“We do not know which is more dangerous, the crime or the State” : Power discourses of feminicides and violence against women in Mexico

This thesis studies the discourses of power and anti-violence activism related to feminicides in Mexico. Feminicides are defined as killings of women because of their gender. Although feminicides have existed throughout the history of Mexico, the issue became a focus of attention among the masses nearly 30 years ago because of the wave of violence in Ciudad Juárez. Today, according to the official data of the State, three women are victims of feminicides in Mexico daily. However, the number is most likely substantially higher given the underreporting of feminicides and that some states still do not distinguish them as separate crimes from homicides. It is estimated that approximately ten women are killed as victims of feminicides in Mexico every day. The theoretical framework for this study is rooted in the Foucauldian scholarship of power. More precisely, Michel Foucault’s theory of power as relational or productive and the idea of power being everywhere but nowhere, in particular, imposes the principal understanding of how violence is implicated in multiple structures of power relations. The study was conducted in the form of semi-structured interviews, with data being gathered by interviewing six feminist activists who are working against feminicides in Mexico. After this, the interviews were analysed with methods of discourse analysis. The study finds the total of five main discourses with their sub-discourses: 1. Structures (Patriarchal culture and Deficient understanding), 2. The State (Politics and Impunity), 3. Truth (Bending truth and Clash of genders) 4. Pervasive violence, and 5. Women’s networks. The results of the analysis suggest that the power related to violence against women comes indeed from everywhere: power comes from structures of the society, from education, from the State and the law (and impunity), from the truth (or what we accept as truth), from non-State agents such as criminal organisations and women themselves. They are all connected so that even criminal organisations and politicians are interweaved in the same network of power, and in the case of Mexico, not even very far from each other. Women themselves exercise power through relations, networks and cooperation and this is the dimension of power that women consider their most important asset. To keep themselves secure in a potentially hostile environment, activist women maintain a set of safety rules and regulations that they follow in their everyday lives. In conclusion, power influencing violence against women is located deep in the patriarchal structures and practices in Mexico. This is why it is challenging to tackle the problem of continuing gendered violence in Mexico: it does not have any centre. This means that also globalised networks of organised crime, as well as the overall patriarchal culture, influence on discourses that power and gender-based violence are given. Also, it is noteworthy that power should not be considered only oppressive or dominating as that interpretation would give women only the role of passive victims. Women also possess power that they exercise through social relations and collective activist networks. In sum, this research contributes to a deeper understanding of feminicides and violence against women in Mexico. Furthermore, through the unique interview data, the results collect valuable information on all the main challenges that are hampering the activists’ work against violence

Oulujoen vesistön tulvantorjunnan toimintasuunnitelma

Oulujoen vesistössä vahinkoa aiheuttavia tulvia on ollut kautta historian. Säännöstelystä huolimatta vesistössä on vielä mahdollisuuksia tulvavahinkojen syntymiseen. Tässä julkaisussa on kuvattu Oulujoen vesistön hydrologiaa, koottu yhteen säännöstelyn ja voimalaitosten lupaehtoja, arvioitu harvinaisten tulva aiheuttamia vahinkoja sekä ehdotettu vaihtoehtoja tulvantorjunnan ja tulvasuunnittelun kehittämiseen. Lisäksi on esitelty tulvavahinkojen korvaamismenettelyä ja tulvantorjuntaorganisaatiota ympäristökeskuksissa. Vaikka tarkasteltaisiin hyvin harvinaisia vesistötulvia, mahdolliset vahingot jäävät melko vähäisiksi Oulujoen vesistössä. Järviä tarkasteltaessa tulvan todennäköisyydellä 0,1 % (kerran 1000 vuodessa toistuva tulva) vahinkoa syntyy Oulujärven rannoilla oleville rakennuksille, mutta muiden järvien rannoilla ei merkittäviä vahinkoja synny. Lammasjärvellä vahinkoja on arvioitu vain 0,4 % tulvan todennäköisyydellä, jolloin vahinkoja syntyy yksityisille ja mahdollisesti myös julkisille rakennuksille. Jokien osalta tarkasteltiin vain Oulujokea, jossa tulvan todennäköisyydellä 0,1 % merkittävimmät vahingot syntyvät Montan ja Merkikosken voimalaitosten välisellä osuudella. Tällä jokiosuudella on useita rakennuksia ja myös jätevedenpuhdistamo, jotka ovat vaarassa kastua. Talvella esiintyvät suppotulvat ovat uusia ja poikkeuksellisia ilmiöitä, joiden suurin vaikutus on Montan ja Merikosken voimalaitosten välisellä osuudella. Talven suppotulva, jonka todennäköisyys on 0,1 %, aiheuttaa selvästi suurempia vahinkoja kuin vesistötulva. Monissa saarissa olisi laskelmien mukaan jopa 2-3 metriä vettä. Epävarmuuksien vuoksi luotettavaa arviota mahdollisista vahingoista ei voida tehdä. Tulvantorjuntaan varautumista tulisi kehittää vesistöalueen säännöstelyn kokonaisvaltaisella tarkastelulla, talven jääkannan muodostamisen nopeuttamisella Oulujoen alaosalla, tilapäisillä tulvansuojelurakenteilla sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamiin virtaamamuutoksiin sopeutuvalla säännöstelyllä

Millainen on ihanteellinen aikuiskoulutuksen opettaja : Tilastollinen kyselytutkimus

Aikuiskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen rooli yhteiskunnassa on merkittävä, koska kerran saavutettu osaaminen tarvitsee jatkuvaa päivitystä toimintaympäristön kehittymisen mukana. Kouluttaja on avainhenkilö, jonka kokonaisosaaminen tulee korostumaan tulevaisuudessa. Kehittämishankkeen tavoitteena oli selvittää ihanteellisen aikuiskoulutuksen opettajan kriteereitä. Hankkeen empiirinen osuus toteutettiin tekemällä kyselytutkimus, johon osallistui opettajia, koulutuspäälliköitä, toimialajohtajia ja rehtoreita eri oppilaitoksista. Laajasta otannasta johtuen tutkimukseen saatiin 132 kappaletta vastauksia, jolloin tutkimustuloksia voidaan pitää kattavana kuvauksena aikuiskoulutuksen parissa työskentelevien näkemyksistä. Tutkimustulosten perusteella vastaajat eri oppilaitoksissa olivat suhteellisen yksimielisiä siitä, millainen on ihanteellinen aikuiskoulutuksen opettaja. Myös tutkimuskaavakkeen lopussa ollut avoin kysymys, joka mahdollisti ihanteellisen opettajan tarkemman selvittämisen, toi esille hyvin samantyyppisiä vastauksia. Ihanteellinen opettaja on tutkimuksen mukaan 5–10 vuoden opettajakokemuksen ja yli kuuden vuoden työkokemuksen omaava, pedagogisen pätevyyden ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö

Apua endometrioosikipuihin : Lääkkeettömät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot

Endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti on yksi yleisimmistä naistentaudeista. Suomessa sitä sairastaa jopa 200 000 naista eli 10-15 % hedelmällisessä iässä olevista naisista. Tyypillisimpiä oireita ovat kipu, kuukautisvuotohäiriöt ja hedelmällisyyshäiriöt, jotka heikentävät elämänlaatua. Kipuoireita voidaan lievittää muun muassa lääkityksellä ja kirurgialla. Opinnäytetyössä tuomme esille, mitä lääkkeettömiä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja endo-metrioosikipuihin lääkehoidon rinnalle tarjotaan. Teimme sähköisen potilasoppaan toi-meksiantajallemme Endometrioosiyhdistys Ry:lle. Oppaan tavoitteena on lisätä naisten tietoutta endometrioosikipujen lääkkeettömistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista. Oppaan avulla endometrioosia sairastavat naiset voivat löytää uusia tapoja lieventää kipuja ja näin hyödyntää niitä lääkehoidon rinnalla. Opinnäytetyö on toteutettu tuotekehitysprosessina, jonka tuloksena teimme sähköisen potilasoppaan Endometrioosiyhdistys Ry:lle. Valitsimme lääkkeettömiksi hoitomuodoiksi liikunnan, ravitsemuksen ja kylmä- & lämpöhoidon, sekä vaihtoehtoisiksi hoitomuodoiksi akupunktion ja vyöhyketerapian löydettyjen tutkimusten ja teoriatiedon perusteella. Teim-me oppaan kunnioittaen toimeksiantajan toiveita. Opas jää Endometrioosiyhdistys Ry:n käyttöön. Jatkotutkimusehdotuksena voisi olla, miten valitsemamme lääkkeettömät ja vaih-toehtoiset hoitomuodot käytännössä toimivat.Endometriosis is one of the most common women's diseases. Up to 200 000 or 10 to 15 percent of all fertile females in Finland are currently affected by endometriosis. The most typical symptoms in endometriosis are pain and disorders in fertility and menstrual flow,which weaken the quality of life. However, the pain symptoms can be relieved for example with medication and surgery. In this thesis we introduce non-pharmacological and alternative treatments in addition to the medical treatment of endometriosis pains. The purpose of the thesis was to produce a patient guide to the Endometriosis Association. The aim was to increase women's awareness of non-pharmacological and alternative treatments. With this guide women with endometriosis can find new ways to treat their disease together with medical treatment. The thesis was conducted as a product development process through which we created the patient guide. We chose exercise, nutrition and cold & heat treatment as the non- pharmacological treatments and acupuncture and reflexology as the alternative treat-ments. We produced the guide respecting the commissioner’s wishes and it stays in the use of the association. A suggestion for further study could be how the non-pharmacological and alternative treatments work in practice

Arvopaperisijoitustoiminnan yhtiöittäminen verotuksessa

Tutkielman aiheena on tutkia arvopaperisijoitustoimintaan liittyvää vero- ja yhtiölain-säädäntöä kun sijoittajana toimii luonnollinen henkilö tai osakeyhtiö. Luonnollinen henkilö voi omistaa joko itse suoraan arvopaperiomistuksensa tai välillisesti osake-yhtiön kautta, jolloin yhtiötä voidaan kutsua myös holdingyhtiöksi. Sijoitustoiminnassa verotus kohdistuu pääasiassa joko luovutusvoittoihin tai osinkotuottoihin. Tutkielman tarkoituksena on tutkia myös mitkä taloudelliset tai liiketoiminnalliset seikat voivat vaikuttaa sijoittajan yhtiöittämispäätökseen aihetta sääntelevän lainsäädännön ohella, sekä missä tilanteissa ja millaiselle sijoittajalle sijoitustoiminnan yhtiöittäminen voi olla hyödyllinen ratkaisu suoraan arvopaperisijoittamiseen nähden. Tutkimusmetodeina ovat sekä lainoppi että rahoitusteoria. Pääasiallisena lähdemateriaalina toimivat oikeuskirjallisuus, viranomaisohjeistukset sekä oikeuskäytäntö. Kysymykseen yhtiöittämisen hyödyllisyydestä ei ole yksiselitteistä vastausta ja yhtiöittämisen hyötyjä tulee tarkastella tapauskohtaisesti. Sijoitusyhtiön perustamisen kannattavuuteen vaikuttavat muun muassa käytettävissä oleva varallisuus, odotettavissa olevien tuottojen määrä, kaupankäynnin aktiivisuus sekä missä vaiheessa sijoitustoimintaa yhtiö perustetaan. Yhtiöittämistä voi puoltaa myös sijoitus-varallisuuden keskittäminen. Olennaisin sijoitusyhtiön kannattavuuteen vaikuttava tekijä on veronmaksun lykkäävä vaikutus kun varallisuus jää vain yhteisöveron mukaan verotettavaksi eikä voittoa jaeta omistajille. Muita etuja ovat mm. elinkeinotoiminnan tulolähteen laajat menovähennysmahdollisuudet, voitonjaon järjestely esimerkiksi palkan, osingonjaon sekä pääomapalautusten muodossa, liikkeen luovutuksen ja sukupolvenvaihdoksen verotuksellinen edullisuus sekä arvopaperisijoitustoiminnan laajentaminen esimerkiksi konsernirakenteeseen tai muuhun liiketoimintaan. Käsittelyssä olevat tulolähdejaon poistuminen osakeyhtiöiden kohdalla sekä osake-säästötili vaikuttavat myös yhtiöittämisen kannattavuuteen

The connection of teacher self-compassion with the means of supporting pupils’ emotional regulation in primary school

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tunnesäätely voi edistää yksilön hyvin-vointia ja auttaa selviytymään vaikeistakin tunteista. Hyvinvointia voidaan siis mahdollisesti parantaa tukemalla tunnesäätelyä eri tavoin. Myös vahva itsemyötätunto tukee hyvinvointia, ja tutkimusten mukaan opettajan hyvä itsemyötätunto voi auttaa sietämään stressiä sekä suojata työuupumukselta. Tässä tutkimuksessa selvitetään opettajan itsemyötätunnon ja eri-laisten tunnesäätelyn keinojen yhteyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alakoulussa työskentelevien opettajien keinoja tukea oppilaiden tunnesäätelyn kehittymistä. Tämän lisäksi tutkittiin opettajien itsemyötätunnon yhteyttä heidän pystyvyyteensä ja keinoihinsa tukea op-pilaan tunnesäätelyä. Menetelmät. Aineistonkeruu toteutettiin verkkokyselyllä touko-kesäkuussa 2020. Kyselyyn vastanneet opettajat (N = 30) työskentelivät alakoulussa pääasiassa luokan-, erityisluokan- tai erityisopettajana. Tutkielman aineisto analysoitiin laadullisin ja määrällisin menetelmin. Ai-neiston laadullinen analyysi suoritettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, joka pohjautui Grossin (1998) tunnesäätelyn prosessimalliin. Itsemyötätunnon mukaan rakennettujen ryh-mien välinen tarkastelu tehtiin määrällisillä parametrittomilla menetelmillä, kuten Mann-Whitneyn U-testillä ja Kruskal-Wallisin testillä. Tulokset ja johtopäätökset. Opettajat voitiin jakaa tavallisen ja korkean itsemyötätunnon ryh-mään heidän itsemyötätuntoarvonsa perusteella. Yksikään opettaja ei sijoittunut alhaisim-paan ryhmään. Opettajien itsemyötätunnon ja sukupuolen, opetuskokemuksen tai työnkuvan väliltä ei löytynyt tilastollista yhteyttä. Oppilaiden tunnesäätelyn keinojen tukemisen tarkastelu osoitti, että opettajat käyttivät laajasti erilaisia tunnesäätelyn prosessimallin keinoja. Keinot ja niiden yleisyys eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi ryhmien välillä. Opettajien itse-myötätunnon havaittiin olevan yhteydessä siihen, millaiseksi he kokevat pystyvyytensä tukea oppilaan tunnesäätelyn kehittymistä. Korkean itsemyötätunnon ja pystyvyyden väliltä löytyi ti-lastollisesti merkitsevä yhteys. Tutkimustulokset osoittavat, kuinka eri tavoin oppilaiden tun-nesäätelyn kehittymistä tuetaan. Tämän lisäksi tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, millaisia hyötyjä opettajan itsemyötätunnolla voi olla oppilaan tunnesäätelyn kehittymisen tukemiseen.Objectives. Previous research has shown that emotional regulation can promote an individual’s well-being and help cope with difficult emotions. The means of emotional regulation can be categorized in different ways. Also strong self-compassion supports well-being, and research shows that a teacher's high self-compassion can help tolerate stress as well as protect against exhaustion. This study explores the connection between a teacher’s self-compassion and various means of emotional regulation. The aim of the study was to identify the means that teachers working in primary school use to support the development of pupils’ emotional regulation. In addition, the connection of teachers’ self-compassion to their ability to support the development of emotional regulation and their means of supporting the pupils’ emotional regulation was explored. Methods. The data collection was carried out through an online survey in May/June 2020. Teachers who responded to the survey (N = 30) worked at the primary school mainly as a class teacher, a special class teacher, or a special education teacher. The research material was analyzed using qualitative and quantitative methods. The qualitative analysis of the data was performed by theory-guiding content analysis based on the process model of emotional regulation by Gross (1998). The groups with different self-compassion strength were compared using quantitative non-parametric methods such as the Mann-Whitney U-test and the Kruskal-Wallis test. Results and conclusions. Teachers could be divided into groups of moderate and high self-compassion based on their self-compassion score. No teacher ranked in the lowest group. No statistical link was found between teachers' self-compassion and gender, teaching experience or job description. A review of supporting the means of emotional regulation for pupils showed that teachers made comprehensive use of various means of the process model of emotional regulation. Means and their prevalence did not differ statistically between groups. Teachers’ self-compassion was found to be related to how they perceive their ability to support the development of pupil emotional regulation since a statistically significant link was found between high self-compassion and the ability. The findings show how different the means to support the development of student emotional regulation can be. In addition, the research provides information on the benefits that teacher self-compassion may have in supporting the development of pupils’ emotional regulation

”Se on treenikysymys opetella pitää hauskaa ilman viinaa!” : Sober curious terapeuttisena käytäntönä ja alkoholinormatiivisuuden haastajana

Tutkielmassa tarkastellaan sober curious -trendiä yhteiskunnallisena ilmiönä ja raittiuden rakentumista kirjallisuudessa ja media-aineistossa. Tutkimuskysymykset ovat: millä tavoin alkoholi ja alkoholittomuus merkityksellistyvät sober curious -puheessa ja millaisia identiteettejä sober curious -diskursseissa rakentuu? Tutkimusaineisto koostuu sober curious -ilmiöön lukeutuvista kirjoista Sober curious (Warrington 2019) ja Vapaa viinistä (Koivu 2016), sekä Selvin päin (Tikander 2021) ja Darravapaana (Ylinen ja Wathén 2021) -podcastien ensimmäisistä tuotantokausista. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Tuloksia tulkitaan raittiusliikkeen, alkoholipolitiikan, aiemman alkoholitutkimuksen avulla ja biopolitiikan, liberaalin hallintamentaliteetin, identiteetin, autenttisuuden ja terapeuttisen kulttuurin teoreettisessa kontekstissa. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on, että sober curious -ilmiö toteutuu osana laajempaa terapeuttisen kulttuurin kehystä. Aineistosta on tunnistettu kolme diskurssia, jotka on nimetty hyvinvointi-, normalisointi-, ja sosiaalisuusdiskursseiksi. Diskursseissa muodostuvassa modernissa raittiuspuheessa alkoholi ja alkoholittomuus saavat moninaisia merkityksiä suhteessa yksilölliseen ja sosiaaliseen identiteettiin, minätekniikoihin ja käytäntöihin. Alkoholille annetaan diskursseissa edelleen varsin suuri yhteiskunnallinen ja normatiivinen merkitys, jolloin alkoholittomuus ja raittius näyttäytyvät normeista poikkeamisena. Tutkimuksessa tunnistetuissa diskursseissa tuotetaan perinteiseen raittiusliikkeeseen ja alkoholin käytön tapoihin liittyvien erontekojen myötä uudenlainen raitistelijan ja sober curiousin identiteettikategoria. Modernissa raittiuspuheessa rakentuva raitistelija tunnistaa alkoholinormatiivisuuden ja siitä poikkeavuuden ja on omaksunut erilaisia terapeuttisia käytäntöjä normatiivisuuden haastamiseksi ja sen tuottamissa paineissa selviämiseksi. Toisaalta kuuluakseen osaksi diskursseissa rakentuvaa yhteisöä ja yhteisöllisyyttä kenenkään ei tarvitse sitoutua ehdottomiin määritelmiin, jolloin ilmiöstä tulee samaan aikaan helposti lähestyttävä ja toisaalta rajoiltaan häilyvämpi

Development Evaluation for Local Impacts : Evaluation Elements contributing to Evaluation Use, A Vocational Education Case in Tanzania as an Awakener

Arviointi, mikäli sen kaikkia mahdollisuuksia hyödynnettäisiin, olisi tärkeä työkalu avustamaan julkista sekä yksityissektoria ja kansalaisyhteiskuntaa inhimillisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Valitettavasti, vaikka tehtyjen arviointien määrä on maailmanlaajuisesti lisääntymässä, näiden arviointien alhainen hyödyntämisaste on samoin kasvamassa. Tästä esimerkkinä on kehitystyö, jossa lukemattomat tuotetut ja oppimislähteenä käytettäväksi oletetut arviointiraportit kuitenkin todellisuudessa makaavat koskemattomina. Tämä toteutumaton ”käyttö” on todellista ajan ja rajallisten julkisten varojen tuhlausta. Arviointien hyödyllisyyden määrittäminen tiukasti näiden julkaistujen arviointiraporttien käyttöön perustuvaksi, mikä useimmiten on tilanne, laiminlyö ja vähentää muiden käytettävissä olevien arviointielementtien, kuten arviointitoimeksiannon tai arviointiprosessin hyödyntämistä ja käyttöä, mikä yhä enemmän supistaa arvioinnin kokonaisvaikuttavuutta. Tämän tansanialaisessa ammattikoulussa, Mwanza Home Craft Centressä (MHCC), toteutetun arviointikokeilun tarkoitus oli hyödyntää arviointia, etenkin sen arviointiprosessia, arviointivaikutusten osoittamiseksi. Kokeiluni, joka toteutettiin suomalaisin kehitystyövaroin käynnistetyssä kansalaisjärjestöhankkeessa, tehtiin kehityshankkeesta rinnan hankkeen edetessä, oli vastakohta kehnosti hyödynnetyille ulkopuolisten arvioitsijoiden vallitsevaa tilivelvollisuus- ja kontrollitarkoitusta varten tekemille, menneeseen fokusoituneille ja kovia tutkimusmenetelmiä käyttäville kehitysarvioinneille, jotka sulkevat paikalliset ulkopuolelle ja ovat heille vieraita, ja siksi saavat vähäistä paikallista arviointivaikuttavuutta aikaan. Noissa arvioinneissa on suosittu hallitsevaa länsimaista ja Eurooppa-keskeistä positivistista tulokulmaa, rahoittajakeskeistä arviointiparadigmaa ja hegemonista kieltä, joka saa alkunsa uudesta julkishallinnon johtamisliikkeestä. Sen sijaan, kokeiluni oli mikrokuvaus ja reflektio hankkeen rahoittajan sponsoroimasta, paikallis- ja asianomaiskeskeisestä, oppimis- ja tulevaisuussuuntautuneesta, paikallisesti hyödynnetystä ja vaikuttaneesta kehitysarvioinnista. Arviointikokeilu koostui kahdesta komponentista. Arviointiosuudessa tutkittiin ammatillisen koulutuksen sosio-ekonomisia vaikutuksia. Arviointitutkimusosiossa fokusoitiin arvioinnin prosessikäyttöön ja arvioinnin vaikuttavuuteen. Ammattikouluhankkeessa kaikkien asianomaisten arviointioppimista pyrittiin tukemaan arvioinnin aikana arviointiprosessia hyödyntäen. Yksilöllisiä, interpersoonallisia ja kollektiivisia arviointivaikutuksia tavoiteltiin henkilökohtaisen ja organisaation osallistumisen, saadun arviointikokemuksen ja valmennuksen sekä dialogin kautta. Mandaattini oli integroida, ”arviointimassoja”, tarkoittaen avun vastaanottajia, paikallisten arviointivaikutusten aikaansaamiseksi, ja tarkastella arvioinnissa suhdetta valtaan heidän näkökulmastaan. Yleisesti ottaen heillä on vähemmän valtaa ja ääntä nykyisessä kehitysarvioinnissa kuin vahvemmilla, ”eliitillä”, avun rahoittajilla. Asetin hypoteesikseni, että jokainen tutkimus ja arviointitutkimus on tulokulmasidonnaista, mikä vaikuttaa arvioinnin käytettävyyteen, ja siten myös arvioinnin vaikutuksiin, vaikutustyyppeihin, -tasoon, -ryhmiin, ja vaikuttavuuden kestoon. Tässä tutkimuksessa painotettiin sellaisia arvioinninkäytössä ja arvioinnin vaikuttavuudessa keskeisessä roolissa olevia elementtejä, kuten arviointiparadigmaa, arviointimallia ja metodologiaa, arvioijan asemaa ja näkökulmaa, arvioinnin käyttäjien asemaa, arviointitarkoitusta, arvioinnin aikakehikkoa, ja arviointietiikkaa. Tässä tutkimuksessa käytettiin toimintatutkimuksellisesti suuntautunutta strategiaa. Tutkimusaineisto koottiin kahden Tansanian kenttämatkan aikana useita aineistonkeruumenetelmiä hyödyntäen. Arvioinnin vaikutuksia ja arvioinnin prosessikäyttöä tutkittiin aineistosta, joka saatiin ammattikoulutustapauksen kahdesta MHCC:n henkilöstölle ja komiteanjäsenille organisoidusta seminaarista ja työpajasta, samoin kuin henkilöstön jäsenten teemahaastatteluista ja komitean, henkilöstön antamasta kirjallisesta arviointipalautteesta ja yhdestä 11 hengen ryhmähaastattelusta. Lisäksi, ammatillisen koulutuksen sosio-ekonomisia vaikutuksia kerättiin 115 opiskelijan kirjallisen kertomuksen ja taustalomakkeen sekä 11 opiskelijan ja 20 muun arvioijan teemahaastattelun avulla. Kirjallinen aineisto koodattiin käyttäen teoriavetoista (tai -suuntautunutta) laadullista sisällönanalyysiä, johon pohjautuen johtopäätökset tehtiin. MHCC:n arviointikokeilu osoitti, että valittu arvioinnin tulokulma ja paradigma erilaisten arviointifaktorissa olevien elementtien hyödyntämisen kautta vaikutti arvioinnin käyttöön ja arvioinnin vaikutuksiin. Kokeilu sai aikaan vaikuttavuutta; arviointia automaattisesti hyödynnettiin jo arvioitaessa sen prosessikäytön vuoksi. Arviointiprosessiin osallistuneiden henkilöiden ja heidän instituutioidensa omakohtaisia arviointikokemuksia ei voinut vain ”jättää hyllylle”. Heidän yksilöllinen, henkilöiden välinen ja kollektiivinen arviointioppiminen arvioidessa kiistatta myötävaikutti, ei vain välittömiin vaan myös pidempiaikaisiin kognitiivisiin, affektiivisiin, sosiaalisiin, toiminnallisiin, jopa taloudellisiin ja kulttuurillisiin muutoksiin kehitysintervention eri tasoilla, jopa ammattioppilaitoksen ulkopuolella. Tämän tutkimusten löydösten perusteella, päättelin, että prosessuaalinen arvioinnin käyttö oli vahva työkalu ja MHCC:n muutosprosessien kiihdyttäjä, etenkin niille arvioinnin asianomaisille, jotka omaksuivat arvioivaa mieltä. Tämä ajattelutavan muutos, valistuminen (”mwanga”), mahdollisti siirtymisen jälki- ja menneisyysorientoituneesta historiaa tarkastelleesta ajattelusta tulevaisuussuuntautuneeseen omaehtoiseen kehittämistoimintaan. Tämä tutkimusaineisto antanee ymmärtää, että arviointiprosessilla ja -tuloksilla samanaikaisesti hyödynnettynä arvioivan oppimisen lähteinä oli pitkäaikaisia vaikutuksia – ehkä pidempiaikaisia kuin vain arviointituloksia yksin hyödynnettäessä voitaisiin aikaansaada. Nämä vaikutukset saattoivat muodostua MHCC:n reflektion, nopeamman ympäristöön reagoinnin ja jatkuvan sopeuttamisen elinehdoiksi. Tämä selitti, kuinka ammattikoulutusinstituutio MHCC on ollut kykenevä jatkuvasti uudistumaan ja muuttamaan toimintojaan tarvittaessa, huomioiden taloutensa ja ympäröivän yhteiskunnan vaatimukset sekä olemaan taloudellisesti itsensä kannattava yli 20 vuotta (mikä on ainutlaatuista koulutussektorilla maailmalaajuisestikin, puhumattakaan kehitysmaista, kuten Tansaniasta). Lisäksi, kokeilun ansiosta saatiin uutta tietoa arviointikohteesta, MHCC:stä opiskelijoineen, sen arviointikäytänteistä ja oppilaitosta ympäröivästä todellisuudesta. Ammattikoulun nimi muutettiin, uusia osastoja, kuten ajoneuvo, sähkö, sekä hotellinjohto ja turismi, lanseerattiin, ja uusia iltakursseja käynnistettiin, metallityön lisäkoulutusta, sekä tietokone- ja englannin kielen kursseja aloitettiin. Tämän tutkimuksen yleisenä yhteenvetona totean, että kansalaisjärjestöjen rooli on edelleen tärkeä ammatillisen koulutuksen järjestäjänä Tansanian kehityshankkeissa neljästä syystä. Ensiksi, koska maan koulutuksen yleistaso on dramaattisesti huonontunut. Toiseksi, koska riittävät ammattikoulutusmahdollisuudet puuttuvat. Kolmanneksi, koska ammattikoulutus on yleisesti ottaen hyödyllistä: se näytti vaikuttaneen ei vain yksilön köyhyyden vähentämiseen vaan laajemminkin yhteiskuntaan. Kuitenkin, tutkimustulokset esittivät yllättävän todisteen, mikä on vastakkaista länsimaalaiselle suoraviivaiselle ajattelulle ja oletukselle ammattitaidon ja ammatillisen koulutuksen valtavasta taloudellisesta voimasta ja hyödystä saajalleen; ei edes kokoaikatyö köyhyyden vähentämis- ja automaattisesti elintasoa nostavana keinona toiminut. Kaikesta huolimatta, minkä ammattiin opiskelleiden elämää koskeva aineisto todistaa, niiden, jotka kokivat positiivisia, merkittäviä, kestäviä taloudellisia, sosiaalisia ja henkilökohtaisia koulutusvaikutuksia MHCC:n koulutushankkeen vuoksi, nämä ammatillisen koulutuksen sosio-ekonomiset materiaaliset ja immateriaaliset positiiviset, tuotteliaat vaikutusketjut näyttivät ulottuneen myös laajennettuun perheeseen, ikätovereihin, yhteisöjen jäseniin ja tansanialaiseen yhteiskuntaan merkittävin seurannaisvaikutuksin. Esimerkkinä mainittakoon valmistuneiden opiskelijoiden sukulaisilleen, ikätovereilleen ja yhteisöjensä jäsenilleen tarjoama ”epävirallinen, yksityinen oppisopimuskoulutusjärjestelmä”; jonka kautta yksi MHCC:stä valmistunut on epävirallisesti kouluttanut yli 50 henkilöä. Tosin, näitä sosio-ekonomisia koulutusvaikutuksia olisi voitu tehostaa resursoimalla ja tekemällä säännöllisesti arviointeja sekä syöttämällä niiden tuloksia edelleen ammattioppilaitoksen palvelujen parantamiseksi (esim. työvälineet tai yrittäjyyskurssit ammattiin valmistuneille). Neljänneksi, tutkimus osoitti, että kehitysmaissa työpaikat olivat tarjolla pääasiassa informaalilla sektorilla ja itsenäisenä ammatinharjoittajana työskenteleminen oli useimmille valmistuneille ainoa työllistymisvaihtoehto. Näin ollen, kansalaisjärjestöjen toteuttama ammattikoulutus oppilaitoksen kannattavuudelle välttämättömine tulonhankkimisprojekteineen (jotka yleensä puuttuvat valtion omistamista ammattioppilaitoksista) voi toimia erinomaisena yrittäjyyshenkeä vahvistavana oppimisympäristönä. Tutkimuslöytöjä voitaneen soveltaa seuraavasti. Ensiksi, huolestuttava arviointien käyttämättömyys ja/tai tehoton käyttö tulee tiedostaa. Toiseksi, arvioinnin teettäjien, käynnistäjien, rahoittajien ja avunantajien tulee saada lisätietoa merkittävistä arvioinnin positiiviseen käyttöön ja vaikuttavuuteen tai sitä estävistä kontekstuaalisista, arviointi- ja inhimillisistä faktoreista elementteineen. Esimerkiksi, sellaisia kontekstuaalisia tekijöitä, jotka liittyvät taloudellisiin ja poliittisiin rajoitteisiin ja arviointisysteemeihin ja jotka negatiivisesti vaikuttavat arviointien hyödyntämiseen ja vaikutuksiin, tulee paljastaa. Kolmanneksi, arviointien puutteellista hyödyntämistä vastaan tulee hyökätä muun muassa arviointiprosessia käyttämällä. Neljänneksi, jokaisessa arviointipolitiikassa ja -suunnitelmassa jo arvioinnin toimeksiantovaiheessa tulee edellyttää konkreettisia toimia arviointien hyödyntämiseksi. Jokaiselta julkisin varoin tuotetulta arvioinnilta tulee vaatia arvioinninkäyttösuunnitelma tavoiteltavine arviointivaikutuksineen ennen arvioinnin toimeenpano vaihetta. Viidenneksi, arviointikäyttö tulee uudelleen käsitteellistää arviointipolitiikkojen ja -suunnitelmien sanastossa. Kaikki tarjolla olevat arvioinnin käytön keskeiset elementit — arvioinnin toimeksianto, arviointiprosessi (eikä ainoastaan arviointilöydökset) — tulee maksimaalisesti valjastaa kaikilla arvioinnin tasoilla, myös kansalaisjärjestöissä, rajallisten evaluointiresurssien vuoksi, tuodakseen maksimaalisen arvon arviointikohteelle, sen asianomaisille ja arvioinnin käyttäjille. Kuudenneksi, arviointien hyödyntämistä tulee ohjeistaa, kannustaa ja rahoittaa. Arvioinnin käynnistäjien ja rahoittajien tulisi palkita arvioinnin asianomaisia ja heidän organisaatiotaan, mikäli arviointia hyödynnetään ja se saa aikaan vaikuttavuutta. Seitsemänneksi, arvioinnin vaikuttavuus/vaikutus -termit tarvitsevat selkeyttämistä, ei ainoastaan viitaten vain arvioinnin positiivisiin seurauksiin, vaan myös sen negatiivisiin, tahattomiin vaikutuksiin, joihin täytyy myös puuttua.Evaluation, if utilised to its full potential, would be an important tool for helping governments, the private sector and civil society to increase human well-being. Unfortunately, though the number of evaluations conducted is increasing worldwide, a low rate of utilisation of these evaluations is increasing as well. An example of this is the development field, where countless evaluation reports are produced and assumed to be used as sources of learning, when in reality they lie untouched. This non-actualised “use” is a real waste of time and of limited public funds. The usefulness of evaluations, when strictly determined based on the use of the published evaluation reports (as is the case most of the time), neglects the usefulness and reduces the utilisation of other evaluation elements available, such as evaluation commissioning or evaluation process, which further reduce the overall impact of the evaluation. This evaluation experiment, conducted in the Tanzanian vocational education and training (VET) centre, Mwanza Home Craft Centre (MHCC), was designed to utilise the evaluation, especially its process, to show evaluation impacts. My experiment, conducted upon the development intervention of non-governmental organisations (NGOs) established by Finnish funds, was performed concurrently alongside and from within the development intervention, in contrast to the poorly utilised development evaluations conducted for dominating accountability and control purposes by external evaluators using a past-focussed orientation combined with hard evaluation methods, all of which were exclusive and unfamiliar to the locals and thus, had minor local evaluation impact. In those evaluations the donorcentred standpoint, overarching evaluation paradigm and hegemonic language, having their origin in the New Public Management movement were favoured. Instead, I devised a micro explanation of, and provided reflections about, the donorsponsored, local- and stakeholder-centred, learning- and future-oriented, and locally utilised development evaluation with impacts. The evaluation experiment consisted of two components. In the evaluation section, the socio-economic impacts of VET were studied. In the research on evaluation section the focus was put on the process use of evaluation and evaluation impacts. In the VET project, all the stakeholders’ evaluative learning was targeted to be supported with the assistance of the process use of evaluation while evaluating. It was aimed at individual, interpersonal and collective evaluation impacts through personal and organisational involvement, evaluative experience and training received, as well as dialogue. My mandate was to integrate into the evaluation process, evaluation “masses,” that is, the aid recipients, to generate stronger local evaluation impacts, and to look at the relation to power in evaluation from their standpoint. Generally speaking, they have less power and voice in the current development evaluations than do “the elite,” the financial donors. I hypothesised that every research and evaluation research is standpoint-bound, which has influence on evaluation usability, and then, on evaluation impacts, their types, levels, user groups, and duration. In this research, emphasis was placed on those elements playing key roles in evaluation use and evaluation impact, such as the evaluation paradigm, evaluation design and methodology; the evaluator’s location and standpoint; the position of the evaluation users; the evaluation purpose; the evaluation time-frame; and evaluation ethics. In this research, the action research-oriented strategy was used. The research data was generated during two Tanzanian field trips by utilising various data generation methods. Evaluation impacts and process use of evaluation were studied through the data received from the VET case, its two seminars and workshops organised for the MHCC staff and committee members, as well as from thematic interviews of some staff persons and written evaluative feedback given by the committee, staff members and an 11-participant group interview. Again, socio-economic VET impacts were collected through the data of 115 former students’ written stories and background questionnaires, as well as of 11 former students’ and 20 other evaluees’ thematic interviews. The written data of the evaluation experiment was coded by using the theory-driven (or theory-directed) qualitative content analysis, on which the conclusions were based and drawn. The evaluation experiment at MHCC indicated that the chosen evaluation standpoint and paradigm, through the utilisation of various elements existing in the evaluation factor, affected evaluation use and evaluation impacts. The experiment contributed to impact; the evaluation was automatically brought into utilisation while evaluating due to its process use. The first-hand evaluative experience of the participants and of their institutions involved in the evaluation process could not “just be left on the shelf.” Their individual, interpersonal and collective evaluative learning, while evaluating, inevitably contributed not only to immediate but also to long-term cognitive, affective, social, behavioural, even economic, and cultural changes at various levels of the development intervention, even outside the VET centre. Based on findings of this research, I suggested that the processual use of evaluation was a powerful tool and an accelerator of MHCC’s change processes, even for those stakeholders whose evaluative minds were made up. This change in the pattern of thought, enlightenment (“mwanga”), enabled a shift in focus from the post- and past-oriented, history observing thinking, to the future-directed independent line of development action. This research data might imply that evaluation process, with its findings utilised simultaneously as evaluative learning sources, had long-term effects — maybe longer than the findings use alone can generate. These impacts could become the lifeblood at MHCC for reflection, quicker reactivity to the environment and on-going adaptation. This presented an explanation for how the VET institution MHCC could have been capable of being renewed continuously and transforming its activities, as needed, regarding its economy and the demands of surrounding society, as well as being self-supporting for over 20 years (which is unique in the educational sector worldwide, let alone in the developing countries, like Tanzania). In addition, with the experiment, the new knowledge was received about the evaluand, MHCC and its students, its evaluation practices, and MHCC’s surrounding reality. Again, the VET centre’s name was changed, new departments such as motor vehicle, electricity, as well as hotel management and tourism were launched, and new evening courses, further education and training in welding and fabrication, as well as computer and English language courses, were started. As the general conclusion of this research I state that NGOs still have an important role as VET providers of Tanzanian development interventions, for four reasons. First, because the country’s general education level has dramatically deteriorated. Second, because of a lack of sufficient VET opportunities. Third, because in general VET was beneficial: it seemed to have had impacts not only on an individual’s poverty reduction, but even more widely on the society. However, this data also provided surprising evidence that, in direct contradiction to Western linear thinking and assumptions about the enormous economic power and benefit of vocational skills for its acquirer gained in VET, even full-time employment did not function as a tool for alleviating poverty and automatically raising the person’s living standards. Nevertheless, as was evidenced by the lives of these VET trainees, who experienced positive, significant, sustainable economic, social, and personal education impacts due to the development project MHCC, these material and immaterial socio-economic impact chains were positive and productive and seemed to have had very far-reaching and significant ramifications for the lives of extended families, peers, community members, and the Tanzanian society. A case in point was the informal “private apprenticeship training system” offered by the former students to their relatives, peers and community members; through which one MHCC graduate has unofficially “trained” over 50 persons. Indeed, these socio-economic impacts of education could have been intensified by resourcing and carrying out evaluations frequently as well as by feeding their results forward for the VET institution’s service improvements (e.g., equipment or entrepreneurial courses for VET graduates). Fourth, the research indicated that jobs in the developing countries were offered in the informal sector and self-employment was, for the majority of graduates, the sole option to be employed. Hence, NGO-implemented VET, with their essential income-generating projects for the institution’s sustainability (generally lacking from government-owned VET centres), could operate as an excellent learning environment, strengthening the entrepreneurial spirit. The research findings might have the following applications. First, the worrying trend towards evaluation non-use and/or deficient use is worth acknowledging. Second, evaluation commissioners, initiators, funders, and donors need to gain further knowledge about significant positive or prohibitive contextual, evaluation and human factors (with their related elements) that lie behind evaluation utilisation and impact. For instance, those contextual factors which are related to financial and political constraints and evaluation systems and which negatively affect evaluation utilisation and impacts must be revealed. Third, an attack against the inadequate use of evaluations could be launched among others with processual evaluation use. Fourth, in every evaluation policy and plan in an evaluation commissioning phase, concrete actions need to be made necessary for evaluation utilisation. A written plan on evaluation use with evaluation impacts intended should be demanded to be produced from every evaluation conducted with public funds before the evaluation commissioning phase. Fifth, evaluation use in the vocabulary of evaluation polic

Ravintolisiä, rituaaleja ja Faradayn häkkejä : katsaus säteilyn sosiologiaan

Säteilyn sosiologiaa ja sen yhteiskunnallisia vaikutuksia on tutkittu vähän. Säteilydiskursiivisissa keskusteluissa käytetään yleensä kovia luonnontieteellisiä faktoja. Ilmiöön liittyy myös arvoihin, terveyteen, politiikkaan, kaupallisuuteen ja toimijuuteen liittyviä keskusteluja. Vuoden 2020 COVID-19 -kriisin myötä modernien säteilyteknologioiden turvallisuus politisoitui voimakkaasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Aihe on ajankohtainen ja omaa yhteiskunnallista muutospotentiaalia. Pro gradussani analysoin suomalaisen yhteiskunnan sosiologista suhdetta säteilyteknologioihin. Pro graduni on aineistolähtöinen diskurssianalyysi. Siinä analysoidaan yhteiskunnallisesti poikkeavia säteilynäkemyksiä ja niiden suhdetta muihin diskursseihin. Käyttämäni aineisto koostuu kolmesta vaihtoehtoisia näkemyksiä sisältävästä Internetsivusta sekä vuoden 2020 aikana keräämästäni kirjoitusaineistosta. Keskityn suomenkielisiin, Suomessa tuotettuihin lähteisiin. Pro graduni ilmiön historiaa kuvaava osuus perustuu Adam Burgessin 2000-luvun alussa tekemään tutkimukseen säteilyteknologiavastaisuudesta. Salaliittoteorioiden kohdalla käytän Joonas Sivelän aihetta käsittelevää teosta. Teoreettisena lähtökohtana käytän Ulrich Beckin riskiyhteiskuntateoriaa. Analyysissäni kävi ilmi, että vaihtoehtoisia säteilykäsityksiä edustavat tahot pyrkivät politisoimaan aihetta. Heidän tarkoituksenaan on tuoda omaa säteilyteknologia-ajatteluaan valtavirtaa edustaviin ajattelumalleihin. Vaihtoehtoisien säteilynäkemysten piirissä tiedeyhteisö sekä poliittiset ja taloudelliset toimijat nähdään epäluotettavina ja yhteiskunnallisesti vahingollisia ajatuksia sisältävinä. Suurimpina perusteluina tälle näkemykselle esitetään kyseisten toimijoiden vaihtoehtoajattelua kohtaan kohdistamat stigmat. Analyysissä käy ilmi, että yleisessä keskustelussa sivuutetaan leimojen avulla ihmisten säteilyä kohtaan kokemat tunteet sekä tuntemukset ja niiden yhteiskunnallisesti tuotetut syyt. Vaihtoehtoisten säteilynäkemysten edustajat ratkovat ongelmiaan monin tavoin. Välttäminen, suojautuminen, vastustaminen ja sopeutuminen ovat esille tulleita keinoja. Niiden toimivuus ja hyödyt yksilölle sekä yhteiskunnalle ovat vaihtelevia. Analyysin perusteella totean, että vaihtoehtoisten säteilynäkemysten edustajien suhde toimijuuteen on osin ongelmallinen. Tulosteen perusteella totean, että aiheen lisätutkimus on tarpeellista. Tieteellisten, poliittisten ja kaupallisten toimijoiden on pyrittävä eroon stigmojen käytöstä. Säteilyilmiöön liittyvät yhteiskunnalliset aspektit on otettava paremmin huomioon diskurssin sisällä

PROPHECY—a database for high-resolution phenomics

The rapid recent evolution of the field phenomics—the genome-wide study of gene dispensability by quantitative analysis of phenotypes—has resulted in an increasing demand for new data analysis and visualization tools. Following the introduction of a novel approach for precise, genome-wide quantification of gene dispensability in Saccharomyces cerevisiae we here announce a public resource for mining, filtering and visualizing phenotypic data—the PROPHECY database. PROPHECY is designed to allow easy and flexible access to physiologically relevant quantitative data for the growth behaviour of mutant strains in the yeast deletion collection during conditions of environmental challenges. PROPHECY is publicly accessible at http://prophecy.lundberg.gu.se