New Generation of Victors : Narrating the Nation in Russian Presidential Discourse 2012–2019

Peer reviewe

Preconditions for Russian modernisation : A media analysis

Peer reviewe

"Foreign Agent" as an internal representative of "the West" in Russia’s geopolitical discourses

Peer reviewe

"We always want to hydrate before you caffinate" : kerronnan monitulkintaisuus, self-help ja minätekniikat YouTuben aamurutiinivideoissa

Tutkielma käsittelee YouTubessa julkaistujen aamurutiinivideoiden monitulkintaista kerrontaa osana self-help-kulttuuria. Tavoitteena on saada narratologista ja kriittis-sosiologista teoriaa yhdistelemällä tarttumapinta teksteihin, jotka eivät perinteisen kertomusteorian näkökulmasta katsottuna edes ole kertomuksia. Tutkielmani kohdetekstit ovat nuorten naisten kuvaamia ei-dokumentaarisia lifestyle-videoita, joissa videontekijät näyttävät aamurutiininsa. Tutkielmani alkuosa osoittaa narratologisen analyysin avulla videoiden monitulkintaisuuden. Monitulkintaisuudella on välittömiä seurauksia videoiden lajityypin ymmärtämiseen. Tutkimukseni kysyy: Ovatko videoiden esittämät tapahtumat luonteeltaan toisteisia vai ainutkertaisia? Millaisia ajallisia mielleyhtymiä videoiden preesensmuoto herättää? Mitä viittauskohteita videoissa käytetty you-pronomini saa? Ovatko videot opastavia vai omaelämäkerrallisia? Vastattuani näihin kysymyksiin siirryn tarkastelemaan, mitä seurauksia monitulkintaisilla kerrontatavoilla on tekstin tulkintaan. Videoiden omaelämäkerrallinen tulkinta herättää kysymyksiä paitsi videontekijän (narratiivisesta) identiteetistä, myös videoiden autenttisuudesta tosielämää kuvaavina teksteinä. Videontekijän auktoriteetti puolestaan nousee polttavaksi kysymykseksi, mikäli videoita tulkitaan ensisijaisesti normatiivisina ja opastavina. Tutkielmani lainaa Michel Foucault’n minätekniikan käsitteen, jolla viitataan itsen moraaliseen työstämiseen vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Käsitteen avulla avaan niitä self-helpille tyypillisiä tekniikoita, joita myös aamurutiinivideoissa käytetään. Lisäksi käsite toimii siltana narratologisen analyysin ja videoiden kontekstin tarkastelun välillä. Keskiössä on minätekniikan keskeinen piirre: oman itsen tarkastelu ulkopuolisesta näkökulmasta. Tällöin myös itseviittaavassa merkityksessä käytetty you nousee tarkastelun kohteeksi. Keskeinen johtopäätökseni on, että aamurutiinivideot jäävät lukuisten eri kerrontatapojen hämärään välitilaan. Nämä tilat löytyvät toisteisen ja singulaarisen, geneerisen ja omakohtaisen, hypoteettisen ja ei-hypoteettisen väliltä. Monitulkintaiset kerrontatavat tuottavat tilanteen, jossa narratiivinen identiteetti ja auktoriteetti liimautuvat erottomattomasti yhteen hämärtäen videoiden lajityyppiä omaelämäkerrallisen ja opastavan kerronnan välillä. Tämä johtaa lopulta tilanteeseen, jossa kysymys videoiden autenttisuudesta, omaelämäkerrallisuudesta ja videoiden eettisestä ulottuvuudesta toissijaistuu

Enemmän glasnostia! : Poliittisen käsitteen synty ja elämä Neuvostoliitossa sekä Venäjällä 1985–1995

Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen historiaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuosina 1985–1995. Käsillä olevan työn motivaatio kumpuaa siitä ristiriidasta, joka Venäjällä vallitsee kirjoitushetkellä lehdistönvapauspuheen ja sen käytännön välillä. Lehdistönvapauden teemaa lähestytään tutkimalla käsitteellistä innovaatiota eli glasnostia, jolla on yhä 2000-luvulla ollut sijansa sananvapauskeskustelussa. Tutkielma pyrkii haastamaan näkemyksen, jonka mukaan glasnostin käsite olisi hävinnyt kokonaan kielenkäytöstä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen merkityssisältöjä, arvolatausta ja käyttöyhteyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Tutkielma asettuu osaksi käsitehistorian tutkimusperinnettä. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on glasnostin tutkimuksessa hedelmällinen muun muassa siksi, että käytetty kieli muuttui 1980-luvun lopun murroksen vuosina monella tapaa sekä aiempaan että sitä seuranneeseen aikaan nähden. Quentin Skinnerin ajatuksia innovatiivisesta ideologista käytetään tutkielmassa valtionpäämiesten, erityisesti Mihail Gorbatšovin puheen arvioimisen tukena. Johtajakeskeistä lähtökohtaa on hälvennetty valitsemalla tutkimuskirjallisuus siten, että se tuo esiin myös muun yhteiskunnan tasolla tapahtuneita muutoksia. Aikarajauksella on painotettu jatkuvuuden näkökulmaa: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historia ei loppunut, eivätkä sen entiset jäsenvaltiot aloittaneet puhtaalta pöydältä. Glasnostin käsite oli esiintynyt jo aiemmin tsaarinajan Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa, ja joidenkin arvioiden mukaan kaikki Mihail Gorbatšovin edeltäjät olivat soveltaneet sitä. Kuitenkin vasta Gorbatšovin käytössä glasnostista tuli merkittävä poliittinen iskusana. Gorbatšovin glasnost oli merkityssisällöiltään varsin joustava, mutta siihen liittyi myös tärkeä rajoitus: glasnostin avoimuus ja kriittisyys saivat toteutua vain puoluetta hyödyttävällä tavalla. Tästä varauksesta huolimatta tiedonvälitys vapautui asteittain puolueen kontrollista 1980-luvun loppua kohti. 1990-luvun alussa toteutetut institutionaaliset ja ideologiset muutokset horjuttivat neuvostojärjestelmän perustaa, vaikka niiden oli tarkoitus vahvistaa sitä. Tutkielmassa on käytetty aineistona tutkimuskirjallisuuden ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen materiaalien lisäksi neuvostoliittolaisia ja venäläisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, joita on luettu kolmeen otteeseen vuosina 1988, 1991–1992 ja 1995. Keväällä 1988 lehdistössä käyty keskustelu liittyi glasnostin rajoihin, joita tuolloin koeteltiin ensimmäisen kerran. Glasnostin ja perestroikan vastustajat saivat tilaa lehdistössä, jolloin myös uudistusten puolustajat aktivoituivat. Vuoden 1988 lehdistömateriaali heijastelee ristiriitoja kommunistisen puolueen keskuskomitean sisällä. Vaikka käsitettä ei kirjoituksissa yleensä koettu tarpeelliseksi määritellä, sen merkitys samoin kuin siihen liitetyt arvot tuntuivat olleen käyttäjilleen selviä. Sen sijaan käyttöyhteydet vaihtelivat suuresti. Vuodenvaihteessa 1991–1992 glasnost mainittiin lehdistössä huomattavasti harvemmin, ja sillä tarkoitettiin yleensä 1980-luvun loppupuolen tapahtumia. Keväällä 1995 glasnost-mainintoja oli niin ikään vähän, mutta niillä saatettiin viitata myös senhetkisiin ilmiöihin. Toisin kuin vuonna 1988, myöhemmissä aineistotarkasteluissa glasnostiin liitetty arvolataus oli aina yksinomaan positiivinen. Gorbatšovin voidaan sanoa voittaneen glasnostin käsitteestä käydyn ideologisen kamppailun, sillä myöhemmin käsitteellä on useimmiten viitattu nimenomaan hänen valtakauteensa. Gorbatšovin käsitteeseen liittämä rajoite puolueen edusta jäi kuitenkin pian pois muiden kuin puoluejohdon puheista. Neuvostojärjestelmän hajoamisen jälkeen Gorbatšov on tukenut ihmisoikeusaktivisteja, joiden tapa käyttää glasnostia myös edelsi ja inspiroi hänen omaa käsitteellistä innovaatiotaan. 2000-luvulla glasnost on liitetty lehdistön- ja sananvapauskeskusteluun, sillä varhain 1990-luvulla käyttöön omaksuttu lehdistönvapauden käsite ei ole onnistunut käytännön tasolla lunastamaan siihen kohdistuneita odotuksia. Glasnostin käsitteen merkityskenttä on kuitenkin ollut lehdistönvapauden käsitettä laveampi, koska sillä on tarkoitettu ennemmin aktiivista toimintaa kuin negatiivista vapautta

Venäjän valtion ja kansakunnan sisäiset ja ulkoiset rajat – miten niitä rakennetaan ja perustellaan?

Peer reviewe

Kohti kilpailevien järjestysten tragediaa? : Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän visiot maailmasta kiihtyvän suurvaltakilpailun aikakaudella

Maailman valtasuhteet ovat muutoksessa, ja kansainvälisen järjestyksen kriisiytyminen on huonontanut suurvaltojen välisiä suhteita entisestään. Tässä artikkelissa vertaillaan Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän viimeisen vuosikymmenen kuluessa tuottamia visioita niille kullekin ihanteellisesta maailmanjärjestyksestä. Analyysi perustuu kolmeen ulottuvuuteen, jotka ovat keskeisiä kansainvälistä järjestystä koskevassa tutkimuskeskustelussa: 1) vallanjakoon, 2) arvoihin ja 3) instituutioihin. Tavoitteena on selvittää, ovatko nämä kolmen keskeisen valtion visiot maailmanjärjestyksestä yhteensovitettavissa ja voidaanko niiden pohjalta löytää ratkaisuja kansainvälisen politiikan vallitsevaan kriisiin sekä tulevaisuuden globaaleihin haasteisiin

Heating up the sauna : Analogue model unraveling the creativity of public participation

One of the main criticisms of participatory planning is its tendency to produce mediocre outcomes due to the compromises made in the search for consensus. As a remedy, there have been recent proposals to enrich participatory processes with stronger visionary leadership. We want to broaden this debate by highlighting the relationship between successful leaderless self-organisation and more conventional forms of participation. We argue that although processes driven by self-organisation can be difficult and confusing, they hold strong creative potential. We demonstrate their dynamics by using an analogue model that contrasts liquid movement with social movement. We conclude that participatory processes with a high amount of self-organisation have not only strong creative potential, but also the potential to constitute a new politics of participation in cities.publishedVersionPeer reviewe