Sanalliset kuvat : dialoginen mimesis ja mimesiksen kritiikki Platonin dialogeissa Valtio, Pidot ja Sofisti

Tutkielmassa käsitellään Platonin (427–347 eaa.) käsitystä sanallisesta mimesiksestä sekä Platonin omaa dialogimuodossa kirjoittamaa filosofiaa. Monipuolinen käsite ’mimesis’ kääntyy suomeksi Platonin yhteydessä luontevimmin sanalla ’jäljittely’. Muita sen merkitysalueita ovat mm. representaatio ja imitaatio. Platonin käsitykset ovat vaikuttaneet merkittävästi myöhempiin taiteen ja todellisuuden suhteita koskeviin kysymyksenasetteluihin. Platonin dialogit ovat kuvitteellisia, jäljitteleviä keskusteluja, joiden keskushahmona on yleensä filosofi Sokrates (470/469–399 eaa.). Tässä tutkielmassa tutkin sitä, miksi Platon käyttää mimesistä kerronnan tapana. Platonin dialogeissa kritisoidaan jäljittelevää runoutta sekä moraalisesti epäilyttävänä että tiedollisesti vajavaisena. Myös sofistia, sanallista viisauden jäljittelijää kritisoidaan ironiseen sävyyn. Platon kuitenkin itse käyttää dialogeissaan paljolti samoja menetelmiä kuin runoilijat ja sofistit. Tutkielmassa selvitän millä perusteella Platonin omat dialogit voisivat välttää dialogeissa jäljittelevään kerrontaan kohdistetun kritiikin. Ensisijaisina lähteinä käytän Platonin dialogeja Valtio, Pidot ja Sofisti. Tutkin Platonin omaa jäljittelevää kerrontaa käyttäen apuna Arne Melbergin tulkintaa Pidot-dialogista. Holger Thesleffin tutkimusten perustalta käsittelen Platonin teosten draamallisia ja kaunokirjallisia piirteitä. Runollisen kerronnan moraalisia arvoja ja psykologisen vaikuttamisen tapoja käsittelen Stephen Halliwellin näkemysten pohjalta ja Platonin jäljitelmän ja kuvan luonnetta tarkastelen Jean-Pierre Vernantin esittämän tulkinnan perustalta. G. R. F. Ferrarin tutkimus tarjoaa tapoja tulkita Platonin dialogista mimesistä suhteessa runouteen, jolloin dialogit hahmottuvat jäljittelevästä runoudesta selkeästi erottuvana filosofisena jäljittelynä. Tutkimuksessa osoittautuu, että Platonin näkökulmasta filosofinen keskustelu on aina altis väärinymmärryksille. Jäljittelevä kerronta on kuitenkin suorasanaista luennointia parempi tapa kuvata sitä filosofista elämäntapaa, joka parhaimmillaan voi johtaa oikeaan filosofiseen tietoon. Platon on suuntautunut ajattelussaan filosofiseen tietoon (epistēmē). Tällaista filosofista tietoa ei voi ilmaista kuvitteellisilla kertomuksilla tyhjentävästi, vaan filosofiseen tietoon voidaan viitata vain epäsuorasti ja antamalla malli filosofiselle keskustelulle. Aistimaailman jäljittely ei voi Platonin käsityksen mukaan johtaa todelliseen tietoon yleisistä totuuksista. Filosofinen mimesis tarkoittaa filosofin tapaa elää filosofiseen tietoon suuntautuvaa elämään. Sen sijaan että tieto voitaisiin saavuttaa pelkällä puheen jäljittelyllä, se on mahdollista saavuttaa vain filosofisen keskustelun ja vähittäisen sisäisen muutoksen kautta

Molecular Pharmacology and Pathology of Strokes

Stroke, a progressively non-communicable disease, is the second leading cause of death after coronary heart disease in developed countries. The present treatment options for stroke are adapting lifestyle practices, diabetes treatment, drugs, and the management of other factors, but no cure is yet available, despite new insights into molecular and therapeutic targets. Discoveries related to explicating the molecular pharmacology in cerebrovascular function and thrombosis have led to significant advancements in the current treatment paradigm for patients with stroke. Hence, this Special Issue invited scientific papers and reviews from researchers to provide solid evidence from a molecular point of view to scrutinize the molecular pharmacology and pathology of strokes. Platelet activation plays a major role in cardio and cerebrovascular diseases. Platelets also play a key role in the hemostatic process and are associated with various pathological events, such as arterial thrombosis and atherosclerosis. While the currently used anti-platelet drugs such as aspirin and clopidogrel demonstrate efficacy in many patients, they exert undesirable side effects. Therefore, the development of effective therapeutic strategies for the prevention and treatment of thrombotic diseases is a significant priority. Recently, precious metal drugs have conquered the subject of metal-based drugs, and several investigators have moved their attention to the synthesis of various ruthenium (Ru) and iridium (Ir) complexes due to their prospective therapeutic values. We have published this e-book about the “Molecular Pharmacology and Pathology of Strokes” and anticipate that readers will find this book useful regarding the significant challenges and current advances that are presently being made in stroke research, with the possibility of inspiring the application of novel drug development to enrich the devotion and treatment of patients with cardiovascular diseases

Eros, leikki ja normi : rakkauden fundamentaaliteologiaa

Peer reviewe

Ancient soul in action : rationality and question of Unity in Homer, Socrates and Plato

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.In my master’s thesis, I examine rational action and the possibility of irrationality. I begin by exploring how the question of unity of soul and action in raised first time in the Homeric discussion. In Socratic philosophy, the rationality and unity of soul and action is a necessary condition for achieving piece of mind and prosperity of life as a continuum. According to the prevalent interpretation, Socrates denies the possibility of akrasia, on the ground that he sees all the desires that can lead to action as rational. Akrasia, that is a Greek term for ‘weakness of will’ or ‘moral weakness’ is a form of irrationality, where an agent acts consciously, voluntarily, or intentionally against that which he considers the best option overall. Socrates argues that a person always according to his knowledge of the good and the desire for the good is an only motivational force for action. This Socratic view has also been interpreted as a denial of the possibility of akrasia. The Platonic philosophy of soul is seen diverging from the Socratic one in that he argues for the possibility of akrasia. According to this interpretation, Plato divides the soul into three elements, or parts as they as often called which each has its own objects of desires as well as reasoning ability, and therefore the parts can be causes of action without cooperating with the other parts. Akrasia, in this reading, would be possibly, when the less rational desires of the lower parts can outweigh the more rational considerations of the reasoning part. The different views on desires are most often argued as the greatest difference between the Socratic and Platonic accounts on akrasia. In my thesis, I argue against the prevalent readings of the theories of Plato and Socrates. As I see it, their views on akrasia do not differ to the extent that the common interpretation supposes

Platoninen hurskaus

Tutkielmani käsittelee antiikin filosofian historian kenties vaikutusvaltaisimman ajattelijan Platonin (427–347 eKr.) näkemystä uskonnosta ja erityisesti hurskaudesta. Antiikin Kreikan klassisen ajan (480–323 eKr.) kontekstiin sijoittuva aatehistoriallinen tutkimukseni rajautuu pääosin kyseisen filosofin välittömään historialliseen horisonttiin. Tässä työssä en käsittele sitä mittavaa tulkinta- ja vaikutushistoriaa, jonka Platonin moniulotteinen ja poikkeuksellisen hyvin säilynyt kirjallinen tuotanto on mahdollistanut. Keskityn nimenomaan Platonin omiin lähtökohtiin niistä platon-tutkimukselle asetetuista välttämättömistä tutkimuksellisista haasteista käsin, joihin jokainen Platonia tutkiva auttamatta törmää. Tutkimuksen tausta heijastelee tietyiltä osin arkaaisen ajan (610–480 eKr.) kirjallisten ja henkisten virtausten muovaamaa traditiota sikäli kuin kreikkalaisen filosofisen ja teologisen ajattelun juuret voidaan hahmottaa luonnonfilosofian synnyn ja draama sekä proosakirjallisuuden alkuun. Platonisen maailmankuvan perusteita hahmoteltaessa on myös geometriseen aikaan (900–725 eKr.) ajoittuva homeerisen heksametrirunouden perinne ohittamaton vaikutuslähde. Tästä syystä olen ottanut Homeroksen eepikan Iliaan osalta käsittelyyn. Kyseisen teoksen narratiivi itsessään sijoittuu varhaiseen mykeneläiseen aikaan (1600–1100-luvut eKr.), joten olen pyrkinyt saamaan tutkimukseeni Platonin ajattelun perusteille tarpeellista historiallista syvyyttä. Tutkielmani tavoitteena on selvittää mitä hurskaus Platonin filosofiassa tarkoittaa sekä pohtia sen merkitystä filosofin ajattelun kokonaisuudelle. Tutkielmani on toteutettu systemaattisen analyysin hengessä pyrkien laaja-alaisesti kartoittamaan niitä aatehistoriallisia puroja, joista Platon ammentaa teoksiinsa samanaikaisesti syvyyttä ja laajuutta jättäen tulkitsijan mielikuvitukselle tarpeellista liikkumatilaa. Keskeisinä johtopäätöksinä esitän tutkimustyöni pohjalta, että Platonin filosofiaa tulisi tarkastella hurskauden ja uskonnollisen aspektin valossa. Platonin uskonnonfilosofinen tutkimus on varteenotettava tutkimushaara paitsi itsessään myös nimenomaan muiden filosofian osa-alueiden kannalta

Platon ja rakkaus viisauteen

Tiivistelmä. Ap.t. 1:1 Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen (Raamattu, 1938). Ennen nasaretilaista eli Kreikan Ateenassa mies nimeltä Sokrates (469–399 eKr.). Sokrates oli vaikutusvaltainen opettaja. Häntä rakastettiin ja häntä ympäröi oppilaiden joukko. Kreikkalainen “Kristus-hahmo” opetti muun muassa kaunopuheisuutta. Hänen metodinsa oli “kysely.” Hänen oppilaistaan kuuluisin oli Platon (427–347 eKr.), joka on kirjoittanut opettajastaan kuolemattoman. Platon on ensimmäinen eurooppalainen historioitsija ja kirjailija, jonka kaikki teokset ovat säilyneet meidän aikaamme saakka. Tämä ei ole kaunokirjallinen tuotos Platonin, tuon eurooppalaisen kulttuurin suurimman filosofin, elämästä. Kirjallisuuskatsaukseni tähtää siihen, että oppisin mahdollisimman hyvin keskustelemaan Platonin filosofiasta. Kirjallisuuskatsauksessani käsittelen Platonin filosofiaa, kuten minä olen sen löytänyt Platonin teoksissa. Platonin samanaikainen leikkimielisyys ja vakavuus viehätti minua lukijana. Hänen metodinsa oli läpi hänen tuotantonsa dialogi; hän kyseli kyselemistään keskustelukumppaneiltaan, näyttääkseen, että tiedonhankinta metodina nimenomaan kysely on vaikuttavin ja opettavin. Platonissa on myös kepeyttä ja lennokkuutta. Hän vertaa metodiaan muun muassa kätilöntaitoon: hän synnyttää kuulijassaan tietoisuuden; tietoisuuden tiedon rajoista sekä keskustelijoiden omasta tietämättömyydestään. Hän käsittää tietonsa syntyperän olevan jumalallista; joskus hän lausuu lyhyen rukouksen jumalten puoleen ennen kuin hän aloittaa keskustelun. Hänen uskontonsa oli ateenalainen uskonto: Afrodite, Eros ja Zeus olivat usein hänen mielessään ja mytologiat kiehtoivat häntä. Platonin tietoteoria, eli epistemologia, käsittelee hyveen olemassaoloa. Hän kysyy: “voiko hyvettä opettaa?” Protagoraan totuus: “ovatko asiat sitä, miltä ne näyttävät, --- vai voiko toiset meistä olla järkeviä ja toiset järjettömiä”, (Platon. 1978, s. 222) siivittää Platonin pohtimaan hyveitä, niiden ideaa ja niiden alkuperää. Platon esittää myös mielenkiintoisen ajatuksen: “voiko sanoilla olla sielu?” (Platon II. et al., 1978, p. 192). Se saa minut pohtimaan omaa suhdettani sanoihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kirjoitan sellaisella ymmärryksen tasolla, kuin mitä minä itse vaivattomasti käsitän. Platonin tuotanto on mahdollista lukea muutamassa kuukaudessa. Sen omaksuminen ja tutkiminen on kuitenkin työläs projekti. Hänen kirjoissaan on monia teorioita, kuten muotojen ja muutoksen sekä muuttumattomuuden ideoita, jotka olivat minulle liian vaikeita ymmärtää. Keskityn siis kirjallisuuskatsauksessani sellaisiin oppeihin, jotka kykenin vaivatta omaksumaan, ideoihin sielusta, viisaudesta, rakkaudesta, Jumalasta ja oikeudenmukaisuudesta. Ennen syventymistä Platonin sanoihin, teen pienen katsannon antiikin Ateenaan, sen kulttuuriin, sellaisena kuin Platon on sen kirjakääröihinsä tallentanut

Puutarhakaupunki utopiana : esimerkkinä Tapiola

Aineisto on Opiskelijakirjaston digitoimaa ja Opiskelijakirjasto vastaa aineiston käyttöluvist

Muisti

Proceedings of the annual congress of the Finnish Philosophical Association in 2013. Theme: memory

Soiva Maailmansielu : musiikkifilosofiset ja pythagoralaiset tekijät Platonin Timaioksessa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen antiikin filosofi Platonin dialogin Timaios katkelmaa 35a-36d. Kyseisessä katkelmassa Platon kuvaa, kuinka maailmankaikkeuden sielu saa syntynsä. Tutkielmani lähtökohtana on tutkia katkelman musiikkifilosofisia ja pythagoralaisia tekijöitä. Nämä kaksi ilmiötä ovat antiikin kontekstissa usein kytköksissä toisiinsa, minkä vuoksi olen valinnut ne myös tutkielmani aiheeksi. Tutkielmani pohjana toimii oma käännökseni kyseisestä dialogin katkelmasta. Sen sisältöä tarkastelen hyödyntäen ensisijaisesti antiikintutkimuksen parissa julkaistuja tutkimuskirjoja ja -artikkeleita sekä moderneja kommentaareja. Tutkielmani jakautuu kuuteen lukuun: johdannon jälkeen toisessa luvussa tarkastellaan lyhyesti ja ytimekkäästi pythagoralaisuutta ja sen vaikutusta Platoniin, kun taas kolmas luku esittelee joitakin Timaioksen kannalta tärkeitä termejä ja käsitteitä. Neljäs luku keskittyy Timaioksen katkelman 35a-36d seikkaperäiseen tarkasteluun. Johtotähtinä alkutekstin tulkitsemisessa toimivat Alfred Edward Taylorin A Commentary on Plato’s Timaeus ja Francis Macdonald Cornfordin Plato’s cosmology: The Timaeus, joiden lisäksi olen hyödyntänyt merkittävästi Walter Burkertin Lore and science in ancient Pythagoreanism ja Ernest McClainin The Pythagorean Plato: Prelude to the Song Itself -teoksia. Viidennessä luvussa pyrin muodostamaan eri tulkinnoista synteesiä ja vastaamaan kysymykseen, miksi Platon on hyödyntänyt pythagoralaisia ja musiikkifilosofisia ajatuksia kuvaillessaan Maailmansielun syntyä. Päädyn tutkielmassani siihen tulokseen, että Platon on hyödyntänyt pythagoralaisiksi ja musiikkifilosofisiksi miellettyjä ajatuksia ja teorioita Maailmansielun syntyä kuvaillessaan, koska ne sopivat osaksi Platonin laajempaa Ideaoppia. Musiikillisen harmonian tehtävä on kuvata maailmankaikkeutemme sopusointuisuutta ja järjestystä sekä siinä ilmeneviä Kauneuden ja Hyvän ideoita. Tutkielmani ei anna näihin aiheisiin liittyen lopullisia vastauksia, mutta koen työni tarjoavan hyvän näkökulman tarkastella Timaiosta ja Platonin filosofiaa sellaisilla tavoilla, jotka ovat paikoin jääneet vähemmälle huomiolle antiikintutkimuksen parissa

Hegel ja antiikin dialektiikka

Tarkastelen artikkelissani Hegelin dialektisen ajattelun taustoja antiikin filosofiassa. Kiinnitän erityisesti huomiota ns. positiivisen dialektiikan (tai ”spekulaation”) juuriin antiikin perinteessä ja jätän Hegelin suhteen antiikin negatiiviseen dialektiikkaan, etenkin Elealaisen koulukunnan Zenoniin ja pyrrhonilaiseen skeptisismiin, tarkastelun ulkopuolelle. Korostan artikkelissani erityisesti antiikin dialektiikan ontologista merkitystä