Arkipäiväisten tapaturmien jälkeinen traumaoireilu ja psykososiaalisen tuen tarve

Tausta: Tapaturman uhreja hoidetaan fyysisesti, mutta psyykkinen kuormitus jää helposti huomioimatta etenkin pienissä tapaturmissa. Tapaturman mittavuudesta riippumatta uhri voi kokea kovaa kipua kuten myös pelkoa ja avuttomuutta. Tutkimusten mukaan sosiaalinen tuki on yhteydessä toipumiseen kuormittavasta kokemuksesta. Tapaturman jälkeen parasta sosiaalista tukea ovat tunkeilematon läsnäolo ja uhrin kuunteleminen. Tutkimuksessa kysyttiin 1) havaitaanko tapaturmaista kipua kokeneilla traumaoireilua, 2) kokevatko ihmiset saavansa riittävästi psykososiaalista tukea tapaturman jälkeen sekä 3) ovatko koettu tuki tai psykososiaaliset muuttujat yhteydessä traumaoireilun määrään. Aineisto: Suomenkieliseen verkkokyselyyn osallistui 149 vastaajaa, joista 21 prosenttia oli naisia ja 79 prosenttia miehiä. Iältään he olivat 16-64-vuotiaita. Vapaa-ajan tapaturman kokeneita oli 56 prosenttia, työtapaturman kokeneita 24 prosenttia ja liikennetapaturman kokeneita 19 prosenttia aineistosta. Muuttujat: Traumaoireet jäsennettiin traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) mukaan ja mitattiin IES-R-kysymyspatteristolla, joka sisältää kysymykset kolmesta oireluokasta: välttämiskäyttäytyminen, ylivirittyneisyys sekä tapahtuman uudelleen eläminen ja mieleentunkevuus. Tapahtuma-aikaisia tuntemuksia ja käsityksiä kartoitettiin kysymyksillä koetusta kivusta, pelosta, avuttomuudesta, häpeästä, oman kehon pettämisestä sekä invalidisoitumisen pelosta ja hengenvaarasta. Henkinen tuki jäsennettiin formaalin ja informaalin sosiaalisen tuen mukaan. Tuki käsitettiin psykososiaalisena eli terapeuttisena ja kuntoutukseen myönteisesti vaikuttavana vuorovaikutuksena. Tutkimusmenetelmät: Aineiston kvantitatiivinen analyysi tarkasteli deskriptiivisesti muuttujien välisiä yhteyksiä. Tarkemmin yhteyksiä tarkasteltiin logistisella regressioanalyysillä. Merkittävimmät tulokset: Vastaajista kymmenen prosenttia kärsi huomattavasta määrästä traumaoireita. Koko aineistossa eniten havaittiin välttämiskäyttäytymistä. Traumaoireilun kanssa korreloivat erityisesti tapahtuman aikana koettu pelko ja tapahtuman jälkeen koettu läheisille puhumisen vaikeus. Työn ja opiskelun ulkopuolella oleminen oli yhteydessä traumaoireiden määrään. Huomattavan oireilun raja-arvo ei ylittynyt yhdessäkään urheilu- tai liikuntatapaturman tapauksessa. Tapaturman jälkeinen sosiaalinen tuki arvioitiin yleisesti puutteelliseksi. Läheisten tuki arvioitiin keskimäärin riittävämmäksi kuin hoitohenkilökunnalta saatu tuki. Neljä prosenttia kertoi saaneensa virallista kriisiapua tai terapiaa tapaturmaan liittyen. 81 prosenttia oli keskustellut kokemuksestaan siinä yhteisössä, johon tapaturma liittyi. Johtopäätökset: Tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta siitä, että tapaturmaisesta kipukokemuksesta puhuminen voidaan kokea vaikeaksi. Tapahtuman jälkeen on usein tarve tulla kuulluksi, mutta samalla koetaan, etteivät muut voi ymmärtää kokemusta. Useimmat kokevatkin aiempien tutkimusten mukaan vertaistuen itselleen parhaaksi sosiaalisen tuen muodoksi. Aineiston perusteella formaalia vertaistukea ei juuri järjestetä tapaturman kokeneille. Näin ollen ensihoidossa olisi tärkeintä varmistua, että tapaturman kokeneella on kotiuduttuaan omaa sosiaalista tukiverkkoa

The equity of opportunities in emerging service work robotization

publishedVersionPeer reviewe

Rather sooner than later: Participatory change management associated with greater job satisfaction in healthcare

publishedVersionNon peer reviewe

Toward Abiozoomorphism in Social Robotics? Discussion of a New Category between Mechanical Entities and Living Being

Social robotics designed to enhance anthropomorphism and zoomorphism seeks to evoke feelings of empathy and other positive emotions in humans. While it is difficult to treat these machines as mere artefacts, the simulated lifelike qualities of robots easily lead to misunderstandings that the machines could be intentional. In this post-anthropocentrically positioned article, we look for a solution to the dilemma by developing a novel concept, “abiozoomorphism.” Drawing on Donna Haraway’s conceptualization of companion species, we address critical aspects of why robots should not be categorized with animals by showing that the distinction between nonliving beings and living beings is still valid. In our phenomenologically informed approach to social robotics, we propose that the concept of abiozoomorphism makes it possible to transcend the strong ethos of biotism that prevails in both robot design and academic research on social robots.acceptedVersionPeer reviewe

Huoli ympäristöä kohtaan näyttäytyy sekä ympäristömyönteisenä kuluttamisena että ympäristöhuoliparadoksina

publishedVersionPeer reviewe

Traces of Technological Well-being: Digi-uplifters and Digi-downshifters

Digitalization adds demands to contend with technological developments for both employees and organizations. At the same time, technological changes transform work to become more intensive and hectic. This study examined determinants of technological well-being after digitized work. Technological well-being was operationalized as Digi-downshifting where decreased workload associates with job satisfaction and as Digi-uplifting where increased workload associates with job satisfaction. A subsample (N = 3321) of workers at digitalized workplaces from the Finnish Quality of Work Life Survey was used in mean comparisons and binary logistic regression analysis. Digi-uplifters emerged as the most predominant profile among categories of technological well-being and ill-being. Extensive working time with technologies and employees’ influencing opportunities at the workplace stood out as the most consistent determinants of technological well-being. Thus, Nordic countries with skilled, technologically oriented workforce and democratic working cultures have particular promise in fostering Digi-uplifting and Digidownshifting at work

Kansalaistaitoja vai kilpailukykyä? : Informaatiolukutaidon toimintapoliittiset kehykset

Civic competence or national competitiveness? The framing of information literacy in the Finnish policy documents The study examines information literacy (IL) from a policy perspective with the objective of analyzing how IL is framed in Finnish policy documents. Three policy frames were identified using an analytical framework drawn upon research literature. IL was associated with continuous learning, national competitiveness and civic competence. Ensuring skilled workforce together with active and digital citizenship was emphasized in the policy objectives framing IL. The findings reveal IL as a fragmented concept in policy documents. Instead of incremental development, the promotion of IL is scattered across different policy areas and ministries. Therefore, the national policy lacks a shared and public problem definition about what makes IL a societal issue. As a conclusion, rather than focusing on separate skills and competencies,IL should be acknowledged as an ambiguous political concept including multiple definitions, interests and ways..