3 research outputs found

    Torjunta-aineiden esiintyminen pohjavedessä. Loppuraportti

    Get PDF
    Ennen vuotta 2000 todettuja torjunta-aineiden aiheuttamia pohjaveden pilaantumistapauksia tunnetaan Suomessa vain muutamia. Toisaalta torjunta-aineiden säännöllistä pohjavesiseurantaa ei ole tehty. Pohjavesinäytteistä on määritysmenetelmien tarkentumisen myötä löydetty myös yhä useampia torjunta-aineita. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) hankkeessa ”Torjunta-aineiden esiintyminen pohjavedessä (TOPO)” selvitettiin torjunta-aineiden esiintymistä pohjavedenottamoiden raakavedessä. Selvityksessä mukana olleet pohjavesialueet sijaitsivat yhdentoista ympäristökeskuksen alueilla. Hankkeessa tutkittiin vuosien 2002–2005 aikana torjunta-aineiden esiintymistä 295 näytteestä 282 havaintopisteestä 190 pohjavesialueelta. Tutkimus kohdistui pohjavesialueille, joilla sijaitsi tai on aikaisemmin sijainnut toimintaa, johon liittyy torjunta-aineiden käyttöä. Tällaisia toimintoja ovat mm. maa- ja metsätalous, taimi- ja kauppapuutarhat, virkistysalueet, hautausmaat, maantie- ja raideliikenne ja teollisuuslaitokset. Koska tutkimuskohteet on valittu edellä kuvatun mukaisesti, tuloksia ei voi suoraan yleistää kaikkiin pohjavesialueisiin.  Torjunta-aineita tai niiden hajoamistuotteita todettiin 37 % tutkituilta pohjavesialueilta, 35 % havaintopisteistä ja 39 % näytteistä. Määritysrajan ylittäneitä pitoisuuksia todettiin 28 % tutkituista pohjavesialueista, 26 % havaintopisteistä ja 29 % näytteistä. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 461/2000 talousvedelle asetettu raja-arvo (0,1 µg/l) ylittyi raakaveden osalta 15 pohjavesialueella eli 8 % tutkituista pohjavesialueista. Yli raja-arvon suuruisina pitoisuuksina todettiin pohjavedessä atratsiinia, DEA:aa, DEDIA:aa, heksatsinonia, bentatsonia, bromasiilia sekä BAM:a. Yli määritysrajan mutta alle asetetun raja-arvon suuruisia torjunta-ainepitoisuuksia todettiin 20 % tutkituista pohjavesialueista. Useiden tässä selvityksessä pohjavedestä todettujen torjunta-aineiden myynti ja käyttö on kielletty tai muutoin loppunut. Käytöstä poistettujen torjunta-aineiden löytyminen pohjavedestä on merkki siitä, etteivät ne pohjaveteen päästyään hajoa nopeasti, vaan poistuvat pääosin normaalin pohjaveden kierron kautta. Joissakin pisteissä oli havaittavissa varsinaisen tehoaineen pitoisuuden olevan pienempi kuin hajoamistuotteen, mikä on merkki aineen hajoamisesta pohjavesiolosuhteissa

    Pain-coping scale for children and their parents : a cross-sectional study in children with musculoskeletal pain

    Get PDF
    BackgroundIn a chronic pain-causing disease such as juvenile idiopathic arthritis, the quality of coping with pain is crucial. Parents have a substantial influence on their children's pain-coping strategies. This study aimed to develop scales for assessing parents' strategies for coping with their children's pain and a shorter improved scale for children usable in clinical practice.MethodsThe number of items in the Finnish version of the pain-coping questionnaire for children was reduced from 39 to 20. A corresponding reduced scale was created for parental use. We recruited consecutive patients from nine hospitals evenly distributed throughout Finland, aged 8-16 years who visited a paediatric rheumatology outpatient clinic and reported musculoskeletal pain during the past week. The patients and parents rated the child's pain on a visual analogue scale from 0 to 100 and completed pain-coping questionnaires and depression inventories. The selection process of pain questionnaire items was performed using factor analyses.ResultsThe average (standard deviation) age of the 130 patients was 13.0 (2.3) years; 91 (70%) were girls. Four factors were retained in the new, improved Pain-Coping Scales for children and parents. Both scales had 15 items with 2-5 items/factor. The goodness-of-fit statistics and Cronbach's alpha reliability coefficients were satisfactory to good in both scaled. The criterion validity was acceptable as the demographic, disease related, and the depression and stress questionnaires correlated with the subscales.ConclusionsWe created a shorter, feasible pain-coping scale for children and a novel scale for caregivers. In clinical work, the pain coping scales may serve as a visualisation of different types of coping strategies for paediatric patients with pain and their parents and facilitate the identification of families in need of psychological support.Peer reviewe
    corecore