10 research outputs found

    Koukuttava kohtaaminen : uudet menetelmät tupakasta vieroituksen

    Get PDF
    Tehoa tupakasta vieroituksen opetukseen ja oppimiseen toisella ja korkea-asteella -hankkeen (2014-2016) julkaisu, jossa kuvataan hankkeessa pilotoituja tupakasta vieroitusohjauksen menetelmiä ja niiden sovellusmahdollisuuksia ja kehittämistä. Tämän julkaisun lisäksi hankkeessa on rakennettu avoin Tupakatta.fi-sivusto sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden käyttöön. Sivusto sisältää kaikki hankkeessa kehitetyt ohjaus- ja opetusmenetelmät. Hankkeen tarkoituksena oli tehostaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden tupakasta vieroituksen osaamista sekä toisella että korkea-asteella. Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä olivat lähihoitaja- ja sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopiskelijat ja muina hyödynsaajina sosiaali- ja terveysalan opettajat. Hankkeen tavoitteet: 1. Parantaa lähihoitajaopiskelijoiden tupakasta vieroituksen ammatillista osaamista tiedollisella, taidollisella ja asenteellisella tasolla 2. Lisätä toisella asteella opiskelevien tietoutta tupakoinnista ja motivoida opiskelijoita savuttomuuteen 3. Vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopiskelijoiden tupakasta vieroituksen opetus- ja ohjaustaitoja 4. Kehittää sosiaali- ja terveysalan opettajien tupakasta vieroituksen didaktista osaamista sekä toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa. Hankkeen toteutuksesta ovat vastanneet hallinnoijana Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala ja osatoteuttajina Hämeen ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala ja Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut. Tupakasta vieroituksen ohjausosaamisen pilotteja toteuttamassa ovat olleet Koulutuskeskus Salpaus, Lahden diakonian instituutti, Ammattiopisto Tavastia ja Forssan ammatti-instituutti sekä Centria ammattikorkeakoulu ja Keski-Pohjanmaan ammattiopisto. Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö terveyden edistämisen määrärahasta

    Lapsi, perhe ja tuomioistuin : Lapsen prosessuaalinen asema huolto- ja huostaanotto-oikeudenkäynneissä

    No full text
    This dissertation, which belongs to the field of procedural law, focuses on the procedural standing of children in custody proceedings and care proceedings. In the Finnish legal system, these proceedings are allocated to separate court systems. This study investigates the effects of this dual court system in situations where child welfare measures and the determination of custody, residence or contact overlap. The dissertation has two main goals: to systemize and compare the legal framework on children s standing in these court proceedings and to evaluate the procedural rights and the right to protection in each proceeding. The research is mainly based on legislative material, case law from the European Court of Human Rights and the national courts, and legal scholarship. In order to examine the effects of overlap of the proceedings at the level of individual cases and to illuminate children s participation in detail, court documents from 34 custody proceedings and 32 care proceedings were qualitatively studied. One of the main results of the study is that the overlap in the proceedings may cause several complications at the level of individual proceedings. In the cases that were studied, many children were affected by both the child welfare system and custody proceedings. In an acute situation, where concerns are raised for the safety of the child, but where the private and public parties disagree on the course of action, the dual process system adds to the complexity. The dual role of social agencies seemed problematic in the overlapping cases, where strong claims of partiality were voiced by the parties in the custody proceedings. In the studied care proceedings, the children who were assisted by a legal counsel participated most effectively and directly. To ensure that children are able to participate effectively in legal decision making, assistance should be provided for them in care proceedings. Especially for older children and in cases where the measures are motivated by the child s conduct, a lawyer should be appointed for the child. In the studied custody proceedings, children rarely participated directly in the proceedings. To enable individual assessment of the means of participation in light of the circumstances in each case, a more flexible approach should be adopted in determining children s procedural standing in custody proceedings. The need for impartial assistance should be considered, for example, in complicated custody cases or when a child is claimed to be at risk.Oikeustieteellisessä tutkimuksessa vertaillaan lapsen prosessiaseman lähtökohtia ja tarkastellaan hänen osallistumiselleen asetettavia laatuvaatimuksia kahdenlaisissa oikeudenkäynneissä: yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa sekä hallintotuomioistuimissa käsiteltävissä huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevissa asioissa. Erityisesti tarkastellaan tapauksia, joissa nousee esiin kysymyksiä sekä huollon järjestämisestä että lastensuojelun tarpeesta. Oikeudellista lähdeaineistoa täydentää kotimaisten huolto- ja huostaanottoasioiden oikeudenkäyntiasiakirjoista kerätty tapausaineisto, josta selvitetään menettelyjen liitoskohtien piirteitä ja lapsen osallistumisen toteutumista. Erillinen, jakautunut prosessijärjestelmä on kankea erityisesti silloin, kun lapsen hyvinvoinnin turvaamisen väitetään vaativan lapsen olosuhteisiin puuttumista vanhempien asuessa erillään, mutta vaarantumiseen liittyvistä tekijöistä ja lapsen edun mukaisesta olinpaikasta on erimielisyyttä lapsen läheisten aikuisten ja viranomaisten välillä. Selkeintä olisi, että päätökset lapsen olosuhteista ja hänen läheissuhteidensa järjestämisestä voitaisiin tehdä keskitetysti yhdessä instanssissa kerrallaan. Jos nämä asiat tulevaisuudessakin halutaan jakaa kahteen tuomioistuinlinjaan, asioiden yhteydet tulee ottaa paremmin huomioon menettelyjä suunniteltaessa ja järjestettäessä. Vaikeissa huoltoriidoissa olisi voitava hyödyntää erillistä lapsen kasvun ja kehityksen asiantuntemusta. Lapsen osallisuutta itseään koskevien asioiden käsittelyssä on korostettu kansallisessa lainsäädännössä ja lapsen ihmisoikeutena. Osallistumisen ja suojelemisen tasapainottaminen edellyttää, että otetaan huomioon lapsen iän ja kehitystason lisäksi myös asian selvittämisen tärkeys eli se, kuinka merkittävästä ratkaisusta lapsen kannalta on kysymys. Yksittäisen lapsen etua on toteutettava sekä prosessissa että sen tuloksena syntyvin ratkaisuin. Aiemmin on tehty havaintoja avustajien yhteydestä asianosaisten aktiivisempaan osallistumiseen ja näkyvyyteen huostaanottoasioissa. Tapausaineistossa avustajat edistivät lasten osallistumista huostaanottoasioiden käsittelyyn. Erillisen aikuisen määrääminen lapselle vaikeisiin huoltoriitoihin on mahdollista monissa muissa oikeusjärjestelmissä. Tästä tulisi säätää meilläkin esimerkiksi lastensuojeluun limittyvien ja erityisen kärjistyneiden huoltoriitojen varalta. Lasta edustavien ja avustavien aikuisten tehtävistä läheissuhteita koskevissa asioissa on tarpeen säätää selkeämmin

    Sosiaalinen kuntoutus: Suunta Elämälle -hankkeessa toteutettujen menetelmien merkitys asiakkaiden sosiaaliseen toimintakykyyn

    No full text
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää asiakkaan kokemuksia siitä, miten Suunta Elämälle hankkeeseen osallistuminen on vaikuttanut sosiaaliseen toimintakykyyn. Tutkimuk-sen tavoitteena on antaa työntekijöille hyödyllistä tietoa asiakkaiden kokemuksista sekä, millaisia kehityskohteita asiakkaat kokevat tarvitsevansa. Toimeksiantajana opinnäytetyölle toimi Caritas-Säätiö. Suunta Elämälle -hanke on kolmivuotinen ESR-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on kohderyhmien eli mielenterveys- ja päihdekuntoutujen sekä vammais-ten ihmisten arjen taitojen, elämänhallinta taitojen, sosiaalisten taitojen vahvistaminen sekä työllistymisen edistäminen yksilöohjauksella sekä ryhmätoiminnan avulla. Näiden lisäksi pit-kän aikavälinen tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy sekä osallisuuden, tasa-arvon edistä-minen. Hankeen toiminta on alkanut syksyllä 2019 ja se jatkuu vuoteen 2022 saakka. Opinnäytetyön tietoperusta käsittelee laajasti kuntoutusta, sosiaalista kuntoutusta, sosiaa-lista toimintakykyä sekä sosiaalisen kuntoutuksen menetelmiä. Opinnäytetyön toteutus ta-pahtui lomakekyselynä ja mahdollisuutta osallistua kyselyyn tarjottiin kaikille hankkeen yksi-löohjauksen piirissä oleville asiakkaille sekä ryhmätoimintaan osallistuneille asiakkaille loka- marraskuun 2020 aikana. Opinnäytetyön tulosten perustella voidaan todeta, että Suunta Elämälle -hankkeen yksilö-ohjaukseen ja ryhmätoimintaan osallistumisella on asiakkaan sosiaalista toimintakykyä ko-konaisvaltaisesti parantava vaikutus. Koska yksilö- ja ryhmäohjaukset vaikuttavat eri osa-alueisiin, paras tulos sosiaalisessa kuntoutuksessa saadaan, kun asiakkaalla on mahdollista osallistua molempiin ohjauksiin. Yksilö- ja ryhmäohjaukseen osallistuminen pitää yllä niiden asiakkaiden toimintakykyä, joilla osallisuuden aste oli kyselyhetkellä matala. Caritas-Säätiö voi jatkossa hyödyntää opinnäytetyön tuloksia Suunta Elämälle -hankkeen yksilöohjauksen ja ryhmätoiminnan kehittämisessä
    corecore