80 research outputs found

    Yrityskaupan vaikutus ostavan yrityksen tunnuslukuihin

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia suomalaisen pörssiyrityksen tekemän yrityskaupan vaikutuksia yrityksen tunnuslukuihin. Tavoitteena oli yrityksen peräkkäisiä tilinpäätöstietoja hyödyntämällä havaita, miten yrityskauppa on vaikuttanut. Opinnäytetyö toteutettiin kahden eri osa-alueen tietoja yhdistelemällä, ja se oli tapaustutkimus. Tutkimusaineistona käytettiin yrityskauppaa ja tilinpäätösanalyysiä käsittelevää kirjallisuutta. Käytetyt tiedot olivat varsin ajankohtaisia, ja teoriaosuus perustui pääosin kahden osa-alueen tietoihin, joita täydennettiin verkkolähteillä. Teoriaosuus koostui yrityskauppaa ja tilinpäätösanalyysiä käsittelevistä tiedoista. Opinnäytetyön perusteella yrityskauppa oli vaikuttanut tutkitussa tapauksessa pääosin negatiivisesti ostavan yrityksen tunnuslukuihin. Kahden osa-alueen tunnusluvut olivat kehittyneet kuitenkin positiivisesti. Opinnäytetyön johtopäätöksinä voidaan todeta, että yrityskaupan absoluuttista vaikutusta ostavan yrityksen tunnuslukuihin on erittäin vaikea sanoa, mutta vaikutukset olivat selvästi nähtävissä eri osa-alueiden tunnuslukujen muutoksissa yrityskaupan jälkeen.The purpose of this study was to examine how did the company acquisition affected the financial ratios of the acquirer, which is a Finnish listed company. This thesis was implemented by combining information from two different subareas and it was a case study. The theoretical part of the thesis focused on company acquisition, financial ratios, liquidity, solvency and profitability. In the empirical part, the company’s consecutive financial statements were analyzed to see how the acquisition had affected the company’s financial ratios. The result of this study shows that the company acquisition affected the acquiror’s financial ratios mainly in a negative way. The financial ratios of two subareas had developed in a positive way. The conclusion of this study is that it is extremely difficult to see the absolute effects of the company acquisitions on the acquiror’s financial ratios, but the effects were clearly visible in the financial ratios of the subareas after the acquisition

    Aistimusten merkitys havainnossa Descartesilla

    Get PDF
    Mikä tarkalleen ottaen on aistimusten rooli ulkoisten objektien havaitsemisessa Descartesin mukaan? Descartes esittää, ettei ulkoisia olioita havaita aistien avulla, vaan pelkästään mielen tarkastelulla. Yksi tapa ymmärtää Descartesin väite on ajatella, että suhde havaitsijan ja objektin välillä edellyttää päättelyä aistimuksista itse olion läsnäoloon. Toinen mahdollisuus on ajatella, että itse asiassa aistimukset ovat suhteellisen yhdentekeviä havainto-relaatiolle, ja että tämä relaatio muodostuu tietyllä tapaa syvemmän maailman rakenteen ymmärtämisestä. Tässäkin näkemyksessä aistimuksilla on tietty rooli, mutta kyse ei ole päättelystä aistimuksista objektin läsnäoloon, kuten edellisessä näkemyksessä, vaan päättelykyvyn käyttäminen kohdistuu pikemmin ajattelijan ja objektin välisten suhteiden ymmärtämiseen laajemman metafyysisen viitekehyksen avulla. Tämä kirjoitus tarkastelee tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa mahdollisena tulkintana Descartesin havaintokäsityksessä ja pohtii samalla erityisesti aistimusten toimintoa havainnossa

    Rodusta ja rotujen olemassaolosta

    Get PDF
    Rodun käsite on ongelmallinen monesta syystä, ja ihmisrotujen olemassaolo on usein kiistetty sekä tieteessä että filosofiassa. Iso osa tästä kiistasta palautuu filosofisiin peruskysymyksiin olemassaolon luonteesta ja erilaisista (esim. sosiaalisiin luokitteluihin liittyvistä) olemassaolon tavoista, eikä sinänsä ole erityinen juuri rotukeskustelulle. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on yleistajuistaa joitakin keskeisiä filosofisia ongelmia, jotka toisinaan näyttävät jäävän rotuihin ja rasismiin liittyvän luonnontieteellisemmin orientoituneen keskustelun jalkoihin

    Rodusta ja rotujen olemassaolosta

    Get PDF
    Rodun käsite on ongelmallinen monesta syystä, ja ihmisrotujen olemassaolo on usein kiistetty sekä tieteessä että filosofiassa. Iso osa tästä kiistasta palautuu filosofisiin peruskysymyksiin olemassaolon luonteesta ja erilaisista (esim. sosiaalisiin luokitteluihin liittyvistä) olemassaolon tavoista, eikä sinänsä ole erityinen juuri rotukeskustelulle. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on yleistajuistaa joitakin keskeisiä filosofisia ongelmia, jotka toisinaan näyttävät jäävän rotuihin ja rasismiin liittyvän luonnontieteellisemmin orientoituneen keskustelun jalkoihin.</p

    Komputationalismi, eksternalismi ja Descartesin ”objektiivinen realiteetti”

    Get PDF
    Kirjoitus tarkastelee kahta jännitteessä olevaa näkemystä mielestä, komputationalismia ja eksternalismia. Komputationalismin mukaan mielen toiminta on mahdollista kuvata yksikäsitteisistä askeleista muodostuvana laskentana. Eksternalismin mukaan mielen toimintaa ei ole kuitenkaan mahdollista ymmärtää ottamatta huomioon niitä merkitysrelaatioita, joita mielellä on maailmaan. Näiden kahden näkemyksen välillä on selvä jännite: eksternalismin korostamat merkitysrelaatiot eivät voi luonteensa vuoksi olla komputationaalisen kuvaukseen sisältyviä ominaisuuksia. Vertailemalla Jerry Fodorin ja René Descartesin näkemyksiä esitän, että mahdollisuudet komputationalismin ja eksternalismin yhteensovittamiseen riippuvat suuresti siitä, minkälaisen laajemman teoreettisen hierarkian osiksi komputationalismi ja eksternalismi käsitetään. Kiinnitän huomiota myös siihen, että eksternalismin tueksi tavallisesti esitetty ajatuskoe, Hilary Putnamin nk. kaksoismaa-ajatuskoe, näyttää riippuvan huomattavasti arkisemmasta ajattelun ilmiöstä kuin on esitetty. Esitän Descartesin käsittävän teoreettisesti keskeisimmäksi tasoksi kognitiivisten relaatioiden (esim. ajattelu, havaitseminen, tietäminen) tason, ja täten alistavan muut teoreettisen kuvauksen tasot mielestä näiden ensisijaisten suhteiden toteumiksi. Fodorilaisessa näkemyksessä komputationaalinen kuvaus nähdään ensisijaisena, jolloin ongelmallisesti muut kuvaukset (ml. mielen merkitysrelaatiot) joudutaan selittämään pikemmin tuon komputationaalisen kuvauksen laajennuksina. Tämän näkökulmaeron ymmärtäminen auttaa myös näkemään, miten Descartesin näkemys kykenee sovittamaan komputationalismin että eksternalismin osaksi yhtä näkemystä. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, että mielen toiminnan ymmärtäminen yksityiskohtaisen mekaniikan tai laajojen relaatioiden tasolla on välttämättä riippuvaista siitä laajemmasta teoreettista viitekehyksestä, joka meillä ajattelun luonteesta on. Tässä hankkeessa perinteisen metafysiikan tärkeyttä ei tulisi aliarvioida

    Rasismi ja käsitenihilismi

    Get PDF
    Rasismia koskevaa yhteiskunnallista keskustelua näyttää leimaavan eräänlainen käsitenihilismi: rasismin käsitteen ajatellaan olevan epäselvyydessään niin altis erilaisille tulkinnoille, ettei yksiselitteistä määritelmää ole lainkaan löydettävissä. Myös tutkijat ja rasismin vastaista työtä tekevät tahot näyttävät alistuneen tähän oletukseen. Aiheen taustoittamisen ja sen potentiaalisesti haitallisten yhteiskunnallisten seurausten toteamisen jälkeen esitän filosofisesti perustellun lähestymistavan rasismin käsitteeseen. Ehdotan, että Yhdistyneiden kansakuntien Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus sisältää normatiivisen rasismin määritelmän, johon meidän tulee (prima facie) mukauttaa rasismin käsitteen käyttömme sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että tutkimuksessa. Totean, että tuon yleissopimuksen määritelmän voidaan – sen näennäisestä polveilevuudesta huolimatta – ymmärtää tuottavan tarkan ja käyttökelpoisen määritelmän rasismin käsitteelle. Esitän, että meidän on tällöin kuitenkin hylättävä klassinen näkemys käsitteistä ja niiden määritelmistä, ja pidettävä rasismin käsitettä niin kutsuttuna ryväskäsitteenä

    Sosiaaliset tekijät työssä ja työntekijöiden terveys

    Get PDF

    Descartesin ajattelun metafysiikka

    Get PDF
    Turun yliopistossa 22.2.2016 pidetty lectio praecursoria

    Social factors at work and the health of employees

    Get PDF
    Suomenkielinen yhteenveto s. 89–90.Masennus, ahdistuneisuus, alkoholiriippuvuus ja alkoholin väärinkäyttö sekä unihäiriöt ovat yleisiä ongelmia työssä käyvän väestön keskuudessa. Nämä sairaudet ja oireet aiheuttavat huomattavia kuluja myös yhteiskunnalle. Sosiaalisen tuen ja työilmapiirin yhteyttä työssä käyvien (n = 3 347–3 430) terveyteen tutkittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000 -aineistossa. Sosiaalista tukea työssä mitattiin JCQ-kyselyllä (Job Content Questionnaire) ja yksityiselämän sosiaalista tukea SSQ-kyselyllä (Social Support Questionnaire). Työilmapiiriä mitattiin kyselyllä, joka on osa Terve työyhteisö -kyselyä. Mielenterveyshäiriöiden diagnoosit perustuivat CIDI-haastatteluun (Composite International Diagnostic Interview). Tiedot lääkärin määräämistä masennus- ja unilääkkeistä poimittiin Kelan lääkerekisteristä ja tiedot työkyvyttömyyseläkkeistä Eläketurvakeskuksen ja Kelan rekistereistä. Ilmapiirin kokemisessa ei ollut merkitsevää eroa sukupuolten välillä. Sen sijaan naiset kokivat saavansa sosiaalista tukea enemmän sekä työssä että yksityiselämässä. Vähäinen sosiaalinen tuki sekä työssä että yksityiselämässä oli yhteydessä masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin ja moniin uniongelmiin. Huono työilmapiiri oli yhteydessä sekä masennukseen että ahdistuneisuushäiriöihin. Vähäinen tuki sekä esimiehiltä että työtovereilta oli yhteydessä myöhempään masennuslääkkeiden käyttöön. Huono työilmapiiri ennusti myös masennuslääkkeiden käyttöä. Vähäinen sosiaalinen tuki esimieheltä näytti lisäävän työkyvyttömyyseläkkeen todennäköisyyttä. Työhyvinvointiin täytyy kiinnittää huomiota, koska vähäinen sosiaalinen tuki ja huono työilmapiiri ovat yhteydessä mielenterveysongelmiin ja lisäävät työkyvyn menettämisen riskiä. – Englanninkielinen julkaisu. Suomenkielinen yhteenveto s. 89–90.10,00 euro

    The Role of Uptake and Efflux Transporters in the Disposition of Glucuronide and Sulfate Conjugates

    Get PDF
    Glucuronidation and sulfation are the most typical phase II metabolic reactions of drugs. The resulting glucuronide and sulfate conjugates are generally considered inactive and safe. They may, however, be the most prominent drug-related material in the circulation and excreta of humans. The glucuronide and sulfate metabolites of drugs typically have limited cell membrane permeability and subsequently, their distribution and excretion from the human body requires transport proteins. Uptake transporters, such as organic anion transporters (OATs and OATPs), mediate the uptake of conjugates into the liver and kidney, while efflux transporters, such as multidrug resistance proteins (MRPs) and breast cancer resistance protein (BCRP), mediate expulsion of conjugates into bile, urine and the intestinal lumen. Understanding the active transport of conjugated drug metabolites is important for predicting the fate of a drug in the body and its safety and efficacy. The aim of this review is to compile the understanding of transporter-mediated disposition of phase II conjugates. We review the literature on hepatic, intestinal and renal uptake transporters participating in the transport of glucuronide and sulfate metabolites of drugs, other xenobiotics and endobiotics. In addition, we provide an update on the involvement of efflux transporters in the disposition of glucuronide and sulfate metabolites. Finally, we discuss the interplay between uptake and efflux transport in the intestine, liver and kidneys as well as the role of transporters in glucuronide and sulfate conjugate toxicity, drug interactions, pharmacogenetics and species differences.Peer reviewe
    corecore