa-aineisto, joka perustuu Kelan tutkimusosaston Lapsiperhe-hanketta varten koottuun laajaan rekisteripohjaiseen tutkimusaineistoon. Tutkimusaineisto on rajattu äiteihin, jotka saivat esikoisen vuosina 1999–2006 ja joiden viimeinen lapsi syntyi vuonna 2008. Hoitojaksoja voidaan seurata kohorteittain maksettujen vanhempainrahojen ja kotihoidon tukitietojen avulla vuoden 2010 loppuun asti. Tulosten mukaan muutokset äitien käyttäytymisessä ovat olleet 2000-luvulla melko hitaita. Pääosa, noin kolme neljästä ensisynnyttäjien perhevapaaetuuksiin perustuvista yhtenäisistä lapsenhoitojaksoista päättyy esikoiseen, minkä jälkeen hoitojaksoon tulee vähintään kahden kuukauden tauko, vaikka äiti saisi seuraavan lapsen ennen kuin edellinen täyttää kolme vuotta. Peräkkäin vähintään kahta lasta hoitavia äitejä oli kaikkiaan neljännes. Esimerkiksi vuoden 2003 kohortin kaksi lasta saaneista äideistä 70 prosenttia piti tauon ensimmäisen lapsen jälkeen ja 30 prosenttia hoiti molemmat lapset peräkkäin. Isien vapaat selittävät äitien jaksojen päättymisiä tai taukoja useammin nuorimmilla kohorteilla, mutta yhä vain muutaman prosentin. Kotihoidontuen käyttö on 2000-luvulla hieman yleistynyt, mutta pisimmät jaksot ovat vähentyneet vuosina 1999–2006 noin 14 prosentista 10 prosenttiin. Toisaalta yksinhuoltajilla pitkät, noin kolmen vuoden jaksot muodostavat yhä viidenneksen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, kuinka suurta osaa äitejä koskisi reformi, joka puolittaisi oikeuden kotihoidon tukeen vanhempien kesken. Tuloksena oli, että runsas kolmasosa kaikista ensisynnyttäjistä, mutta yksinhuoltajista yli 40 prosenttia, joutuisi suunnittelemaan lapsenhoitoratkaisunsa uudelleen, jos uudistus olisi koskenut vuoden 2006 ensisynnyttäjiä. Väestötasolle ja kaikille äideille korotettuna uudistus olisi koskenut, kuukausirajasta riippuen, 17 250–21 750 äitiä, joista yksinhuoltajia olisi ollut 2 000–2 240. Ikä, äidin koulutustaso ja pääasiallinen toiminta osoittautuivat voimakkaiksi selittäjiksi sille, pitävätkö äidit lyhyitä vai pitkiä kotihoidon tukijaksoja. Vaikka nämä tekijät ovat yhteydessä äitien tulojen kautta myös kotitalouden tulotasoon, ei talouden tulotasolla ollut yhtä selviä yhteyksiä. Sen sijaan isän kotihoidon tukijaksot, joita oli yhä pieni määrä, lisäsivät selvästi todennäköisyyttä äitien lyhyempiin jaksoihin ja vähensivät todennäköisyyttä pitkiin jaksoihin

Methodology Matters: Designing a Pilot Study Guided by Indigenous Epistemologies

Indigenous individuals and communities have historically and continuously had negative experiences with Western health care and biomedical research. To rebuild trust and mitigate power structures between researchers and Indigenous Peoples, researchers can adopt Indigenous epistemologies in methodologies, such as non-hierarchical approaches to relationship. This paper shares models developed to bridge Indigenous epistemologies with Western qualitative and quantitative research methods and demonstrates how these epistemologies can be used to guide the development of pilot study

Perhevapaat 2013 -väestökyselyn toteutus : Tiedonkeruu, aineiston edustavuus ja perustietoja vastaajista

Perhevapaat 2013 -väestökysely on Kelan tutkimusosaston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Politiikan seuranta- ja vaikuttavuusyksikön yhteydessä toteuttama laaja väestökysely. Kyselyn kohderyhmänä olivat vuonna 2011 lapsen saaneet äidit ja isät. Kysely oli kolmas osa vastaavien kyselyiden sarjaa, joista aiemmat on toteutettu vuosina 2001 ja 2006. Tämänkertainen kysely toteutettiin ensimmäistä kertaa täysin sähköisesti kun taas aiemmat ovat olleet perinteisiä paperikyselyitä. Kyselyn perusjoukon muodostivat vuonna 2011 lapsen saaneet äidit ja isät, jotka olivat käyttäneet vanhempainpäivärahoja eli äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa kyseisestä lapsesta, joille löytyi Kelaan ilmoitettu sähköpostiosoite ja jotka asuivat kyselyhetkellä Suomessa. Sähköpostiosoite löytyi kaikkiaan 75,7 prosentille etuuksia käyttäneistä äideistä ja 68,3 prosentille etuuksia käyttäneistä isistä. Otannan yhteydessä äidit jaettiin kolmeen ryhmään, perusotoksen äiteihin, monikkoäiteihin ja 18–22-vuotiaisiin nuoriin äiteihin. Perusotoksen äidit muodostavat aineiston perustan ja tästä ryhmästä tehtyyn otokseen kuului kaikkiaan 6 914 äitiä. Perusotoksen äitien lisäksi erillisaineistoja varten kyselyyn otettiin mukaan kaikki monikkoäidit ja nuorten äitien ryhmää kasvatettiin täydennysotoksilla. Kyselyyn tuli mukaan kaikkiaan 8 297 äitiä. Isien puolella isäotoksen koko oli 6 781 isää. Otos toteutettiin jakamalla isät ensin kahteen ryhmään käytettyjen perhevapaapäivien mukaan ja ottamalla näistä ositteista omat otoksensa. Äitien perusotoksessa kyselyn vastausaste oli 44,1, monikkoäideillä 38,4 ja nuorilla äideillä 34,6 prosenttia. Isien vastausaste oli 32,3 prosenttia. Äitiaineistojen edustavuus on hyvä ja sitä tullaan käyttämään varsinaisissa analyyseissä sellaisenaan, kun taas isäkyselyssä enemmän vanhempainpäivärahoja käyttäneet isät olivat aktiivisempia vastaamaan kuin vähän vanhempainpäivärahoja käyttäneet. Isäaineistossa ryhmien suhteelliset osuudet painotettiin vastaamaan perusjoukkoa. Kyselyllä saadaan paljon tietoa suomalaisista pienten lasten perheistä. Voimme kuvailla perheitä, saada tietoa syistä, miksi perheet tekivät erilaisia lapsenhoitovalintoja ja saada tietoa perheiden mielipiteistä liittyen perhevapaajärjestelmään. Esimerkiksi perusäitien kyselyssä ja isäkyselyssä saadut vastaukset olivat hyvin samankaltaisia, kun tarkasteltiin vastaajien käsitystä perheen toimeentulosta, omista tai puolison tuloista sekä perhevapaiden käytöstä. Runsaat 40 prosenttia sekä äideistä että isistä oli puolestaan sitä mieltä, että tuolloinen mahdollisuus myöhentää isäkuukautta vaikutti ainakin jonkin verran siihen, että isät käyttivät oikeuttaan. Sen sijaan isät olivat äitejä hieman useammin valmiita kehittämään perhevapaajärjestelmää. Mielipiteet, jotka koskivat päivähoito-oikeuksien rajaamista, jakautuivat työttömyystaustan mukaan. Vastaajat, joiden perheessä oli työttömyyttä, suhtautuivat muita kielteisemmin päivähoito-oikeuksien rajoittamiseen. Mielipiteisiin eri aiheista vaikuttaa niin vastaajien ja heidän perheidensä tilanne kuin heidän kokemuksensa näistä järjestelmistä. Lapsiperheet ovat erilaisia ja niiden joukossa on useita erilaisia ryhmiä. Kyselyaineistoja analysoitaessa on tärkeää huomioida nämä tekijät.2., korjattu painos (16.3.2017

Pre-Exposure to 50 Hz Magnetic Fields Modifies Menadione-Induced Genotoxic Effects in Human SH-SY5Y Neuroblastoma Cells

BACKGROUND: Extremely low frequency (ELF) magnetic fields (MF) are generated by power lines and various electric appliances. They have been classified as possibly carcinogenic by the International Agency for Research on Cancer, but a mechanistic explanation for carcinogenic effects is lacking. A previous study in our laboratory showed that pre-exposure to ELF MF altered cancer-relevant cellular responses (cell cycle arrest, apoptosis) to menadione-induced DNA damage, but it did not include endpoints measuring actual genetic damage. In the present study, we examined whether pre-exposure to ELF MF affects chemically induced DNA damage level, DNA repair rate, or micronucleus frequency in human SH-SY5Y neuroblastoma cells. METHODOLOGY/PRINCIPAL FINDINGS: Exposure to 50 Hz MF was conducted at 100 µT for 24 hours, followed by chemical exposure for 3 hours. The chemicals used for inducing DNA damage and subsequent micronucleus formation were menadione and methyl methanesulphonate (MMS). Pre-treatment with MF enhanced menadione-induced DNA damage, DNA repair rate, and micronucleus formation in human SH-SY5Y neuroblastoma cells. Although the results with MMS indicated similar effects, the differences were not statistically significant. No effects were observed after MF exposure alone. CONCLUSIONS: The results confirm our previous findings showing that pre-exposure to MFs as low as 100 µT alters cellular responses to menadione, and show that increased genotoxicity results from such interaction. The present findings also indicate that complementary data at several chronological points may be critical for understanding the MF effects on DNA damage, repair, and post-repair integrity of the genome

Novel Biomarker Candidates for Febrile Neutropenia in Hematological Patients Using Nontargeted Metabolomics

Background. Novel potential small molecular biomarkers for sepsis were analyzed with nontargeted metabolite profiling to find biomarkers for febrile neutropenia after intensive chemotherapy for hematological malignancies. Methods. Altogether, 85 patients were included into this prospective study at the start of febrile neutropenia after intensive chemotherapy for acute myeloid leukemia or after autologous stem cell transplantation. The plasma samples for the nontargeted metabolite profiling analysis by liquid chromatography-mass spectrometry were taken when fever rose over 38° and on the next morning. Results. Altogether, 90 differential molecular features were shown to explain the differences between patients with complicated (bacteremia, severe sepsis, or fatal outcome) and noncomplicated courses of febrile neutropenia. The most differential compounds were an androgen hormone, citrulline, and phosphatidylethanolamine PE(18:0/20:4). The clinical relevance of the findings was evaluated by comparing them with conventional biomarkers like C-reactive protein and procalcitonin. Conclusion. These results hold promise to find out novel biomarkers for febrile neutropenia, including citrulline. Furthermore, androgen metabolism merits further studies.</p

Comparative effectiveness of dipeptidyl peptidase-4 (DPP-4) inhibitors and human glucagon-like peptide-1 (GLP-1) analogue as add-on therapies to sulphonylurea among diabetes patients in the Asia-Pacific region: a systematic review

The prevalence of diabetes mellitus is rising globally, and it induces a substantial public health burden to the healthcare systems. Its optimal control is one of the most significant challenges faced by physicians and policy-makers. Whereas some of the established oral hypoglycaemic drug classes like biguanide, sulphonylureas, thiazolidinediones have been extensively used, the newer agents like dipeptidyl peptidase-4 (DPP-4) inhibitors and the human glucagon-like peptide-1 (GLP-1) analogues have recently emerged as suitable options due to their similar efficacy and favorable side effect profiles. These agents are widely recognized alternatives to the traditional oral hypoglycaemic agents or insulin, especially in conditions where they are contraindicated or unacceptable to patients. Many studies which evaluated their clinical effects, either alone or as add-on agents, were conducted in Western countries. There exist few reviews on their effectiveness in the Asia-Pacific region. The purpose of this systematic review is to address the comparative effectiveness of these new classes of medications as add-on therapies to sulphonylurea drugs among diabetic patients in the Asia-Pacific countries. We conducted a thorough literature search of the MEDLINE and EMBASE from the inception of these databases to August 2013, supplemented by an additional manual search using reference lists from research studies, meta-analyses and review articles as retrieved by the electronic databases. A total of nine randomized controlled trials were identified and described in this article. It was found that DPP-4 inhibitors and GLP-1 analogues were in general effective as add-on therapies to existing sulphonylurea therapies, achieving HbA1c reductions by a magnitude of 0.59–0.90% and 0.77–1.62%, respectively. Few adverse events including hypoglycaemic attacks were reported. Therefore, these two new drug classes represent novel therapies with great potential to be major therapeutic options. Future larger-scale research should be conducted among other Asia-Pacific region to evaluate their efficacy in other ethnic groups