60 research outputs found

    Colonial Female Subjects in Joseph Conrad's Lingard Trilogy

    Get PDF
    Joseph Conrad esittää koloniaalisesta diskurssista ja länsimaisesta dualismista poikkeavan näkemyksen idän ja lännen suhteesta Lingard-trilogiassaan (2003–2010). Länsimaisessa koloniaalisessa kirjallisuudessa alkuperäiskansojen edustajat kuvataan usein stereotyyppisesti primitiivisenä massana. He edustavat länsimaiselle ihmiselle toiseutta, eli piirteitä, joita länsimaissa ei haluta tunnustaa osaksi itseä. Conradin trilogian miespuoliset henkilöhahmot edustavat ennakkoluuloista patriarkaalista länttä ja naispuoleiset hahmot puolestaan itäisiä alkuperäiskansoja ja luontoa. Conrad kuvailee henkilöitään dualistisilla piirteillä, jotka on jaettu arvostettuihin maskuliinisiin piirteisiin ja niiden väheksyttyihin feminiineihin vastakohtiin. Vaikka Conradin naispuoliset henkilöt esitetään käyttäen lännessä aliarvostettuja feminiinejä piirteitä, he eivät kuitenkaan jää halveksunnan kohteiksi, sillä Conrad esittää heidät voimallisina subjekteina, jotka vastustavat länsimaisen miehen yrityksiä alistaa heidät. Näin ollen Conrad kääntää dualismien arvostuksen päinvastoin, jolloin maskuliiniset käsitteet, kuten sivilisaatio ja älyllisyys, ovat merkityksettömiä naisten luontosuhteen rinnalla. Conradin luomat naishenkilöt ovat voimallisia toimijoita, joiden subjektiudessa näkyy ekofeminististen teorioiden käsittelemä luonnon yhteys ja vaikutus. Kulttuurinen ekofeminismi on feminismin suuntaus, joka korostaa naisen ja luonnon positiivista ja eheyttävää suhdetta. Tällainen luonnonvaikutus on nähtävissä Conradin naishahmoissa, jotka saavat voimaa ollessaan luonnon kanssa vuorovaikutuksessa, mutta lamautuvat länsimaisen yhteiskunnan piirissä. Naisten voimallisuus näkyy avoimena tunteellisuutena, ruumiillisuuden hyväksymisenä ja positiivisena eläimellisyytenä, mikä tarkoittaa omien vaistojensa ja tunteidensa kuuntelemista ja arvostamista. Conradin teosten naishenkilöissä näkyy myös sosiaalisen ekofeminismin tutkima patriarkaatin vaikutus. Sosiaalinen ekofeminismi pyrkii naisen ja luonnon vapauttamiseen tunnustamalla patriarkaatin vallan ja pyrkimällä siten murtamaan sen. Tämä hierarkkinen valta näkyy länsimaisena dualistisena ajattelutapana, joka sortaa naisia ja luontoa. Conradin trilogiassa naiset kuitenkin kääntävät luontosuhteensa voitoksi ja puolustautuvat länsimaisen miehen alistusyrityksiä vastaan.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

    Reniini-angiotensiinijärjestelmän eston sydäntä suojaavat vaikutukset sydämen vajaatoiminnassa

    Get PDF
    Reniini-angiotensiinijärjestelmä (RAA-järjestelmä) on keskeinen verenkierron ja nestetasapainon ylläpitäjä sekä verisuonten ja sydämen rakenteen säätelijä. Alun perin RAA-järjestelmää pidettiin vain systeemisenä endokriinisena järjestelmänä, joka säätelee verenpainetta ja aldosteronin eritystä, mutta nykyään tiedetään, että angiotensiini II:ta (ang II) syntyy myös paikallisesti kudoksissa, ja että ang II osallistuu myös solujen proliferaatioon, hypertrofiaan ja tulehdusreaktioiden säätelyyn. Kudosten paikallinen RAA-järjestelmä aktivoituu patofysiologisissa tilanteissa ja näin syntynyt ang II näyttäisi olevan muuttuneen kudoksen toiminnan ja morfologian takana. Sydäninfarktin jälkeinen haitallisen sydämen uudelleen muovautumisen ehkäisy on yksi tärkeimpiä kohteita sydäninfarktin jälkihoidossa ja vajaatoiminnan kehittymisen ehkäisemisessä. Lääkehoito RAA-järjestelmää estävillä lääkkeillä on vakiintunut hoitokäytäntö, jolla pyritään vaikuttamaan remodelling-prosessiin ja parantamaan sydäninfarktin jälkeistä ennustetta. Diabetekseen liittyy suurempi sydäninfarktin ja sydämen vajaatoiminnan riski. Lisäksi ennuste sydäninfarktin jälkeen diabeetikoilla on ei-diabeetikkoja heikompi. Tähän vaikuttavat syyt tunnetaan kuitenkin puutteellisesti. Hypoteesina tutkimuksessa oli, että RAA-järjestelmän esto suojaa sydäntä sydäninfarktin jälkeen estämällä apoptoottista solukatoa sekä haitallista sydänlihaksen paksuuntumista ja näin estää vajaatoiminnan kehittymistä. Tavoitteena oli selvittää RAA-järjestelmän roolia apoptoosin aktivaatiossa sydäninfarktin jälkeen spontaanisti diabeettisilla Goto-Kakizaki – rotilla. Sydäninfarkti aiheutettiin ligatoimalla vasen sepelvaltimo ja rotat saivat kolmen kuukauden ajan rehussa sekoitettuna angiotensiinireseptorisalpaaja losartaania (n=9) tai rehua ilman losartaania (n=10). Kontrolleina käytettiin sham-leikattuja GK-rottia (n=11) ja Wistar-rottia (n=10). Kokeen lopussa sydämet punnittiin ja määritettiin apoptoottisten sydänlihassolujen määrä, plasman reniiniaktiviteetti ja aldosteronipitoisuus sekä ACE:n ja AT1 – reseptorien määrä ja mRNA tasot sydämessä. Losartaanihoito esti tehokkaasti infarktin jälkeen kehittyvää sydänlihaksen paksuuntumista. Apoptoottinen sydänlihaskato kiihtyi sekä infarktin reuna-alueilla ja infarktilta säästyneessä sydämen osassa. RAA-järjestelmän esto losartaanilla vaikutti suotuisasti apoptoosia vähentäen koko sydämessä. Tulokset viittaavat siihen, että RAA-järjestelmä osallistuu apoptoosiin säätelyyn ja aktivaatioon diabeettisessä sydämessä infarktin jälkeen. Tässä tutkimuksessa osoitimme ACE:n ja AT1-reseptorin geeniekspression lisääntyvän sekä mRNA- että proteiinitasolla diabeettisessä sydämessä infarktin jälkeen. Sekä ACE:n että AT1-reseptorin ekspressio lisääntyi voimakkaasti etenkin infarktin reuna-alueilla ja vastaavalla alueella oli havaittavissa myös apoptoosin kiihtymistä. Autoradiografiatulokset osoittavat, että AT1 reseptorisalpaaja losartaani sitoutuu tehokkaasti sydämen AT1-reseptoreihin estäen siten ang II haitallisia vaikutuksia sydämessä. RAA-järjestelmän esto angiotensiinireseptorisalpaaja losartaanilla estää tehokkaasti sydämessä kehittyviä haitallisia rakenteellisia muutoksia sydäninfarktin jälkeen. Tutkimuksessamme saadut tulokset puoltavat angiotensiinireseptorisalpaajan käyttöä pyrittäessä estämään iskeemisen sydänlihasvaurion jälkeistä sydämen vajaatoiminnan kehittymistä tyypin 2 diabeetikoilla

    Naisen rasvakudoksen endokrinologiaa - steroidihormonimetabolian yhteys rintasyöpään

    Get PDF
    Rasva­kudos on eli­mis­tömme suu­rin endok­rii­ninen elin. Hormo­naa­linen sää­tely vai­kuttaa rasva­ku­doksen toi­mintaan ja kerty­miseen, jo­ka on eri­laista nai­silla ja mie­hillä se­kä ke­hon eri osissa. Rasva­kudos on myös merkit­tävä ste­roi­di­hor­monien läh­de, etenkin ­vaih­de­vuosien jäl­keen. Li­havuus ai­heuttaa rasva­ku­doksen toimin­nassa muu­toksia, muun muas­sa kroo­nisen tuleh­dus­reaktion. Häi­riöt rasva­ku­doksen toimin­nassa voi­vat ol­la yhtey­dessä kroo­nisten sai­rauksien, ku­ten rinta­syövän, ­dia­be­teksen se­kä sy­dän- ja veri­suo­ni­tautien syn­tyyn ja nii­den pahe­ne­miseen. Rasva­ku­doksen hormo­ni­toi­minnan ja rasva­so­lujen tuot­tamien välit­tä­jäai­neiden, adi­po­kiinien, tutki­minen aut­taa ymmär­tämään pa­remmin liha­vuuteen liit­tyvien sai­rauksien pato­fy­sio­logiaa ja luo uu­sia hoito­mah­dol­li­suuksia.Peer reviewe

    Nonisothermal nucleation in the gas phase is driven by cool subcritical clusters

    Get PDF
    Nucleation of clusters from the gas phase is a widely encountered phenomenon, yet rather little is understood about the underlying out-of-equilibrium dynamics of this process. The classical view of nucleation assumes isothermal conditions where the nucleating clusters are in thermal equilibrium with their surroundings. However, in all first-order phase transitions, latent heat is released, potentially heating the clusters and suppressing the nucleation. The question of how the released energy affects cluster temperatures during nucleation as well as the growth rate remains controversial. To investigate the nonisothermal dynamics and energetics of homogeneous nucleation, we have performed molecular dynamics simulations of a supersaturated vapor in the presence of thermalizing carrier gas. The results obtained from these simulations are compared against kinetic modeling of isothermal nucleation and classical nonisothermal theory. For the studied systems, we find that nucleation rates are suppressed by two orders of magnitude at most, despite substantial release of latent heat. Our analyses further reveal that while the temperatures of the entire cluster size populations are elevated, the temperatures of the specific clusters driving the nucleation flux evolve from cold to hot when growing from subcritical to supercritical sizes and resolve the apparent contradictions regarding cluster temperatures. Our findings provide unprecedented insight into realistic nucleation events and allow us to directly assess earlier theoretical considerations of nonisothermal nucleation.Peer reviewe

    Molecular coupling of light with plasmonic waveguides

    Full text link
    We use molecules to couple light into and out of microscale plasmonic waveguides. Energy transfer, mediated by surface plasmons, from donor molecules to acceptor molecules over ten micrometer distances is demonstrated. Also surface plasmon coupled emission from the donor molecules is observed at similar distances away from the excitation spot. The lithographic fabrication method we use for positioning the dye molecules allows scaling to nanometer dimensions. The use of molecules as couplers between far-field and near-field light offers the advantages that no special excitation geometry is needed, any light source can be used to excite plasmons and the excitation can be localized below the diffraction limit. Moreover, the use of molecules has the potential for integration with molecular electronics and for the use of molecular self-assembly in fabrication. Our results constitute a proof-of-principle demonstration of a plasmonic waveguide where signal in- and outcoupling is done by molecules.Comment: 9 pages, 5 figure

    Analysis of sub-3 nm particle growth in connection with sulfuric acid in a boreal forest

    Get PDF
    We analyzed nanoparticle growth during new-particle-formation events based on ten years of measurements carried out at a boreal forest site in Hyytiala, Finland, concentrating on the sub-3 nm particles and the role of sulfuric acid in their growth. Growth rates of 1.5-3 nm diameter particles were determined from ion spectrometer measurements and compared with parameterized sulfuric acid concentration and other atmospheric parameters. The calculated growth rates from sulfuric acid condensation were on average 7.4% of the observed growth rates and the two did not correlate. These suggest that neither sulfuric acid monomer condensation nor coagulation of small sulfuric acid clusters was the primary growth mechanism in these atmospheric conditions. Also no clear sign of organic condensation being the single main growth mechanism was seen. These observations are consistent with the hypothesis that several factors have comparative roles in the sub-3 nm growth.Peer reviewe

    Strengths and weaknesses in management competencies of social and health care managers

    Get PDF
    Introduction: Management competencies and their developing are now, in Finland, more actual than they have been earlier. It is because Finland is currently facing a major health and social services reform; so, managers have to be able to succeed the development of a new organization, and they need to involve and support staff in the change process. In addition to managing, the development of a new organization, managers must be able to involve and support employees in change. In change managing, managers communication competencies are relevant and important for guiding and engaging employees. Objective: The aim of this study was to investigate the management competencies of managers and supervisors in the social and health care sector, in North Savo, before the reform of the health and social services. Methods: The study was conducted as a Webropol survey among managers of 13 different organizations in the North Savo region, Finland. The participant managers answered questions about their own situation and rated their competences on a Likert scale. The results were analyzed using statistical methods. Results: Almost 20% of the respondents were over 60 years old. Nearly, all respondents had studied management in addition to their degree. Preliminary results showed that 32% of the managers had not consciously chosen the management method they used. Among those managers who had consciously chosen a management method, 26% had chosen coaching management, 11% had chosen leading with knowledge and 7% had chosen positive management. 10% of respondents were using more than one management method. The results showed that the weakest areas of management competencies were quality assessment related to quality programs, business competencies, service chain design, and interdisciplinary collaboration.  On the other hand, relationship building, dealing with conflict situations, professional competencies and substantive competencies of employees were the greatest strengths. Conclusions: The identified weaknesses in the study represent important areas for improvement

    Katsaus kiertotalouden mahdollisiin

    Get PDF
    Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää sitä tukevaa toimintaympäristöä, jonka luomisessa ohjauskeinoilla on tärkeä merkitys. Tämä, lähinnä kirjallisuuteen perustuva katsaus mahdollisiin taloudellisiin ohjauskeinoihin on Kiertotalouden taloudelliset ohjauskeinot (KIMAT) -hankkeen ensimmäinen väliraportti. Katsauksessa on nostettu esiin kansainvälisiä esimerkkejä ja keskustelunavauksia taloudellisen ohjauksen kehittämismahdollisuuksista kiertotalouden edistämisessä. Ohjauskeinoja tarkastellaan kiertotalouden kolmella osa-alueella: 1) luonnonvarojen säästävä käyttö; 2) tuotteiden pitäminen kierroissa mahdollisimman pitkään; ja 3) sivuvirtojen ja jätteiden kierrätys raaka-aineeksi. Kiertotaloutta edistäviä taloudellisia ohjauskeinoja on jo jonkin verran käytössä eri maissa. Suurin osa niistä kohdistuu jätteiden kierrätykseen raaka-aineeksi. Luonnonvarojen käytön ulkoisvaikutusten hinnoittelu, energialähteitä lukuun ottamatta, on vähäistä. Haitallisia ympäristö- ja terveysvaikutuksia voitaisiin sisäistää kustannuksiin nykyistä enemmän esimerkiksi verotuksen keinoin. Tuotteiden pitäminen kierroissa mahdollisimman pitkään on kiertotalouden ydintavoitteita ja keskeisiä kehittämiskohteita, myös taloudellisen ohjauksen osalta. Kiertotaloudelle ja ympäristölle haitallisia yritystukia karsimalla ja uudelleen suuntaamalla sekä rahoitusjärjestelmillä voitaisiin edistää kiertotalouden ratkaisuja, uusia liiketoimintamalleja ja innovaatioita. Taloudelliset ohjauskeinot ovat vain yksi keino vauhdittaa kiertotaloutta ja eri ohjauskeinoja tulisi kehittää koherenttina kokonaisuutena. Lisäksi on tärkeää arvioida ja seurata ohjauskeinojen vaikutuksia. Hankkeen seuraavassa vaiheessa tarkastellaan kiertotalouden keskeisiä arvoketjuja, tunnistetaan niiden edistämiseksi tarkoituksenmukaisia taloudellisia ohjauskeinoja, ja arvioidaan ohjauskeinojen ominaisuuksia sekä taloudellisia ja muita vaikutuksia myös mallinnuksen keinoi

    Toimintamalli vanhuksen toimintakyvyn arviointiin sairaalassa

    Get PDF
    Sairaalahoitoon joutuneen vanhuksen toimintakykyyn kannattaa panostaa välittömästi. TOIMIA-asiantuntijaverkoston uusi suositus ohjaa toimintakyvyn arviointiin sairaalassa, kotiutumisen suunnitteluun ja kuntoutuksen jatkuvuuteen
    corecore