Painostusryhmät ja poliittinen vaikutusvalta : Ympäristöpolitiikan common agency -tarkastelu

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Ympäristöpolitiikka herättää yhteiskunnassa voimakkaita tunteita, koska julkisen vallan täytyy ympäristöpolitiikasta päättäessään arvottaa eri yhteiskuntaryhmien hyvinvointia. Poliittisilla päätöksillä on merkittäviä tulonjaollisia vaikutuksia ja eri yhteiskuntaryhmillä on taipumuksia pyrkiä muuttamaan tätä tulonjakoa omaksi edukseen. Ympäristöpolitiikasta päätettäessä merkittävinä ulkoparlamentaarisina toimijoina voidaan pitää teollisuutta, jolle kiristyvät ympäristösäädökset merkitsevät usein kustannuksien kasvua, ja ympäristöliikettä, joka ajaa tiukemman ympäristöpolitiikan omaksumista. Tarkastelen tutkielmassani näiden vastakkaisia etuja ajavien painostusryhmien vaikutusta ympäristöpolitiikkaan silloin, kun istuva hallitus päättää saastuttavalle tuotannolle asetettavasta saasteverosta. Tutkimuskysymyksiä analysoin Aidtiin (1998) ja Conconiin (2003) perustuen common agency -kehikossa, jossa erilaiset painostusryhmät pyrkivät rahallisten kontribuutioden avulla vaikuttamaan hallituksen päätökseen optimaalisesta saasteverosta. Tarkastelu jakaantuu teoreettisesti kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkitaan lobbaamisen vaikutusta ympäristöpolitiikkaan pienessä avoimessa taloudessa ja toisessa osassa analysoidaan painostuksen vaikutusta kahden suuren avoimen talouden tapauksessa, jolloin voidaan tarkastella maailmankauppajärjestelmän vaikutusta. Analyysissa tullaan keskittymään kahteen keskeiseen kysymykseen painostusryhmien vaikutuksesta: miten painostusryhmät vaikuttavat poliittiseen tasapainoon ja mihin suuntaan ne ohjaavat ympäristöpolitiikkaa. Kauppapolitiikkaa säätelee tiettyjen hyödykkeiden osalta kansainvälisellä tasolla WTO:n mukainen tavoite vapaaseen maailmankauppaan, mutta ympäristöpolitiikasta päätetään koordinoimattomasti kansallisella tasolla. Tällaisessa tilanteessa yksittäisillä valtioilla ja etenkin vientiteollisuuden eturyhmillä on kannustimena käyttää ympäristöpolitiikkaa itsenäisen kauppapolitiikan korvikkeena muuttaakseen ulkomaankaupan vaihtosuhteen oman maansa eduksi. Teoreettisen tarkastelun toisessa osiossa käsitellään tällaisen koordinoimattoman ympäristöpolitiikan mahdollistamia saastevuotoja ja lobbaamisen vaikutuksia ko. tilanteessa. Tarkastelussa havaitaan, että painostusryhmillä on merkittävää poliittista vaikutusvaltaa, sillä niiden toiminta saa hallituksen käyttämään normatiivisista suosituksista poikkeavaa ympäristöpolitiikkaa. Ensimmäisessä osiossa havaitaan, että painostusryhmien keskinäisestä kilpailusta johtuen likaisen tuotannon aiheuttama ulkoisvaikutus saadaan sisäistettyä, vaikka painostusryhmien poliittinen toiminta aiheuttaa vääristymiä. Toisessa osiossa nähdään, että painostusryhmien vaikutussuunnat eivät aina olekaan itsestään selviä, vaan kauppapolitiikan ja ympäristöpolitiikan keskinäisten yhteyksien tarkastelu saattaa monimutkaistaa asioita. Ympäristöliikkeen ei ole välttämättä aina optimaalista edistää kireämmän ympäristöpolitiikan omaksumista. Kauppa- ja ympäristöpolitiikan yhteyksien tarkastelu painostusryhmäkehikossa antaa myös tukea sille ajatukselle, että yhteiskunnan kannalta olisi optimaalista päättää kummastakin politiikasta koordinoidusti kansainvälisellä tasolla

Pysyvien orgaanisten yhdisteiden (POP) esiintyvyys, tunnistaminen ja erottaminen muovijätteistä

Pysyviksi orgaanisiksi yhdisteiksi (POP) kutsutut aineet ovat erittäin haitallisia ihmisen terveydelle tai ympäristölle. Yhdisteitä on käytetty palontorjunta-aineina, pintakäsittelykemikaaleina sekä lisäaineina erilaisissa muovimateriaaleissa. Yhdisteiden valmistusta ja käyttöä on rajoitettu tai kielletty jo vuosien ajan, mutta aineita esiintyy jätehuoltoon päätyvissä tuotteissa vuosikymmenienkin viiveellä. EU:n POP-asetus kieltää kierrättämästä POP-yhdisteitä sisältäviä jätteitä. Asetuksessa on säädetty kullekin kielletylle aineelle pitoisuusraja, jonka ylittyessä jäte on hävitettävä pysyvästi polttamalla tai fysikaalis-kemiallisin käsittelyin. Käytännössä POP-raja-arvot ylittyvät aina tuotteissa, joihin on lisätty aineita palonestotarkoituksessa. Lisäksi joissakin kierrätysmuovia sisältävissä tuotteissa voi esiintyä vähäisiä jäämiä aineista. Euroopassa on kartoitettu aineiden esiintymistä, mutta mittauksia yhdisteiden esiintymisestä on tehty vähän. Bromi-alkuainetta sisältävien muovikappaleiden yksittäinen ja jatkuvatoiminenkin tunnistaminen on mahdollista röntgenfluoresenssiin (XRF) tai röntgentransmissioon (XRT) perustuvien mittausten avulla, mutta kumpaakaan menetelmää ei toistaiseksi ole otettu Suomessa käyttöön taloudellisista syistä. SER:ssä kiellettyjä yhdisteitä tiedetään esiintyvän etenkin kuvaputkitelevisioiden ja tietokonemonitoreiden koteloissa, mutta myös kuumenevassa kodin- ja konttorielektroniikassa. Romuajoneuvoissa yhdisteitä tiedetään esiintyvän eniten istuinten pehmusteissa ja päällyksissä ja etenkin aasialaisvalmisteisissa ajoneuvoissa. Rakennusalalla HBCD:n kierrätyskielto on huomioitava etenkin EPS-eristeteollisuudessa. Purkukohteiden tuottamat muut kumiset ja muoviset jätejakeet päätyvät polttoon, jolloin mahdolliset POP-yhdisteet eivät pääse kiertoon. Jätteistä löydetyt POP-yhdistepitoisuudet asettavat haasteen sekä kierrätysalalle että alan valvojille. Kierrätystavoitteet edellyttävät kierrätyksen lisäämistä ja samanaikaisesti näistä materiaalivirroista pitäisi saada eroteltua ne jakeet, joissa POP-pitoisuudet ylittävät asetetut raja-arvot. Kierrätettävän materiaalin maksimoimiseksi ja kierrätysvirran puhtauden turvaamiseksi olisi parannettava jätehuoltoketjussa toimivien tietotasoa ja edellytyksiä liittää laitteistoihin uutta mittaustekniikkaa. Bromipitoisuuden mittaus olisi usein riittävä toimenpide. Valistusta tulisi lisäksi suunnata kotitalouksille, jotta SER:ä ja romuajoneuvoja ei varastoitaisi kotitalouksissa pidentämässä POP-yhdisteitä sisältävien jätteiden poistumisaikaa

Pakkausjätteen erilliskeräysvaatimusten vaikutusten arviointi

Pakkauksien tuottajavastuuta päätettiin laajentaa täydeksi tuottajanvastuuksi jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Jätelain nojalla pakkauksista ja pakkausjätteistä annettavalla valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus määrittää tarkemmin säännöt, joilla pakkausten tuottajavastuuta toteutetaan. Asetuksessa säädetään mm. pakkausjätteiden kierrätysasteen tuottajakohtaisista vähimmäisvelvoitteista ja asumisessa syntyvän pakkausjätteen vastaanottopaikkojen vähimmäismäärästä ja sijoittamisperiaatteista Suomessa. Säädösvalmistelun tueksi ympäristöministeriö tilasi Suomen ympäristökeskukselta (SYKE) arvioinnin asetusluonnoksessa säädettävän pakkausjätteen vastaanottopisteverkoston keskeisistä vaikutuksista. Arvioinnissa verrattiin asetusluonnoksessa ehdotettuja vähimmäisvaatimuksia pakkausjätteen vastaanottopisteverkostosta nykytilaan nähden. Tulevan verkoston tarkka muoto ei ollut vielä selvillä arviointityön aikana. Vaikutusten arviointi tehtiin pääasiallisesti kvalitatiivisella tasolla. Vastaanottopisteiden lukumäärää ja taajamakohtaisia sijoitussääntöjä koskevat velvoitteet nostavat keräyksen kokonaiskustannuksia ja saattavat vähentää elinkaaren ajalta saatavia ympäristöhyötyjä siihen nähden, että tuottajien sallittaisiin vapaammin järjestää pakkausjätteen keräys. Taustaoletuksena tällöin on, että järjestelmässä olisi vähemmän vastaanottopisteitä ja vähemmän ajokilometrejä, mutta vähintään yhtä hyvä pakkausjätteen kertymä kuin asetuksessa ehdotetulla mallilla tavoitellaan. Vastaanottopaikkojen vähimmäismäärää ja sijoittamista koskevat vaatimukset olisivat kuitenkin joka tapauksessa tarpeen vähimmäispalvelutason varmistamiseksi. Sääntelytavan ei arvioida johtavan epätarkoituksenmukaisen kalliin järjestelmän rakentamiseen, koska asetuksen mukainen verkosto voi logistisen tehostumisen kautta aiheuttaa vähemmän kustannuksia jätetonnia kohden laskettuna kuin nykyinen osin hajanainen keräysjärjestelmä. Tällaisen tehostumisen edellytyksenä on, ettei Suomeen synny päällekkäisiä keräysjärjestelmiä, vaan tuottajat ja kunnat yhteistyössä suunnittelevat kunkin alueen kannalta tarpeellisen keräysverkoston. Kierrätysasteiden laskentaan liittyvien epävarmuuksien vuoksi ei tiedetä, antaisivatko asetusluonnoksessa ehdotetut sitovat kierrätysastevelvoitteet yksinään kannustimen kerätä myös asumisen kaikkia pakkausjätelajeja. Mikäli riittävä kannustinvaikutus asumisen pakkausjätteiden keräämiseen syntyisi kierrätysastevelvoitteen kautta, jäisi asetuksen vastaanottoverkostoa koskevan säännöksen rooliksi taata tietty vähimmäispalvelutaso suomalaisille. Vähimmäispalvelutasolla tarkoitetaan sitä, että matka lähimpään pakkausjätteen vastaanottopisteeseen vastaa normaalia matkaa kyseisten tuotteiden myymälään. Asetusluonnoksessa ehdotettu keräysmalli täyttää lasi-, metalli- ja kuitupakkausten osalta tämän tason. Muovipakkauksille on ainakin toistaiseksi perusteltua hyväksyä harvempi verkosto kuin muille pakkausmateriaaleille ympäristönäkökohtien vuoksi. Keräysvaiheen päästöjen merkitys on pakkausjätteen koko elinkaaressa pieni, etenkin jos tarkastellaan ilmastonmuutosta tai luonnonvarojen kulutusta. Ympäristönäkökulmasta oleellisempaa on pakkausjätteen kertymä ja sen kierrätettävyys. Verkostolla ei ole tarkoituksenmukaista kerätä pakkausjätettä, jolle ei ole kierrätysmenetelmiä. Uusi verkosto voi myös luoda kannustimia uusien kotimaisten menetelmien kehittämiseen

Painopisteenä yhdyskuntajätteet ja kierrätystavoitteiden saavuttaminen

Tämän raportin tavoitteena oli tuottaa ennakointitietoa jätemäärien kehityksestä tulevaa valtakunnallista jätesuunnitelmaa varten. Ennakointitieto jätevirroista ja virtojen sisältämistä hyödynnettävistä materiaaleista helpottaa uusien tavoitteiden ja toimenpiteiden asettamista. Kokonaisjätemäärien kehitystä arvioitiin eri teollisuudenalojen näkymien kautta. Tuotannon volyymien kehitys sekä teknologioiden uudistuminen tarjoavat tietoa alakohtaisesta jätemäärien kehityksestä. Rakentaminen nousee jätesuunnitelman kannalta keskeiseksi toimialaksi. Luonnonmateriaaleja korvataan liian vähän erilaisilla teollisuuden ja rakentamisen sivuvirroilla. Hyödyntämispotentiaalia uusiomateriaaleilla olisi runsaasti ja kehittyvä lainsäädäntö antaa mahdollisuudet jätemateriaalien käyttöön maarakentamisessa. Korjausrakentamisen jätemäärät kasvavat tulevaisuudessa ja lisäävät haastetta kierrätyksen lisäämiseksi. Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä muovien kierrätys on tunnistettu sisältävän hyödyntämispotentiaalia. SERn sisältämät kriittisten materiaalit tulisi ottaa talteen. Koko elintarvikeketjulle maatiloilta kotitalouksiin asti tarvitaan toimia niin ruokajätemäärien vähentämiseksi, mutta myös kierrätyksen lisäämiseksi. Vaikka yhdyskuntajätteen osuus on Suomen kokonaisjätemäärästä vain muutama prosentti, yhdyskuntajätteeseen kohdistuu suuri määrä asetettuja velvoitteita. Sen vuoksi yhdyskuntajätteet nousivat tämän raportin painopisteeksi. Ilman merkittäviä lisätoimia yhdyskuntajätemäärät seuraavat talouden kehitystä. Tässä työssä ennustettiin yhdyskuntajätteen määrän kasvavan maltillisesti talouskasvua seuraillen osoittaen kuitenkin pientä suhteellista irtikytkentää talouskasvusta. Ennusteen mukaan yhdyskuntajätemäärä vuonna 2020 olisi 2,8 ja vuonna 2030 3,0 miljoonaa tonnia. Valtakunnallisen jätesuunnitelman jätteen synnyn ehkäisyn ohjelmassa tulisikin löytää vahvoja aloitteita jätemäärien kääntämiseksi laskuun. Yhdyskuntajätekoostumuksen perusteella paperi- ja kartonki, biojäte sekä muovit ovat ne keskeiset jätteet, joihin jätesuunnitelman toimenpiteet kierrätyksen lisäämiseksi tulee kohdistaa. Koostumusennusteen mukaan paperin osuus yhdyskuntajätteessä vähenee. Myös biojätteen osuus on vähenevä, vaikka osuus pysyy jatkossakin suurimpana yksittäisenä jätejakeena. Sen sijaan muovin, tekstiilin ja muiden jätteiden osuus (ml. SER) tulee kasvamaan. Kierrätyksen lisäämiseksi tarvitaan myös kotitalousmuovien kierrätystä ja ennen kaikkea kysyntää kierrätystuotteille. Työssä tarkasteltiin myös mahdollisia yhdyskuntajätteen kierrätystä lisääviä ohjauskeinoja. Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja kiertotalouden edistämiseksi tarvitaan useita eri ohjauskeinoja. Taloudellinen sekä normiohjaus ovat tehokkaita ohjauskeinoja. Neuvontaa on lisättävä uusien ohjauskeinojen käyttöönoton yhteydessä. Tuotesuunnittelussa tulisi ottaa huomioon kiertotalouden vaatimukset. Uusien teknologioiden käyttöön otto edellyttää uudenlaisia rahoitusmalleja. Maahamme on luotava uusille investoinneille ja yritystoiminnalle suotuisa ympäristö

Pohjois-Suomen pakkausjätteiden hyödyntäminen: Elinkaaren aikaiset ympäristö- ja kustannusvaikutukset

Osana Suomen jätelainsäädännön kokonaisuudistusta muutettiin pakkausjätteen tuottajavastuun sääntelyä. Jatkossa pakkausten tuottajien on huolehdittava myös kotitalouksien jätteiden hyödyntämisestä. Tekeillä olevassa pakkausalan asetuksessa asetettaneen vastaanotto-pisteverkoston tiheysvaatimus pakkausten tuottajille. Velvoite edistää yhdyskuntajätteelle vuoteen 2016 asetetun 50 prosentin kierrätys-tavoitteen saavuttamista. Asutus jakautuu Suomessa maantieteellisesti vaihtelevasti, joten pakkausjätteiden aluekohtainen kertymä ja keräysja kuljetusetäisyydet vaihtelevat. Pakkausalan asetuslaadinnan tueksi on tarvittu tietoa harvaanasuttujen alueiden keräyslogistiikan ympäristö- ja kustannusvaikutuksista sekä haluttu verrata keräysvaiheen vaikutuksia kerätyn jätteen kierrättämisestä saataviin hyötyihin. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) toteuttamassa selvityksessä on arvioitu elinkaariperusteisesti Suomen harvimmin asutun alueen, Pohjois-Suomen, pakkausjätteiden keräyksen ilmastonmuutosvaikutusta, luonnonvarojen ehtymisvaikutusta ja yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Selvityksen tarpeita varten laadittiin kuljetusetäisyysperusteinen mallinnus keräyksen vaikutuksista Pohjois-Suomessa.Keräyksen mallintamista varten arvioitiin mahdollista verkostotiheyttä ja erilliskeräyksellä kertyvää jätesaantoa. Elinkaaren muiden vaiheiden, jätteen käsittelyn ja hyödyntämisen vaikutuksia sekä jäteperäisellä raaka-aineella ja energialla korvattavien luonnonvarojen käytön vältettyjä vaikutuksia kartoitettiin jo toteutetuista elinkaaritutkimuksista ja elinkaari-inventaariotietokannasta. Vaikka tarkastelussa pakkausjätteet kerätään pitkien kuljetusetäisyyksien päästä, keräyksen ja kuljetusten synnyttämät päästöt ja kuluttamat luonnonvarat ovat pienet verrattuna hyötyihin, joita saadaan, kun kierrätetään pakkausjätteet. Muovi- ja kuitupakkaukset voidaan palavina jakeina myös vaihtoehtoisesti hyödyntää energiaksi sekajätteen seassa. Kierrätyksen ja energiahyödyntämisen elinkaaritulosten vertailussa oleellisessa asemassa ovat tarkasteltavan alueen energiantuotannossa käytettävät polttoaineet ja niissä oletettavat tulevat muutokset. Pakkausjätteen erilliskeräyksen ympäristöhyödyt ovat ilmeiset. Kustannustarkastelu sen sijaan osoittaa, että jätteiden hyödyntäminen ei tuota kustannusmielessä niin merkittäviä säästöjä, että keräys- ja kuljetusvaiheen kustannukset kumoutuisivat. Erilliskeräyksellä vastataan kuitenkin jätehuollon tarpeisiin ja jätteen keräys on aina kallista. Oleellista on, että keräys järjestetään logistisesti tehokkaasti ja sellaisiin paikkoihin, joissa ihmiset muutenkin asioivat. Selvityksen tarjoaman ympäristö- ja kustannusnäkökulman lisäksi päättäjät voivat ottaa huomioon jätehuollon palvelutasoon vaikuttavia muita tekijöitä

Jätteiden kierrätyksen ja polton ympäristövaikutukset ja kustannukset – jätehuollon vaihtoehtojen tarkastelu alueellisesta näkökulmasta

Jätehuollossa biohajoavan jätteen kaatopaikkasijoitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä mm. lisäämällä jätteiden hyödyntämistä materiaalina ja energiana. Tutkimushankkeessa ”Polttokelpoisten jätteiden hyödyntäminen ympäristö- ja kustannusvaikutusten kannalta (POLKU)” luotiin tietopohjaa hyödyntämisvaihtoehdoista alueellisen jätesuunnittelun ja päätöksenteon tueksi. POLKU-hankkeen rahoittajina olivat ympäristöministeriö ja Jätelaitosyhdistys ry. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä SYKE, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto,  Åbo Akademi, Teknillinen korkeakoulu sekä Jätelaitosyhdistys ry. POLKU-hankkeessa tutkittiin kuuden jätelajin – sekajätteen, biojätteen, jätevesilietteen, sekä hyvälaatuisten muovi-, kuitu- ja puujätteen – hyödyntämismahdollisuuksien ympäristövaikutuksia ja kustannuksia kokonaisvaltaisesti elinkaariarvioinnin avulla. Tässä raportissa esitetään tarkastelun tulokset. Tutkimuksen pohjaksi koottu inventaariotieto mm. jätehuollon prosesseista raportoidaan erillisessä, Suomen ympäristökeskuksen raportteja -sarjan julkaisussa. POLKU-hankkeen tulokset osoittivat, että polttokelpoisten jätelajien hyötykäyttö tuottaa lähes aina ympäristöhyötyjä, joista merkittävimmät liittyvät ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Se, onko hyötykäyttö parempi toteuttaa polttaen vai kierrättäen, riippuu tuotettavista energia- ja materiaalituotteista ja ennen kaikkea siitä, minkälaisia tuotteita ne korvaavat. Elinkaaristen ympäristövaikutusten näkökulmasta katsottuna parhaat vaihtoehdot eivät välttämättä osoittautuneet yhteiskunnalle aiheutuvien nettokustannusten kannalta edullisimmiksi toimintamalleiksi. Tuloksiin vaikuttaneista tekijöistä merkittävimmiksi osoittautuivat jätteellä korvattava polttoaine ja jätteellä tuotetun energian tarve. Hankkeen jätelajikohtaisia tuloksia voidaan yleistää vain huomioimalla, että jätehuollon prosessien tiedot perustuvat esimerkkeihin, jätelajien laatu voi vaihdella alueittain ja että muutokset muissa tuote- ja energiajärjestelmissä riippuvat tarkasteltavan alueen teollisuudesta ja energiantuotantorakenteesta. Lopulliset johtopäätökset vaihtoehtojen paremmuudesta riippuvat siitä, painotetaanko ympäristövaikutuksia vai kustannuksia