The Raven : Tekstipainotteisen animaation suunnittelu ja toteutus

Opinnäytetyöni on animaatio. Se perustuu Edgar Allan Poen The Raven runoon, joka myös sisältyy kokonaisena animaatioon. Tavoitteenani on aikaansaada runosta kiinnostuneelle mutta sitä tuntemattomalle katsojalle sen tarinaa avaava ensikosketus runoon. Opinnäytetyössäni käyn läpi animaation tekoprosessia ja miten valitsemani aihealueet ja painotukset vaikuttavat projektissa. Lopuksi arvioin animaatioprojektini onnistumista, mitä opin ja kuinka voisin sitä tulevaisuudessa hyödyntää, muokata sekä jatkaa.My Bachelor’s thesis is an animation. It is based on Edgar Allan Poe’s The Raven -poem. It is also included in the full animation. My goal is to create a first touch of the story of the poem to those who already know it and those who are interested in the poem but have no advance information about it. In my thesis I go trough the animation process and how the topics and selected highlights afflect the project. In the end I evaluate the success of my animation project, as well as what I have learned and how I can utilize the gathered informatiton, modify and continue my project in the future

Luovuus ja jäljentäminen Kiinan maalaustaiteessa Song- Ming-kausilla : lyyrisyys vastaan realismi

Tutkielmassa käsitellään Pohjoisen Song-kauden luomisprosessin ideat. Työ on luonteeltaan kirjallisuuden katsaus, jossa käsitellään taidehistoriallisia lähteitä, esimerkiksi joidenkin oppineiden ajatuksia. Näistä kuuluisimmista edustajista ja teoreetikoista oli Su Shi tai Su Dongpo (苏轼1037-1101). Työssäni pohditaan spontaanisuuteen, ekspressiivisyyteen ja luovuuteen liittyviä ideoita, joita oppineet hyödynsivät taidearvosteluissaan. Myös Pohjoisen Song-dynastian hovin ideat on käsitelty, esimerkiksi, taiteilija Guo Xin (郭熙 1000–1090) tekstin ”Metsien ja virtojen ylevä viesti” ideat maisemamaalauksesta, joka löytyy käännöksenä suomeksi. Myös Pohjoisen Song-kauden keisari Huizongin （宋徽宗 tai 赵佶1082–1135）hovissa koottu maalaustaiteen kokoelma "Xuanhe huapu" (宣和画谱), jossa maalauksien listan lisäksi on johdanto jokaisesta taiteenlajista ja sen tavoitteista. Tutkielmassa tarkastellaan myös Kiinassa tärkeää ideaa oman tyylin kehittämisestä oppimalla ja jäljentämällä, eli miten voi kehittää tyyliään oman ilmaisun välineeksi. Siinä kohdalla katsotaan Ming kauden teoreettikon Dong Qichangin (董其昌 1555–1636) ideat jäljentämisestä ja luovuudesta. Tutkielmassa tarkastellaan myös eri Kiinan taiteen tutkijoiden artikeleita Song-dynastian taiteesta englannin ja kiinan kielissä. Luovuuden ja jäljentämisen ideat käsitellään kahden maalaamisen tyylien opposition kautta: toinen tyyli on, spontaani tyyli, joka oli oppineiden (文人) maalaamisen tyyli, ja toinen realistisempi tyyli, joka oli hovissa suosittu tyyli. Nykyään nämä kaksi suuntaa ovat eriytyneet kahdeksi eri tyyliksi: xieyi-maalaus（写意, ”piirtää ajatus”）ja ”pikkutarkka” gongbi-tyyli (工笔, ”taidokas sivellintyö”). Työssä käsitellään myös esimerkit oppineiden ja hovin maalaustaiteilijoiden teoksista. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaiset käsityksiä luovuudesta Kiinassa oli tänä aikana ja miten ne liittyivät oppineiden spontaaniin tyyliin? 2) Oppineiden spontaanin tyylin näkökulmasta: nähtiinkö realistisempi tyyli täysin arvottomana todellisuuden jäljentämisenä? 3) Mikä yhteys ja millaisia uusia mahdollisuuksia tuli runouden ja maalaustaiteen sulautuessa yhteen? Millaisen uuden tilan se luo ilmaisuun? 4) Voidaanko luovuus ymmärtää yksilön ilmaisuna? Tai miten luovuus voidaan ymmärtää tässä kontekstissa? Tutkielman perusteella voidaan havaita, että Pohjoisen Song-kauden aikana vallitsivat seuraavat ideat luovuudesta: nähtyjen muotojen integroituminen sisäiseen kokemukseen, ja ilmaisu maalauksessa; näkemisen laajentaminen mielikuvituksen avulla; oppiminen jäljentämällä entisten taiteilijoiden töitä ja tyylejä, mutta etsimällä siinä muutoksen mahdollisuudet ja näin kehittämällä oman tyylin. Kyky välittää luonnonilmiöt ja omat ideat ja tunteet taiteen kautta vastuussa hetkiseen. Hovin realistisempi tyyli oli pyrkinyt todellisuuden objektiiviseen kuvaamiseen, mutta samalla siinä oli mahdollisuudet luovuuteen – varsinkin kohteen valinta oli tärkeä. Sopivan kohteen valinta oli tärkeä symbolisen merkityksen vuoksi, ja joskus se oli uudenlainen valinta, joka perustui perinteen tulkintaan ja oli väline omien tunteiden ilmaisemiseen. Kolmantena seikkana pitää huomioida mahdollisuudet, jotka oli antanut Song-kaudella tapahtunut runouden ja maalaustaiteen yhteensulautuminen. Runon kirjoittaminen maalauksen pinnalle antoi uuden ulottuvuuden maalaukseen, jossa on voitu ilmaista abstraktimmat ideat eli ajan ja muutoksien ilmaisemisen mahdollisuus, mikä auttoi tuomaan esiin kokonaisvaltaisemman kuvan maalausajankohtana eletystä hetkestä, sellaisena kuin se on koettu taitelijan mielessä. Ideat luovuudesta, kuten tässä tutkielmassa havainnoidaan, liittyivät paljon sisäisen kokemuksen kuvaamiseen, hetken välittämiseen ja oman persoonan ilmaisemiseen

A Wanderer in the Landscape – Reflections on the Relationship between Art and the Northern Environment

Peer reviewedPublisher PD

Kaaoksesta kansalliseen järjestykseen : Eero Järnefeltin maisemamaalaukset "sisäisen tunteen" ja kansallisten motiivien ristiaallokossa

Tutkielmassani tarkastelen Eero Järnefeltin 1800- ja 1900-luvun vaihteen maisemamaalauksia Järnefeltin oman taidekäsityksen sekä ajan kansallisuusaatteen ristivalotuksessa. Järnefeltin päiväkirjoista ja kirjeenvaihdosta ilmenevä pohdinta taiteen ja maiseman luonteesta laajentaa hänen teostensa mahdollista tulkinnan kehystä. Teosten kansallisromanttisen tulkinnan haastaminen paljastaa huojunnan taiteellisen ilmaisun mahdollisuuksien välillä pyrkimyksessä kohti vaikutteiden tasapainoista synteesiä. Tarkastelen lähemmin Järnefeltin taiteen ei-suomalaisia, ”vieraita” vaikutteita ja hänen henkilöhistoriansa kipukohtia, joita on taidepuheessa käsitelty ohimennen tai sivuutettu kokonaan. Tutkielman teoreettinen kehys muodostuu kaaoksen, Michel de Certeaun (2013) strategisen vallan ja yksilön taktiikoiden sekä Jacques Rancièren (2006) aistittavan osan käsitteistä. Näiden käsitteiden avulla pyrin hahmottamaan yhteiskunnallisten olosuhteiden merkitystä yksilön toiminnassa. de Certeaun mukaan yksilö voi anastaa valtaa itselleen tarttumalla hänelle tarjoutuviin tilaisuuksiin. Aika, paikka sekä yksilön rooli yhteisössä kuitenkin rajaavat vallan anastamisen taktiikoita. Rancièren aistittavan osa määrittää ajan, paikan ja roolin merkitystä yksilön osallistumisen ja taiteellisen ilmaisun mahdollisuuksissa. Kaaoksen käsite on johdettavissa kaaosteoriasta, materian käyttäytymistä selittävästä matemaattisesta mallista, jolla on yhteys 1800- ja 1900-luvun vaihteen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kaaos-järjestys -käsiteparilla voidaan hahmottaa taidehistorialliselle diskurssille luonteenomaista pyrkimystä tyylisuuntien moninaisuuden järjestämiseen laajempien kokonaisuuksien alle. Keskeinen kokoava ja taidetta määrittelevä tekijä on kansallisuus, jonka luonnollisuuden kyseenalaistamisessa nojaan Benedict Andersonin (2007) kuvitellun yhteisön käsitteeseen

”Salainen puutarha omassa pihassa”:osallisuuden ja sivullisuuden maisemat identiteetin metaforina Aina Bergrothin teoksessa Ah autuutta

Tiivistelmä. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee osallisuuden ja sivullisuuden kokemuksia maisemissa, jotka toimivat kohdeteoksessani minäkertojan identiteetin metaforina. Kohdeteos on Aina Bergrothin vuonna 2007 julkaistu esikoisromaani Ah autuutta. Tutkielmassani kysyn, miten sivullisuuden tunteita ja oman itsensä ulkopuolelle paikantumista ja toisaalta eksistentiaalisen osallisuuden kokemuksia kuvataan kohdeteoksessa paikka- ja maisemakokemusten avulla. Lähestyn paikan ja maiseman käsitteitä humanistisen maantieteen ja fenomenologian näkökulmasta. Eletty ja koettu maisema saa situationaalisen ja puhtaasti subjektiivisen merkityksensä aina katsojansa kautta. Kohdeteoksessani eletyt paikat näyttäytyvät konkreettisten paikkojen sijasta pikemminkin mielentiloina ja sielun maisemina. Minäkertojan tunteet ja ajatukset visualisoituvat maisemakuvaukseen, joka latautuu muistoilla, odotuksilla ja tunteilla. Käytän tutkielmassani hermeneuttisen tulkintatavan rinnalla narratologisia, fenomenologisia ja humanistisen maantieteen käsitteitä. Tunneperäisten paikkakokemusten analyysissa keskeisiksi käsitteiksi nousevat osallisuus, sivullisuus ja spatiaalinen transsendenssi. Tarkastelen nimettömän naisminäkertojan osallisuuden ja sivullisuuden kokemuksia kolmessa maisemassa, jotka olen nimennyt omaksi maisemaksi, välitilaksi ja vieraaksi maisemaksi. Yhdessä nämä maisemat muodostavat minäkertojan identiteetin triptyykin. Tutkielmassani osoitan, että minäkertojan itsetuhoinen kehon kurittaminen ja henkisen etäisyyden säilyttäminen parisuhteessa roolien ottamisen ja seksuaalisuuteen typistetyn vuorovaikutuksen avulla ovat oireita minäkertojan kokemuksesta paikantua oman maisemansa ja itsensä ulkopuolelle. Osoitan, että naisminäkertojan identiteettiä leimaava sivullisuuden kokemus johtuu triptyykin osien erotetusta tarkastelusta sekä maiseman katsomisetäisyyden puutteesta. Avara kokonaiskuva triptyykistä jää minäkertojan tavoittamattomiin, kun minäkertoja on jumissa triptyykin yksittäisissä osissa, ihon pinnalla ja lähikuvissa eikä siten näe yhtenäistä laajakuvaa identiteettinsä metaforana toimivasta kolmiosaisesta maisemasta. Teoksen lopussa tapahtuva perspektiivin muutos laajentaa näkökulmaa. Oman maiseman kätkeneen muurin sisäpuolelle kiipeäminen kuvaa matkaa avaraan mielenmaisemaan, joka vuorostaan edustaa minäkertojan kykyä kohdata itsensä ja toiset hermeneuttisen vastaanottavaisesti ja avoimena sille vieraudelle, joka on aina läsnä elämässä ja vuorovaikutuksessa. Avartuneen näkökulman myötä parisuhdetta ei ole enää kahlittu ahtaisiin ja toistuviin kaavoihin, eikä aiemmin leikiksi mielletyn rakkauden loppua ole määritelty ennalta. Identiteetin triptyykki on kolmiosainen maisema, jonka kaikki osat ovat keskenään yhtä merkityksellisiä. Kun maisema on kerrottu kokonaiseksi, myös minäkertojan identiteetti saavuttaa hetkellisen sulkeuman mahdollistaman eheyden kokemuksen. Minäkertojan kokema eksistentiaalisen osallisuuden tunne lävistää kokemuksen sekä omasta eletystä maisemasta että identiteetistä

Objektiivisuus luonnontieteissä ja ihmistieteissä

Tutkielman tarkoituksena on yleisluontoisesti tarkastella objektiivisuutta luonnontieteissä ja ihmistieteissä vertailevasta näkökulmasta. Luonnontieteiden ja ihmistieteiden objektiivisuutta vertaillaan erityisesti objektiivisuuskäsitysten, arvolatautuneisuuden sekä tieteellisten metodologioiden perusteella. Kaikkiin näihin seikkoihin liittyy eroavaisuuksia jo sen takia, että luonnon- ja ihmistieteiden tutkimuskohteet eroavat toisistaan: luonnontiede keskittyy fyysiseen luontoon ja sen eri tasoihin ja ilmiöihin, kun taas ihmistieteen kohteena ovat ihminen ja inhimilliset ilmiöt eri tasoineen, esimerkiksi mieli, kulttuuri ja taide. Vallitsevan näkemyksen mukaan luonnontieteitä pidetään ihmistieteitä objektiivisempina, mutta luonnontieteellisessäkin tutkimuksessa on heikkoja kohtia, joissa objektiivisuus voi horjua. Tutkielmassa tarkastellaan ihmistieteiden lisäksi myös luonnontieteiden objektiivisuutta kriittisesti, mutta selitetään myös, miksi luonnontieteiden pitäminen ihmistieteitä objektiivisempina on aiheellista. Osaltaan pohditaan sitäkin, onko objektiivinen tieto mahdollista ylipäätään. Objektiivisuuden mahdollisuuden kieltäminen ei ole kovin suosittu ajatus varsinkaan luonnontieteilijöiden keskuudessa. Lopuksi päädytään filosofiseen pohdintaan siitä, että objektiivisuuskäsityksiä tarvitaan mahdollisesti kaksi