Alakouluopettajien käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisen median asemasta opetustyössä

Tiivistelmä. Tämän tutkielman päämääränä on tutkia alakouluopettajien käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisen median asemasta opetustyössä. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia hyötyjä ja haasteita opettajat ymmärtävät sosiaalisen median tuovan heidän opetustyöhönsä, sekä millä tavoin opettajat toteuttavat mediakasvatusta sosiaalisen median avulla. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu sosiaalisen median ja mediakasvatuksen määritelmien ympärille. Määritelmiä lähestytään historian, eri teorioiden ja aikaisempien tutkimuksien valossa. Tutkimuskohteena on alakouluopettajien käsitykset ja kokemukset, joten metodologiseksi lähestymistavaksi valikoitui fenomenografia. Aineisto on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella helmikuussa 2022, joka jaettiin sosiaalisen median palveluissa. Kyselyyn osallistui yhteensä 20 opettajaa ympäri Suomea. Opettajat jakaantuivat tasaisesti alakoulun eri luokka-asteille. Kyselyn vastaukset analysointiin fenomenografisella analyysimenetelmällä, joka oli nelivaiheinen. Tutkimuksen tulokset esitetään kuvauskategorioissa, jotka ovat muodostuneet avointen vastausten kautta. Tulosten valossa opettajat käsittivät sosiaalisen median tuovan niin hyötyjä kuin haasteitakin opetustyöhön. Suurimmat hyödyt kohdistuivat opetustyön suunnittelun helpottumiseen, opetuksen monipuolistumiseen ja oppilaan oppimismotivaatioon lisääntymiseen. Haasteena puolestaan koettiin koulujen resurssien puute, ruutuajan lisääntyminen ja sosiaalisen median käyttöön liittyvät lailliset kysymykset. Mediakasvatusta toteutettiin varsin monipuolisesti sosiaalisen median avulla. Opettajien käsitysten perusteella oppilaan ei haluttu olevan passiivinen mediasisällön kuluttaja, vaan toiminnassa kannustettiin luovaan mediasisällön tuottamiseen ja oppilaiden omien ajatuksien ilmaisemiseen. Laadullisen tutkimuksen pyrkimyksenä ei ole tarjota yleistettävää tietoa, vaan antaa aspekteja tutkittavan ilmiön ymmärtämiseen. Tämän tutkimuksen avulla saatiin tietoa sosiaaliseen mediaan liittyvistä hyödyistä, haasteista ja käyttötavoista alakouluopettajien opetustyössä

Laughter as medical providers' resource : negotiating informed choice in prenatal genetic counseling

This article aims to challenge the perception that in medical encounters laughter is an interactional resource primarily employed by patients. Drawing on 34 video-recorded prenatal genetic counseling (PGC) sessions collected in a Hong Kong hospital, and combining quantitative and qualitative methods, we illustrate that laughter is in fact frequently employed by the medical providers in our data. The particular focus of the article is on the ways in which laughter initiated by the medical providers assists interlocutors in negotiating informed choice, a crucial aspect of PGC sessions. Findings indicate that laughter initiated by the medical providers performs at least two PGC-specific functions: It assists the medical providers in olaughing offo and overcoming patients' resistance, and it helps them in dealing with patients' direct questions. Laughter is thus an important resource for the medical providers in pursuing the institutional goals of the interaction, namely negotiating informed choice with their patients

Adapting to conversation with semantic dementia : using enactment as a compensatory strategy in everyday social interaction

Background: Studies to date in semantic dementia have examined communication in clinical or experimental settings. There is a paucity of research describing the everyday interactional skills and difficulties seen in this condition. Aims: To examine the everyday conversation, at home, of an individual with semantic dementia. Methods & Procedures: A 71-year-old man with semantic dementia and his wife were given a video camera and asked to record natural conversation in the home situation with no researcher present. Recordings were also made in the home environment, with the individual with semantic dementia in conversation with a member of the research team. Conversation analysis was used to transcribe and analyse the data. Recurring features were noted to identify conversational patterns. Outcomes & Results: Analysis demonstrated a repeated practice by the speaker with semantic dementia of acting out a diversity of scenes (enactment). As such, the speaker regularly used direct reported speech along with paralinguistic features (such as pitch and loudness) and non-vocal communication (such as body posture, pointing and facial expression) as an adaptive strategy to communicate with others in conversation. Conclusions & Implications: This case shows that while severe difficulties may be present on neuropsychological assessment, relatively effective communicative strategies may be evident in conversation. A repeated practice of enactment in conversation allowed this individual to act out, or perform what he wanted to say, allowing him to generate a greater level of meaningful communication than his limited vocabulary alone could achieve through describing the events concerned. Such spontaneously acquired adaptive strategies require further attention in both research and clinical settings in semantic dementia and analysis of interaction in this condition, using conversation analysis, may be helpful