What is Memphis in Finnish? Exploring post-modernism in Finnish interior architecture through the phenomenon of the Memphis Group

In this master’s thesis, I will present the topic of Post-Modernism, which I am going to examine within interior architecture in Finland between the 1980s and 1990s. The focus of this research is the phenomenon and design theory of Milan-based collective, Memphis, and its influence on Finnish Post-Modern interior architecture. Memphis was founded by Ettore Sottsass (1917–2007) in 1981. Shortly after their first exhibition in the same year, Memphis became famous after its establishment in 1981 by breaking the status quo of design with its exceptional and recognizable style. My research questions are: What kind of phenomenon Memphis was? How is the influence of Memphis shown in Finnish Post-Modern interior architecture? This thesis is made as a literature review and consists of three case studies, carefully selected buildings which are examples that represent Finnish Post-Modernism. The following buildings which I have selected for this thesis are showing the Post-Modern architecture, furniture, and spatial design in a clear way that follows the aesthetics, ideology and theory of the Memphis Group. They are showing similarities between each other, such as in colors, materials and shapes as well. These selected buildings are Bepop Shopping Centre (1989, Nurmela-Raimoranta Tasa, now Architects NRT) in Pori, Sinikello Kindergarten (1987, Kari Virta, now VPL Architects) in Kuopio and Paimio Parish Centre (1984, Käpy and Simo Paavilainen Architects) in Paimio. Through these examples, I reflect and evaluate the Memphis ideology, theory and aesthetics in Finnish, Post-Modern interior architecture. Besides the examples, the findings of this thesis are based on literature, online articles, conversations with experts about Post-Modern design in Finland. A wide spectrum of literature has been used to explore the history of Post-Modernism, to compare analyze various angles of Post-Modernism theories, Ettore Sottsass and Memphis Group. I have used online articles to support the literature and interviews with Eva Kajander and Jyrki Tasa to have a direct, straightforward approach towards the topic. These discussions are also giving a chance to be able to hear personal opinions from people working closely with Post-Modernism themselves. First and foremost, as the Post-Modern design may be easy to recognize by its extraordinary style, this research is showing the furniture and spatial design through photography, advertising and publications. Finnish interior magazines from the 1980s and 1990s are presenting the Post-Modern design as easily approachable, and advertisements from manufacturers and brands show the well-defined and marketed version. In addition, these publications are showing the role of Post-Modern design in Finnish consumer culture. Memphis was a phenomenon that was eye-catching and caused debate. Finnish Post-Modern interior architecture is not substantially related to the Memphis Group on a theoretical level, but physical elements indicate that Memphis was a possible source of inspiration. Also, Finnish Post-Modern interior architecture focused more on furniture design instead of spatial design.Tämä taiteen maisterin opinnäytetyö tutkii postmodernia klassismia edustavaa sisustusarkkitehtuuria Suomessa 1980- ja 1990-luvuilla. Ettore Sottsassin (1917–2007) 1980-luvulla perustaman ja vaikuttaneen Memphis-ryhmän teorian ja ilmiön kautta päätarkoituksenani on selvittää, kuinka Memphis-ryhmän vaikutus on nähtävissä suomalaisessa, postmodernissa sisustusarkkitehtuurissa. Memphis-ryhmä nousi kuuluisuuteen perustamisensa jälkeen vuonna 1981 heidän rikottuaan rajoja omaperäisellä ja tunnusomaisella suunnittelullaan. Tutkimuskysymykseni ovat: Millainen ilmiö Memphis oli? Kuinka Memphis-ryhmän vaikutus näkyy suomalaisessa postmodernissa sisustusarkkitehtuurissa? Tämä opinnäyte koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tapaustutkimuksesta. Tapaustutkimus kuvaa kolme tarkoin valittua kohdetta, jotka edustavat suomalaista, postmodernia arkkitehtuuria sekä tila- että kalustesuunnittelua. Opinnäytetyöhöni valitut tutkimuskohteet tuovat esiin postmodernia arkkitehtuuria, tila- ja kalustesuunnittelua selkeästi, mukaillen Memphis-ryhmän estetiikkaa, ideologiaa ja teoriaa samalla osoittaen samankaltaisuuksia keskenään; muun muassa väreissä, materiaaleissa ja muotokielessä. Nämä rakennukset ovat Kauppakeskus Bepop (1989, Nurmela-Raimoranta-Tasa, nyk. Arkkitehdit NRT) Porissa, Päiväkoti Sinikello (1987, Arkkitehtitoimisto Kari Virta) Kuopiossa sekä Paimion Seurakuntakeskus (1984, Käpy ja Simo Paavilainen) Paimiossa. Näiden esimerkkien avulla reflektoin ja vertailen Memphisin ideologiaa, teoriaa sekä estetiikkaa suomalaisessa, postmodernissa sisustusarkkitehtuurissa. Edellä mainittujen esimerkkikohteiden lisäksi opinnäytteen päätelmät perustuvat kirjallisuuteen, verkkoartikkeleihin sekä keskusteluihin asiantuntijoiden kanssa postmodernistisesta suunnittelusta Suomessa. Kirjallisuutta on käytetty tutkimaan postmodernismin historiaa, vertailemaan ja analysoimaan postmodernismin erilaisia teorioita sekä Ettore Sottsassia ja Memphis -ryhmää. Verkkolähteet tukevat kirjallisuuslähteitä ja asiantuntijoiden – Eva Kajanderin sekä Jyrki Tasan – kanssa käydyt haastattelut antavat suoran lähestymistavan aiheeseen; mahdollisuuden kuulla henkilökohtaisia mielipiteitä sekä ajatuksia postmodernismin parissa työskennelleiltä henkilöiltä. Koska postmoderni design on mahdollista tunnistaa ennen kaikkea sen omalaatuisesta tyylistään, tämä opinnäytetyö lähestyy postmodernia tila- ja kalustesuunnittelua myös valokuvien, mainonnan sekä suomalaisten, 1980- 1990 -luvuilla julkaistujen sisustuslehtien kautta. Näiden aineistojen avulla postmodernismi näyttäytyy selkeästi valmistajien mainonnassa, korostaen omaa, postmodernia tyyliään. Lisäksi sisustuslehtien julkaisut näyttävät postmodernin suunnittelun roolin suomalaisessa kuluttajakulttuurissa. Memphis oli ilmiönä huomiota herättävä ja aiheutti keskustelua. Suomalainen postmoderni sisustusarkkitehtuuri ei ole oleellisesti tai teoreettisesti yhteydessä Memphis -ryhmään, mutta fyysiset ominaisuudet viittaavat Memphisin olleen mahdollinen inspiraation lähde. Lisäksi suomalainen postmoderni sisustusarkkitehtuuri keskittyy enemmän kaluste- kuin tilasuunnitteluun

Digimodernistlik eesti kirjanik / The Digimodernist Estonian Writer

The article examines the cultural situation following postmodernism in the first decade of the 21st century. To characterise this situation, the umbrella term “post-postmodernism” is used, as well as “neomodernism”, “altermodern”, “metamodernism”, “hypermodernity”, “performatism”, “critical realism” etc. All these approaches are, in a wider sense, united by their aim of opposing postmodernist cynicism and irony, and bringing back truth, simplicity and clarity. It has also been found that literature has returned or is returning to realism, and various cultural phenomena are emerging, which have been designated by the concept “new sincerity”.In descriptions of the current cultural situation, this trend seeking truth and simplicity is supported by approaches which emphasise the significance of technological developments during the last decade. A prominent figure here is Alan Kirby, who launched the term “digimodernism”, mainly linked with the adaptation and spread of Web 2.0 at the beginning of the 21st century: the blogosphere, Wikipedia, Twitter and Facebook.The article seeks answers to the question of whether we can talk about digimodernism in Estonian literature in the 2000s. In the 1990s Estonian writers were quite reluctant to undertake computer-technological experiments, and there are only a few examples of Estonian digital literature, whereas a change occurred in the 2000s. Many Estonian writers have had and still have their own blogs and surprisingly many have joined Facebook. The term “twitterature” is also familiar to Estonian writers. The article tackles the dominant topics in the blogs of Estonian writers and analyses their possible collective creative work on Facebook. A question is raised as to whether it is possible that the fragmentary narrative structure of blogs and Facebook has influenced mainstream literature.The article concludes that one essential change in Estonian literature in the 2000s is writers’ technological leap, active usage of the opportunities offered by Web 2.0 and participation in the web world: blogs, Facebook and Twitter. We can thus claim that a “digimodernist turn” did take place in Estonian culture in the 2000s

Suomalainen lasimuotoilu 1980-luvulla : kuriton postmodernismi ja kultakauden perintö Markku Salon ja Jorma Vennolan silmin

Tutkimuksen aiheena on Jorma Vennolan ja Markku Salon kultakauden lasisuunnittelun sekä postmodernismin vaikutus muotoilijan työssä 1980-luvulla Iittalan ja Nuutajärven lasitehtaissa. Tutkimuksessa määritellään, miten postmoderni muotokieli, ja toisaalta myös 1940–50-lukujen niin kutsuttu kultakausi näkyivät Jorma Vennolan ja Markku Salon tuona aikana suunnittelemassa käyttö- ja taidelasissa. Tutkimuksessa määritellään myös, millaiset vapaudet muotoilijoilla oli työssään sekä miten Suomen taideteollisuudessa sekä Iittalalla ja Nuutajärvellä suhtauduttiin postmoderniin tyyliin. 1980-luku oli muutoksien aikaa suomalaisille lasitehtaille. Iittalan tehtaalle palkattiin uudistusmielinen johtaja, tehdas yhdistyi vuosikymmenen lopulla Nuutajärven lasitehtaan kanssa ja 1970-luvun lasin tuonnin vapautuminen sekä energiakriisi olivat jättäneet jälkensä lasiteollisuuteen. Talouden noususuhdanteen vuoksi lasin menekki ja vienti ulkomaille kärsi korkeista hinnoista. Tuotantoa ruvettiin painottamaan myyntihinnaltaan kalliimpaan ja palkkakustannusten korkeus sekä Suomen lasiteollisuuden riippuvuus tuontiraaka-aineista korosti muotoilun merkitystä kilpailussa. Lasiteollisuuteen vaikutti myös postmoderni tyyli, jota on pidetty muotoilun alalla niin positiivisena kuin negatiivisena suuntauksena. Uuden tyylisuunnan rinnalla alaan vaikutti niin sanotun lasimuotoilun kultakausi. Tutkimus perustuu pääosin arkistotutkimukseen sekä erityisesti haastatteluaineistoihin. Tutkimusta varten on haastateltu kahta muotoilijaa, Jorma Vennolaa sekä Markku Saloa. Vennola työskenteli Iittalan lasitehtaalla vuosina 1975–1986 ja Salo työskenteli Wärtsilä Nuutajärven lasilla (vuodesta 1988 Nuutajärvi-Iittala) vuosina 1983–1991. Tutkimusaineistona on hyödynnetty Helsingin Sanomien postmodernia muotoilua käsitteleviä artikkeleita vuosilta 1980–1990 sekä 1980-luvun suomalaisen taideteollisuuden keskeisimpiä julkaisuja: Design Forumin Finlandin julkaisemaa Form Function Finland -lehteä, Suomen ulkomaankauppaliiton julkaisemaa Design in Finland -lehteä sekä Ornamon perustamaa Muoto-lehteä. Tutkimusaineistona ovat myös Designmuseon Postmodernismi-näyttelyn (30.1.–17.5.2015) näyttelytekstit. Lisäksi hyödynnän muotoilijoiden lausuntoja Designmuseon 10.3.2015 järjestämässä paneelikeskustelussa Postmoderni muotoilu, mitä se on? Tutkimukseni osoittaa, että Iittalalla taidelasin suunnitteluun annettiin täysi vapaus, kun taas käyttölasin suunnittelutyö tehtiin tarkkojen rajojen ja toiveiden puitteissa. Iittalalla oleellisin suunnittelua rajoittava tekijä oli kustannusten pitäminen minimissä. Vennolan suunnitteluun kultakauden perintö on vaikuttanut lähinnä siinä mielessä, että Sarpanevan ja Wirkkalan menestystuotteiden linjasta poikkeamista pidettiin liian radikaalina. Nuutajärven ilmapiiri 1980-luvulla oli intensiivinen, mutta vapaa. Työskentelyn vapaus ja yhteistyö tuotannon kanssa loppui, kun Iittala ja Nuutajärvi yhdistyivät ja tehtaalle palkattiin tuotepäälliköt. Uniikin taidelasisarjan toimeksiannossa ei Iittalalla tai Nuutajärvellä painotettu lainkaan teosten kaupallisuutta, vaan mahdollisuutta toteuttaa itseään. Suunnittelua rajoittavat tekijät olivat teknisiä tai taiteilijan omiin kykyihin liittyviä. Vennolan suunnittelun postmodernistiset piirteet jäivät pöytälaatikkoon luonnoksiksi eikä hän lue 1980-luvulla suunnittelemiaan tuotteita postmodernin tyylin piiriin. Salo teki tietoisia postmodernille tyylille ominaisia valintoja muotoilussaan. Salon kokemus postmodernismista on vapautuneempi kuin Vennolan johtuen Nuutajärven ilmapiiristä, jossa ei pelätty vanhasta linjasta poikkeamista. Postmodernismi, joka nauroi funktionalismille, otettiin mielenkiinnolla vastaan Nuutajärvellä, mutta Iittalalla se ei ollut kovin tervetullut ilmiö. Sekä Salon, että Vennolan tuotannossa on postmodernille muotoilulle ominaista huoletonta ironiaa

Postmoderni ja uusvilpitön solipsismi Joseph McElroyn romaanissa A Smuggler’s Bible

Tutkielmassa tarkastellaan solipsismia Joseph McElroyn romaanissa A Smuggler’s Bible (1966) postmodernismin sekä uusvilpittömyyden teorioiden avulla. Tutkielma käsittelee näiden teorioiden vaikutusta teoksen lukemiseen, merkitykseen ja solipsismiin. Solipsismi on ajattelumalli, jonka mukaan ainoastaan tiedostava minä on olemassa ja kaikki muu on vain minän mielen tuotosta. Tutkielman hypoteesi on, että teoksen solipsismi ja sen merkitys ovat erilaisia postmodernismin ja uusvilpittömyyden teorioiden läpi tarkasteltuina, koska postmodernismin ja uusvilpittömyyden teoriat ovat keskenään huomattavasti erilaisia. A Smuggler’s Biblea tarkastellaan tutkielmassa proosamuotoisena ajatuskokeena, joka käsittelee solipsismista poispääsyn mahdollisuuksia. Tutkielman teoriatausta pohjautuu solipsismiin, postmodernismiin ja uusvilpittömyyteen. Solipsismia määritellään hyödyntäen pääasiassa Sami Pihlströmin tutkimusta, joka käsittelee käsitteen historiaa, ajankohtaisuutta ja kritiikkiä. Postmodernismin käsittely perustuu erityisesti Brian McHalen tutkimukseen kirjallisuudenperiodien dominanteista. Uusvilpittömyyttä tarkastellaan esimerkiksi Matthew Balliron, Matias Nurmisen sekä Shannon Elderonin tutkimusten pohjalta. Kaksi Pihlströmin luokittelemista solipsismin alalajeista, epistemologinen sekä ontologinen solipsismi, toimivat harmoniassa McHalen dominanttien kanssa, jolloin solipsismi näyttäytyy postmodernina sekä myöhäismodernina ongelmana. McHalen ja Pihlströmin ajatusten pohjalta tutkielma rakentaa myös uusvilpittömyydelle dominanttivaihtoehtoja. Osallistavuuden ja velvoittavuuden kysymykset dominoivat uusvilpittömyyttä, jossa lukija kutsutaan mukaan teoksen asettamien kysymysten eettiseen pohdintaan. Vilpittömyys sekä sen vastapari ironia liittävät myös tutkielman teorioita toisiinsa. Lionel Trillingin klassikkotutkimus vilpittömyydestä ja autenttisuudesta yhdistää postmodernismin sekä uusvilpittömyyden tasoja, ja teorioiden käsittelemät vilpittömyys sekä ironia saavat A Smuggler’s Biblen solipsismissa uusia merkityksiä. A Smuggler’s Biblen sijainti postmodernismin ja uusvilpittömyyden välissä tuo teorioita lähemmäs toisiaan, ja uusvilpittömyys painottuu postmodernismin jatkumona. Toistensa vastapuolilta vaikuttavat teoriat hälvenevät rajoiltaan ja saavat uusia merkityksiä. Tutkielman hypoteesina on ollut ajatus siitä, että postmodernismi ja uusvilpittömyys eroavat ratkaisevasti toisistaan, mutta analyysin pohjalta ero näyttäytyy ennemmin astevaihteluna. Kummatkin teoriat korostavat A Smuggler’s Biblen teemoja lukijuudesta sekä lukutavoista ja perustuvat oletetulle lukijan läsnäololle, mutta uusvilpittömyys painottaa lukijan valtaa kirjallisuuden kysymysten ratkaisijana. Postmodernismi taas haluaa lukijan mukaan metatasojen ja ironian kerrosten selvittämiseen. Uusvilpittömyydessä ironia on myös läsnä ja tähtää affektiivisuuteen sekä empaattisuuteen. Ironian ja vilpittömyyden rajojen pohdinta toistuvat useasti A Smuggler’s Biblessa kummankin tulkintakehyksen läpi tarkasteltuna. Teos toistaa myös filosofiassa havaittua solipsismin ongelmallisuutta. Jos joku todella uskoo, ettei hänen mielensä ulkopuolella ole mitään, hänen ajatteluaan on vaikea todistaa vääräksi. Solipsismista poispääsy vaatii solipsistin omaa, eettistä päätöstä pitää muita mieliä todellisina ja omasta minästään erillisinä

"Sometimes the knights are the monsters" George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire ja genren lukeminen

Tutkielma käsittelee genren ja luennan dynaamista vuorovaikutusta uudessa fantasiafiktiossa. Yhtäältä genren rakentuminen geneettisesti tai semanttisesti ja toisaalta rakenteellisten ja kuvastollisten genrekonventioiden tapa ohjata luentaa on täten tutkielman alkuosan keskeistä sisältöä. Huomiota kiinnitetään eritoten siihen, miten luentaa voidaan manipuloida manipuloimalla konventiosidonnaisia odotuksia tietyn tyyppisten tarinoiden luonteesta. Tutkimus keskittyy sellaiseen nykyfantasiaan, joka ottaa poetiikkaansa vaikutteita postmodernismista. Fantasian ja postmodernismin leikkauspistettä ja sen merkitystä luennalle käsitellään ilmiön kannalta esimerkillisen, George R. R. Martinin romaanisarjan A Song of Ice and Fire avulla. Kohdeteos ei ole tutkimuksen näkökulmasta ainutlaatuinen, vaan ennemmin edustaa laajempaa tyyliä: sitä, millaiseksi fantasiafiktio muuttuu sen siirtyessä keskeiseksi osaksi fiktion valtavirtaa. Tutkielman teoreettisen kehikon ydin koostuu genreteoriasta, postmodernismin teoriasta sekä lukemisen prosessuaalisuutta käsittelevistä teorioista. Tukena kehykselle toimivat eritoten mallit immersiosta ja metafiktiosta ja näiden kahden ilmiön suhteesta. Tutkielman taustalla näkyy myös keskustelu postmodernismin kuolemasta ja siitä, mitä postmodernismin jälkeinen kirjallisuus, jota Martinin sarjan esitetään edustavan, tarkoittaa. Martinin sarja on samanaikaisesti postmodernismille tyypillisellä tavalla itsetietoinen ja fantasiafiktiolle tyypillisellä tavalla immersiivinen teksti, joten metafiktion ja immersion käsitteitä uudelleenmääritellään ja sovitetaan yhteen tutkielmassa. Tutkielmassa hahmotellaan mallia interaktiivisesta immersion muodosta, joka kohdistuu tekstin rakenteen ja merkitysten ennemmin kuin sen tapahtumien ja ympäristöjen tasolle

End of Irony? Estonian Literature after Postmodernism

In their work published in 2001, “After Postmodernism” (López, Potter 2001), the editors Garry Potter and José López claim that postmodernism was the most influential intellectual trend of the last third of the 20th century, and one of the central trends in the Western cultural-theoretical thinking since the 1960s. Postmodernism managed to grasp the spirit of the time and at the same time challenge self-confidence, presented by the mind, objectivity and knowledge (ib. 3). At the same time the authors have to admit that by the beginning of the 21st century the heyday of postmodernism had passed, postmodernism was in the “stage of decline” and “out of fashion” (ib. 4). Today, in 2011, we have to admit that the early-decade prediction of Potter and López has come true; postmodern society is retreating and the postmodernist theory is on the decline and losing its central role