The struggle with the shadow is the only real struggle : Becoming-animal, Body without Organs and the Problem of Sensation in Shadow Chamber by Roger Ballen

According to Gilles Deleuze, Francis Bacon is an artist who has been enormously resourceful of stripping down narratological and representational elements from his paintings. It is the aim of the painting is to bring to pass invisible forces and convert them to visible, namely to embody a body without organs. A being is in a perpetual production under the multitude of both external and internal forces in a constant shift; even a being of sensation, namely an artwork, is in a constant shift while trying to embody a block of sensation, namely affects and percepts. In this lies also the problem of sensation: not all art can accomplish this embodiment. The Deleuzian logic of sensation boils down to freeing the Figure from all representation; becoming a fact, an Icon, which resembles only itself. In this thesis, the aim is to review if this liberation possible in a photograph by examining the photographic series Shadow Chamber by Roger Ballen. According to Deleuze, a photograph is doomed to its representative nature as well as in some ways an inferior artform to a painting, and as such is unable to attain the body without organs, the virtual body made purely by intensities. In order to harnest the forces, such a body needs to be produced where a sensation is able to occur. This is succeeded in the process of becoming-animal, where the affect turns a human into a non-human thus creating a body which can disappear to give a way for the pure sensation. This becoming-animal happens through infection and transference, not through resemblance; the aim is that neither, the human nor the animal can be recognised. Such a body can be called an Icon, in which pure intensities can pass and give forth a plane of consistency, a body without organs and ultimately a plane of immanence, namely the sameness, the pure difference . In Shadow Chamber, glimpses of these bodies without organs can be found, with the hope that a photograph might be considered as equivalently expressive artform as a painting.Pro gradu tutkielmassani käsittelen Gilles Deleuzen (1925 1995) yksin, ja osittain yhteistyössä Félix Guattarin (1930 1992) kanssa työstämien käsitteiden elimetön ruumis , eläimeksi tuleminen ja aistimus kautta valokuvan kykyä tuottaa ja välittää intensiivistä todellisuutta valokuvataiteilija Roger Ballenin (1950 ) sarjassa Shadow Chamber (2005). Edelleen haluan lyhyesti yhdistää käyttämäni käsitteistön ajatukseen immanenssista, olion sisäisestä olemuksellisuudesta. Immanenssin immanenssi, ei-minkään immanenssi, on elämä ; se ei itsessään ole suhteessa mihinkään, vaan täydellisen itseyden suomaa valtaa ja autuutta. Tästä äärimmäisenä esimerkkinä voidaan pitää Deleuzen ajatuksia olioiden yksiäänisyydestä, toisin sanoen puhtaan differenssin tasapäistävästä olennaisuudesta. Gilles Deleuzen taidefilosofiassa taideteos on aistimusblokki: affektien ja perseptien sommitelma. Taideteoksen aistimuksen ongelman yhtenä lähtökohtana on Figuuri, joka usein tulee vangituksi teokseen. Kyetäkseen vapauttamaan Figuurin taiteilijan on pystyttävä irrottamaan ja riisumaan teoksesta kaikki kerronnalliset ja esittävät elementit sortumatta kuitenkaan abstraktioon. Tässä vaikeassa tehtävässä kuvataiteilija Francis Bacon ei ole Deleuzen mukaan osoittanut ainoastaan onnistuvansa, vaan omaavansa myös poikkeuksellista neuvokkuutta. Maalauksen tehtävä on saattaa näkyväksi voimat, jotka muutoin pysyttelisivät näkymättöminä: ruumiillistaa aistimusblokki ja tuottaa elimetön ruumis, jossa puhtaat intensiteetit ja puhdas aistimus voivat virrata vapaasti. Sitä varten Figuurista pitää tulla ruumis: ikoni tai aistimusolento, joka on olemassa vain itsessään. Yksi tapa rikkoa figuraatio on eläimeksi tuleminen. Deleuzelle ja Guattarille tuleminen ei ole evoluutiota, vaan involuutiota; jonkinlaista palautumista alkutilaan, kääntymistä ja kutoutumista sisäänpäin. Eläimeksi tuleminen kiinnittyy tähän perääntymiseen tarkoituksena jäljittää hetki ennen eläimeksi ja ihmiseksi erottumista, jossa affekti näyttäytyy vielä puhtaana. Tällainen eläimeksi tuleminen ei tapahdu yhdennäköisyyden, samaistumisen tai lisääntymisen kautta, vaan sattumusten ja siirtymien välityksellä; aivan kuin kaksi lajia jäisivät saman heijastuksen kahlitsemaksi yhtä aikaa. Näin tuotettu Figuuri kykenee vapauttamaan intensiteetin liikkeen itsessään ja muuttua virtuaaliseksi, elimettömäksi ruumiiksi. Shadow Chamber on yksi esimerkki eläimeksi tulemisen määrittämästä välitilasta, missä luonto kääntyy itseään vastaan ja missä affekti pystyy työskentelemään puhtaan aistimuksen puolesta. Roger Ballen yhdistää valokuviinsa elementtejä niin maalaustaiteesta kuin kuvanveistosta. Hänen kirjana julkaistu valokuvasarjansa Shadow Chamber on erinomainen maaperä elimettömän ruumiin tutkimiselle; sen omalaatuinen, toisaalta kauhun ja kammotuksen tunteita herättävä, mutta myös humoristinen, yhteiskunnan ulkopuolelle jäävä maailma ei avaudu perinteisen dokumenttivalokuvauksen keinoin, vaan ekspressiivisenä, intensiivisenä ja ei-figuratiivisena taiteena. Gilles Deleuze ajattelee valokuvan olevan jossain määrin alisteinen taiteenmuoto maalaustaiteelle, koska vangitessaan kuvan maailmasta ei valokuva koskaan voi kuvata maailman itsessään olemista. Deleuzen mukaan valokuva on klisee, ikuisesti representaation vangitsema ja sen kautta määrittyvä, eikä näin ollen kykene välittämään intensiivistä todellisuutta jonka kokemus on esirefleksinen, hermostosta sykähtävä impulssi iholla, aivan kuin värähdys ennen kauhunkokemusta. Ballenin valokuvista voi osoittaa eläimeksi tulemisia sekä välähdyksiä elimettömästä ruumiista. Se on masokististen halujen ja raakojen, väkivallalla uhkaavien voimien maailma, jossa kuva-alan eristämisen, liikkeen keskeyttämisen ja eläimellistymisen kautta Ballen onnistuu irtaantumaan esittävyydestä ja tuottamaan iholla saakka tuntuvaa intensiivisyyttä. Voisikin jopa nähdä, että Shadow Chamber lähestyy immanenttista elämää esittämällä maailman, missä oleskelee ei-yksilö; maailman, minkä läheisyydessä myös taide asuu

The Secret of Sound in Maurice Blanchot and Jacques Derrida

This paper aims to discuss and ask questions about the role and meaning of sound and voice in the constellation of language, writing, speech and listening in philosophy. I will reflect this in the thinking of two post-war philosophers and great literary voices both sensitive to sound: Maurice Blanchot (1907–2003) and Jacques Derrida (1930–2004). I would like to introduce a sense of sound existing on the outskirts of experience in silence, folding almost as a secret, that is inspired by Alice Lagaay’s notion for the need of philosophy of voice. Especially in the landscape of (writing a) disaster interrelations between art and philosophy become the most visible addressing ways of meaning and meaning-making, experience and ontological presumptions behind any storytelling and writing. What could sound mean for philosophy?Peer reviewe

Satavuotias yö

Yhteiskunnallisen ja poliittisen todellisuuden äärellä dokumentaarisen elokuvan tekijä kohtaa haasteen: miten tehdä näkymätön näkyväksi? Repeämän kuvat etsii taiteellisen ja tekijälähtöisen tutkimuksen näkökulmasta vastausta kysymykseen, millaisin keinoin dokumentaarinen elokuva voi tehdä näkyväksi hyvinvointivaltion murrosta. Millaisin ehdoin dokumentaarinen elokuva on yhteiskunnallista tai poliittista? Tekijälähtöisen teorian ja elokuvantekijöiden puheenvuorojen kautta kirja sysää liikkeelle keskustelua dokumentaarisen elokuvan mahdollisuuksista aikamme todellisuuden heijastajana. Repeämän kuvat on kirja yhteiskunnasta, politiikasta, hyvinvointivaltiosta, tekijälähtöisestä tutkimuksesta ja dokumentaarisesta elokuvasta kiinnostuneille.Peer reviewe

Satavuotias yö

Arendt, Hannah. Men in Dark Times. New York: Harvest book 1955 Assmanin, Aleida. The Empathetic Listener and the ethics of storytelling. CONF: Ethics of Storytelling: Historical Imagination in Contemporary Literature, Media and Visual Arts. (University of Turku 4–6 June 2015). Dotto, Simone. Archival (Sound) Recordings. Sonic Documents, Monuments and Artifacts in Rodolfo De Angelis’ Collection. CONF: Imaging the Past/Collecting the Future (Lucca, 22 - 25 Jun 2016) Huberman, Didi. CONF: “Histoires de fantômes pour grandes personnes” (Le Fresnoy, Studio national des arts contemporains 31.11.2012). Videodokumentaatio, Ashkal Alwan, Beirut 2.11.2017 Häggman, Kai. Pieni kansa, pitkä muisti - Suomalaisen kirjallisuuden Seura Talvisodasta 2000-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015 Korhonen, Kuisma. Lukijoiden yhteisö, Helsinki: Avain 2011 Parikka, Jukka. Mapping Noise - Techniques and Tactics of Irregularities, Interception, and Disturbance. Teoksessa Huhtamo, E. & Parikka, J. Media archaeology: Approaches, applications, and implications. Berkeley, Calif.: University of California Press 2011 Peltonen, Ulla-Maija. Muistin paikat: Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2003 Raad, Walid. We Can Make Rain but No One Came to Ask. Teoksessa Toufic, J. (ed.) Review of Photographic memory. Beirut: Arab image foundation 2004 Sobchack, Vivian: Afterword: Media Archaelogy and Re-presencing the Past. Teoksessa Media Archaeology: approaches, applications and implications. Toim. Erkki Huhtamo & Jussi Parikka. Berkeley, Los Angeles & London: University of California Press, 2011 Toufic, Jalal. Forthcoming. Berkeley: Atelos 2000, Toufic, Jalal. The withdrawal of Tradition Past a Surpassing Disaster. Forthcoming books 2009Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijat Heta Kaisto ja Katja Lautamatti tekivät radioteoksen ”Satavuotias yö” (2018), joka julkaistiin Yle Radio 1:n Radio Variaatiossa sunnuntaina 6.5.2018. Radioteos on molempien väitöstutkimusten taiteellinen osuus. Teos on osa laajempaa monialaista Koneen säätiön rahoittamaa hanketta ”Hysteeriset oireet – Suomen sisällissodan ylimääräiset liuskat”, jossa tutkitaan taiteen ja journalismin keinoin sisällissodan arkistoja.Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijat Heta Kaisto (Taiteen laitos, visuaalinen kulttuuri) ja Katja Lautamatti (Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos) käsittelevät artikkelissa radioteosta joka on molempien väitöstutkimusten taiteellinen osuus ja joka julkaistaan Yle Radio1 -kanavalla keväällä 2018. Radioteos on osa laajempaa monialaista Koneen säätiön rahoittamaa hanketta “Hysteeriset oireet – Suomen sisällissodan ylimääräiset liuskat” jossa taiteen ja journalismin keinoin tutkitaan sisällissodan arkistoja.Non peer reviewe