The struggle with the shadow is the only real struggle : Becoming-animal, Body without Organs and the Problem of Sensation in Shadow Chamber by Roger Ballen
According to Gilles Deleuze, Francis Bacon is an artist who has been enormously resourceful of stripping down narratological and representational elements from his paintings. It is the aim of the painting is to bring to pass invisible forces and convert them to visible, namely to embody a body without organs. A being is in a perpetual production under the multitude of both external and internal forces in a constant shift; even a being of sensation, namely an artwork, is in a constant shift while trying to embody a block of sensation, namely affects and percepts. In this lies also the problem of sensation: not all art can accomplish this embodiment. The Deleuzian logic of sensation boils down to freeing the Figure from all representation; becoming a fact, an Icon, which resembles only itself. In this thesis, the aim is to review if this liberation possible in a photograph by examining the photographic series Shadow Chamber by Roger Ballen. According to Deleuze, a photograph is doomed to its representative nature as well as in some ways an inferior artform to a painting, and as such is unable to attain the body without organs, the virtual body made purely by intensities. In order to harnest the forces, such a body needs to be produced where a sensation is able to occur. This is succeeded in the process of becoming-animal, where the affect turns a human into a non-human thus creating a body which can disappear to give a way for the pure sensation. This becoming-animal happens through infection and transference, not through resemblance; the aim is that neither, the human nor the animal can be recognised. Such a body can be called an Icon, in which pure intensities can pass and give forth a plane of consistency, a body without organs and ultimately a plane of immanence, namely the sameness, the pure difference . In Shadow Chamber, glimpses of these bodies without organs can be found, with the hope that a photograph might be considered as equivalently expressive artform as a painting.Pro gradu tutkielmassani käsittelen Gilles Deleuzen (1925 1995) yksin, ja osittain yhteistyössä Félix Guattarin (1930 1992) kanssa työstämien käsitteiden elimetön ruumis , eläimeksi tuleminen ja aistimus kautta valokuvan kykyä tuottaa ja välittää intensiivistä todellisuutta valokuvataiteilija Roger Ballenin (1950 ) sarjassa Shadow Chamber (2005). Edelleen haluan lyhyesti yhdistää käyttämäni käsitteistön ajatukseen immanenssista, olion sisäisestä olemuksellisuudesta. Immanenssin immanenssi, ei-minkään immanenssi, on elämä ; se ei itsessään ole suhteessa mihinkään, vaan täydellisen itseyden suomaa valtaa ja autuutta. Tästä äärimmäisenä esimerkkinä voidaan pitää Deleuzen ajatuksia olioiden yksiäänisyydestä, toisin sanoen puhtaan differenssin tasapäistävästä olennaisuudesta.
Gilles Deleuzen taidefilosofiassa taideteos on aistimusblokki: affektien ja perseptien sommitelma. Taideteoksen aistimuksen ongelman yhtenä lähtökohtana on Figuuri, joka usein tulee vangituksi teokseen. Kyetäkseen vapauttamaan Figuurin taiteilijan on pystyttävä irrottamaan ja riisumaan teoksesta kaikki kerronnalliset ja esittävät elementit sortumatta kuitenkaan abstraktioon. Tässä vaikeassa tehtävässä kuvataiteilija Francis Bacon ei ole Deleuzen mukaan osoittanut ainoastaan onnistuvansa, vaan omaavansa myös poikkeuksellista neuvokkuutta. Maalauksen tehtävä on saattaa näkyväksi voimat, jotka muutoin pysyttelisivät näkymättöminä: ruumiillistaa aistimusblokki ja tuottaa elimetön ruumis, jossa puhtaat intensiteetit ja puhdas aistimus voivat virrata vapaasti. Sitä varten Figuurista pitää tulla ruumis: ikoni tai aistimusolento, joka on olemassa vain itsessään.
Yksi tapa rikkoa figuraatio on eläimeksi tuleminen. Deleuzelle ja Guattarille tuleminen ei ole evoluutiota, vaan involuutiota; jonkinlaista palautumista alkutilaan, kääntymistä ja kutoutumista sisäänpäin. Eläimeksi tuleminen kiinnittyy tähän perääntymiseen tarkoituksena jäljittää hetki ennen eläimeksi ja ihmiseksi erottumista, jossa affekti näyttäytyy vielä puhtaana. Tällainen eläimeksi tuleminen ei tapahdu yhdennäköisyyden, samaistumisen tai lisääntymisen kautta, vaan sattumusten ja siirtymien välityksellä; aivan kuin kaksi lajia jäisivät saman heijastuksen kahlitsemaksi yhtä aikaa. Näin tuotettu Figuuri kykenee vapauttamaan intensiteetin liikkeen itsessään ja muuttua virtuaaliseksi, elimettömäksi ruumiiksi. Shadow Chamber on yksi esimerkki eläimeksi tulemisen määrittämästä välitilasta, missä luonto kääntyy itseään vastaan ja missä affekti pystyy työskentelemään puhtaan aistimuksen puolesta.
Roger Ballen yhdistää valokuviinsa elementtejä niin maalaustaiteesta kuin kuvanveistosta. Hänen kirjana julkaistu valokuvasarjansa Shadow Chamber on erinomainen maaperä elimettömän ruumiin tutkimiselle; sen omalaatuinen, toisaalta kauhun ja kammotuksen tunteita herättävä, mutta myös humoristinen, yhteiskunnan ulkopuolelle jäävä maailma ei avaudu perinteisen dokumenttivalokuvauksen keinoin, vaan ekspressiivisenä, intensiivisenä ja ei-figuratiivisena taiteena. Gilles Deleuze ajattelee valokuvan olevan jossain määrin alisteinen taiteenmuoto maalaustaiteelle, koska vangitessaan kuvan maailmasta ei valokuva koskaan voi kuvata maailman itsessään olemista. Deleuzen mukaan valokuva on klisee, ikuisesti representaation vangitsema ja sen kautta määrittyvä, eikä näin ollen kykene välittämään intensiivistä todellisuutta jonka kokemus on esirefleksinen, hermostosta sykähtävä impulssi iholla, aivan kuin värähdys ennen kauhunkokemusta. Ballenin valokuvista voi osoittaa eläimeksi tulemisia sekä välähdyksiä elimettömästä ruumiista. Se on masokististen halujen ja raakojen, väkivallalla uhkaavien voimien maailma, jossa kuva-alan eristämisen, liikkeen keskeyttämisen ja eläimellistymisen kautta Ballen onnistuu irtaantumaan esittävyydestä ja tuottamaan iholla saakka tuntuvaa intensiivisyyttä. Voisikin jopa nähdä, että Shadow Chamber lähestyy immanenttista elämää esittämällä maailman, missä oleskelee ei-yksilö; maailman, minkä läheisyydessä myös taide asuu
