Turvemaapeltojen metsitystulos Pohjois-Savossa

TutkimusartikkeliTutkimuksessa selvitettiin turvemaapelloille perustettujen mänty- ja kuusitaimikoiden tilaa Pohjois-Savossa. Mäntytaimikoita oli 44 kpl ja kuusitaimikoita 26 kpl. Pallekyntö ja mätästys olivat pääasialliset muokkausmenetelmät. Iältään taimikot olivat 4-, 9-, 14- ja 19-vuotiaita. Pelloista 50 oli raivattu korvista ja 20 rämeistä. Metsitysaloista 2/3 luokitettiin viljavuudeltaan mustikkaisiksi tai ruohoisiksi. Turvekerroksen paksuus oli 4/5:lla metsityskohteista vähintään 70 cm. §§ Männyn viljelytulos oli selvästi huonompi kuin kuusen. Kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli inventointihetkellä elossa pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin 830 kpl/ha ja mätästetyillä 690 kpl/ha, kuusikoissa vastaavat istutuskuusten määrät olivat 1 310 kpl/ha ja 1 680 kpl/ha. Mätästetyille pelloille perustetuissa männiköissä myös kasvatuskelpoisten taimien kokonaismäärä oli alhaisempi kuin pallekynnetyille pelloille perustetuissa taimikoissa. Sen sijaan kuusikoiden taimimäärissä ei ollut muokkaustapojen välillä merkittävää eroa. Kasvatuskelpoisten istutusmäntyjen määrä oli yhdeksän vuoden kuluessa vakiintunut noin 700:aan ja kuusten noin 1 400 taimeen hehtaarilla, ja sillä tasolla taimimäärät näyttivät pysyvän myöhemminkin. Pallekynnetyillä pelloilla luontaisia hieskoivuja oli enemmän kuin mätästetyillä aloilla. Hieskoivujen määrä väheni viljavuuden parantuessa. Luontaisilla havupuilla ei ollut merkitystä metsitystulokseen. Viljelytaimien pituuskehitys oli pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin nopeampaa kuin mätästetyillä. Istutusmäntyjen tekninen laatu oli huono

Metsitystulos Pohjois-Savon kivennäismaapelloilla

TutkimusartikkeliTutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnettyjoka viides pelto oli muokkaamatta. §§ Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen. §§ Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi

1970- ja 1980-luvuilla tehtyjen pellonmetsitysten onnistuminen Pohjois-Karjalassa

TutkimusartikkeliTutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista. §§ Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta. §§ Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m3/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista

Orbit-following simulation of fast ions in ASDEX upgrade tokamak in the presence of magnetic ripple and radial electric field

Magnetic confinement of plasma inside a tokamak is presently the most promising form of controlled fusion. A key issue for future fusion devices such as ITER is the interaction between the hot plasma and the cold material surfaces. The density control and exhaust of impurities must be effected in a way not causing excessive heat and particle loads. Edge localized modes (ELMs), intermittent bursts of energy and particles, characterize the standard high confinement (H)-mode. In the recently discovered quiescent H-mode (QH-mode), they are replaced by so-called edge harmonic oscillations of a more continuous nature. The QH-mode is obtained only with counter-injected neutral beams, indicating that fast ions may affect the edge stability properties and thus ELMs. In this thesis, the neutral-beam-originated fast ions in ASDEX Upgrade tokamak are modelled using the orbit-following Monte Carlo code ASCOT. The modelling results include the edge fast ion slowing-down distribution and the surface loads caused by fast ion losses for co- and counter-injected neutral beams, corresponding to H-mode and QH-mode, respectively. The effects of magnetic field ripple, arising from the finite number of toroidal field coils, and radial electric field >Er are included in the analysis. In addition to neutral beam ions, also the relation of surface distribution of tritium and the flux of tritons created in deuterium-deuterium fusion reactions is addressed. Due to the difference in the direction of the gradient drift, counter-injected beams are prone to higher losses than co-injected beams. This leads to substantial wall loads, but also to higher edge fast ion density. Also the distribution of the fast ions in velocity space is different. The ripple-induced stochastic diffusion increases the losses, thereby increasing the wall load and reducing the density. The orbit width effects, squeezing for counter-injected and widening for co-injected beams, and orbit transitions caused by >Er further increase the losses and wall load. Nevertheless, they also lead to higher edge fast ion density and changes in the velocity distribution. The obtained 4D distribution functions could be used for gaining insight into the roots of the QH-mode by analyzing the stability properties of the edge for the two injection directions

A survey of the Finnish mechanized tree-planting industry in 2013 and its success factors

201

Essiivisijaisten tilanilmausten leksikaalistumisjatkumo

Artikkelissa käsitellään piirteitä, jotka viittaavat essiivisijaisen, tilaa ilmaisevan sanan leksikaalistuneisuuteen. Aineisto (210 lekseemiä) on koottu Lauseopin arkistosta, Ison suomen kieliopin verkkoversiosta ja kolmesta sanakirjasta. Leksikaalistumista tarkastellaan jatkumona, jonka toisena ääripäänä ovat täysin läpinäkyvät, leksikaalistumattomat taivutusmuodot. Näissä muodoissa merkitys on osien summa, joka tässä tapauksessa koostuu leksikaalisesta merkityksestä ja essiivin sijatunnuksen siihen lisäämästä tilapäisyyteen tai muutokseen viittaavasta komponentista (yhtenä ’tilapäisesti yksi’). Toisen ääripään muodostavat täysin leksikaalistuneet muodot, jotka poikkeavat produktiivisen taivutuksen piiriin kuuluvasta muodosta sekä merkitykseltään että muodoltaan (ynnä, yhtenään). Näiden ääripäiden väliin jäävät esimerkiksi vain muodoltaan tai merkitykseltään eriytyneet essiivisijaiset tilanilmaukset (yhtenä ’yhdessä’).Essiivisijaisia leksikaalistumisjatkumolle kuuluvia tilanilmauksia voidaan luokitella sen mukaan, millaisia leksikaalistumisindikaattoreita ne sisältävät. Nämä indikaattorit ovat morfologisia, syntaktisia ja semanttisia. Tilanilmauksissa niistä esiintyvät seuraavat: konsonanttivartalon käyttö (täynnä), paikallissijaisille olotilanilmauksille ominaiset piirteet eli omistusliite ja monikkomuoto (yksinään), nominatiivimuodon puuttuminen (mäskänä), merkityksen hämärtyminen (sikana ’paljon’) ja kieliopillistumisjatkumoon sijoittuminen (seurauksena-muodon adpositiokäyttö). Artikkelissa myös vertaillaan muodoltaan leksikaalistuneiden ja produktiivisen taivutuksen piiriin kuuluvien muotojen käyttöeroja (avoinna vs. avoimena). Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että pelkkä merkitys ei ole välttämättä kovin selvä leksikaalistuneisuuden arviointiperuste, sillä essiivin produktiivinen käyttökin ohjaa tulkintaa usein suuntaan, jossa merkitys ei ole tulkittavissa vartalolekseemin ja essiivin summaksi. Essiivisijaisten leksikaalistumien voidaan myös todeta muodostavan merkityskeskittymiä, jotka perustuvat analogiaan.---The lexicalisation continuum of essive-case state-denoting lexemes In the Finnish case system, the essive case is used to express temporary state (Hän on opettaja-na ~ sairaa-na ‘s/he is a teacher-ESS ~ ill-ESS, s/he is [working as] a teacher ~ [temporarily] ill’). This article examines lexicalised uses of this case. The data consists of 210 lexemes collected from the Syntax Archive (University of Turku), the comprehensive descriptive grammar of Finnish (Iso suomen kielioppi 2004, web version) and three dictionaries. Lexicalisation is viewed as a continuum from totally transparent uses of the essive case to opaque lexicalised forms that native speakers of Finnish do not necessarily even recognise as essive forms.The lexicalisation process is manifested through different indicators that can be either morphological, syntactic or semantic. These indicators are as follows: 1) a stem ending with a consonant, 2) the semantically unmotivated use of a possessive suffix and/or plural marker, 3) the lack of a nominative form, 4) semantic change, and 5) grammaticalisation (noun > adverb > adposition). The article also discusses the uses of lexicalised and unlexicalised forms (avoin-na ~ avoime-na ’open-LEX-ESS’ ~ ’open-UNLEX­ESS, [temporarily] open’). In many instances, this exceptional meaning of the essive form can, in fact, be one of the productive uses of the case. The author also observes that lexicalised forms sometimes develop analogically for similar uses

Structural and functional characterization of the surface layer protein of Lactobacillus brevis ATCC 8287

Bacterial surface (S) layers are proteinaceous arrays found on the surface of hundreds of bacterial species, including several species of lactobacilli. They are composed of numerous identical, non-covalently bound subunits, which completely cover the cell surface forming a symmetric, porous, lattice-like structure. Several functions for S-layers have been found, but no common one probably exists. S-layer proteins have a wide application potential in nanobiotechnology as well as in health-related applications such as vaccine design. In this work, the structure and function of the S-layer protein SlpA of Lactobacillus brevis ATCC 8287 and the expression of the slpA gene were studied. SlpA was identified as a two-domain protein, in which the N-terminal domain is responsible for binding to the cell wall and the C-terminal domain for forming the regular polymer. The domain organization is thus reversed compared with other hitherto characterized Lactobacillus S-layer proteins. Conserved carbohydrate binding motifs were identified in the N-terminal, positively charged amino acid sequences of SlpA and five other Lactobacillus brevis S-layer proteins. The component in the cell wall interacting with SlpA was shown to be something other than teichoic or lipoteichoic acid, in contrast to the cell wall receptors of S-layer proteins previously characterized in lactobacilli. The structure of the C-terminal self-assembly domain was studied in more detail using cysteine scanning mutagenesis and targeted chemical modification. Importantly for the potential future applications of SlpA as a display vehicle of foreign peptides, four amino acid segments with high surface accessibility in the assembled form of SlpA were detected. The 46 mutated residues could be grouped according to their location in the lattice: in the protein interior, on the inner surface of the lattice, on the outer surface of the lattice and on the subunit interface or the pore region of the lattice. L. brevis ATCC 8287 very efficiently adheres to cultured human epithelial cells representing the human gut, bladder and blood vessels, while the removal of the S-layer abolishes the binding. This binding was shown to be mediated by SlpA by using flagellum display. Hybrid flagella carrying fragments from the N-terminal part of SlpA bound to epithelial cells and to fibronectin, while flagella carrying the C-terminal part were unable to bind. The smallest fragment conferring binding to Int 407 cells comprised amino acids 66-215 in mature SlpA. The gene encoding SlpA is preceded by two promoters. By separating them on reporter plasmids, both of the promoters were shown to be used in L. brevis in all growth phases. More upstream region was needed for the full activity of the upstream promoter than for the downstream promoter. The promoter activities seen at the reporter enzyme level were also seen at the mRNA level, suggesting transcriptional rather than translational regulation of slpA. Three potential regulatory motifs were identified in the upstream region of slpA. Both promoters retained their activities under selected conditions mimicking the intestinal environment in vitro.Laktobasilleja esiintyy paitsi hapatetuissa elintarvikkeissa, myös laajalti luonnossa ja ihmisten ja eläinten luontaisten mikrobistojen osina, ja eräillä niistä on terveyttä edistäviä eli probioottisia ominaisuuksia. Monien laktobasillienkin pinnalla on ns. pintakerrosproteiinien muodostama kuori. Se muodostuu lukuisista samanlaisista, säännöllisesti järjestäytyneistä proteiinimolekyyleistä, jotka muodostavat levymäisen, huokoisen, bakteerisolun pinnan kokonaan peittävän rakenteen. Pintakerrosproteiinit on helppo irrottaa bakteerien pinnalta, minkä jälkeen niillä on taipumus muodostaa itsestään uudestaan säännöllisiä rakenteita. Pintakerrosproteiinien luontaisia tehtäviä ei useinkaan tunneta. Niillä on kuitenkin lukuisia mahdollisia sovellutuksia nanobiotekniikassa, molekyylibiologisessa tutkimuksessa ja rokotekehittelyssä. Tässä työssä selvitettiin molekyyligeneettisin menetelmin Lactobacillus brevis ATCC 8287 bakteerin pintakerrosproteiinimolekyylin (SlpA) rakennetta. Molekyylissä osoitettiin olevan kaksi selkeästi erotettavaa aluetta, joista toinen tarvitaan kiinnittymiseen alla olevaan bakteerisolun soluseinään ja toinen säännöllisen pintakerrosrakenteen muodostumiseen. Nämä alueet sijaitsivat L. brevis bakteerin pintakerrosproteiinissa eri järjestyksessä toisiinsa nähden kuin laktobasillien aiemmin kuvatuissa pintakerrosproteiineissa. Myös se bakteerin soluseinän hiilihydraattirakenne, johon SlpA kiinnittyy, osoitettiin erilaiseksi. SlpA-proteiinimolekyylistä kartoitettiin myös sen yksittäisten aminohappojen sijaintia kohdennettujen mutaatioiden ja kemiallisen muokkauksen avulla: 46 aminohapolle osoitettiin sijainti joko molekyylin sisällä, pintakerroksen ulkopinnalla, pintakerroksen sisäpinnalla tai pintakerrosmolekyylien kosketuspinnassa tai huokosen pinnassa. Työssä osoitettiin lisäksi, että SlpA välittää L. brevis ATCC 8287 bakteerien kiinnittymistä viljeltyihin ihmisen epiteelisoluihin sekä fibronektiiniin, joka on solujen välisessä aineessa esiintyvä proteiini. Tämän osoittamiseen käytettiin flagella-display-menetelmää. Kiinnittymisominaisuus sijaitsi proteiinissa samalla alueella kuin soluseinään sitoutumiskyky. SlpA-proteiinin geeniä edeltää kaksi promoottorialuetta. Aiemmista tiedoista poiketen niiden molempien osoitettiin tehokkaasti ohjaavan slpA-geenin ilmenemistä laboratoriokasvatuksen aikana, ja geenin ilmenemisen mahdollisen säätelyn osoitettiin perustuvan geeniluennan säätelyyn. Tätä tukevia tuloksia saatiin myös slpA-geeniä edeltävän DNA:n sekvenssin analysoinnista. Suolisto-olosuhteita matkivat laboratoriokasvatusolosuhteet eivät merkittävästi vähentäneet slpA-geenin promoottorialueiden hyvin tehokasta toimintaa. Työn havainnoilla on suuri merkitys esim. kehitettäessä SlpA-proteiinista rokotekuljettajaa käytettäväksi suun kautta annettavissa, eläviin L. brevis-soluihin perustuvissa rokotteissa, tai SlpA-proteiinin mahdollisissa nanobioteknologisissa sovelluksissa