Vaatetus identiteetin ilmentäjänä:piikojen pukeutuminen 1700-luvun Oulussa

Pro gradu -tutkielmani aiheena on piikojen pukeutuminen Oulun kaupungissa 1700-luvulla. Tutkimuksessani nostan esiin kaupungin suurimman, mutta vähän tutkitun väestöryhmän. Lähestyin piikojen elämää materiaalisen kulttuurin kautta; mitä heidän vaatetuksensa kertoo vallinneista normeista, piikojen identiteetistä ja kansan vaurastumisesta vuosisadan kuluessa. Päälähteenäni käytin Oulun maakunta-arkistossa säilytettäviä piikojen perukirjoja. Vertasin piikojen omistamia vaatteita oululaisen kauppiaan perukirjaluettelosta löytyviin kankaisiin. Tutkimuskirjallisuuden avulla tein vertailua talonpoikaisnaisten vaatetukseen sekä säätyläisnaisten pukeutumiseen. Suurimmaksi osaksi piikojen perukirjoihin dokumentoidut vaatteet olivat tyypilliseen rahvaan naisen pukuun kuuluneita vaatteita; hame, röijy ja esiliina, useimmiten myös myssy ja huivi. Vaatteiden materiaalista oli asetuksin säädetty, että rahvas sai käyttää ainoastaan kotimaisista villoista valmistettuja kankaita. Tämä näkyi selvästi piikojen vaatetuksessa. Piikojen perukirjat sisälsivät kuitenkin useiden kotikutoisten kankaiden lisäksi myös paljon osto- ja tuontikankaita. Erityisesti puuvilla- ja karttuunivaatteet yleistyivät tutkimusjakson lopulla. Ylellisyysasetukset lieventyivät 1770-luvulla ja niiden pukeutumista ohjaava vaikutus väheni vuosisadan loppua kohden, mikä on havaittavissa myös tutkimusaineistossa. Köyhempienkin piikojen mahdollisuus ostokankaiden hankintaan kuvastaa tavallisen kansan vaurastumista. Piikojen vaatetus oli hyvin samantyyppinen kuin talonpoikaisnaisilla, lukuun ottamatta joitain eroavaisuuksia, jotka kertovat paitsi alueellisista eroista myös henkilökohtaisista valinnoista. Selkeästi säätyläisten yksinoikeuden piiriin kuuluneet silkkiset päällysvaatteet puuttuivat piikojen puvustoista. Sen sijaan oikeutta myssy- ja huivisilkkien käyttöön piiat olivat hyödyntäneet ahkerasti. Mitä enemmän piiat omistivat vaatteita, sitä enemmän heidän omistamansa vaatteet erosivat toisistaan. Eroa piikojen keskinäiseen pukeutumiseen toivat vaatteiden määrän ja laadun lisäksi asusteet, jotka on aiemmassa tutkimuksessa määritelty osaksi säätyläisten vaatetusta. Yhteiskunnassa vallinneista säädöksistä johtuen eri sosiaalisiin ryhmiin kuuluneet ihmiset pukeutuivatkin usein eri tavalla, mutta näin ei kuitenkaan ollut aina. Piiat sosiaalisena ryhmänä eivät myöskään muodosta homogeenista kokonaisuutta, eikä heidän ammattinsa ollut ainoa heidän identiteettiään määrittänyt tekijä

Vaatetuksen luokka ja sukupuoli 1600–1800-lukujen Oulussa:Historiallisen ajan arkeologian näkökulma

Abstract This material culture study focuses on the residents of Oulu via small clothing-related items (buttons, buckles, pins). The source material is comprised of not only excavation material, but also of the probate inventories of the townsfolk. Gender archaeology, previously unused in Finnish urban archaeology, is used as the theoretical framework. This study discusses early modern clothing from the perspective of identity with particular emphasis on gender and class; why did townsfolk dress as they did in the 18th century Oulu? Although clothing was mainly tied to class and gender in early modern Oulu, on a personal level there was room for negotiation and transgression. Classes were an integral part of society in the 18th century, and the abolishment of the class system was still ahead. However, the signs of the formation of the middle class and the deterioration of the strict class boundaries are visible in the research material. Sumptuary laws notwithstanding, identity could be expressed through clothing, in particular with small details, and clothing gave people some leeway to negotiate their position in the community.Tiivistelmä Valtaosassa 1700-luvun pukeutumista käsittelevässä suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa pukeutuminen jaetaan säätyläisten ja rahvaan pukuun. Tässä materiaalisesta kulttuurista ammentavassa historiallisen ajan arkeologian tutkimuksessa näkökulma on toinen; keskiössä on kaupunkilaisten pukeutuminen uuden ajan kynnyksellä. Tutkimus ei lähde liikkeelle säädyistä, vaan pukeutumisesta kertovasta kaivausaineistosta ja kaupunkilaisten perukirjoista. Tutkimus kohdentuu Suomen historiallisen ajan arkeologiassa vain vähän huomiota saaneisiin esineryhmiin (napit, neulat, soljet) yhdistäen arkeologisen ja dokumentaarisen lähdemateriaalin. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Suomen kaupunkiarkeologiassa aiemmin hyödyntämätöntä sukupuoliarkeologiaa. Tutkimus käsittelee varhaismodernia pukeutumista identiteetin näkökulmasta keskittyen erityisesti sukupuoleen ja luokkaan; miksi 1700-luvun Oulussa pukeuduttiin niin kuin pukeuduttiin? Vaikka varhaismodernissa Oulussa ihmisten pukeutuminen oli pitkälti sääty- ja sukupuolisidonnaista, henkilökohtaisella tasolla oli tilaa neuvottelulle ja rajanylityksille. Säädyt olivat 1700-luvulla olennainen osa yhteiskuntajärjestystä ja säätyjärjestelmän lakkauttamiseen oli vielä runsaasti aikaa, mutta merkit keskiluokan muodostumisesta ja tiukkojen säätyrajojen murenemisesta ovat havaittavissa tutkimusaineistossa. Ylellisyysasetuksista huolimatta omaa identiteettiä oli mahdollista ilmaista pukeutumisella, erityisesti pienillä yksityiskohdilla, ja pukeutumisen avulla ihmisten oli jossain määrin mahdollista neuvotella omasta asemastaan yhteisössä

Varjakan saha (1900–1929) lasten ja nuorten työympäristönä

Abstrakti Teollisuusarkeologia on keskittynyt pitkään rakennetun ympäristön tutkimiseen. Viime vuosikymmeninä nouseva tutkimustrendi on ollut teolliseen menneisyyteen liittyvien kysymysten laajentaminen sosiaaliarkeologian alueelle; enää ei olla kiinnostuneita vain teollisuuskohteiden rakennuksista ja niiden suojelusta, vaan myös noilla kohteilla eläneistä ja työskennelleistä ihmisistä. Myös menetelmät ovat laajentuneet. Edelleen tutkimuksen keskiössä on materiaalinen kulttuuri, mutta tutkittavien ilmiöiden lisäksi käytettävät aineistot voivat olla yhä moninaisemmat. Tässä tutkimuksessa Varjakan sahalla Oulunsalossa työskennelleitä lapsia ja nuoria lähestytään dokumentaarisen arkeologian menetelmin. Tärkein lähteemme on Varjakan höyrysahan arkiston Luettelo sahalla työssä olevista nuorista henkilöistä (1910–1924). Tutkimme Varjakan sahan tapausesimerkin kautta millainen työnteon maailma oli lapsille ja nuorille 1900-luvun alussa. Mitä työtä he tekivät, minkä ikäisinä ja millaisessa ympäristössä? Teoreettisena työkaluna käytämme lapsisystävällisen ympäristön kriteeristöä. Lopuksi asetamme lasten ja nuorten työnteon lainsäädännölliseen ympäristöönsä

Oulunsalon Varjakan sahamiljöö moninaisten toimijoiden kulttuuriperintökohteena

Abstrakti Vanhat teollisuusympäristöt ovat viime vuosina saaneet osakseen huomiota, kun niitä on purettu, muutettu asuinalueiksi ja virkistyskäyttöön mutta myös käytetty sellaisenaan esimerkiksi urbaanin löytöretkeilyn ja taiteellisten projektien näyttämöinä. Artikkelissamme käsittelemme teollisuuskohteeseen liittyviä paikan muuttuvia merkityksiä käyttäen esimerkkinä Varjakan saha-aluetta Oulunsalossa. Muun muassa materiaalista kulttuuria, historiallisia lähteitä ja muistitietoaineistoa hyödyntäen pystymme tarkastelemaan Varjakan elinkaarta tehtaiden toiminnan ajalta aina nykypäivään ja tulevaan käyttöön asti. Aineistomme pohjaa Varjakassa tehtyihin koekaivauksiin, kartoitukseen, muistitiedon keruuseen sekä Varjakan materiaalin arkistotutkimukseen. Artikkelissamme nostamme esiin kysymyksiä sahaympäristöjen ja -yhteisöjen rakennettujen tilojen tulevaisuudesta sekä suojeltuina tiloina, erilaisten toimintojen näyttämöinä, paikallisten identiteetin osana että arkeologisina kohteina. Varjakan sahan kautta otamme kantaa siihen, kuinka hylätyt teollisuuskohteet saavat perinnöllistymisen kautta uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, ja millainen on eri toimijoiden rooli tässä prosessissa

Matkaopas lapsuuden historian tutkimukseen:monitieteisiä näkökulmia ja menetelmiä

Abstract A Guide to Studying the History of Childhood: Multidisciplinary Perspectives and Methods This edited volume is a handbook of research methodologies for the history of childhood. The history of childhood is a vibrant, multidisciplinary field that incorporates a rich variety of methodological approaches developed in disciplines across the social sciences and humanities, including archaeology, education, ethnology, literature, and history. The volume presents a collection of chapters that engage a range of different research traditions and employ different research material, conceptual tools, and methods of analysis for the historical study of childhood. In doing so, the volume attends to issues specific to the study of children and childhood, such as those related to research ethics and the theoretical complexities of defining ‘the child’ and ‘childhood’. While the central focus is on the history of childhood in Finland, the volume also includes international and transnational cases, contexts, and perspectives.Sisällys Monitieteinen lapsuuden historia Kaisa Vehkalahti, Essi Jouhki, Sanna Lipkin, Johanna Sitomaniemi-San & Tiina Kuokkanen I Tutkimustraditioiden risteyksessä Lapsuuden löytämisestä toimijuuden tutkimukseen: Lapsuuden historian kuusi vuosikymmentä Kaisa Vehkalahti Historiallisen ajan lapsuuden arkeologiaa: Lapset, tunteet ja kuolema Sanna Lipkin II Eletyn elämän muistot Lapsuuden rajoilla: Lapsuusmuistot omaelämäkerrallisessa kirjoittamisessa Essi Jouhki Kerrostuneet tulkinnat: Vaikeat lapsuusmuistot muistitietohaastattelussa Eerika Koskinen-Koivisto & Kirsi-Maria Hytönen Kollektiivinen biografia: Lähestymistapa kylmän sodan lapsuuksien tutkimiseen Mnemo ZIN III Materiaalisuus ja ruumiillisuus Maalaiskylä oppimisen ympäristönä ja kohteena: Uusmaterialismi näkökulmana lasten oppimisen elettyyn historiaan Antti Malinen Visuaaliset menetelmät historiatietoisuuden tutkimuksen välineinä Helena Ristaniemi Varhaismoderni imetysongelma: Luonnontieteet humanistin palveluksessa Tiina Väre IV Kulttuuriset katseet Toimijuus ja kokemus lapsuuden historiassa: Hieronymus, kokemusyhteisöt ja tutkijan katse Ville Vuolanto Kolonialistinen diskurssi ja rodullistaminen vanhassa suomalaisessa lastenkirjallisuudessa: Metodologisia pohdintoja Raita Merivirta Konteksti, genealogia, tunne: Elokuvallisia katseita tyttöyteen ja tyttöyden historiaan Heta Mulari Hauraat subjektit: Lapsuuden rakentuminen 1800-luvun suomalaisessa tieteessä ja kirjallisuudessa Kati Launis, Jutta Ahlbeck, Päivi Lappalainen & Kirsi Tuohela V Asiantuntijatiedon kentät Paluumuuttajalapset 1940–1950-luvun Suomessa: Metodologisia reittejä lapsuuden historiaan Tuomas Laine-Frigren Normaalin ja epänormaalin rajapinnoilla: Lapsuuden kategorioiden historiallisesta analyysista Laura Tiitinen & Timo Harrikari Olemassaolemattomuus ja hajanaisuus: Metodologisia pohdintoja uteliaan lapsen genealogiasta Johanna Sitomaniemi-San Kriittisen historianfilosofian näkökulmia lapsuuden historioihin Juuso Tervo Kirjoittajat Abstract Asiahakemisto Henkilöhakemist