Francis Ford Coppola’s Apocalypse Now, Heart of Darkness, and the Vietnam War Redux

This essay is a consideration of Francis Ford Coppola’s Apocalypse Now—in its original as well as revised form—in light of Francis Ford Coppola’s film career, the Vietnam War, and Joseph Conrad’s Heart of Darkness.This essay is a consideration of Francis Ford Coppola’s Apocalypse Now—in its original as well as revised form—in light of Francis Ford Coppola’s film career, the Vietnam War, and Joseph Conrad’s Heart of Darkness

Cormac McCarthy and the Genre Turn in Contemporary Literary Fiction

The wholesale embrace of genre fiction by contemporary literary writers is currently reorganizing the literary field. This essay looks at the role that genre has played in Cormac McCarthy’s fiction since his turn to the Western with Blood Meridian (1985). It assesses his genre fiction vis-à-vis Mark McGurl’s influential study of the importance of creative writing programs for postwar US fiction in The Program Era (2009). In contrast to the modernist aesthetic institutionalized in program era fiction, I argue that the recent genre turn significantly changes the relationship of literary fiction to reality as well as to institutions. I suggest that the turn to genre should be considered the formal response to a crisis in reality, triggered by twenty-first-century reconceptualizations of the world and our place in it, which requires new ways of representing reality. By reading McCarthy’s The Road (2006) alongside Colson Whitehead’s Zone One (2011), I argue that the genre turn in contemporary literary fiction also marks a turn toward institutions, one that both rejects the anti-institutionality of the program era and a return to the modern disciplinary institution in favor of rethinking a value basis for future institutions

The Beacon, August 25, 2010

Vol. 24, Issue 2, 8 pageshttps://digitalcommons.fiu.edu/student_newspaper/1452/thumbnail.jp

Popping (It) Up: An Exploration on Popular Culture and TV Series Supernatural

Supernatural is a TV series created in 2005 that draws inspiration from urban legends, folklore and mythological tales to tell the journey of two brothers who hunt monsters, ghosts and creatures from the underworld in an apocalyptic scenario. This article intends to explore Supernatural as a reflection of/on the present time, its main concerns and practices. First, it analyzes the show as part of a post-9/11 culture that is deeply affected by the events of 2001 and the underlying sense of terror. Even though the show privileges the horror genre as a framework to deal with 9/11-ensued fears and anxieties, it also brings into play many other genres that blur its categorization and reproduce today’s fast pace and fluidity. Second, the article looks at how the show integrates and has been integrated into contemporary pop culture. Supernatural is known for pushing the boundaries, communicating with other cultural products, self-referencing and interacting with the audience, thus fostering an active interchange between the show, pop culture products, different media, and viewers. The article therefore understands Supernatural as both a cultural manifestation and a manifestation of culture, a product that impacts popular culture and is, in turn, impacted by it. It investigates how the present social, cultural and political context in America has influenced the creation of the series and its plot, and how the use of popular culture references, which pop up regularly throughout the show and create a sublayer of meaning the viewer must decode and interpret, has become a distinctive characteristic of the show and a key factor for its success and durability

On Using Machinima as “Found” in Animation Production

Machinima is a relatively new animation production technique that has become popular among independent animators. It is also used by installation artists to create installation artefacts in a digital space. As a form of remix and fandom culture, machinima can be appropriated for the production of readymade and found arts. However, its exact contribution to this art form has not been clearly defined, as the knowledge generated within the machinima community is usually fragmented, incomplete and poorly documented. This article examines machinima production practices and installation art with the aim of determining how machinima components can be considered as “found art” within an animation. The outcome will be of interest to both animators and installation artists who want to use machinima in their works. It also provides a lens for further study of machinima and digital installations that use videogames

Paysage Apocalyptique en série, ou comment les zombies reconfigurent l’espace télévisuel

Les paysages des villes et des campagnes proposées par les séries consacrées aux Zombies n’offrent pas seulement le reflet d’une apocalypse liée à une pandémie qui annihile l’espèce humaine. Ils proposent en fait une tentative de représentation de ce que le capitalisme, poussé à outrance, réserve à l’espèce humaine dans un avenir plus ou moins proche. Bien qu’il ne soit pas possible en un seul article de faire le tour de la question sur le rapport entre l’idée de paysage et l’espace humain mi..

Vesitetty ympäristösanoma : Waterworld -elokuva (1995) ilmastokatastrofin representaationa

Tutkielma käsittelee yhdysvaltalaista toimintaelokuvaa Waterworld (1995). Maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sijoittuva Waterworld tunnetaan aikansa kalleimpana ja suurta mediahuomiota synnyttäneenä elokuvana, joka käsitteli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa kansainväliseen keskusteluun noussutta ilmastokriisiä. Tarkastelen Waterworldin apokalyptistä tapaa käsitellä ilmastokriisiä ja kysyn, miten elokuva rinnastuu oman aikansa ympäristökeskusteluun. Tutkimusmetodini on kontekstualisoiva elokuvahistoria. Alkuperäislähteenä käytän Waterworldin vuonna 2018 ilmestynyttä Blu-ray-julkaisua. Lähestyn elokuvaa ekokriittisestä näkökulmasta, jonka avulla tutkitaan kulttuuritekstien suhdetta ympäristöön ja luontoon. Tutkimuksessani hyödynnän kattavasti Waterworldia koskevaa aikalaisuutisointia, elokuva-arvioita ja haastatteluita sijoittaakseni elokuvan omaan kontekstiinsa 1990-luvun alkupuolen Yhdysvaltoihin. Waterworld pyrkii ottamaan kantaa oman aikansa ympäristöongelmiin ja osallistuu tulkintani mukaan Yhdysvaltojen sisäiseen ympäristöpoliittiseen kiistaan. Elokuva on amerikkalaisen viihdekoneiston valmistama kaupallinen tuote, jonka tarkoitus on tuottaa tekijöilleen taloudellista voittoa. Globaalia ilmastokatastrofia maalaileva Waterworld ammentaa innoitustaan 1960-luvulla syntyneestä ympäristöliikkeestä ja hyödyntää kerronnassaan varhaisen ympäristöajattelun apokalyptistä retoriikkaa. Samalla elokuva liputtaa edistysuskon ja ihmisen sopeutumiskyvyn puolesta. Apokalypsiä on pidetty subliimina, eli ihmisen käsityskyvyn ulottumattomissa olevana ilmiönä. Pystyäkseen kuvittelemaan apokalyptisen meren peittämän maailman Waterworld ammentaa muinaisista myytteistä ja varhaismoderneista merta koskevista uskomuksista, jolloin ilmastokatastrofin mahdolliset todelliset seuraukset jäävät sivuun. Päättelen, että Waterworld kierrättää myös amerikkalaiselle itseymmärrykselle ominaista utopismia ja maalaisidylliä ihannoivaa pastoralismia. Elokuva toistaa länsimaisen ajatteluperinteen luonnon sukupuolittamisen tapaa, jossa luonto mielletään feminiiniseksi. Ilmastokatastrofin tuhoamasta maailmasta rakennetaan Waterworldissa miehisen toiminnan kenttää lännenelokuvan lajityypin konventioita mukaillen. Loppupäätelmäni on, että ilmastokriisi jää Waterworldissa viihteen ja ihmiskeskeisen draaman taustalle, mutta elokuvan kautta avautuu kurkistusikkuna aikaan, jolloin ilmastosta alkoi tulla kiistanalainen aihe yhdysvaltalaisessa politiikassa