Suurpetoriski ja vahinkojen ennaltaehkäisy tuotantoeläintiloilla : Selvitys

Suurpedot tappavat vuosittain Suomessa joukon tuotantoeläimiä. Poronhoitoalueen ulkopuolella tapaukset liittyvät useimmiten suden lammas- tai nautavahinkoihin. Susivahingoissa kuoli tai vahingoittui riistavahinkorekisterin mukaan ajanjaksolla 2010–2019 vuosittain yhteensä 18–168 lammasta ja 1–19 nautaa. Rekisteröityjen tuotantoeläintapausten lukumäärä ja niiden perusteella valtion varoista maksettujen korvausten määrä, vuosina 2018–2019 noin 65 000–74 000 euroa vuodessa, ei anna kuitenkaan täyttä kokonaiskuvaa susivahinkojen merkittävyydestä. Tuotantoeläinten hyvinvoinnista kannetaan huolta, ja ennaltaehkäisystä voi koitua suuriakin kuluja tuotantoeläintiloille. Pelkästään vuoden 2020 susireviireillä sijaitsee runsaat 2 000 nauta- ja lammastilaa. Suurpetojen ilmaantuminen ja vahinkoriskiin havahtuminen voi aktivoida monenlaisiin toimiin. Valtio avustaa taloudellisesti petoaitatarvikkeiden hankinnassa eläintuotantotiloille, tarjoaa internet-palvelussa tietoa petohavainnoista, ja harjoittaa neuvontaa. Näissä pyrkimyksissä tukena on myös kuusivuotinen SusiLIFE-projekti, jonka osana toteutettiin syksyllä 2020 kaksi verkkokyselyä. Ensimmäinen suunnattiin MTK:n tuottajayhdistyksille, jotka sijaitsevat eri osissa Etelä-Suomea alueilla, joilla esiintyy sutta ja muita suurpetoja. Toinen kysely suunnattiin tiloille, jotka ovat vuosina 2016–2020 vastaanottaneet petoaitatarvikkeita. Tarkoituksena oli selvittää, missä määrin suurpetojen läsnäolo ja vahinkoriskiin havahtuminen aktivoivat ennaltaehkäisytoimiin, ja missä määrin näiden toimien toteuttajat ovat tyytyväisiä ennaltaehkäisynsä tehoon ja yhteiskunnallisiin tukijärjestelyihin suurpetovahinkoasioissa. Tulosten mukaan havahtuminen suurpetoriskiin voi tapahtua monenlaisten lähiseudun petohavaintojen tai tapahtumien kautta. Vaikka tilojen ympäristöissä esiintyi useimmiten useita suurpetolajeja, nimenomaan sutta pidettiin suurimpana riskitekijänä. Erityisen alttiina petovahingolle nähtiin lampaat ja vuohet, ja hieman harvemmin hevoset ja naudat. Riskin kokeminen oli useimmille tiloista ympäri- ja useampivuotista. Suurempi tilallisen kokema petovahinkoriski yhdistyi suurempaan todennäköisyyteen ennaltaehkäistä suurpetovahinkoja, ja soveltaa rinnakkain useampia ennaltaehkäisytapoja. Kartoitetuista tavoista yleisimpiä kyselyjen kohdetiloilla olivat lähialueiden petotilanteen seuraaminen (muiden torjuntatoimien tarpeen hahmottamiseksi), sekä huolehtiminen siitä, ettei suurpeto löydä ja totu etsimään ravintoa tilojen läheltä. Ennaltaehkäisyä harjoittaneista enemmistö oli tyytyväisiä soveltamiensa menetelmien tehoon, ja kaikista vastaajista selvä enemmistö arvioi jatkavansa tuotantoeläinten pitämistä kuten tähänkin asti, riippumatta kokemastaan suurpetovahinkojen riskitasosta. Kyselyjen vastaajat antoivat vahvasti tukea susikannan hoitosuunnitelman mukaiselle järjestelylle, jossa suurpetovahingot kuuluvat kokonaisuudessaan valtion korvattavaksi. Sen sijaan vastaajien enemmistö suhtautui kriittisesti riistavahinkolain nykyiseen muotoiluun, jonka mukaan ennaltaehkäisy on edellytys vahingonkorvauksen saannille. Niin ikään osa vastaajista antoi voimakasta tukea vahinkoperustaiselle poikkeuslupien myöntämiselle osana ensisijaisia ennaltaehkäisytoimia. Näkemykset jakaantuivat kärjekkäistä maltillisempiin – osa tilallisista korosti omien ennaltaehkäisytoimien tarvetta viitaten mielenrauhaan, joita omat toimet ja toimivat menetelmät tuovat

Does public information about wolf (Canis lupus) movements decrease wolf attacks on hunting dogs (C. familiaris)?

202

Hunting dogs are at biggest risk to get attacked by wolves near wolves’ territory boundaries

Abstract Wolves’ attacks on hunting dogs are a major conflict between wolves and hunters in Northern Europe. The reasons affecting the risk of wolves’ (Canis lupus) attacks on hunting dogs are poorly known. We examined whether the number of wolves in territory, the territory size, and the space use of GPS-collared wolves affected the risk of fatal attacks during hunting season in Finland. We found that attacks were more frequent within the periphery than core of the territory. Based on locations of GPS-collared wolves, wolves spent 8% (range 2–12%, n = 17) of time within the border zone (11% of the territory area) of their territory. Forty-five percent of all attacks considered (n = 11) took place within this zone which was high proportion as compared to the distribution of wolf locations. This result might reflect wolves’ motivational status to eliminate potential competitors when they are moving near territory boundaries

Does prey scarcity increase the risk of wolf attacks on domestic dogs?

202

Wolf attacks on hunting dogs are negatively related to prey abundance in Finland: an analysis at the wolf territory level

Abstract Attacks by wolves (Canis lupus) on dogs (C. familiaris) presumably are motivated both by preying and elimination of potential competitors. Regardless of these alternative motivations in wolves, the risk of attacks might be higher when the density of primary prey is low. We examined how many dogs do territorial wolves in Finland kill in relation to the population density of the most abundant ungulates, moose (Alces alces), white-tailed deer (Odocoileus virginianus), and roe deer (Capreolus capreolus). Most attacks by wolves on dogs take place in hunting with dogs. The number of wolf-killed dogs was in highly significant negative relationship to the population density of white-tailed deer and to total ungulate biomass per unit area which is largely determined by the density of white-tailed deer. Our results indicate that abundant wild prey would decrease the risk at which wolves attack dogs. On the other side of the coin prevail two hard facts which wildlife managers had to take a notice. White-tailed deer, although a potential mitigator of wolf–human conflict, is an alien species and a partner in > 6000 traffic collisions annually in Finland. One factor that seemed to increase the risk of wolf attacks on dogs is the low ungulate density in regions where moose is the only remarkable ungulate prey. Higher moose densities could decrease the risk of attacks, but on the other hand, higher densities could increase the risk of serious traffic collisions and browsing damages in forests