Effect of Local Context on Flood Vulnerability Identification: A comparison between New Orleans’ flood vulnerability assessment tools and globally applicable vulnerability indices

Flood occurrences are on the increase all over the world and large numbers of people are constantly exposed to the risk associated with these disasters. Vulnerability assessment is integral to flood risk management. It helps identify areas with high flood risk and guides resilience policies. Vulnerability, being an intangible notion, is difficult to assess. Many municipalities resort to field-survey and community outreach based assessment processes. These tools are sensitive to local context, but are time and resource intensive. Consequently, many municipalities with limited resources, especially those in developing countries, cannot adopt this methodology. Moreover, this tool is susceptible to political biases and corruption. Another widely used assessment method is indicator-based, which involves developing Flood Vulnerability Indices (FVIs) by using available data to provide a logical image of a region's vulnerability to disaster. The quantitative nature of this tool makes it quicker, cost effective, and objective. But this attempt to measure a qualitative concept like vulnerability exposes these indices to statistical fallacies, leading to inadequate results. Moreover, these one-size-fits-all indices fail to acknowledge the distinct characteristics of a society. This study aims to investigate the effectiveness of FVIs and find out if their quantitative nature, by ignoring the intangible local characteristics of society, compromises the credibility of outcomes derived. Purpose is to learn if these indices can provide with adequate understanding of vulnerability in areas where governments either don’t have the time and capital to invest in extensive field surveys, or are plagued by corruption. As a case study, this thesis examines the application of Bathi and Das’ flood vulnerability index on New Orleans’ socio-economic and environmental data and compares the results to those of assessment methods developed by the city of New Orleans. This helps understand how flood risk identification through local tools differs from FVIs, and the extent to which this influences the flood mitigation and adaptation policies made. The research concludes with recommendations to statistically improve FVIs and, when necessary, use a combination of local knowledge based qualitative techniques and FVIs to get adequate results, in turn making better informed decisions when devising flood resilience policies

Metropolihallinta. Neljä mallia maailmalta ja niiden sovellettavuus Suomessa

Kilpailukykyisiä metropolialueita pidetään globalisoituvassa maailmassa yhä tärkeämpinä menestystekijöinä niin yksittäisille maille kuin sitä laajemmillekin talousalueille. Tavoitteen toteutuminen edellyttää tasapainon löytymistä taloudellisen kasvun, sosiaalisen tasapainon, ympäristöllisen uusiutumisen ja kestävän kehityksen välillä. Metropolialueen menestyksessä alueen yhteistyöllä ja päätöksentekokyvyllä on keskeinen merkitys. Monissa maissa metropolialueen hallintoon sovelletaan muista kaupunkiseuduista poikkeavia käytäntöjä. Myös Suomessa tarve metropolialueen kuntayhteistyön tehostamiseen ja syventämiseen on tunnistettu. Selvityksen tavoitteena on kansainvälisiä kokemuksia analysoimalla tuottaa tietoa Suomena kannalta kiinnostavien maiden metropolialueita koskevien hallintomallien tavoitteista, päätöksentekojärjestelmistä ja metropolitasolla ratkaistavista asioista. Tavoitteena on näin monipuolistaa metropolialueen ja laajemminkin kaupunkiseutujen hallinnosta käytävää keskustelua ja luoda edellytyksiä Helsingin seudun päätöksentekorakenteiden tulevalle kehittämiselle. Selvityksessä vertaillaan metropolien hallintamalleja eri maissa ja esitetään arvio mallien sovellettavuudesta Helsingin metropolialueen kehittämisessä. Julkaisussa tarkastellaan neljää metropolialuetta ja niiden hallintamalleja. Alueet ovat Stuttgart, Montreal, Oslo ja Dublin. Alueet valittiin selvityksen alkuvaiheen yhdentoista kohteen joukosta painottaen kiinnostavuutta, vertailtavuutta ja erilaisuutta

Kilpailulliset toimintatavat perusterveydenhuollossa - argumentit ja narratiivit

Kilpailulliset toimintatavat perusterveydenhuollossa -argumentit ja narratiivit tutkimushankkeelle asetettiin kaksi tavoitetta, joista ensimmäinen oli tiedon tuottaminen perusterveydenhuollon kilpailullisten toimintatapojen merkityksestä terveydenhuollon työntekijöiden ja kunnan viranhaltijoiden näkökulmasta. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tuoda esiin tietoa markkinaehtoisten terveyspalveluiden toteuttamistapojen sosiaalisesta ja kulttuurisesta ulottuvuudesta. Tutkimuksen tavoitteet kiteytettiin kolmeksi kysymykseksi: 1. Miten terveydenhuollon työntekijät ja johtavat viranhaltijat jäsentävät perusterveyspalveluiden tuottamisessa tapahtunutta muutosta? 2. Miten kilpailullisista toimintatavoista kerrotaan ja miten niitä perustellaan? 3. Millaiseksi työntekijät kokevat oman asemansa ja työnsä yksityisen työnantajan palveluksessa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla terveydenhuollon työntekijöitä ja johtavia viranhaltijoita vuoden 2008 huhti-kesäkuussa kolmessa eteläisen Suomen kunnassa, joissa kussakin oli ulkoistettu yksi terveysasema yksityiselle palveluntuottajalle. Haastateltavat työntekijät valittiin yksityisen palveluntuottajan palveluksessa olleista terveydenhuollon ammattilaisista, lääkäreistä ja hoitajista. Aineisto käsittää yhdeksän lääkärin ja kymmenen hoitajan yhteensä seitsemän ryhmähaastattelua. Työntekijöiden lisäksi haastateltiin viittä kuntien johtavaa viranhaltijaa, jotka ovat olleet päättämässä terveydenhuoltopalveluiden tilaamisesta yksityisiltä palveluntuottajilta. Viranhaltijoiden haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Aineistoa analysoitiin kolmen erilaisen menetelmän avulla: aineistolähtöisen sisällönanalyysin, narratiivisen lähestymistavan sekä argumentaatioanalyysin avulla. Analyyttisia luentoja yhdistää ajatus siitä, että haastattelupuhe sisältöinä, narratiivisina diskursseina ja argumentteina on yhteydessä terveysasemien työntekijöiden ja kunnan viranhaltijoiden kokemaan terveysasemien ulkoistamista koskevaan todellisuuteen ja vallitseviin arjen käytäntöihin. Lääkärivaje leimasi terveysasemien tilannetta voimakkaasti ennen kuin palvelut ulkoistettiin. Tilannetta ennen ulkoistamista kuvataan kaoottisena. Terveydenhuollon ammattilaiset katsoivat, että toiminta oli päivystysluonteista: potilaat jonottivat hoitoon, kun vastaanottoaikoja ei ollut tarjolla. Samalla kokonaisvastuu potilaiden hoidosta valui enenevässä määrin hoitajille. Ulkoistamisen jälkeen lääkäritilanne parani ja terveysasemilla oli jaossa huomattavasti enemmän vastaanottoaikoja kuin aiemmin. Viranhaltijoille osoitetut valitukset palvelun laadusta vähenivät. Terveysasemalla työskentely järkeistyi monella eri tapaa. Kansantautien hoidossa otettiin käyttöön selkeät hoitosuunnitelmat, joiden avulla niin lääkärit, hoitajat kuin potilaatkin pystyivät seuraamaan hoitoprosessia. Hoito muuttui suunnitelmien myötä tavoitteellisemmaksi ja samalla hoitajien työ tuli selkeämmin osaksi kokonaishoitoprosessia. Myös turhia rutiinikokeita ja lähetteitä karsittiin. Vaikka ulkoistaminen on parantanut tutkimuksen kohteina olevien terveysasemien toimintaa merkittävästi, haastateltavat näkevät toimintatavan kuitenkin eräänlaisena hätävarana. Ulkoistaminen ei ratkaise perusterveydenhuollon ongelmia, vaan se toimii pikemminkin ongelmakentän paikkaajana. Ulkoistaminen tuottaa itsessään uusia haasteita ja lisää terveydenhuoltojärjestelmässä jo esiintyviä ongelmakohtia. Kaiken kaikkiaan ulkoistamisen tulevaisuuteen kohdistuvat odotukset näyttäytyvät aineistossa ristiriitaisina. Ulkoistamista koskevat sopimukset ovat lyhyitä ja tilannetta pidetäänkin väliaikaisena, joskin paluu vanhaan malliin nähdään epätodennäköisenä. Koko maan mittakaavassa terveyspalvelujen ulkoistamisen uskotaan lisääntyvän, vaikka haastateltavat eivät pitäneetkään ulkoistamista parhaana mahdollisena palvelujen tuottamistapana. Kokemukset ulkoistetusta perusterveydenhuollosta ovat pääosin myönteisiä, koska tilanteet kunnissa ovat olleet erittäin vaikeita lääkärivajeen johdosta. Perusterveydenhuollossa ulkoistamisen hyötyinä on nähty asiakastyytyväisyyden kasvu, kustannussäästöt ja palveluiden laadun kasvu. Työntekijät arvostavat mahdollisuutta vaikuttaa oman työn järjestelyihin ja työn sisältöön. Vaikkakin tutkituilla suomalaisilla ulkoistetuilla terveysasemilla työnantajan vaihtuminen kunnallisesta yksityiseen koettiin enemmänkin myönteisenä kuin kielteisenä asiana, ulkoistamisen myötä esimerkiksi kysymys siitä, kenellä on vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista ja työtiloista saattaa muuttua epäselväksi. Terveysasemilla työskennellään eräänlaisessa välitilassa; vielä ei tiedetä mihin ulkoistamisprosessit johtavat, onko malli pysyvä ja millainen tulee olemaan terveyspalvelujärjestelmän uusi malli. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että terveyspalvelujen markki-noistuminen jatkuu. Terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva sopimus on määräaikainen, mikä voi työntekijän kannalta merkitä sitä, että tulevaisuuden työpaikka ei ole itsestään selvä. Tämä seikka ei näytä häiritsevän haastateltuja työntekijöitä, he ovat luottavaisia sen suhteen, että tulevaisuudessa lääkäreiden ja hoitajien suuren kysynnän vuoksi työtä riittää. Epävarman työelämän ja pätkittäisten työsuhteiden sijaan haastatellut hoitajat ja lääkärit korostivat työn jatkuvuutta, vahvaa kollegiaalista toimijuutta ja terveydenhuollon asiantuntijuuden rajoja. Kollegiaalisuuteen kuuluu samanmielisyys ja asiantuntijuuteen rationaali toiminta. Ulkoistettujen terveysasemien työntekijöiden positio on ensisijaisesti rationaalin terveydenhuollon asiantuntijan. Kerronnassa vallitsee materiaalinen prosessityyppi, jossa työntekijät ovat toimijoita, jotka ajattelevat, tietävät ja havainnoivat rationaalisti. Tunteet ovat haastateltujen työntekijöiden puheissa esillä varsin vähän. Lääkäri tai hoitaja ei ole ensisijaisesti affektiivinen, emotionaalinen kokija. Terveydenhuollon ammattilaiset rajasivat affektiivisen kokemuksellisuuden yksilön ja yksityisyyden maailmaan. Oletus siitä, että terveydenhuolto on edelleen kulttuuriltaan vahvan hierarkkinen ja työnjaoltaan jäykkä, sävyttää haastateltavien puhetta. Ulkoistamisen jälkeinen tilanne kuvattiin työnjaon osalta toisenlaiseksi. Toiminnan suunnitelmallisuuden lisäännyttyä hoitajien välineet ottaa vastuuta potilaiden hoidosta kasvoivat ja hoitajien vastaanottotoiminta laajeni. Hoitajat kokivat työnkuvansa itsenäisemmäksi kuin ennen, ja lääkärit pitivät hyvänä hoitajien tekemää potilasvirran kontrollointia. Työnjaollisten muutosten myötä myös terveydenhuollossa perinteisesti korostuva hoitajien ja lääkärien välinen hierarkia on madaltunut. Hoitajien ja lääkäreiden välillä tehdään kuitenkin rajoja ja työntekijäryhmille rakennetaan erilaiset positiot suhteessa koulutukseen. Hoitajat puhuivat koulutukseen pääsystä tavalla, joka kuvaa koulutuksen olevan ensisijaisesti lääkäreille suunnattua. Hoitajien ja lääkäreiden tasavertaisuus ei ole tässä suhteessa yksiselitteistä, vaan sen suhteen tehtiin rajauksia. Kuntien johtavat viranhaltijat esittivät ulkoistamisen syiksi lääkärivajeen, lainsäädännön pakottavuuden sekä 1980- ja 1990-luvuilla harjoitetun politiikan. Viranhaltijat eivät tuoneet selkeästi esille sitä tahoa, joka on terveyspalveluiden ulkoistamisesta vastuussa, eivätkä esittäneet ulkoistamiselle vaihtoehtoisia toimintatapoja. He perustelivat kuntien terveyspalveluiden ulkoistamista tukeutumalla kolmeen kielelliseen vaikuttamiskeinoon: faktuaalistamisstrategiaan, responsiivisuusstrategiaan ja reaktiivisuusstrategiaan. Viran-haltijoiden puhe luonnollistaa asioita ja abstrahoi toimijoita, jolloin vaihtoehtojen pohdinta ei ole tarpeellista. Vaihtoehtojen esittämättä jättäminen osoittaa, että valtiovallan ohjausta toteuttavassa viranhaltijoiden puheessa on luonnollistunut tapa jättää eksplikoimatta, miksi "oikeasti" toimitaan niin kuin toimitaan. Terveydenhuoltohenkilöstö ja kuntien johtavat viranhaltijat esittivät myös perusterveydenhuollon tulevaisuutta koskevia näkemyksiä. He toivat esille, että terveydenhuollon yksityistämiselle ja kilpailuttamiselle etsitään vaihtoehtoja. Haastateltavat pitivät osuus-toimintamuotoisia terveyskeskuksia yhtenä vaihtoehtona markkinoistumista korostavalle nykytrendille. Myös sairaanhoitajien toimenkuvan laajentamista esitettiin yhdeksi ratkaisuksi lääkärivajeen poistamiseksi. Yksi viranhaltija korosti, että perusterveydenhuollon asemaa suhteessa erikoissairaanhoitoon tulisi kasvattaa. Toinen viranhaltija toi puolestaan esille, että perusterveydenhuolto ja osia erikoissairaanhoidosta tulisi yhdistää uuden terveydenhuoltolain mukaisesti. Kunta- ja palvelurakenneuudistusta (PARAS -hanke) arvioitiin myös ja todettiin, että etuja voidaan kyllä saavuttaa terveyskeskusten väestöpohjaa ja kuntakokoa kasvattamalla, mutta suuruuden ekonomia ei ratkaise perusterveydenhuollon ongelmia. Jotkut haastatelluista viranhaltijoista toivat selkeäsi esille, että kunta- ja palvelurakenneuudistus on puhtaasti poliittinen hanke, eikä sille ole asetettu samoja laatukriteereitä kuin palvelujen järjestämiselle ja tuottamiselle on asetettu. Kaiken kaikkiaan yhtä tulevaisuuden linjaa ei ole aineistosta löydettävissä. Yksimielisiä oltiin vain siitä, että perusterveydenhuolto tulisi järjestää uudella tavalla. Nykyinen kehitys ei voi jatkua, vaan uusia ratkaisuja on etsittävä. Terveydenhuollon nykytrendiin kuuluvat yksityissektorin kasvu julkisen sektorin kustannuksella, palveluiden keskittyminen ja kansainvälistyminen. Suomen perusterveydenhuollon ulkoistaminen voidaan nähdä myös osana laajaa ylikansallista hyvinvointipalveluiden instituutioiden ja organisaatioiden markkinavaltaistumista. Suomessa kehitys on osin kytkeytynyt Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön sääntelyyn. Perusterveydenhuollossa tämä näkyy siten, että EY:n kilpailulainsäädännön mukaisesti kunnat ovat velvoitettuja kilpailuttamaan hankkimansa palvelut. Myös kansallisessa lainsäädännön ke-hittämisessä on otettu huomioon terveydenhuollon markkinoistuminen. Markkinaehtoistamisella haetaan ratkaisua palvelujärjestelmän toiminnan tehostamiseksi. Se ei kuitenkaan ole välttämättä mielekäs keino alentaa terveydenhuollon kustannuksia. Kilpailun aikaansaamiseksi tarvittaisiin useita palveluntuottajia, mutta tämä ei aina ole mahdollista. Silloin kun kunta päättää ulkoistaa terveyspalvelun ja etsii yksityistä palveluntuottajaa, kilpailevia vaihtoehtoja ei ole monta. Tämä merkitsee sitä, että kilpailutus on näennäistä ja käytännössä palvelutuottajan valinta tehdään muutaman yrityksen välillä. Terveysasemien ulkoistamisella nähdään kuitenkin olevan useita myönteisiä vaikutuksia: on voitu purkaa jonoja ja vastata ajoissa potilaiden hoidon tarpeeseen, työntekijöiden tyytyväisyys työhön ja autonomia ovat kasvaneet. Avoimeksi kysymykseksi jää, miten perusterveydenhuollon markkinalähtöisyys vaikuttaa terveyspalveluiden kokonaisuuteen ja kuntiin, joissa palveluita tuotetaan. Käykö esimerkiksi niin, että kunnan ja yksityisen välinen kuilu syvenee entisestään paikkakunnilla, joissa terveyspalveluja on ulkoistettu, vai saadaanko kunnat oppimaan yksityisen tuottajan hyviksi todetut toimintatavat.  

A Value-Based Steering Model for Healthcare

This article aims to answer how a commissioning body can steer health services based on value in an environment where the commissioner is responsible for the health services of a population with varying health service needs. In this design science study, we constructed a value-based steering model consisting of three parts: (1) the principles of steering; (2) the steering process; and (3) Value Steering Canvas, a concrete tool for steering. The study is based on Finland, a tax-funded healthcare system, where healthcare is a public service. The results can be applied in any system where there is a commissioner and a service provider, whether they are two separate organizations or not. We conclude that steering can be done based on value. The commissioning body can start using value-based steering without changes in legislation or in the present service system. Further research is needed to test the model in practice.Peer reviewe

Reittiopas vaikuttavuuteen : Vaikuttavuusperustainen ohjaus sote- ja työllisyyspalveluissa

Vaikuttavuusperustaisessa ohjauksessa palvelujärjestelmää tarkastellaan asiakkaista ja potilaista käsin. Tavoitteena on palvelurakenne, joka palvelee koko väestöä niin hyvin kuin niukkojen resurssien rajoissa on mahdollista. Vaikuttavuuden ohjaaminen perustuu tietoon: yksittäisiltä asiakkailta kerättävä tieto kanavoituu tuottajien kautta palvelujen järjestäjien käyttöön ja kansalliseen tietovarantoon. Laaja vaikuttavuustieto mahdollistaa selvityksessä tarkasteltujen sote- ja työllisyyspalvelujen ohjaamisen nykyistä vahvemmin järjestäjän tavoitteista käsin. Selvityksessä rakennetaan vaikuttavuusperustainen ohjausmalli. Sen taustana esitellään vaikuttavuuden ja ohjauksen perusperiaatteet sekä ohjaamisen toimintaympäristöä määrittävät rakenteet ja niiden haasteet sote- ja työllisyyspalveluissa. Ohjausmallin taustaksi kuvataan myös vaikuttavuusperusteisen ohjauksen sovelluksia, eli suomalaisia pilotteja ja kansainvälisiä esimerkkejä laajemmin vaikuttavuuteen perustuvista järjestelmistä. Itse ohjausmalli keskittyy siihen, miten järjestäjä voi ohjata vaikuttavuutta normi- resurssi- informaatio- ja vuorovaikutusohjauksen keinoin yleisellä ja yksityiskohtaisella tasolla: järjestäjä asettaa asiakasryhmittäisen tavoitteet, joita se ohjaa tuottajien kautta eri tavoin erityyppisissä ryhmissä. Ohjauksen sisältöä ja mekanismeja arvioidaan ja uudistetaan vaikuttavuustiedon perusteella. Lopuksi selvityksessä kuvataan kansallisen ja järjestäjän tason askeleet vaikuttavuusperustaisen ohjauksen laajamittaiseen toteuttamiseen

Maakunnan ohjausmallit - MOHJU

Sote- ja maakuntauudistuksen myötä palveluiden järjestäminen ja tuottaminen eriytetään. Tämä edellyttää uudenlaista toimintatapaa sekä järjestäjiltä että tuottajilta. Yksi uudistuksen onnistumisen keskeisistä edellytyksistä on, että järjestäjät oppivat ohjaamaan tuotantoa siten, että asetettuihin tavoitteisiin on mahdollista päästä. Uudistus myös muuttaa sote-palveluiden käytössä olevien kiinteistöjen hallinnan ja luo uusia ICT-investointitarpeita maakunnille. Selvitys jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan järjestäjän käytettävissä olevia palvelutuotannon ohjausmalleja ja toisessa puolestaan tarkastellaan kiinteistö- ja ICT-investointitarpeita ja kiinteistöinvestointien ohjausvaihtoehtoja. Selvityksessä kartoitettiin käytännön kokemukset erilaisia ohjausmalleista sekä kirjallisuuden että asiantuntijahaastatteluiden ja -kyselyiden avulla ja arvioitiin, miten eri ohjausmallit tukevat järjestäjän pyrkimyksiä sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Vastaavasti selvitettiin eri mahdollisuuksia ohjata palveluverkkoa ja kiinteistöinvestointeja maakunnissa. Johtopäätöksenä todettiin, että palvelutuotannon ohjaus koostuu neljästä keskeisestä elementistä: raha, valta, tieto ja pehmeät ohjauskeinot. Kaikissa käytännön ohjausmalleissa on omat haasteensa, joten mikään rakenne ei suoraan ratkaise ongelmia. Mitä paremmin järjestäjän ja tuottajan tavoitteet ovat linjassa, mitä parempaa tietoa järjestäjällä on käytettävissään ja miten hyvin osapuolet luottavat toisiinsa vaikutta ohjauksen onnistumiseen merkittävästi. Palveluverkon ohjaamisessa pidettiin parempana suoraan toiminnan ohjaamista kuin kiinteistöinvestointien ohjaamisen kautta palveluverkkoon vaikuttamine

Koronajohtaminen Suomessa : Arvio covid-19-pandemian johtamisesta ja hallinnosta syksystä 2020 syksyyn 2021

Tässä raportissa arvioimme covid-19-pandemian hallinnan johtamista ja pandemian hallinnan toimia hallinnon eri tasoilla. Arviointi koskee ajanjaksoa elokuusta 2020 lokakuuhun 2021. Arviointia varten on tehty yli 100 haastattelua. Haastateltujen joukossa on sekä valtion keskushallinnon, aluehallinnon ja paikallishallinnon edustajia, poliittisia toimijoita että elinkeinoelämän ja järjestötoiminnan edustajia. Haastattelujen lisäksi arvioinnissa hyödynnettiin ministeriöiden dokumenttiaineistoa, Helsingin Sanomien uutisia sekä kansalaisille ja yrityksille tehtyjen kyselyjen tuloksia. Suomessa koronakriisin hoitaminen on kokonaisuudessaan onnistunut melko hyvin ja päätöksenteko- ja johtamiskyky on säilynyt ajoittaisesta sekavuudesta huolimatta. Suomessa rajoitukset ovat olleet lievemmät kuin vertailumaissa ja koronakuolleisuus on Suomessa ollut vähäistä vertailumaihin nähden. Terveysturvallisuus on korostunut pandemianhallinnassa, mihin vaikuttivat.pandemianhallinnan rakenteet, joissa terveydenhuollon toimijat ovat keskeisessä roolissa eri hallinnon tasoilla, sekä epidemiaan painottunut tilannekuvatieto. Tunnistetut kehittämiskohteet liittyvät kriisinhallinnan rakenteisiin ja poikkihallinnolliseen johtamiseen kriisitilanteissa ja toisaalta kansalaisille ja toisaalta muille sidosryhmille kohdennetun viestinnän selkiyttämiseen. Tulevat hyvinvointialueet tulisi huomioida kriisijohtamisen mallissa.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.(tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Perusterveydenhuollon ulkoistaminen - lääke ja oire

Tutkielma käsittelee perusterveydenhuollon ulkoistamista terveyskeskusjärjestelmään kohdistuvien muutospaineiden ilmentäjänä. Se on osa Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen Kilpailulliset toimintatavat perusterveydenhuollossa -hanketta. Hankkeen aineisto on kerätty kolmessa eteläisen Suomen kunnassa keväällä 2008. Aineisto koostuu kolmesta lääkäreiden ja neljästä hoitajien ryhmähaastattelusta. Lääkärit ja hoitajat työskentelevät terveysasemilla, joiden palvelut tuotetaan kokonaisuudessaan ostopalveluina. Lisäksi hankkeessa on haastateltu viittä ulkoistamisprosessissa mukana ollutta viranhaltijaa yksilöhaastatteluissa. Tutkielmassa aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen näkökulmassa ja toteuttamisessa näkyy kulttuurintutkimuksellinen ote tutkimusongelman ratkaisemiseen. Tutkin ulkoistamisen ilmentämiä terveyskeskusjärjestelmään kohdistuvia muutospaineita kahdesta näkökulmasta. Niistä ensimmäinen lähestyy ulkoistamisen myötä tapahtuneita organisaatiomuutoksia lääkkeenä terveysasemien toimimattomaan tilanteeseen. Toinen näkökulma keskittyy ulkoistamiseen oireena perusterveydenhuoltoa vaivaavista laajemmista ongelmista. Molemmat ulottuvuudet kietoutuvat lääkärivajeeseen. Kun perusterveydenhuollon tilannetta tarkastellaan ulkoistamisesta käsin, juuri lääkärivaje on keskeisin järjestelmän tilaa määrittävä tekijä. Tutkimuksen kohteena ovat perusterveydenhuolto-organisaatioiden toimintakäytännöt ja palvelutuotantojärjestelmä, joihin muutospaineet kohdistuvat. Lisäksi vertailen haastateltavien näkemyksiä terveyskeskusjärjestelmän kehittämistarpeista tämänhetkisiin terveydenhuollon kehittämisohjelmiin. Ulkoistaminen tarjoaa uuden näkökulman terveyskeskusjärjestelmää koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen kohteena olevat terveyskeskukset on ulkoistettu, koska kunnallinen terveydenhuolto on kohdannut pääasiassa lääkärivajeen muodossa haasteen, johon se ei ole pystynyt vastaamaan. Työntekijät suhtautuvat ulkoistamiseen pääasiassa myönteisesti. Terveysaseman käytännöt ovat selkiytyneet. Potilastyö on noussut keskeisempään asemaan kuin kunnallisessa palvelutuotannossa. Työntekijät ovat tyytyväisiä myös työoloihin ja vallitsevaan organisaatiokulttuuriin. Ulkoistaminen tuottaa kuitenkin myös ongelmia. Se tuo palvelu- ja työprosesseihin uusia, takkuilua aiheuttavia solmukohtia. Haastateltavat eivät myöskään pidä ulkoistamista ihanteellisena palvelutuotantomallina, vaikka sen myötä terveysasemien toimivuus onkin parantunut. Ulkoistaminen roimii lääkärivajeen kanssa kamppailevien terveysasemien toimintaa paikkaavana palveluntuotantotapana, mutta se ei ratkaise ongelmia. Tutkielma avaa näitä ongelmia. Samalla se tuo uusia näköaloja hyvinvointipalvelujen hankintaa koskevaan tutkimukseen, joka on aikaisemmin keskittynyt joko ulkoistamisen tehokkaaseen toteutukseen tai problematisoinut ulkoistamista hyvinvointivaltion pohjan murentajana. Asiasanat: Perusterveydenhuolto, terveyskeskus, ulkoistaminen, muutos, organisaatiotutkimu

Perusterveydenhuollon ulkoistaminen - lääke ja oire

Tutkielma käsittelee perusterveydenhuollon ulkoistamista terveyskeskusjärjestelmään kohdistuvien muutospaineiden ilmentäjänä. Se on osa Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen Kilpailulliset toimintatavat perusterveydenhuollossa -hanketta. Hankkeen aineisto on kerätty kolmessa eteläisen Suomen kunnassa keväällä 2008. Aineisto koostuu kolmesta lääkäreiden ja neljästä hoitajien ryhmähaastattelusta. Lääkärit ja hoitajat työskentelevät terveysasemilla, joiden palvelut tuotetaan kokonaisuudessaan ostopalveluina. Lisäksi hankkeessa on haastateltu viittä ulkoistamisprosessissa mukana ollutta viranhaltijaa yksilöhaastatteluissa. Tutkielmassa aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen näkökulmassa ja toteuttamisessa näkyy kulttuurintutkimuksellinen ote tutkimusongelman ratkaisemiseen. Tutkin ulkoistamisen ilmentämiä terveyskeskusjärjestelmään kohdistuvia muutospaineita kahdesta näkökulmasta. Niistä ensimmäinen lähestyy ulkoistamisen myötä tapahtuneita organisaatiomuutoksia lääkkeenä terveysasemien toimimattomaan tilanteeseen. Toinen näkökulma keskittyy ulkoistamiseen oireena perusterveydenhuoltoa vaivaavista laajemmista ongelmista. Molemmat ulottuvuudet kietoutuvat lääkärivajeeseen. Kun perusterveydenhuollon tilannetta tarkastellaan ulkoistamisesta käsin, juuri lääkärivaje on keskeisin järjestelmän tilaa määrittävä tekijä. Tutkimuksen kohteena ovat perusterveydenhuolto-organisaatioiden toimintakäytännöt ja palvelutuotantojärjestelmä, joihin muutospaineet kohdistuvat. Lisäksi vertailen haastateltavien näkemyksiä terveyskeskusjärjestelmän kehittämistarpeista tämänhetkisiin terveydenhuollon kehittämisohjelmiin. Ulkoistaminen tarjoaa uuden näkökulman terveyskeskusjärjestelmää koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen kohteena olevat terveyskeskukset on ulkoistettu, koska kunnallinen terveydenhuolto on kohdannut pääasiassa lääkärivajeen muodossa haasteen, johon se ei ole pystynyt vastaamaan. Työntekijät suhtautuvat ulkoistamiseen pääasiassa myönteisesti. Terveysaseman käytännöt ovat selkiytyneet. Potilastyö on noussut keskeisempään asemaan kuin kunnallisessa palvelutuotannossa. Työntekijät ovat tyytyväisiä myös työoloihin ja vallitsevaan organisaatiokulttuuriin. Ulkoistaminen tuottaa kuitenkin myös ongelmia. Se tuo palvelu- ja työprosesseihin uusia, takkuilua aiheuttavia solmukohtia. Haastateltavat eivät myöskään pidä ulkoistamista ihanteellisena palvelutuotantomallina, vaikka sen myötä terveysasemien toimivuus onkin parantunut. Ulkoistaminen roimii lääkärivajeen kanssa kamppailevien terveysasemien toimintaa paikkaavana palveluntuotantotapana, mutta se ei ratkaise ongelmia. Tutkielma avaa näitä ongelmia. Samalla se tuo uusia näköaloja hyvinvointipalvelujen hankintaa koskevaan tutkimukseen, joka on aikaisemmin keskittynyt joko ulkoistamisen tehokkaaseen toteutukseen tai problematisoinut ulkoistamista hyvinvointivaltion pohjan murentajana. Asiasanat: Perusterveydenhuolto, terveyskeskus, ulkoistaminen, muutos, organisaatiotutkimu