Hamppu ja maissi peltobbioenergiakasveina Suomessa : Sato ja laatu

Peltobioenergia on uusiutuvan energian muoto, jossa pelloilla kasvatettujen viljelykasvien kuiva-aine käytetään erilaisten energiamuotojen, kuten biokaasun tai etanolin tuotantoprosessien raaka-aineeksi. Peltobioenergian avulla voidaan lisätä uusiutuvien energiamuotojen käyttöastetta, jonka EU:n asetuksen mukaisesti tulee olla 20 % kokonaisenergiankulutuk-sesta vuoteen 2020 mennessä. Hamppu (Cannabis sativa L.) ja maissi (Zea mays L.) ovat perinteisiä viljelykasveja, jotka muodostavat runsaasti kuiva-ainetta ja voivat monipuolistaa viljelykasvivalikoimaamme. Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida hampun ja maissin soveltuvuutta peltobioenergiakasveiksi Suomessa sekä lajikkeiden välisiä eroja bioenergiantuotannon näkökulmasta. Kenttäkokeet perustettiin Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilalla vuosina 2007 ja 2008. Tutkitut ominaisuudet olivat: satoisuus, ravinteidenotto, kuiva-aineen alkuaine-, tuhka-, energia- ja liukoisten sokereiden pitoisuus sekä C/N- ja C/P-suhde. Hamppulajikkeet olivat öljyhamppu Finola ja kuituhamput Chamaeleon ja USO 31. Maissilajikkeet olivat Gavot, Campesino, Ronaldino, KXA7211 ja KXA7251. Hamppu lannoitettiin molempina vuosina 60 N kg/ha ja maissi 120 N kg/ha vuonna 2007 ja 210 N kg/ha vuonna 2008. Hamppulajikkeista Chamaeleon tuotti yli 20 % runsaamman kuiva-ainesadon (18 000 kg/ha) seuraavaksi satoisimpaan USO 31:n verrattuna. Maissilajikkeista Campesino, Gavot ja KXA7251 tuottivat runsaimman kuiva-ainesadon (15 500–18 000 kg/ha). Maissin kuiva-aineessa oli runsaasti liukoisia sokereita (177–215 mg/kg KA). Hamppu- ja maissilajikkeiden tuhkapitoisuus oli suuri. Hamppu ja maissi eivät sovellu laadullisilta ominaisuuksiltaan hyvin kaikkien bioenergiantuotantomuotojen raaka-aineeksi. Jatkojalostamattoman kuiva-aineen korkea alkuainepitoisuus häiritsee polttamista ja epätasapainoinen C/N- ja C/P-suhde biokaasun tuotantoa. Maissi on kuitenkin erinomainen vaihtoehto etanolintuotannon raaka-aineeksi kuiva-aineen korkean liukoisten sokerien pitoisuuden ansiosta.Field bioenergy is a form of renewable energy, where plant biomass is used as feedstock in different energy production systems. Field based bioenergy will help to increase renewable energy utilization, which should be 20% of total energy consumption in year 2020 according to the EU regulations. Hemp (Cannabis sativa L.) and maize (Zea mays L.) are traditional crops with significant dry matter yield potential and they can be used as break crops in conventional crop rotations. The purpose of this study was to analyze the suitability of hemp and maize as feedstock crops in Finland, as well as the varietal differences based on feedstock quality and yield. Field experiment were conducted at the Viikki Experimental farm, University of Helsinki, Finland in 2007 and 2008. Studied traits were dry matter yield, nutrient uptake and feedstock chemical composition, ash, energy and soluble sugar content as well as C/N- and C/P-ratios. Experiments included three hemp cultivars, oilhemp Finola and fibrehemps Chamaeleon and USO 31 and five maize cultivars: Gavot, Campesino, Ronaldino, KXA7211 and KXA7251. Fertilizer rates were 60 N kg/ha for hemp and 120 N kg/ha for maize in 2007 and 210 N kg/ha in 2008. Chamaeleon produced the highest dry matter yield (18 000 DM kg/ha), and the difference to the next one, USO 31 was more than 20 %. Campesino, Gavot and KXA7251 produced the highest dry matter yield (15 500-18 000 DM kg/ha) of maize cultivars studied. Maize dry matter was rich in soluble sugars (177-215 mg/kg DM). Hemp and maize biomass was high in content of different elements and ash. The results indicated that hemp and maize can produce high dry matter yield. However the feedstock quality traits are not ideal for energy. High content of different elements in unprocessed dry matter interferes with the burning and imbalanced C/N- and C/P-ratio biogas production. Based on the results maize can be an excellent option as bioethanol feedstock due to high content of soluble sugars in the dry matter

Kohti ilmastoviisaampia turvepeltojen viljelykäytäntöjä

Turvepellot varastoivat runsaat määrät hiiltä ja typpeä. Suon kuivatus ja pellon viljelytoimet, kuten muokkaus, käynnistävät maaperän prosesseja, joiden seurauksena nämä runsaat hiili- ja typpivarastot alkavat vapautua. Osa niistä sitoutuu kasveihin, osa kulkeutuu sade- ja valumavesien mukana muualle ympäristöön ja merkittävä osa haihtuu kaasumaisina yhdisteinä, kuten hiilidioksidina ja typpioksiduulina, ilmakehään. Ilmastoviisaiden viljelykäytäntöjen tavoitteena on hidastaa turpeen hajoamista ja siten hillitä kasvihuonekaasujen vapautumista ilmakehään. Ilmastonäkökulmasta ensisijainen toimenpide olisi ehkäistä turvemaiden raivaamista uusiksi pelloiksi. Joskus raivauksia turvemaille ei voida välttää. Yksinkertainen mutta silti merkittävä ilmastoteko olisi uusien ja vanhojen viljelyssä olevien turvepeltojen pitkäaikainen nurmiviljely. Mikäli turvepellolla olisi mahdollista nostaa pohjavedenpintaa esimerkiksi padotuksin tai säätösalaojituksella, tämä vähentäisi päästöjä jo merkittävästi. Aktiivisesti viljeltyjen lohkojen ohella jotkut turvepeltolohkot voivat olla heikkotuottoisia, märkiä tai sellaisia, että sato jää niiltä vuosi toisensa jälkeen korjaamatta. Ilmastotoimia voisi silloin tehdä esimerkiksi ennallistamalla tai siirtämällä lohkon kosteikkoviljelyyn. Vedenpinnan noston ei tarvitse tarkoittaa lohkon poistamista viljelystä. Kosteikkoviljelyssä voidaan tuottaa esimerkiksi nurmea rehuksi, marjoja elintarvikkeeksi tai ruokohelpeä tai pajua energiaksi sekä kuivikkeeksi. Omalle tilalle soveltuvia keinoja tulee tarkastella tila- ja lohkokohtaisesti. Erilaisten keinojen soveltuvuuden ja tukimahdollisuuksien kartoittamiseksi kannattaa hyödyntää neuvontajärjestelmää

Askeleita kohti ilmastoviisaampia turvepeltojen viljelykäytäntöjä : Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen loppuraportti (2. painos)

Eloperäisiä eli orgaanisia maita on Suomen viljelyalasta noin 10 %. Niiden osuus maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä on 50–60 %, kun huomioidaan viljeltyjen orgaanisten maiden päästöt sekä maatalous- että maankäyttösektoreilla. Tietoa viljelyteknisistä keinoista alkutuotannon päästöjen hillitsemiseksi orgaanisilta mailta on vähän. Suomen ilmastopolitiikka, EU:n maataloustukipolitiikka sekä Suomen alkutuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen kaipaavat lisätietoa kestävän ruoantuotannon kehittämiseksi ja maatalouden ympäristövaikutusten tarkentamiseksi. Yli puolet (60 %) Suomen maataloustuotannon arvosta tulee maidon ja naudanlihan tuotannosta, joten nautasektorin kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen sekä negatiivisten ympäristövaikutusten minimointi ovat alalle tärkeitä tavoitteita. Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen keskeisimmät tavoitteet olivat 1) kehittää ja jalkauttaa viljelyteknisiä ratkaisuja orgaanisten peltomaiden päästöjen hillitsemiseksi ja vähentämiseksi nautakarjatiloilla, 2) kehittää päästölaskentaa 3) tuottaa taustatietoa ja kehittää ratkaisuja käytännön toimien avulla Suomen kansalliseen ilmastopolitiikkaan ja 4) luoda LCA-mallinnuksesta luotettavampi laskentatyökalu tuomalla pellon hiilitase osaksi laskentamenetelmää. Näitä tavoitteita lähdettiin toteuttamaan neljän työpaketin avulla. Hankkeessa tarkasteltiin eri maaperätietokantojen käytettävyyttä turvemaiden tunnistamiseksi. Hankkeessa todennettiin nurmikierrossa olevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjä ja testattiin eri viljelykiertojen vaikutusta viljeltyjen turvemaiden nurmikierron päästöihin. Lisäksi hankkeessa kokeiltiin kartografisia ja maankäytön päästöihin liittyviä laskentamenetelmiä tilatasolla päästövähennystoimenpiteiden kohdentamiseksi. Mittauksista saatavilla tuloksilla pyrittiin tarkentamaan turvemaiden päästöjä elinkaarilaskennassa. Hankkeen tulokset osoittavat, että kokonaisten pitkäkestoisten nurmikiertojen päästöistä tiedetään vielä varsin vähän. Erityisesti tietoa tarvitaan kokonaisten nurmikiertojen eri vaiheista aina nurmen perustamisesta seuraavaan uusintaan saakka. Kahden vuoden tutkimusten perusteella oli lopulta mahdotonta sanoa, voisiko viljelyteknisin keinoin saavuttaa päästövähennyksiä turvemailla tai parantaa niiden perusteella maidon ja lihan elinkaarimallia. Saadut tulokset tukivat nykyisten päästökerrointen käyttöä turvemaiden dityppioksidi- ja metaanipäästöjen osalta. Hankkeessa saatujen rohkaisevien kokemusten perusteella aktiiviviljelijöitä tulisi nykyistä enemmän osallistaa käytännön viljelykokemusten jakamiseen tiedeyhteisössä. Tarvetta olisi esimerkiksi turvepeltojen viljelykokemusten ja tutkimustiedon vuoropuhelulle

Säilörehun säilöntäopas

Tämä opas on luotu A-Tuottajat Oy:n, Osuuskunta Pohjanmaan Lihan ja Luonnonvarakeskuksen toteuttaman Tuottava nautatilan nurmi -kehityshankkeen piirissä toimivien tahojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tämä hanke saa rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Oppaan tavoitteena on tuoda kootusti esille ajantasainen tarkastelu säilörehuntuotannon laatutekijöistä ja säilöntäprosesseista ja miten näitä tekijöitä voi kehittää sekä mitkä asiat vaikuttavat saatuun lopputulokseen.202

Pelto-ohdakkeen luonnonmukainen torjunta : Torjuntamenetelminä puolikesannointi ja kompensaatiopisteeseen ajoitettu niittäminen

Pelto-ohdake (Cirsium arvense) on eräs haitallisimmista kestorikkakasveista Suomessa ja muualla maailmassa. Kasvin haitallisuus perustuu sen hyvään kilpailukykyyn viljeltäviä kasveja vastaan sekä aggressiiviseen leviämiseen adventiivisten juurivesojen ja juurakon kappaleiden välityksellä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mekaanisten torjuntakeinojen, puolikesannoinnin ja kompensaatiopisteeseen ajoitetun niittämisen vaikutuksia pelto-ohdakepesäkkeiden versotiheyteen. Nämä torjuntakeinot soveltuvat sekä luonnonmukaiseen että tavanomaiseen tuotantoon. Tutkimukset suoritettiin vuosien 2010–2012 välisinä kasvukausina. Vuonna 2010 määriteltiin lähtötilanne pelto-ohdakepesäkkeiden versotiheydestä laskemalla versojen lukumääriä koeruuduista. Vuonna 2011 suoritettiin varsinaiset torjunnat. Puolikesannointi toteutettiin kyntämällä tutkittava alue kesken kasvukauden, jonka jälkeen sitä äestettiin ennen kylvöä. Niittäminen kompensaatiopisteessä toteutettiin havainnoimalla kasvuston kehitysvaiheita ja ajoittamalla niitot optimaaliseen torjuntahetkeen. Vuonna 2012 torjuntamenetelmien vaikutukset pelto-ohdakepesäkkeiden versotiheyteen arvioitiin laskemalla versojen lukumääriä koeruuduista. Molemmat torjuntamenetelmät vaikuttivat pelto-ohdakepesäkkeiden versotiheyteen huomattavasti. Kesannointimenetelmällä pesäkkeiden versotiheys laski 62 % ja niittomenetelmällä 48 % vuosien 2010 ja 2012 välillä.Creeping thistle (Cirsium arvense), also commonly known as Canadian thistle, is one of the most noxious perennial weeds in Finland and elsewhere in the world. Its reputation is based on its excellent competition ability against common crops and in its efficient dispersion capacity by adventitious root buds and root fragments. The purpose of this study was to examine effects of mechanical prevention strategies in the shoot density on thistle colonies. The strategies were mowing in creeping thistles compensation point and fallowing. These methods are suitable for both organic and conventional farming. Studies were performed between years 2010–2012 growing seasons. In year 2010 the baseline of shoot density in thistle colonies was estimated by calculating shoots from test squares. The actual prevention strategies were performed in year 2011. Fallowing was executed by ploughing the experimental field in the middle of growing season followed by harrowing. After this the experimental field was sowed. Mowing in the compensation point was executed by observing the thistles development stages and timing the treatments in optimum moment on thistles prevention point of view. The effect of the prevention strategies in shoot density on thistle colonies was estimated in year 2012. Both methods had excellent impacts on the shoot density in thistle colonies. Shoot density on colonies dropped down by 62 % result from fallowing and 48 % result from mowing between years 2010 and 2012

Grazing management tool for Finnish cattle farms based on grass growth model

202

Guide för ensilering av fallfoder

202